Lue keskustelun säännöt.
No niin, näinköhän tämäkin parisuhde loppuu samalla tavalla kuin edellinen...
28.05.2017 |
Olo on tällä hetkellä jotenkin järkyttynyt. Olen ollut parisuhteessa kaksi vuotta, ja eilen mieheni nosti kissan pöydälle ja sanoi sen saman asian kuin ex-avopuolisonikin vuosia sitten. "Olet viime aikoina muuttunut kamalan äkkipikaiseksi". Se on totta. Olen luonteeltani sellainen, että stressaantuneena reagoin normaalia voimakkaammin pieniinkin ärsytyksen aiheisiin. En siis mitenkään mielipuolisen överisti, en huuda tai hauku, mutta saatan kivahtaa, siirtyä tekemään jotain muuta jne. Tällä hetkellä koen suurta painetta työelämässä, ja lisäksi yksityiselämässä vaivaa muutama ahdistava asia. En pysty olemaan oma iloinen itseni tällaisessa mielentilassa. Ja kauan siinä kestikin ennen kuin mieheni näki tämän puolen minussa, melkein sen kaksi vuotta.
Osasin kuitenkin odottaa tätä. Samoin kävi exän kanssa. Joskaan se suhde ei tarkalleen ottaen loppunut siihen asiaan, vaan siihen että ex lopulta petti. Halusi toki hetken päästä minut takaisin. Mutta olen tulkinnut hänen tyytymättömyytensä alkaneen minun pahantuulisuudestani. Ja olen kyllä realisti, ja tiedän ihmisen vievän usein samat ongelmat seuraavaan suhteeseen. Tietenkin luonteeni seuraa mukanani.
Jos tämä suhde alkaisi tämän asian takia hiipua, en yrittäisi väkisin pitää kiinni. Jos en kelpaa tällaisena, niin en voi asialle mitään. Tietenkin yritän parhaani, että olisin parempi ihminen, mutta vaikeaa itseään on kokonaan muuttaa. Lisäksi en usko, että tämä ominaisuuteni on mitenkään erityisen poikkeuksellinen, saati ammattiapua vaativa. On vain osa luonnettani, että stressaantuneena olen räjähdysherkempi kuin normaalisti. Jos samaan saumaan sattuu vaikka PMS, niin ymmärrän kyllä ettei miehellä hauskaakaan aina ole.
Olen vain surullinen, sillä tässä vaiheessa olin jo aika varma siitä, että tämä olisi se loppuelämän suhde. Olen yli 30-vuotias, joten perhekin pitäisi periaatteessa perustaa tämän miehen kanssa. Jos ero tulee, niin saatan jäädä vapaaehtoisesti sinkuksi siitä lähtien. Jollain lailla olen vähän loukkaantunutkin juuri nyt. Olen suurimman osan ajasta kiltti ja toiset huomioon ottava, mutta heikkoja hetkiäni käytetään minua vastaan. En tietenkään silti syytä miestä siitä että hän otti asian puheeksi. Niin kuuluukin tehdä. En vain tiedä miten jatkaa.
Kommentit (62)
Oletko lukenut kirjan HSP eli erityisherkkä ihminen ? Tai googlettanut aiheesta? Saattaisit löytää apua . Käy juttelemassa ulkopuolisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaa luonnetta pystyy halutessaan hillitsemään. Eli muuttamaan käytöstään. Paineistaan voi keskustella puolison kanssa ilman tiuskintaakin.
Se on kumma, kuin ihmiset usein kohtelevat rakkaimpiaan huonommin kuin vaikkapa työkavereita tai tuttaviaan. Ei kukaan halua olla roskaämpäri johon kaadetaan kiukuttelemalla kaikki arjen paska.
Muuta käytöstäsi ja reagointitapojasi. Ei se helppoa ole, mutta ei elämä muutenkaan ole aina helppoa
Olisiko niin että parisuhde ei ole niin mukavassa jamassa kuin haluat uskoa ja syytät itseäsi? Oletko ollut mukava ja mukautuva alkusuhteenne? Ja omat toiveesi ja persoonasi on jäänyt taka-alalle? Nyt oma itsesi puskee esiin ja se aiheuttaa riitaa miehen kanssa? Onko miehesi tukenasi vaikeuksissa vai iso lapsi lahkeessa? PMS on kiusallinen vaiva, mutta itselläni se ennemmin avaa silmät kaikelle ryönälle mistä pitää päästä eroon sen sijaan, että kaikki harmittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Omaa luonnetta pystyy halutessaan hillitsemään. Eli muuttamaan käytöstään. Paineistaan voi keskustella puolison kanssa ilman tiuskintaakin.
