Miksi jotkut lapset on sellaisia hulluja riehujia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut lapset ovat vaan luonteeltaan sellaisia. Omakin esikoiseni vastaa ap:n kuvausta aika hyvin, ei tosin yleensä satuta muita tahallaan. Meillä syödään monipuolista terveellistä ruokaa, herkkupäivä on kerran viikossa ja ruutuaikakin on rajattu erittäin vähäiseksi. Ulkoillaan melko paljon. Meillä on myös aina ollut selkeät säännöt ja rajat, joten lapsi ei ole tottunut sellaiseen, että mitä vaan saa tehdä. Tuntuu sinänsä ikävältä, että aiemmista viesteistä päätellen tällaisen lapsen käytöksestä vedetään heti kaikenlaisia johtopäätöksiä kotioloihin liittyen. En halua edes tietää, mitä jotkut tuntemattomat ovat varmaan joskus ajatelleet meidänkin perheessämme lapsen käytöksestä johtuen. No, ei auta kun tehdä parhaansa vanhempana jatkossakin ja toivoa, että lapsi tuosta vanhemmiten rauhoittuisi hieman: )

Niin. Näinhän se näyttää olevan, että vanhemmat vain toivovat, että lapsi jossain vaiheessa rauhoittuu. Siksi meitä muita ottaakin päähän, kun te ette tee mitään silloin, kun näette, että teidän - usein jo aika isokin - lapsenne selvästi riehuu niin, ettei se ole enää normaalia.

Mitä tarkoitat, että sinun lapsesi ei "yleensä satuta muita TAHALLAAN"? Annatko sen siis satuttaa muita vahingossa? Kuinka monta kertaa annat lapsesi satuttaa muita ennen kuin toteat, että nyt on varmaan leikki mennyt pikkasen liian rajuksi ja puutut siihen?

Harmittaa näiden lastenkin puolesta se, ettei heitä riittävästi ohjata, kasvateta tai mikä ikinä se termi onkin. Nimittäin on niin, että muut lapset eivät halua leikkiä sellaisten lasten kanssa, jotka koko ajan huutavat, riehuvat, paiskovat tavaroita jne.

Siis tottakai riehumiseen puututaan heti? Tuossahan juuri kirjoitin, että meillä on aina ollut selkeät säännöt ja rajat. Ei todellakaan vaan tyynenä seurata vierestä lapsen riehumista, mistä ihmeestä sä niin edes päättelit? Saa kai sitä silti toivoa, että lapsi jossain vaiheessa rauhoittuisi vähän, ettei näitä puuttumista vaativia tilanteita tulisi niin paljon?

Ja siis tarkoitan sillä tahallaan satuttamisella sitä, että lapseni ei koskaan esimerkiksi ota keppiä ja tarkoituksella kalauta sillä toista lasta päähän. Enkä ymmärrä kysymystä, että annanko lapseni satuttaa muita vahingossa. Vahinkojahan sattuu kaikille. Tottakai menen näihinkin tilanteisiin ja kerron lapselle, että pitää aina yrittää leikkiä niin, ettei muita vahingossakaan pääse sattumaan. Tämän jälkeen lapsen tulee pyytää anteeksi vahingossa satuttamaltaan kaverilta. Aika erikoisia johtopäätöksiä vedit mun viestistä :D

Hiki tuli jo kun näki että nämä riiviöt olivat tulossa käymään. Mielestäni huoneissa ympäri juokseminen ,kiljuminen ja sängyissä hyppiminen ei ole leikkimistä. Ihan hyviä aikuisia näistä on tullut vaikka olivat niin sika rasittavia 😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päiväkotin täti tässä terve. Yhteistä näille joita hiljaa mielessäni nimitän "perseilijöiksi" on ihan järjetön määrä ruutuaikaa. 3v ei osaa kertoa viikonlopustaan mitään muuta kuin mitä pelasi ja mitä katsoi tabletilta. Yleensä samassa paketissa on vanhemman/vanhempien täydellinen kyvyttömyys ulkoiluttaa, syöttää, kasvattaa ja nukuttaa lapsiaan asiallisesti. 1-vuotiaasta jo sanotaan et "ei se haluu päikkäreille" ja eikun tabletti kouraan.

Ei voi olla koulutettu ihmine tämä täti. Ruokkii ennakkoluuloa siitä että päiväkoti arvostelisi perheitä. Ei tiedä neurologisista ongelmista.

