Kaverit haukkuvat ja matkivat muistisairasta isääni
Ennenkuin kivitätte ja käskette demiin, niin haluan aikuisten vastauksia tähän, enkä kiusaamista.
Olen 13v mutta isäni on jo yli 70v, vanhemmat saivat minut todella vanhana. Isällä ilmeni 1,5v sitten Alzheimerin oireita ja tauti on edennyt nopeasti.
Isä ei aina muista kavereitani ja kaverit pilailevat esittäytymällä typerillä nimillä, kuten "Hei, olen Irmeli Keskipörhölä, hauska tavata" ja sitten naureskelevat kun isä ei tajua. Välillä matkivat häntä ääntä madaltaen, "Hei, olen Pentti enkä tajua mistään mitään, olen vähän vammainen"
Kerroin että isä ei aina muista onko jo maksanut kuukausirahani ja tästähän kaverit innostuivat, ja kiristivät minua pyytämään sen rahan uudestaan ja antamaan heille. Minulla on tästä kamalan huono omatunto.
Jos minä unohdan jotain, niin alkavat vinoilla "Kyllä huomaa että sä olet Pentille sukua" Ovat myös sanoneet että jos heillä olisi tällainen isä niin he eivät ikinä myöntäisi sitä julkisesti.
Minua sattuu aina kun he pilkkaavat rakasta isääni mutta minulla ei ole muitakaan kavereita eli jäisin aivan yksin, jos "jätän" heidät. Mitä tehdä? Kun olen sanonut että nuo puheet satuttavat niin he kuittaavat sen sillä, että se oli vaan läppä.
Kommentit (23)
Pärjäät vallan hyvin ilman tuollaisi "kavereita".
En nyt tiedä... Taitaa olla provo, mutta sydäntäsärkevää edes sellaiseksi.
Tapahtuuko tämä kouluaikana? Oletko kertonut opettajille?
Silkkaa typeryyttä ja yksinkertaista tyhmyyttä tuo on. Vaikea myöskään uskoa, että kuitenkin jo yläasteikäiset käyttäytyisivät noin. Tulevat varmasti katumaan jälkeenpäin. Sinuna jättäisin huomiotta ilkeämieliset kommentit jatkossa. Etsi uusia ystäviä, sillä heitä kyseiset ihmiset eivät ole.
Todella ikävää. Sano heille vakavasti, että sellaista läppää ei saa heittää. Jos he siitä huolimatta jatkavat, se osoittaa minusta, että he eivät arvosta sinua ja sinun on parempi "jättää" heidät.
Toivottavasti kaverisi ymmärtävät, että heidän pilailunsa on epäkunnioittavaa ja lopettavat sen.
Vierailija kirjoitti:
Hylkäät kaverisi ja etsit fiksummat kaverit tilalle.
Isäsi ei voi mitään muistisairaudelleen ja hänen herjaamisensa on julmaa ja alkeellista.
Luitko aloitusta ollenkaan? Ap:lle ei jäisi muita kavereita.
No huh huh noita sun kavereitasi! Vaihda se kaveripiirisi kokonaan (ei mikään helppo homma) tai sitten voisit ihan koittaa jutella niille 'kavereillesi' asiallisesti, mitä se Alzheimerin tauti oikein on. Kun kukaan ei tiedä, mikä tauti kenellekään tulee, jopa niille sun kavereillesi voi tulla esim. syöpä tms. Voimia sulle, niin isäsi kanssa ja niiden ns. kavereidesi kanssa.
Et ansaitse tuollaisia "kavereita"
Itse sanoisin tuossa tilanteessa et katotaa kuka tulee sitte pilailee ku teän vanhemmat on saman ikäisiä. Myöhemmin he TOIVOTTAVASTI tajuavat kuinka idiootteja ovat oleet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hylkäät kaverisi ja etsit fiksummat kaverit tilalle.
Isäsi ei voi mitään muistisairaudelleen ja hänen herjaamisensa on julmaa ja alkeellista.
Luitko aloitusta ollenkaan? Ap:lle ei jäisi muita kavereita.
Tietenkin luin. Kyseiset henkilöt eivät ole kavereita, vaan törkeästi käyttäytyviä nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hylkäät kaverisi ja etsit fiksummat kaverit tilalle.
Isäsi ei voi mitään muistisairaudelleen ja hänen herjaamisensa on julmaa ja alkeellista.
Luitko aloitusta ollenkaan? Ap:lle ei jäisi muita kavereita.
Tyhmiä ja kiristäviä varkaita, sellaisesta seurasta on hyvä pysyä kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hylkäät kaverisi ja etsit fiksummat kaverit tilalle.
Isäsi ei voi mitään muistisairaudelleen ja hänen herjaamisensa on julmaa ja alkeellista.
Luitko aloitusta ollenkaan? Ap:lle ei jäisi muita kavereita.
Ikävä todeta, mutta ei ap:lla ole kavereita nytkään.
Haistata v*tut ja sano suoraan että jos eivät lopeta, saavat etsiä uutta seuraa. Kysy miltä heistä tuntuisi jos haukkuisit heidän perheenjäseniä tai muuten vain piikittelisit.
Kyllä niitä parempiakin kavereita löytyy, ennemmin tai myöhemmin, mutta uutta perhettä ei niin vain hankitakaan.
Kamalaa. Siis tuli ihan paha olo tästä, vaikka oiskin provo.
Mä lupaan sulle, että sun on parempi olla ilman näitä "kavereita". Löydät oikeita ystäviä kyllä tilalle jotka ei oo noin sydämettömiä.
Mutta joo, toki on hyvä muistaa että nyt puhutaan vielä lapsista. 13 vuotias ei välttämättä ymmärrä mikä tuo sairaus on ja mitä se oikeasti tarkottaa, etenkään jos omassa lähipiirissä ei ole alzheimeria ollut..
Voisitko vaikka puhua tästä äidillesi tai jollekin muulle aikuiselle, joka voisi puolestaan puhua kavereidesi vanhemmille?
Etsi joku harrastus jonks kautta saisit fiksumpia kavrreita tai panosta koulunkäyntiin tuollaisten "kavereiden" sijasta. Kaverisi ovat huonoa seuraa ja vaikuttavat sellaisilta joista tulee rikollisia (epärehellisyys, empatian puute, kiristysyritykset) ja kannattaa hankkiutua eroon niin pian kuin mahdollista. Eivät kunnioita sinua kun kohtelevat isääsi noin huonosti.
Tuollaiset "kaverit" eivät ansaitse sinua. Et menetä oikeasti lopulta mitään, jos hylkäät heidät, vaikka se tuntuukin varmasti pahalta.
Vierailija kirjoitti:
Et ansaitse tuollaisia "kavereita"
Ei ANSAITSE? Eli ovat mielestäsi liian hyvä kavereita ap:lle?
Vierailija kirjoitti:
Vedä turpaan niitä niin että korvat soi.
Juuri niin. Loppuu suunsoitto.
Vaihda kaveriporukkaa. Ole mieluummin yksin kuin tuollaisten kanssa.
Hylkäät kaverisi ja etsit fiksummat kaverit tilalle.
Isäsi ei voi mitään muistisairaudelleen ja hänen herjaamisensa on julmaa ja alkeellista.