Se on kumma, kuin ihmiset usein kohtelevat rakkaimpiaan huonommin kuin vaikkapa työkavereita tai tuttaviaan. Ei kukaan halua olla roskaämpäri johon kaadetaan kiukuttelemalla kaikki arjen paska.
Muuta käytöstäsi ja reagointitapojasi. Ei se helppoa ole, mutta ei elämä muutenkaan ole aina helppoa
Kyllä minä yritänkin hillitä itseäni, ja usein onnistunkin. Joskus en. Pahimmat sudenkuopat ovat niitä, kun mies tekee tai sanoo jotain mistä normaalistikin huomauttaisin, ja oman stressitason vuoksi tuleekin reagoitua voimakkaammin kuin haluaisin. En yritä vierittää syytä miehelle, hän tekee ärsyttäviä asioita lähinnä vahingossa eikä pahuuttaan, mutta en minäkään tyhjästä lähde riitaa haastamaan. Varsinaisia riitoja meille tulee äärimmäisen harvoin, sillä mies ei koskaan riitele.
ap
Mieti mitä elämältäsi haluat. Sen työn vai sen miehen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen omana itsenäni iloinen, ystävällinen ja kiltti. Pahan siitepölyallergian (ja allergialääkkeiden) takia en saa nukuttua, päätä särkee ihan kamalasti koko ajan ja sitten muut allergiaoireet. Olen todella äkkipikainen nyt, sanon siis näitä "häivy!" -tyylisiä juttuja. En huuda tai ole väkivaltainen. Tätä kestää joku kaksi kuukautta vuodessa. Olen siis 70 % silloinkin normaali, mutta 30 % ajasta inhottava.
Löysin kaksi vuotta sitten nykyisen mieheni. Viime kevään hän tuki minua, sama on jatkunut nyt. Hän sanoi, kun sanoin olevani ihan kamala, että se on vain elämää. Jokaisella on hyviä aikoja ja huonoja aikoja. Hän ihan oikeasti ymmärtää ja jaksaa rakastaa. Setäni kuollessa hän jaksoi tukea minua, kun itkin kuukauden verran. Ei valittanut, oli vain läsnä ja kuunteli minua.
En tullut leuhkimaan, tulin vain kertomaan, että jos on kovat työpaineet, rakastava kumppani seisoo tukena. Sinä ansaitset samanlaisen miehen kuin minä.
Minun isäni oli tuollainen "äkkipikainen" eli huusi ja äkäili stressaantuneena. Purki paineet kotona, sai raivokohtauksia milloin mistäkin. Huusi kuin palosireeni. Pelkäsin häntä, oli ahdistavaa se toisen vihan purku itseen ja rakkaimpiin kuten äitiini.
Oikeasti, hae apua. Käytöksesi ei ole hyväksyttävää ja lopulta tuhoaa suhteesi. Se ei ole normaalia, että et osaa kanavoida stressiä ja ahdistusta vaan käännät ne vihaksi muita kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos psyykkinen vointisi toistuvasti rikkoo parisuhteitasi, niin suosittelisin kyllä ammattiapua. Voit aloittaa varaamalla aikaa esim. oman terveysasemasi psykiatriselle sairaanhoitajalle. Joskus tällaisten ongelmien taustalta löytyy vaikkapa persoonallisuushäiriö tai neuropsykiatrinen häiriö, ja terapia tai jopa lääkehoito voi olla hyödyksi.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko niin että parisuhde ei ole niin mukavassa jamassa kuin haluat uskoa ja syytät itseäsi? Oletko ollut mukava ja mukautuva alkusuhteenne? Ja omat toiveesi ja persoonasi on jäänyt taka-alalle? Nyt oma itsesi puskee esiin ja se aiheuttaa riitaa miehen kanssa? Onko miehesi tukenasi vaikeuksissa vai iso lapsi lahkeessa? PMS on kiusallinen vaiva, mutta itselläni se ennemmin avaa silmät kaikelle ryönälle mistä pitää päästä eroon sen sijaan, että kaikki harmittaisi.
Uskon että suhteemme on hyvällä tolalla, mutta tässä vaiheessa viimeisetkin suhteen alkuajan kainostelut ja vaaleanpunaiset lasit ovat kaikonneet. Nyt olemme omia itsejämme toistemme edessä, ja minun kohdallani se tarkoittaa kuvailemiani asioita. Miehessä ei ole vikaa, hän on suuri tuki eikä taakka. Opin jo edellisessä suhteessani sen, etten halua tuntea jatkuvaa syyllisyyttä siitä millainen luonnostani olen, enkä siis tässäkään suhteessa aio koskaan mennä liian pitkälle itseni muuttamisen kanssa. En aio kokonaan kieltää itseltäni inhimillisiä reaktioita esim. työstressiin. Mutta en kuitenkaan hyväksy itseltäni käytöstä, joka on miestäni kohtaan aidosti epäreilua.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kukaan haluaisi olla parisuhteessa sellaisen kanssa joka on koko ajan iloton ruutitynnyri?