Itsekin uskon että iso osa lasten ongelmista johtuu vääristä elintavoista ja huonosta kohtelusta. Mutta ei kai nut yksi vuotiasta laiteta ruudun eteen

Se riittää että iloitsee lasten kanssa olosta. Tänään näin isän joka hymyili koko ajan lapsilleen. Lapset keräsi tavarat. Laittoi hihnalle. Pakkasi. Isä ohjasi pieniä hymyillen iloisena.

Tänä riittää pitkälle. Mutta joillain voi olla isompia neurologisia ongemia. Silloin sitä malttia tarvitaan vielä enemmän

Kohtelun kannalta sillä ei ole mitään väliä onko lapsella joku neurologinen ongelma vai eikö ole. Johdonmukaisuus on äärimmäisen tärkeää jokatapauksessa. Itse olen työskennellyt "erityisten" lasten kanssa ja kaikista johdonmukaisinta touhun on pitänyt aina olla mm. autsististen, keskittymisongelmaisten, käytöshäiriöisten jne. kanssa. Lapsi tarvitsee turvaa ja rajoja ja kaikkea ei aina voida tehdä posiitiivisen kautta, kyllä on tervettä, että lapsi saa myös negatiivista palautetta, paino sanalla MYÖS.

Positiivinen palaute on sekin tärkeää, mutta sen pitää tulla aiheesta, sitäkään ei saa liian helposti jaella esim. jos lapsella ei ole ongelmia pukemisen kanssa, niin siitä ei tarvitse erikseen lähteä jatkuvasti kehumaan, kehun merkitys laimenee jos sitä tarjoillaan jokaikisestä asiasta. Ylitsevuotavat kehut ovat niitä tilanteita varten, kun lapsi jotenkin ylittää itsensä, ylittää sen, mitä on aiemmin osannut.

Liika tukeudutaan diagnooseihin ja syytetään lapsen käytöstä niistä, vaikka ympäristön tuki on kaikista tärkeintä.

Jos esim. lapsi on kovääninen ja jatkuvasti äänessä, niin miksei lasta voi huomauttaa tästä ääntelystä? Miksei lasta voi opettaa, että sano asiasi hiljempaa, jos huudat, niin en kuuntele mitä sanot, jos huudat leikkiessä, niin sitten ei voi leikkiä jne. Uskon, että johdonmukaisuudella lapsi kuin lapsi oppii hiljaisemmaksi, poikkeuksena syvästi autistiset/kehitysvammaiset lapset, joiden oppimiskyvyssä on vakavia puutteita.

Nykypäivän vapaan kasvatuksen hedelmiä. 80-luvulla lapsuudessani jos riehuttiin veljen kanssa niin kyllä nopeasti joku sieppas tukkaan kiinni. En muistele pahalla tukkapöllyjä :D

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän vapaan kasvatuksen hedelmiä. 80-luvulla lapsuudessani jos riehuttiin veljen kanssa niin kyllä nopeasti joku sieppas tukkaan kiinni. En muistele pahalla tukkapöllyjä :D

Kyllä kasvattaa voi ilman tukkapöllyjäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän vapaan kasvatuksen hedelmiä. 80-luvulla lapsuudessani jos riehuttiin veljen kanssa niin kyllä nopeasti joku sieppas tukkaan kiinni. En muistele pahalla tukkapöllyjä :D

Kyllä kasvattaa voi ilman tukkapöllyjäkin.

Todellakin voi! Itse oon vuosimallia 78, ikinä ei ole mua tukistettu tai muutenkaan käyty käsiksi.

Mulla on paljon kavereita jotka ovat kertoneet että heitä on kuritettu ja traumoja ei ole jäänyt.

Okei, hyvä että ei ole. Silti mun mielestä kauheeta.

Mä en vaan voi kuvitellakaan sitä että mun vanhemmat olis mua fyysisesti pahoinpidelleet tai henkisesti.

Kuri ja rajat mulla tosin oli aina.

Aikamoista syyllistämistä suurin osa näistä viesteistä kyllä :D

Ei tarvitse kuin seurata hetki näitten riehujien vanhempia ja lasten ja vanhempien keskinäistä kanssakäymistä, niin johan alkaa valjeta syitä riehumiselle.

Vierailija kirjoitti:

Aikamoista syyllistämistä suurin osa näistä viesteistä kyllä :D

Kyllä. Esimerkiksi temperamentilla on valtava vaikutus siihen, onko lapsi eloisa ja vilkas vai paikallaan ihmettelijä. Täällä toki ajatellaan, että on vain vanhempien huonoutta, jos lapsi ei kärjistetysti sanoen ole pikkuaikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän vapaan kasvatuksen hedelmiä. 80-luvulla lapsuudessani jos riehuttiin veljen kanssa niin kyllä nopeasti joku sieppas tukkaan kiinni. En muistele pahalla tukkapöllyjä :D

Kyllä kasvattaa voi ilman tukkapöllyjäkin.

