Olen nainen enkä ole koskaan tunnistanut itsessäni minkäänlaisia psyykkisiä PMS-oireita. Niitäkö todella on olemassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä noista psyykkisistä oireista. Itse kärsin pms-vaikeuksista, mutta oirekuva voi olla tuhat kertaa hankalampi, kuin " väsy ja vituttaa". Esimerkiksi itse saan migreenejä ja nivelkipuja sekä viikon verran särkyä alaselkään ennen kuukautisia. Naamaan tulee sormenpään kokoisia paiseita ja paino nousee 4kg turvotuksesta. Ja ohessa myös vatsa menee ruikulle. Pahin näistä on se migreenin laukeaminen. Esimerkiksi valot, äänet ja hajut laukaisevat pahoinvointia todella helposti ja minun migreenini saapuu halvausoireiden kanssa ja vie helposti tippaan tai vaihtoehtoisesti olen liian pöllyssä kipulääkkeistä tehdäkseni mitään. Tekee mieli kynsiä kasvot irti, kun joku vain henkisistä oireista kärsivä alkaa valittelemaan pms oireitaan ja kehtaa napsahdella lähipiirille. Itse kun antaisin mitä vaan, jos ainoa sivuoire olisi joku pillittely tai epävakaa mieliala.

HP! Toivottavasti joku jatkuvasti monisairas tulee kynsimään sun naaman irti! Sillähän olis siihen oikeus tuon sinun loogiikan mukaan, kun aina löytyy joku jolla on enemmän kamalaa ja joka on enemmän oikeutettu

Ne psyykkiset oireet voi olla todella karmeat ja vähentää elämänlaatua älyttömästi.

Ota pami. Olen käynyt läpi itsemurhayrityksiin johtaneen masennuksen ja kuntoutunut siitä. En nyt meinannut, että jonkun muun päälle kävisin. Vaan semmoinen turhautunut facepalm-naamakynsintä itselle. Kuvittele, kun yrittää kertoa miten hankala oirekuva voi olla ja sitten joku yrittää samaistua, koska itku on herkemmässä vs. itse on kiputipassa kolme päivää  ja työkyvytön kaksi viikkoa migreenihallusinaatioiden vuoksi. Sä nyt et ainakaan voi laittaa noita psyykkisiä oireitasi PMSän piikkiin. Hae oikeesti apua, jos jonkun internetviesti ajaa noin villiksi. 

Byhyy. Haluat empatiaa muilta, mutta itse et siihen kykene. Vähättelet minkä kerkeät. Revi vaan naamasi.

No nyt olisi hyvä ajatella, eikä vain reagoida. En todellakaan ole ihminen, joka kuittailisi muille henkisistä vaikeuksista tai alkaisi vähättelemään naamatusten oloja. Vaikean masennuksen läpikäyneenä ymmärrän kyllä surun ja mielipahan subjektiivisuuden. Mutta pms-liitteisinä siihen on olemassa yläpuoli. Sentään tietää sen olevan sesonkiluontoista ja mielestäni se ei oikeuta kohtelemaan muita huonosti tai purkamaan ulospäin huonoa oloa (napsahtelu lähimmäisille). Asiasta puhuminen ja avautuminen on täysin ok ja vielä parempi on, kun itse tiedostaa mistä tunteet kumpuavat ja mikä niihin vaikuttaa. En myöskään sanonut, etten itse kärsi psyykkisistä oireista pmsän kassa. Kyllä kärsin, mutta olisin tyytyväinen mikäli ne olisivat ainoat oireet. PMS on yleistetty yleiseksi vitsiksi ja kaikki naisen elämässä tapahtuva on "varmaan menkat tulossa" ja parodioitu psyykkiset oireet (joita en kiistänyt tai mitätöinyt, kunhan toin ilmi, että olisin tyytyväinen mikäli oma oirekirjo rajoittuisi vain siihen). Joten välillä on hankala saada itseä kuulluksi, kun yrittää puhua fyysisistä oireista, joita tilan mukana voi tulla. Et todellakaan voi ottaa noin henkilökohtaisesti sitä, että joku toivoisi PMS oireiden rajoittuvan vain niihin henkisiin vaivoihin ja on katkera, kun en kerran kenenkään kokemuksia ole debunkkaamassa? Kroonisen masennuksen kokeneena osaa suhtautua letkeämmin pms-ahdistuksiin ja masennuksiin, koska sentään voi katsoa kalenterista koska ne loppuu. Ei se suinkaan tarkoita, että olisin vieressä vittuilemassa, mutta osa (painotan osa, ei edes puolet) tuntuu hillitsevän niitä tunteitaan PMS aikaan todella heikosti. Jos nyt voisit vetää henkeä ja haudata sotakirveen. 

