No niin, näinköhän tämäkin parisuhde loppuu samalla tavalla kuin edellinen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota, jos mies nostaa kissan pöydälle, eli haluaa puhua häntä vaivaavasta asiasta, niin miksi ap ajattelee että = parisuhde on kariutumassa? Eikös joka ikisessä parisuhteessa käydä näitä keskusteluja? Kerrot että ex-mies sanoi samasta asiasta, mutta kuitenkin kerrot pariinkin otteeseen että eri ei johtunut tästä ja että mies olisi myöhemmin halunnut takaisin? Ei loogista ollenkaan.

Olen kai vaan pettynyt itseeni että myös tässä suhteessa asiasta tuli puheenaihe. Näiden kahden vuoden aikana olin ehkä jo ajatellut, ettei sellaista ongelmaa tulisi. Ehkä ylireagoin nyt siihen, eihän mies ole minua jättämässä, mutta pettymys itseeni oli se tunne joka päällimmäiseksi jäi.

Kyllä, entisessä suhteessa puhuttiin samasta asiasta. Ero kuitenkin tuli silloin, kun mies petti. Myöhemmin kinui takaisin. Ei siinä minusta ole mitään epäloogista?

ap

Epäloogista siis se, kun aluksi annat ymmärtää että edellinenkin parisuhde olisi kaatunut samaan ongelmaan joten niin varmaan tälle nykyisellekin tulee käymään - ja sitten kerrotko että edellisen parisuhteen päättymisen syyt oli jossain muualla.

Juu, myönsin jo tuolla aiemmin että otsikoin keskustelun huonosti. Ja selitin vielä sitä ennen että itse tulkitsen edellisen suhteen ongelmallisen vaiheen alkaneen siitä, kun mies asiasta huomautti. Suhde kuitenkin loppui pettämiseen.

ap

Eli mies petti,koska keskustelujen jälkeen et ollut osannut muuttaa asioita niin,että kummallakin olisi ollut hyvä olla? Niin kuin jo yhteen aikaisempaan viestiin laitoin,koti on oltava lämmin ja turvallinen paikka.Ei puoliso kestä jatkuvaa naputusta asioista.Asiat voidaan keskustella järkevästi ilman vähättelyä.

Yksi ongelmistamme oli se, miten annoin esim. työkiireiden näkyä kotonakin. En silti sanoisi, että se oli suoraan ainut syy siihen että mies petti. Oli meillä muitakin ongelmia, eikä suhteemme olisi kestänyt missään tapauksessa ikuisesti. En ollut siinä suhteessa, kuten en ole tässäkään, mikään kotityranni vailla järjen häivää. Missään nimessä käytökseni kotona ei ole ikinä ollut sellaista, että sillä voisi perustella päätöstä lähteä pettämään. Toivottavasti kukaan täällä ei ole kertomani perusteella sitä mieltä.

Olen puhunut paljon työstressistä, ja voisin avata sitä asiaa vähän lisää kertomalla, että olen korkeasti koulutettu ja työni on erittäin vaativaa. Vaativaa siinä mielessä, että virheiden tekeminen tässä työssä on todella vakava asia. Voi olla, etten pysty tekemään nykyistä työtäni koko elämääni, mutta tällä hetkellä ainakin yritän.

ap

Skitsoja ämmiä mahtuu tähän maahan yllättävän paljon...fiksun ja tasapainoisen kotitöitä kaihtamattoman naisen löytäminen on kuin lottovoitto...tai oikeastaan vielä harvinaisempaa.

Minä opin mieheltäni kuinka käyttäydytään puolisoa kohtaan, ihmettelin kun hän oli kiireessä aamulla niin kysyin miksi et yhtään tiuski minulle. Hän vastasi etteihän tämä sinun syysi ole. Se avasi silmäni. Meillä on puhuttu toisillemme jo 10 vuotta nätisti. Jos aion kivahtaa niin mietin hetken, onko se sen arvoista ja mitä se auttaa, ja onko se oikeudenmukaista. Meidän parisuhde perustuu kunnioitukseen, rakkauteen ja reiluuteen, ei temperamenttiin.