Todellakin voi! Itse oon vuosimallia 78, ikinä ei ole mua tukistettu tai muutenkaan käyty käsiksi.

Mulla on paljon kavereita jotka ovat kertoneet että heitä on kuritettu ja traumoja ei ole jäänyt.

Okei, hyvä että ei ole. Silti mun mielestä kauheeta.

Mä en vaan voi kuvitellakaan sitä että mun vanhemmat olis mua fyysisesti pahoinpidelleet tai henkisesti.

Kuri ja rajat mulla tosin oli aina.

Minusta ei voi edes sanoa että "ei ole traumoja jäänyt", ei ne traumat jää konkreettisina asioina ilmaan leijumaan, ne painuu alitajunnan syövereihin ja vaikuttaa elämään sieltä, ilman että ihminen edes tiedostaa mistä on kyse, miksi hän esim. reagoi tiettyyn asiaan tietyllä tavalla. Eikä sen nyt tarvitse varsinainen traumakaan olla, kyllä ne tapahtumat vaikuttaa elämään vahvasti ilman että kyse on nimenomaan traumasta.

Minun kokemuksen mukaan nämä lapset ovat päiväkodin mukaan ainakin niitä normaaleja.. ja minun hiljainen ja rauhallinen tyttö on sitten se viallinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikamoista syyllistämistä suurin osa näistä viesteistä kyllä :D

Kyllä. Esimerkiksi temperamentilla on valtava vaikutus siihen, onko lapsi eloisa ja vilkas vai paikallaan ihmettelijä. Täällä toki ajatellaan, että on vain vanhempien huonoutta, jos lapsi ei kärjistetysti sanoen ole pikkuaikuinen.

Ei voi olla todellista! Ei lapsen temperamentti pistä ketään kiusaamaan, vinkumaan ja räyhäämään. Mulla on 4 lasta, kaikilla erilaiset temperamentit mukaanlukien myös pari haastavaa, mutta ihan kasvatuksella ja esimerkillä voi vaikuttaa siihen että lapsi ottaa muut huomioon ja omaa peruskäytöstavat. Temperamentti sitten vaikuttaa siihen kuinka vaativaa tämä kasvatus on aikuiselle (kuinka pitkiä keskusteluja, kuinka paljon virikkeitä pitää olla jne)

mutta temperamentilla ei voi perustella lapsen törkeää käytöstä. On aikuisen vastuulla opettaa lapsi valjastamaan oma temperamentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikamoista syyllistämistä suurin osa näistä viesteistä kyllä :D

Kyllä. Esimerkiksi temperamentilla on valtava vaikutus siihen, onko lapsi eloisa ja vilkas vai paikallaan ihmettelijä. Täällä toki ajatellaan, että on vain vanhempien huonoutta, jos lapsi ei kärjistetysti sanoen ole pikkuaikuinen.

Ei voi olla todellista! Ei lapsen temperamentti pistä ketään kiusaamaan, vinkumaan ja räyhäämään. Mulla on 4 lasta, kaikilla erilaiset temperamentit mukaanlukien myös pari haastavaa, mutta ihan kasvatuksella ja esimerkillä voi vaikuttaa siihen että lapsi ottaa muut huomioon ja omaa peruskäytöstavat. Temperamentti sitten vaikuttaa siihen kuinka vaativaa tämä kasvatus on aikuiselle (kuinka pitkiä keskusteluja, kuinka paljon virikkeitä pitää olla jne)

mutta temperamentilla ei voi perustella lapsen törkeää käytöstä. On aikuisen vastuulla opettaa lapsi valjastamaan oma temperamentti.

Mitä ihmettä selität? Minä puhun eloisuudesta ja vilkkaudesta, sinä kiusaamisesta ja törkeästä käytöksestä. Ovatko yhtään eri asioita? Ei temperamentilla puolusteta kiusaamista, vähän lukutaitoa nyt peliin...

Mun lapsellani on adhd ja se näyttäytyy noin. Voi liikkua 8h päivässä ja energiamäärä ei vähenny. En viitsisi edes lähteä aloittajan (ja monen muun) tasolle, mutta kerron kuitenkin. Kolmella muulla lapsella ei ole ongelmia. Ruutuaikaa ei ole kotona koska meillä ei ole telkkaria. Omassa kännykässä ei ole pelejä, mun kännykällä saa jotain pelata ehkä neljänä päivänä viikossa 10/min..