Vierailija kirjoitti:
Minun isäni oli tuollainen "äkkipikainen" eli huusi ja äkäili stressaantuneena. Purki paineet kotona, sai raivokohtauksia milloin mistäkin. Huusi kuin palosireeni. Pelkäsin häntä, oli ahdistavaa se toisen vihan purku itseen ja rakkaimpiin kuten äitiini.
Oikeasti, hae apua. Käytöksesi ei ole hyväksyttävää ja lopulta tuhoaa suhteesi. Se ei ole normaalia, että et osaa kanavoida stressiä ja ahdistusta vaan käännät ne vihaksi muita kohtaan.
Minun käytökseni ei ole lähelläkään isäsi käytöstä. Minun käytökseni on sillä tasolla, että saatan sanoa tarpeettoman tiukasti siitä, jos mies on vaikka unohtanut ripustaa pyykit, vaikka niin oli sovittu. Nimenomaan sanoa tiukasti - en huuda tai hauku ikinä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan haluaisi olla parisuhteessa sellaisen kanssa joka on koko ajan iloton ruutitynnyri?
Ei varmaan kukaan haluaisikaan. Minun ongelmani ei kuitenkaan ilmene "koko ajan".
ap
Ap vaikutat siltä, että puolustat käytöstäsi. Miksi sinulla olisi oikeus purkaa huonoa oloasi toisiin? Miksi selität, että tämä huono keinosi purkaa stressiä ja ahdistusta vihaan olisi jotenkin luonteessasi, se on opittu tapa/keino kun et ole oppinut parempia keinoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näyttäisi ap:lla olevan kaksi ongelmaa;
1. Stressaantuminen.
2. Yliampuvat reaktiot stressaantuneen
Asia ei parane jos ei ensinnäkään tunnusta kumpaakin asiaa ongelmaksi joka vaatii huomiota. Ap tuntuu pitävän kumpaankin "normaalina".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan haluaisi olla parisuhteessa sellaisen kanssa joka on koko ajan iloton ruutitynnyri?
Ei varmaan kukaan haluaisikaan. Minun ongelmani ei kuitenkaan ilmene "koko ajan".
ap
Ei ruutitynnyrikään ole ongelma silloin kun se ei räjähdä.
Ap nalkuttaa enemmän kuin luulee nalkuttavansa.
Vierailija kirjoitti:
Ap vaikutat siltä, että puolustat käytöstäsi. Miksi sinulla olisi oikeus purkaa huonoa oloasi toisiin? Miksi selität, että tämä huono keinosi purkaa stressiä ja ahdistusta vihaan olisi jotenkin luonteessasi, se on opittu tapa/keino kun et ole oppinut parempia keinoja.
Puolustan vain siinä mielessä, että tiedän että ongelmani ei ole poikkeuksellisen vakava. Se ei tarkoita etten haluaisi muuttua paremmaksi ihmiseksi. Ja siinäkin mielessä puolustan, että jos joku täällä kirjoittaa että huutaminen ja raivoaminen ei ole normaalia, niin kerron että sellaista minä en koskaan tee. Olen stressaantuneena kireä kotonakin, ja tietenkin se vaikuttaa kodin ilmapiiriin eikä ole miehen mielestä mukavaa. Mutta en ole itselleni liian ankara, enkä edellytä itseltäni kaiken työstressin jättämistä töihin. En tule siihen pystymään.
ap
Höpö löpö. Älkää nyt kaikki syyllistäkö ja ylireagoiko. Ap:n käytös on ihan normaalia. Jos vaikka kivahtaa, kun pyykit on jätetty märkänä koneeseen. Hän ei huuda eikä hauku. Uskon että moni täälläkin päivittelevä on joskus korottanut ääntä. Ei tässä nyt psykiatria tarvita. Ap, hyväksy vaan itsesi sellaisena kuin olet. Jos miehesi lähtee, olette niin erilaisia, että luonteenne eivät ole sopivat toisillenne. Tosin en edes usko, että olisi tämän vuoksi jättämässä.
Vierailija kirjoitti:
Ap nalkuttaa enemmän kuin luulee nalkuttavansa.
Tää on monelle ongelma, kun luullaan sen kuuluvan parisuhteeseen. Perittyä käyttäytymistä
Täysin sama tilanne. Muista että elämä jatkuu:)