En viitsi pahoittaa toisen mieltä tiuskimalla tai kivahtamalla, mietin hetken ja sanon sanottavani nätimmin, rakentavammin. Se on sitä oikeaa parisuhteen rakentamista, arjessa joutuu kiireen keskellä harkitsemaan mikä tässä elämässä on minulle tärkeää ja millainen ihminen haluan olla. Se on itsehillintää ja kasvua paremmaksi ihmiseksi. Minä haluan niin, haluan tehdä asioita rakkauteni rakentamiseksi. Olen kiitollinen mitä minulla on ja mieheni kohtelee minua yhtä hyvin, sen haluan säilyttää. Koska pystyn siihen, pysähtymään hetkeen enkä anna tunteiden viedä, haluan jotain merkittävämpää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota, jos mies nostaa kissan pöydälle, eli haluaa puhua häntä vaivaavasta asiasta, niin miksi ap ajattelee että = parisuhde on kariutumassa? Eikös joka ikisessä parisuhteessa käydä näitä keskusteluja? Kerrot että ex-mies sanoi samasta asiasta, mutta kuitenkin kerrot pariinkin otteeseen että eri ei johtunut tästä ja että mies olisi myöhemmin halunnut takaisin? Ei loogista ollenkaan.

Olen kai vaan pettynyt itseeni että myös tässä suhteessa asiasta tuli puheenaihe. Näiden kahden vuoden aikana olin ehkä jo ajatellut, ettei sellaista ongelmaa tulisi. Ehkä ylireagoin nyt siihen, eihän mies ole minua jättämässä, mutta pettymys itseeni oli se tunne joka päällimmäiseksi jäi.

Kyllä, entisessä suhteessa puhuttiin samasta asiasta. Ero kuitenkin tuli silloin, kun mies petti. Myöhemmin kinui takaisin. Ei siinä minusta ole mitään epäloogista?

ap

Epäloogista siis se, kun aluksi annat ymmärtää että edellinenkin parisuhde olisi kaatunut samaan ongelmaan joten niin varmaan tälle nykyisellekin tulee käymään - ja sitten kerrotko että edellisen parisuhteen päättymisen syyt oli jossain muualla.

Juu, myönsin jo tuolla aiemmin että otsikoin keskustelun huonosti. Ja selitin vielä sitä ennen että itse tulkitsen edellisen suhteen ongelmallisen vaiheen alkaneen siitä, kun mies asiasta huomautti. Suhde kuitenkin loppui pettämiseen.

ap

Eli mies petti,koska keskustelujen jälkeen et ollut osannut muuttaa asioita niin,että kummallakin olisi ollut hyvä olla? Niin kuin jo yhteen aikaisempaan viestiin laitoin,koti on oltava lämmin ja turvallinen paikka.Ei puoliso kestä jatkuvaa naputusta asioista.Asiat voidaan keskustella järkevästi ilman vähättelyä.

Yksi ongelmistamme oli se, miten annoin esim. työkiireiden näkyä kotonakin. En silti sanoisi, että se oli suoraan ainut syy siihen että mies petti. Oli meillä muitakin ongelmia, eikä suhteemme olisi kestänyt missään tapauksessa ikuisesti. En ollut siinä suhteessa, kuten en ole tässäkään, mikään kotityranni vailla järjen häivää. Missään nimessä käytökseni kotona ei ole ikinä ollut sellaista, että sillä voisi perustella päätöstä lähteä pettämään. Toivottavasti kukaan täällä ei ole kertomani perusteella sitä mieltä.

Olen puhunut paljon työstressistä, ja voisin avata sitä asiaa vähän lisää kertomalla, että olen korkeasti koulutettu ja työni on erittäin vaativaa. Vaativaa siinä mielessä, että virheiden tekeminen tässä työssä on todella vakava asia. Voi olla, etten pysty tekemään nykyistä työtäni koko elämääni, mutta tällä hetkellä ainakin yritän.

ap

No sitten arvotat elämäsi niin ,että työ on tärkein asia elämässäsi ja panostat siihen.Parisuhteelle ei ole silloin sijaa.

"Häivy!" -sanominen tarkoittaa siis, että jos vaikka tyhjennän astianpesukoneen ja mies tulee siihen sähläämään, niin käsken mennä kauemmaksi sillä tavalla. Ei siis mitään "häivy elämästäni".