On saanut aina paljon läheisyyttä ja rakkautta.. syödään ihan normaalia kotiruokaa.. ei se mikään kiusantekijä ole mutta "riehuja" kylläkin ja silloin niitä muksauksiakin sattuu, anteeksi osaa kyllä pyytää. Päiväkodistakin tulee usein palautetta että on hyväkäytöksinen ja empaattinen lapsi, mutta vauhtia on vaan aivan kamalasti. En tiedä mitä olen tehnyt väärin, ehkä se vaan pitäis sitoa puuhun tai jotain? Tai olisko sittenkin kyse lapsen yksilöllisistä ominaisuuksista? Syyllistäminen ja vianetsintä on kivaa juuri niin kauan kunnes kolahtaa omalle kohdalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikamoista syyllistämistä suurin osa näistä viesteistä kyllä :D

Kyllä. Esimerkiksi temperamentilla on valtava vaikutus siihen, onko lapsi eloisa ja vilkas vai paikallaan ihmettelijä. Täällä toki ajatellaan, että on vain vanhempien huonoutta, jos lapsi ei kärjistetysti sanoen ole pikkuaikuinen.

Ei voi olla todellista! Ei lapsen temperamentti pistä ketään kiusaamaan, vinkumaan ja räyhäämään. Mulla on 4 lasta, kaikilla erilaiset temperamentit mukaanlukien myös pari haastavaa, mutta ihan kasvatuksella ja esimerkillä voi vaikuttaa siihen että lapsi ottaa muut huomioon ja omaa peruskäytöstavat. Temperamentti sitten vaikuttaa siihen kuinka vaativaa tämä kasvatus on aikuiselle (kuinka pitkiä keskusteluja, kuinka paljon virikkeitä pitää olla jne)

mutta temperamentilla ei voi perustella lapsen törkeää käytöstä. On aikuisen vastuulla opettaa lapsi valjastamaan oma temperamentti.

Mitä ihmettä selität? Minä puhun eloisuudesta ja vilkkaudesta, sinä kiusaamisesta ja törkeästä käytöksestä. Ovatko yhtään eri asioita? Ei temperamentilla puolusteta kiusaamista, vähän lukutaitoa nyt peliin...

Vastaukseni oli jatkoa pidempään keskusteluun, jossa peesasit sitä että vanhempia syyllistetään liikaa ap:n kuvaamasta käytöksestä. Olen tästä eri mieltä, mielestäni vanhemmilla on vastuuta nimenomaan siitä miten laoset muita kohtaan käyttäytyvät. Tottakai eloisuus ja vilkkaus on eri asia, sen nyt tajuaa jokainen. Pahoittelut kuitenkin jos sain väärän käsityksen viestistäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikamoista syyllistämistä suurin osa näistä viesteistä kyllä :D

Kyllä. Esimerkiksi temperamentilla on valtava vaikutus siihen, onko lapsi eloisa ja vilkas vai paikallaan ihmettelijä. Täällä toki ajatellaan, että on vain vanhempien huonoutta, jos lapsi ei kärjistetysti sanoen ole pikkuaikuinen.

Ei voi olla todellista! Ei lapsen temperamentti pistä ketään kiusaamaan, vinkumaan ja räyhäämään. Mulla on 4 lasta, kaikilla erilaiset temperamentit mukaanlukien myös pari haastavaa, mutta ihan kasvatuksella ja esimerkillä voi vaikuttaa siihen että lapsi ottaa muut huomioon ja omaa peruskäytöstavat. Temperamentti sitten vaikuttaa siihen kuinka vaativaa tämä kasvatus on aikuiselle (kuinka pitkiä keskusteluja, kuinka paljon virikkeitä pitää olla jne)

mutta temperamentilla ei voi perustella lapsen törkeää käytöstä. On aikuisen vastuulla opettaa lapsi valjastamaan oma temperamentti.

Mitä ihmettä selität? Minä puhun eloisuudesta ja vilkkaudesta, sinä kiusaamisesta ja törkeästä käytöksestä. Ovatko yhtään eri asioita? Ei temperamentilla puolusteta kiusaamista, vähän lukutaitoa nyt peliin...

Vastaukseni oli jatkoa pidempään keskusteluun, jossa peesasit sitä että vanhempia syyllistetään liikaa ap:n kuvaamasta käytöksestä. Olen tästä eri mieltä, mielestäni vanhemmilla on vastuuta nimenomaan siitä miten laoset muita kohtaan käyttäytyvät. Tottakai eloisuus ja vilkkaus on eri asia, sen nyt tajuaa jokainen. Pahoittelut kuitenkin jos sain väärän käsityksen viestistäsi.