En vaan voi ymmärtää ihmistä, joka aina kuvittelee ettei muilla ole mitään siihen omaan tilaan verrattuna. Ja et kärsivien ihmisten pitäis olla onnellisia eikä valittaa, koska SINULLA on kaikki paljon huonommin.

Eikä ehkä ole oikeutettua napsahdella, mutta huomaa ettei sulla ole käsitystä yhtään missä mennään: niitä ei välttämättä oikeesti pysty hallitsemaan kuin tiettyyn pisteeseen asti. Et sinä näköjään tiedä lähellekään mitä se on. Eikä ole kiinnostustakaan, kun eihän kukaan voi kärsiä yhtä paljon kuin sinä.

On sullakin moni asia hyvin verrattuna kurjempiinkin kohtaloihin. Jostain syystä koet, että sulla on oikeus valittaa silti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä noista psyykkisistä oireista. Itse kärsin pms-vaikeuksista, mutta oirekuva voi olla tuhat kertaa hankalampi, kuin " väsy ja vituttaa". Esimerkiksi itse saan migreenejä ja nivelkipuja sekä viikon verran särkyä alaselkään ennen kuukautisia. Naamaan tulee sormenpään kokoisia paiseita ja paino nousee 4kg turvotuksesta. Ja ohessa myös vatsa menee ruikulle. Pahin näistä on se migreenin laukeaminen. Esimerkiksi valot, äänet ja hajut laukaisevat pahoinvointia todella helposti ja minun migreenini saapuu halvausoireiden kanssa ja vie helposti tippaan tai vaihtoehtoisesti olen liian pöllyssä kipulääkkeistä tehdäkseni mitään. Tekee mieli kynsiä kasvot irti, kun joku vain henkisistä oireista kärsivä alkaa valittelemaan pms oireitaan ja kehtaa napsahdella lähipiirille. Itse kun antaisin mitä vaan, jos ainoa sivuoire olisi joku pillittely tai epävakaa mieliala.

Henkiset PMS-oireet on raskaita nekin. Jossakin näin tilaston, jossa naiset tekevät keskimäärin enemmän itsemurhia juuri PMS-oireiden aikaan. En lähtisi vertailemaan fyysista ja psyykkistä kipua toisiinsa, koska ovat niin erilaisia. Fyysinen kipu on muiden helpompi ymmärtää ja hyväksyä. Sen sijaan psyykkisen kivun kanssa olet yksin ja pakko sinnitellä, vaikka mielessä tekisi miten kipeää tahansa. 

Minulla PMS-oireet on sekä fyysisiä että psyykkisiä. Fyysisenä on tulehduksellisen sairauden pahenemisesta aiheutuvat nivelsäryt, vaikka ei ilmeisesti yhtä pahoja kuin lainaamani tekstin kirjoittajalla. Psyykkisinä oireina on masennusta, ahdistuneisuutta, keskittymiskyvyttömyyttä, itkuisuutta, univaikeuksia ja levottomuutta. En myöskään halua olla kenenkään kanssa tekemisissä enkä nähdä ketään. Vältän kaupassa käymistä ja muita sosiaalisia menoja enkä oikeastaan halua olla tekemisissä mieheni kanssa ja lastenkin kanssa vain mahdollisimman vähän. Pahimpina kuukausina on ranteet auki -fiilis useita päiviä. Ihan oikeasti mulle tulee itsemurha-ajatuksia, vaikka kaikki olisi muuten ihan tosi hyvin. Pahinta on, että on vain pakko yrittää esittää töissä iloista ja jaksaa kotonakin, kun ei nyt vain voi oikein vedota niihin psyykkisiin PMS-oireisiin. Harva ymmärtää, miten vaikeita ja lamauttavia ne voi olla.

Harkitsen lääkityksen aloittamista, mutta en oikein haluaisi sen viikon tai vajaan viikon takia mitään masennuslääkitystä. Lisäksi joka kuukausi ei ole yhtä paha vaan välissä on laimeita viikkoja, jolloin olen lähinnä vain vähän ärtynyt ja pahantuulinen. 