T. Aikaisemmin kirjoittanut allergikko

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko niin että parisuhde ei ole niin mukavassa jamassa kuin haluat uskoa ja syytät itseäsi? Oletko ollut mukava ja mukautuva alkusuhteenne? Ja omat toiveesi ja persoonasi on jäänyt taka-alalle? Nyt oma itsesi puskee esiin ja se aiheuttaa riitaa miehen kanssa? Onko miehesi tukenasi vaikeuksissa vai iso lapsi lahkeessa? PMS on kiusallinen vaiva, mutta itselläni se ennemmin avaa silmät kaikelle ryönälle mistä pitää päästä eroon sen sijaan, että kaikki harmittaisi.

Uskon että suhteemme on hyvällä tolalla, mutta tässä vaiheessa viimeisetkin suhteen alkuajan kainostelut ja vaaleanpunaiset lasit ovat kaikonneet. Nyt olemme omia itsejämme toistemme edessä, ja minun kohdallani se tarkoittaa kuvailemiani asioita. Miehessä ei ole vikaa, hän on suuri tuki eikä taakka. Opin jo edellisessä suhteessani sen, etten halua tuntea jatkuvaa syyllisyyttä siitä millainen luonnostani olen, enkä siis tässäkään suhteessa aio koskaan mennä liian pitkälle itseni muuttamisen kanssa. En aio kokonaan kieltää itseltäni inhimillisiä reaktioita esim. työstressiin. Mutta en kuitenkaan hyväksy itseltäni käytöstä, joka on miestäni kohtaan aidosti epäreilua.

ap

Oletteko keskustelleet avoimesti asiasta? Tietääkö miehesi, että tuo on sinun tapasi reagoida stressiin? En tarkoita, että hänen pitäisi kestää mitä tahansa, mutta hänenkin on helpompi suhtautua käytökseesi kun tietää syyn.

Vierailija kirjoitti:

"Häivy!" -sanominen tarkoittaa siis, että jos vaikka tyhjennän astianpesukoneen ja mies tulee siihen sähläämään, niin käsken mennä kauemmaksi sillä tavalla. Ei siis mitään "häivy elämästäni".

T. Aikaisemmin kirjoittanut allergikko

Tuollainenkin on todella epäkunnioittavaa käytöstä!Et itsekään haluaisi,että miehesi sanoisi noin.

Ei mulle olis ongelma, jos nainen sanoo mulle häivy jos siihen on syy, oli sitten pms tai allergia tai joku. Jotenkin taas tuntuu että nainen on naiselle susi.

M29

Täällä toinen samanlainen! En halua olla ilkeä, enkä todellakaan tahdo pahaa miehelleni tai kellekään. Stressaantuneena saatan kivahtaa yhtäkkiä jostain asiasta. Muutenkin olen perusluonteeltani sellainen vähän kiivas ja temperamenttinen. Enkä tarkoita tällä, että oikeuttaisin itseltäni mitään drama queen -perseilyä "temperamenttiini" vedoten, vaan että olen samalla myös tosi herkkä: koen kaikki tunteet hyvin voimakkaina, niin ilot kuin surutkin ja kaikki siltä väliltä, ja reagoin asioihin nopeasti ja tunteella ja ilmaisen tunteeni välittömästi ja hyvin avoimesti. Itken, nauran, suutahdan. Toki olen yrittänyt opetella hillitsemään pahimpia kuohuja ja opettelu jatkuu edelleen.. joskus olen miettinyt, kun olen myös sellaisia miehiä puoleeni vetänyt, joille on vaikea hyväksyä tätä puolta minussa, että onkohan Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu -kirjan (Hendrix) teoriassa jotain perää. Nykyisellä miehelläkin on vaikeaa, jos itken tai suutun. En raivoa, en hauku häntä (hän usein haukkuu minua) mutta se suuttumuksen _tunne_ minulla on jotain mitä mies ei vaan voi käsitellä. Sitten mies vetäytyy, mikä puolestaan ahdistaa minua, panikoin ja korotan ääntäni ja riita on valmis. :/ Tunnistan itsessäni jotenkin niin paljon äitiäni ja miehessä isääni (riidellessä), mutta en jotenkaan osaa katkaista kierrettä.

Ollaan kuitenkin päästy parempaan suuntaan, keskustelemalla ja yrittämällä ymmärtää mitä siellä taustalla on. Yleensä kyse ei olekaan vihasta tai ilkeydestä toisen käytöksen takana vaan esim. hylätyksi tulemisen pelosta. Koitetaan ymmärtää toisiamme, välillä onnistuu paremmin, välillä huonommin, mutta elämä on matka. :)

Oikeastaan, yllättävää kyllä, se mikä on myös itselleni auttanut, on että nykyään myönnän avoimesti itselleni että minä nyt olen tällainen tunteineni ja minulla on myös "negatiivisia" tunteita ja saakin olla. Niin ne oikeastaan vaan ovat, tulevat ja menevät, sen sijaan että patoutuisivat ja räjähtäisivät. Ennen kai yritin enemmän kilttinä tyttönä "en koskaan suutu" -taktiikkaa ja se päätyi aina ainoastaan epäonnistumiseen eli jossain kohtaa vaan räjähdin. (Vähän kuin yrittäisit laihduttaa kieltämällä kaikki herkut ja jossain kohtaa vaan repsahdat ahmimaan kun et enää kestä) Nykyään käyn myös kuntonyrkkeilyssä päästämässä pahimmat höyryt pois, se on tuonut itsevarmuutta ja rentoutta koko elämään ja suhteeseen :D

En todellakaan tuomitse sinua Ap koska niin tiedän tunteesi! Mutta jo itsesi tähden, koita purkaa stressiäsi esim. liikuntaan tai mikä tapa itsellesi sopiikaan, ja keskustele miehesi kanssa ennen kuin on liian myöhäistä. Tsemppiä sulle, elämä ei ole niin mustavalkoista kuin jollekin tähän ketjuun vastanneille, yleensä taustalla on pahaa oloa puolin ja toisin eikä syyttely ainakaan auta ratkaisemaan tilannetta <3

Meillä taas "häivy" on rumaa käytöstä toista kohtaan, kertoo itsehillinnän ja arvostuksen puutteesta vaikka vaan sillä hetkellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota, jos mies nostaa kissan pöydälle, eli haluaa puhua häntä vaivaavasta asiasta, niin miksi ap ajattelee että = parisuhde on kariutumassa? Eikös joka ikisessä parisuhteessa käydä näitä keskusteluja? Kerrot että ex-mies sanoi samasta asiasta, mutta kuitenkin kerrot pariinkin otteeseen että eri ei johtunut tästä ja että mies olisi myöhemmin halunnut takaisin? Ei loogista ollenkaan.

Olen kai vaan pettynyt itseeni että myös tässä suhteessa asiasta tuli puheenaihe. Näiden kahden vuoden aikana olin ehkä jo ajatellut, ettei sellaista ongelmaa tulisi. Ehkä ylireagoin nyt siihen, eihän mies ole minua jättämässä, mutta pettymys itseeni oli se tunne joka päällimmäiseksi jäi.

Kyllä, entisessä suhteessa puhuttiin samasta asiasta. Ero kuitenkin tuli silloin, kun mies petti. Myöhemmin kinui takaisin. Ei siinä minusta ole mitään epäloogista?

ap

Epäloogista siis se, kun aluksi annat ymmärtää että edellinenkin parisuhde olisi kaatunut samaan ongelmaan joten niin varmaan tälle nykyisellekin tulee käymään - ja sitten kerrotko että edellisen parisuhteen päättymisen syyt oli jossain muualla.

Juu, myönsin jo tuolla aiemmin että otsikoin keskustelun huonosti. Ja selitin vielä sitä ennen että itse tulkitsen edellisen suhteen ongelmallisen vaiheen alkaneen siitä, kun mies asiasta huomautti. Suhde kuitenkin loppui pettämiseen.

ap

Ja aiemassa viestissäsi sanoit näin: " Joskus en vaan pysty pitämään negatiivisia tunteitani piilossa, ja pahimmillaan olen silloin kun työpaineet yhdistyvät esim. niihin PMS-oireisiin. Nuo ovat inhimillisiä asioita, mutta en silti halua että minulle joudutaan niistä huomauttamaan."

Sun mielestä siis ongelma ei ole sun käytöksessäsi, vaan siinä, että sulle huomautetaan siitä?

Minusta ap kuulostaa itsensä hyvin tuntevalle ihmiselle, joka pystyy analysoimaan omaa käyttäytymistään. Kukaan ei pysty käyttäytymään aina samalla vaihteella ja joku voi reagoida stressiin esimerkiksi käpertymällä sisäänpäin, mikä sekin voi olla todella ärsyttävää. Joku täällä kirjoitti, että kodin pitää olla turvallinen paikka mutta minusta kotona pitää olla myös oikeus näyttää tunteensa, kohtuudella tietysti. Olen itse elänyt miehen kanssa, joka suorastaan pelkäsi riitelyä ja negatiivisten tunteiden esiin tuomista, voin sanoa ettei sekään ollut kovin mukavaa. Tyypillinen tapa käsitellä tunteita oli sitten pulloon tarttuminen.