Pakko tulla kehumaan sinua ihmisenä :) Juuri olin avaamassa tätä kantaa edellisessä viestissä! En tosiaan mitenkään mitätöi niitä psyykkisiä oireita. Itse kärsin niistä myös, mutta koen henkilökohtaisella tasolla ne helpommiksi selvitä, kun voi sentään katsoa kalenterista eräpäivän. Eihän se kivaa ole tietenkään. Itse siis olen lähinnä ahdistunut ja maalailen piruja seinille, kun kotona saikulla ja tulevaisuus näyttää yhdeltä mustalta tunnelilta, koska hoitoa ei löydy ja tietää, että sama rumba alle 20 päivän päästä ja haluaisi vain normaalia arkea. Normaalisti ilman pms-hyörinää olen siis viimeisen päälle strömssimäinen kaikkea puuhaava ja kokeileva ihminen, mutta jumitun kotiin fyysisten oireiden vuoksi ja käytännössä olen ohessa osa-aikahullu. Ikävää, että moni kokee viestistäni välittyneen jotain vähättelyä henkisiä oireita kohtaan. Onhan ne raskaita, mutta puhuin omalta kohdalta vain siitä erotuksesta, että pms-oireet tunnutaan mieltävän pelkästään surumieliseksi mielenalaksi ja syndrooma on oikeasti paljon haastavampi ja pahimmillaan invalidisoiva. Se tuntuu monille ottavan koville, että mielummin painisin pelkkien henkisten oireiden kanssa, joiden itse koen olevan helpommat hallita, kuin taaseen kaivaa kepit kaapista lähestyvien menkkojen vuoksi.  Tai jos olisi edes jompikumpi ja saisi pitää sen hilpeämmän mielenlaadun ja olla vain fyysisesti sohjona.

Miksi niistä pitää kilpailla??? Tätä mä en tajua.  Enkä ole koskaan tajunnut. Mikä arvo siitä sulle on et pääset pätemään (ainakin omasta mielestäsi) kamalimmilla oireilla? Mitä se hyödyttää?

Kyllä ne ihan totisinta totta on. Itsekin ihmettelin aiemmin, että voiko tosiaan olla niin pahoja oireita,mutta nyt on mullakin parin vuoden ajan ollu muutamaa päivää ennen menkkoja ihan järkyttäviä pms-oireita. Alko oikeastaan 25 vuotta täytettyäni. Olen todella ärsyyntynyt ja välillä saan ihan järkyttäviä raivareita tai sitten kauheita itkukohtauksia. Ensimmäiset pari kertaa ihan säikähdin, että mikä mua oikein vaivaa, en ollut mitään sellaista ennen kokenut. Sitten aloin osata yhdistää menkkoihin, kun aina tuli noi oireet samaan aikaan vähän ennen kuin menkat alkoi. Nykyään en niinä päivinä edes suostu tapaamaan ketään enempää kuin koulussa tai töissä on pakollista. On parempi, että olen ihan itsekseni, koska olen ihan kaamea. Saatan ärsyyntyä kavereihin tai perheenjäseniin vaikka he eivät edes sanoisi tai tekisi mitään erikoista ja tekisi mieli vaan raivota heille pää punaisena. Onneksi tuon nykyään jo tietää mistä johtuu, niin osaa varautua välttelemällä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä noista psyykkisistä oireista. Itse kärsin pms-vaikeuksista, mutta oirekuva voi olla tuhat kertaa hankalampi, kuin " väsy ja vituttaa". Esimerkiksi itse saan migreenejä ja nivelkipuja sekä viikon verran särkyä alaselkään ennen kuukautisia. Naamaan tulee sormenpään kokoisia paiseita ja paino nousee 4kg turvotuksesta. Ja ohessa myös vatsa menee ruikulle. Pahin näistä on se migreenin laukeaminen. Esimerkiksi valot, äänet ja hajut laukaisevat pahoinvointia todella helposti ja minun migreenini saapuu halvausoireiden kanssa ja vie helposti tippaan tai vaihtoehtoisesti olen liian pöllyssä kipulääkkeistä tehdäkseni mitään. Tekee mieli kynsiä kasvot irti, kun joku vain henkisistä oireista kärsivä alkaa valittelemaan pms oireitaan ja kehtaa napsahdella lähipiirille. Itse kun antaisin mitä vaan, jos ainoa sivuoire olisi joku pillittely tai epävakaa mieliala.