Minulla on muuten työkaveri, jolla on mt-ongelmista johtuva huono stressinsietokyky. Tämä tulee esiin mm. muiden perusteettomana arvosteluna, ulkopuolisten kyykyttämisenä (kaupan kassa, tarjoilija), valittamisena huonosta palkasta jne. Työkaveri ei taatusti pyydä anteeksi vittumaisuuttaan eikä omasta mielestä ole tehnyt mitään väärin.

Minusta "vikaa" on myös miehessä - enkä sano tätä pahalla, omani on samanlainen. AP sanoi, ettei mies riitele koskaan. Ei minunkaan mies. Syy (johon hän on burn outin takia aloittamassaan terapiassa hakenut ratkaisua) on liika miellyttämishalu, kyvyttömyys käsitellä aggressiota (omaa tai muiden), suoranainen pelko kohdata negatiivisia tunteita (omaa tai muiden), kotoa saatu olematon malli negatiivisten tunteiden käsittelyyn (kotonakaan ei koskaan riidelty). Negaatio on siis miehelleni jotain tuhoisaa, kamalaa ja pahaa ja ahdistaa häntä suuresti.

Onneksi olen itsekin rauhallinen enkä huuda, mutta stressaantuneena ja väsyneenä saatan olla kireä AP:n tapaan. Meillä on auttanut tilanteiden purku jälkeenpäin. Pyydän reilusti anteeksi, korostan että syy ei ole miehessä enkä oikeastaan ollut hänelle vihainen. Mies myös terapian avulla oppinut paremmin hyväksymään "normaaleja" elämän tunnereaktioita. Ei ole tuollainen tilanne suhteen loppu, mutta tunteista kannattaa molempien nyt AP:n kotona puhua ja siitä mikä miestä lopulta ahdistaa ja miksei osaa/uskalla itse riidellä.

Pidän itseäni pitkähermoisena, mutta en hyväksy epäkunnioittavaa puhetapaa naiselta. Jos tiuskii tai rähjää, täytyy pyytää anteeksi. Jos stressaa niin paljon, ettei osaa käyttäytyä ihmisiksi, sitten täytyy tehdä jotakin sen stressin lievittämiseksi. Kuinka paljon seksiä teillä on, AP?

Stressaantuneen ihmisen seurassa ei ole hyvä olla. Peilineuronien ansiosta toisen stressi tartuu itseenkin, ja pitkittyneen vamiustilan negatiiviset vaikutukset tuntuvat molemmissa.

Kuinka monta vuotta aiot vielä olla stressaantunut työsi takia? Kaksi, kymmenen, kolmekymmentä? Kerro ihmeessä, AP, ja kerro miehellesi kanssa. -55

Itse olen temperamenttinen ja näytän tunteeni avoimesti. En kuitenkaan suuntaa esim työstressiä mieheen, koska eihän hän ole mitään tehnyt. Saatan sanoa "nyt ottaa ihan h----tisti päähän, tartten vähän aikaa vaan olla" ja menen sohvalle mököttämään. Saatan todella vihaisena huutaakin, mutta en miehelle, vaan esimerkiksi pastakauhalle, joka tippui maahan herkkänä hetkenä.

Itse en pyydä anteeksi sitä että mulla on tunteet. Jos huomaan, että miestä haittaa mun yleinen kiukuttelu, pyydän anteeksi siitä. Hän on kyllä jo tähän mennessä oppinut, että mun suuttumus kestää sen minuutin eikä ole kohdistettu häneen.