Henkiset PMS-oireet on raskaita nekin. Jossakin näin tilaston, jossa naiset tekevät keskimäärin enemmän itsemurhia juuri PMS-oireiden aikaan. En lähtisi vertailemaan fyysista ja psyykkistä kipua toisiinsa, koska ovat niin erilaisia. Fyysinen kipu on muiden helpompi ymmärtää ja hyväksyä. Sen sijaan psyykkisen kivun kanssa olet yksin ja pakko sinnitellä, vaikka mielessä tekisi miten kipeää tahansa. 

Minulla PMS-oireet on sekä fyysisiä että psyykkisiä. Fyysisenä on tulehduksellisen sairauden pahenemisesta aiheutuvat nivelsäryt, vaikka ei ilmeisesti yhtä pahoja kuin lainaamani tekstin kirjoittajalla. Psyykkisinä oireina on masennusta, ahdistuneisuutta, keskittymiskyvyttömyyttä, itkuisuutta, univaikeuksia ja levottomuutta. En myöskään halua olla kenenkään kanssa tekemisissä enkä nähdä ketään. Vältän kaupassa käymistä ja muita sosiaalisia menoja enkä oikeastaan halua olla tekemisissä mieheni kanssa ja lastenkin kanssa vain mahdollisimman vähän. Pahimpina kuukausina on ranteet auki -fiilis useita päiviä. Ihan oikeasti mulle tulee itsemurha-ajatuksia, vaikka kaikki olisi muuten ihan tosi hyvin. Pahinta on, että on vain pakko yrittää esittää töissä iloista ja jaksaa kotonakin, kun ei nyt vain voi oikein vedota niihin psyykkisiin PMS-oireisiin. Harva ymmärtää, miten vaikeita ja lamauttavia ne voi olla.

Harkitsen lääkityksen aloittamista, mutta en oikein haluaisi sen viikon tai vajaan viikon takia mitään masennuslääkitystä. Lisäksi joka kuukausi ei ole yhtä paha vaan välissä on laimeita viikkoja, jolloin olen lähinnä vain vähän ärtynyt ja pahantuulinen. 

Pakko tulla kehumaan sinua ihmisenä :) Juuri olin avaamassa tätä kantaa edellisessä viestissä! En tosiaan mitenkään mitätöi niitä psyykkisiä oireita. Itse kärsin niistä myös, mutta koen henkilökohtaisella tasolla ne helpommiksi selvitä, kun voi sentään katsoa kalenterista eräpäivän. Eihän se kivaa ole tietenkään. Itse siis olen lähinnä ahdistunut ja maalailen piruja seinille, kun kotona saikulla ja tulevaisuus näyttää yhdeltä mustalta tunnelilta, koska hoitoa ei löydy ja tietää, että sama rumba alle 20 päivän päästä ja haluaisi vain normaalia arkea. Normaalisti ilman pms-hyörinää olen siis viimeisen päälle strömssimäinen kaikkea puuhaava ja kokeileva ihminen, mutta jumitun kotiin fyysisten oireiden vuoksi ja käytännössä olen ohessa osa-aikahullu. Ikävää, että moni kokee viestistäni välittyneen jotain vähättelyä henkisiä oireita kohtaan. Onhan ne raskaita, mutta puhuin omalta kohdalta vain siitä erotuksesta, että pms-oireet tunnutaan mieltävän pelkästään surumieliseksi mielenalaksi ja syndrooma on oikeasti paljon haastavampi ja pahimmillaan invalidisoiva. Se tuntuu monille ottavan koville, että mielummin painisin pelkkien henkisten oireiden kanssa, joiden itse koen olevan helpommat hallita, kuin taaseen kaivaa kepit kaapista lähestyvien menkkojen vuoksi.  Tai jos olisi edes jompikumpi ja saisi pitää sen hilpeämmän mielenlaadun ja olla vain fyysisesti sohjona.

"Se tuntuu monille ottavan koville, että mielummin painisin pelkkien henkisten oireiden kanssa, joiden itse koen olevan helpommat hallita"

Tästä ei ole ollut kyse, vaan siitä, ettet ymmärrä psyykkisten ongelmien syvyyttä ja aivan selvästi vähettelet niitä ensimmäisessä viestissäsi. On päivänselvää, ettei sun psyykkiset oireet näytä olevan samanlaisia kuin muille, kun kiistät niiden vaikutuksellisuuden ja luulet et niiden hallinta on vain omasta tahdonvoimasta kiinni. Mut joo, olet sä meitä parempi ihminen, senhän haluat kuulla.

PMS on todellinen asia, mutta koskee vain osaa naisista. Sen yleistäminen kaikkien naisten ongelmaksi on seksististä hapatusta.

Vaikeasta PMS oireilusta kärsii elämänsä aikana 4–10 % naisista. Useampi nainen sairastuu elämänsä aikana masennukseen kuin saa vaikeita PMS-oireita! Ei kukaan silti yleistä, että kaikki naiset ovat masentuneita.

Vierailija kirjoitti:

PMS on todellinen asia, mutta koskee vain osaa naisista. Sen yleistäminen kaikkien naisten ongelmaksi on seksististä hapatusta.

Vaikeasta PMS oireilusta kärsii elämänsä aikana 4–10 % naisista. Useampi nainen sairastuu elämänsä aikana masennukseen kuin saa vaikeita PMS-oireita! Ei kukaan silti yleistä, että kaikki naiset ovat masentuneita.

En usko tuohon lukemaan (tai sitten vaikean kriteerit on määrittelykysymys) Moni jäänyt varmasti diagnosoimatta (harva tunnistaa itsessään mistä on kyse -nähty tässäkin ketjussa!) + sit ne, joilla on muuten kuukautisten aikaan mielialaongelmia tai ainakin heittelyä, vaikka ei olisikaan vaikeasta pms:stä kyse.

Eikä mulla ole omakohtaisia kokemuksia kapkaupungista, Onkohan sitä olemassa ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Ole onnellinen siinä tapauksessa. Sun kroppasi todennäköisesti sitten toimii kuten pitääkin. Pms johtuu mm. hormonien epätasapainosta ja muista elimistön "toimintahäiriöistä", kaikkia tarkkoja syitä ei tiedetä. Se on kuitenkin ihan oikea fyysinen ja henkinen vaiva, mitä ei todellakaan täysin pysty kontrolloimaan sillä, että "päättää vain olla nyt kunnolla". Toki on syytä yrittää, mutta ei se ole naisen vika, jos ei siinä aina onnistu. Enkä siis silti tarkoita sitä, että nainen saisi käyttäytyä miten sattuu ja syyttää vain olkiaan kohauttamalla hormoneitaan siitä. Tarkoitan sellaista kuin ei esim. masentuneitakaan syytetä siitä, että eivät pysty reipastumaan ja ottamaan itseään niskasta kiinni vain jos joku käskee.

Mutta voihan naisen pahantuulisuus ennen menkkoja olla ihan evolutiivinenkin asia. Missä vaiheessa ovulaatio on juuri ennen menkkoja? Onko esim. suurempi vaara tulehduksille tms.? Aika moni eläinlaji joka ei harrasta seksiä huvikseen suhtautuu urosten lähentelyyn vihamielisesti silloin, kun aika ei ole oikea. Voisiko taustalla olla jotakin vastaavaa?

Nämä tällaiset asiat ovat usein ihmisillä sitä vaistomaista toimintaa, niinkuin on sekin, että ovulaation aikaan haluttaa enemmän. Jopa minäkin, jonka seksuaalisuus on todella vähäistä, jopa olematonta, huomaan, että ovulaation aikaan käsi joskus eksyy haaroihin (muuten en edes tyydytä itseäni koskaan).

Vierailija kirjoitti:

Jos ja kun on itse onnekas, ei kannata sillä elvistellä. Ei se omaa ansiota ole.

Tämä. Eikä se, että oireita ei nyt ole, takaa etteikö niitä jatkossa voisi tulla.

Minäkin tunnen näitä "kuukautiset eivät vaikuta mielialaani mitenkään"-naisia. Yleensä heihin yhdistyy myös ylimielisyys ja muiden vaivojen vähättely muissakin asioissa. Silti ovat kireänä kuin viulunkieli muutama päivä ennen menkkoja. Ovat kokoajan vihaisia ja mieli maassa, kunnes menkat alkavat. Niin. Moni ei tunnista oireidensa syy-yhteyttä.

En silti väitä, ettäkö ei olisi naisia, joilla kuukautiset eivät oikeasti vaikuta yhtään mielialaan. Heillä vain ei yleensä ole tarvetta korostaa asiaa.

Täh? No ei kait niitä ole jos sulla ei ole PMS-oireyhtymää :D