Vierailija kirjoitti:

Täällä toinen samanlainen! En halua olla ilkeä, enkä todellakaan tahdo pahaa miehelleni tai kellekään. Stressaantuneena saatan kivahtaa yhtäkkiä jostain asiasta. Muutenkin olen perusluonteeltani sellainen vähän kiivas ja temperamenttinen. Enkä tarkoita tällä, että oikeuttaisin itseltäni mitään drama queen -perseilyä "temperamenttiini" vedoten, vaan että olen samalla myös tosi herkkä: koen kaikki tunteet hyvin voimakkaina, niin ilot kuin surutkin ja kaikki siltä väliltä, ja reagoin asioihin nopeasti ja tunteella ja ilmaisen tunteeni välittömästi ja hyvin avoimesti. Itken, nauran, suutahdan. Toki olen yrittänyt opetella hillitsemään pahimpia kuohuja ja opettelu jatkuu edelleen.. joskus olen miettinyt, kun olen myös sellaisia miehiä puoleeni vetänyt, joille on vaikea hyväksyä tätä puolta minussa, että onkohan Kaikki se rakkaus joka sinulle kuuluu -kirjan (Hendrix) teoriassa jotain perää. Nykyisellä miehelläkin on vaikeaa, jos itken tai suutun. En raivoa, en hauku häntä (hän usein haukkuu minua) mutta se suuttumuksen _tunne_ minulla on jotain mitä mies ei vaan voi käsitellä. Sitten mies vetäytyy, mikä puolestaan ahdistaa minua, panikoin ja korotan ääntäni ja riita on valmis. :/ Tunnistan itsessäni jotenkin niin paljon äitiäni ja miehessä isääni (riidellessä), mutta en jotenkaan osaa katkaista kierrettä.

Ollaan kuitenkin päästy parempaan suuntaan, keskustelemalla ja yrittämällä ymmärtää mitä siellä taustalla on. Yleensä kyse ei olekaan vihasta tai ilkeydestä toisen käytöksen takana vaan esim. hylätyksi tulemisen pelosta. Koitetaan ymmärtää toisiamme, välillä onnistuu paremmin, välillä huonommin, mutta elämä on matka. :)

Oikeastaan, yllättävää kyllä, se mikä on myös itselleni auttanut, on että nykyään myönnän avoimesti itselleni että minä nyt olen tällainen tunteineni ja minulla on myös "negatiivisia" tunteita ja saakin olla. Niin ne oikeastaan vaan ovat, tulevat ja menevät, sen sijaan että patoutuisivat ja räjähtäisivät. Ennen kai yritin enemmän kilttinä tyttönä "en koskaan suutu" -taktiikkaa ja se päätyi aina ainoastaan epäonnistumiseen eli jossain kohtaa vaan räjähdin. (Vähän kuin yrittäisit laihduttaa kieltämällä kaikki herkut ja jossain kohtaa vaan repsahdat ahmimaan kun et enää kestä) Nykyään käyn myös kuntonyrkkeilyssä päästämässä pahimmat höyryt pois, se on tuonut itsevarmuutta ja rentoutta koko elämään ja suhteeseen :D

En todellakaan tuomitse sinua Ap koska niin tiedän tunteesi! Mutta jo itsesi tähden, koita purkaa stressiäsi esim. liikuntaan tai mikä tapa itsellesi sopiikaan, ja keskustele miehesi kanssa ennen kuin on liian myöhäistä. Tsemppiä sulle, elämä ei ole niin mustavalkoista kuin jollekin tähän ketjuun vastanneille, yleensä taustalla on pahaa oloa puolin ja toisin eikä syyttely ainakaan auta ratkaisemaan tilannetta <3

Täällä kolmas!

Vastaatko noihin, AP. -ap

Vierailija kirjoitti:

Olen puhunut paljon työstressistä, ja voisin avata sitä asiaa vähän lisää kertomalla, että olen korkeasti koulutettu ja työni on erittäin vaativaa. Vaativaa siinä mielessä, että virheiden tekeminen tässä työssä on todella vakava asia. Voi olla, etten pysty tekemään nykyistä työtäni koko elämääni, mutta tällä hetkellä ainakin yritän.

ap

Toivottavasti olet sanonut tämän saman myös puolisollesi.

Ihmisten olisi hyvä ymmärtää, että tunteet ovat kemiaa ja tunteet tulevat.. ja tunteet myös menevät. Ovatko ihmiset liian kärsimättömiä etteivät ehdi hetken miettiä mistä tässä tunteessa on oikeastaan kysymys. Tai menevät vain sen tunteen mukana kykenemättä ajatteluun.

Jos reagoit hermoja kiristäväön tilanteeseen ensimmäisellä selkäytimestä tulevalla tavalla niin et käytä harkintaasi. Tunneihmisten olisi hyvä kehittää tätä taitoa ja tunnistaa itsessään tämän vielä kehittymättömän piirteen.