Olen samaa mieltä toisten vahingoittamisesta ja vanhempien tärkeästä roolista tuollaisen käytöksen ehkäisemisessä ja estämisessä. Mentiin varmaan vähän ristiin.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. Meillä on välillä tämmöistä yhdellä lapsella. Sellaista rauhatonta olemista, mölinää. Itsestähän sitä aina syytä etsii ja paljon on yritetty lapsen kanssa. On säännöllinen rytmi, ruutuaikaa mahdollisimman vähän, paljon ulkoilua ja liikuntaa, paljon huomiota ja yhdessäoloa, selkeät säännöt, johdonmukaista ohjausta, tiukkoja ollaan rajoista, annetaan positiivista palautetta hyvästä käytöksestä. Kaikkemme yritämme, mutta tavallisia ihmisiä, äitejä ja isiä mekin olemme. Jossain vaiheessa sitä vain täytyy hyväksyä, että lapset ovat temperamentiltaan erilaisia ja kasvavat eri tahtiin. Tämä hyväksyen me vanhemmat jatkamme samalla linjalla.

Lapset ovat erilaisia temperamenteiltaan, ja vanhempien pitäisi ottaa tämä huomioon. Meillä on sekä vilkkaampi että rauhallisempi lapsi. Heitä pitää ohjata niin että saavat purettua energiaansa itselleen sopivalla tavalla. Rauhalliselle sopii piirtäminen, lukeminen, pelaaminen (tietyissä rajoissa) ja ulkoilukin rauhalliseen tahtiin. Energisempi taas kaipaa pyöräilyä, uimista, juoksemista, pallon potkimista ym ja hyppii seinille herkemmin, jos kukaan ei ole järjestämässä tällaista tekemistä hänelle. Riippuu vanhemmankin temperamentista, kumpi tuntuu vaativammalta.

Vierailija kirjoitti:

Päiväkotin täti tässä terve. Yhteistä näille joita hiljaa mielessäni nimitän "perseilijöiksi" on ihan järjetön määrä ruutuaikaa. 3v ei osaa kertoa viikonlopustaan mitään muuta kuin mitä pelasi ja mitä katsoi tabletilta. Yleensä samassa paketissa on vanhemman/vanhempien täydellinen kyvyttömyys ulkoiluttaa, syöttää, kasvattaa ja nukuttaa lapsiaan asiallisesti. 1-vuotiaasta jo sanotaan et "ei se haluu päikkäreille" ja eikun tabletti kouraan.

Aika yksinkertaista syyttää vain ruutuaikaa ja päiväunien puutetta. Taitaa vaan enemmän olla kodin kasvatustaat yleisemmin taustalla. Ja miksi päiväkodin tädin pitää udella niistä lasten viikonlopuista??

Riippuu myös vanhempien temperamentista. Kaverin lapsi on just tollanen riehuja, ja kaveri itsekin on sellainen rauhaton ja impulsiivinen. Tietty siinä myös ruokkivat toinen toistaan - lapsi riehuu, kaveri hermostuu nopeasti, lapsikin hermostuu jne. Mut siinä missä mun lapsella on mun rauhallinen luonne ja hän rakentaa pikkulegoja tunninkin ajan hiljaa, kaverin lapsi juoksee ympyrää, huudattaa jotain meluavaa lelua ja miekkailee.

Kasvatusjutut on tietysti toinen asia, mikä varmasti vaikuttaa aivan yhtä paljon ellei enemmänkin kuin perimä. Huomaahan sen omastakin lapsesta, joka tosiaan on melko rauhallinen, että jos ruutuaika on ylittynyt ja mulla pinna kireällä, niin lapsikin alkaa olla aika veemäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päiväkotin täti tässä terve. Yhteistä näille joita hiljaa mielessäni nimitän "perseilijöiksi" on ihan järjetön määrä ruutuaikaa. 3v ei osaa kertoa viikonlopustaan mitään muuta kuin mitä pelasi ja mitä katsoi tabletilta. Yleensä samassa paketissa on vanhemman/vanhempien täydellinen kyvyttömyys ulkoiluttaa, syöttää, kasvattaa ja nukuttaa lapsiaan asiallisesti. 1-vuotiaasta jo sanotaan et "ei se haluu päikkäreille" ja eikun tabletti kouraan.

Aika yksinkertaista syyttää vain ruutuaikaa ja päiväunien puutetta. Taitaa vaan enemmän olla kodin kasvatustaat yleisemmin taustalla. Ja miksi päiväkodin tädin pitää udella niistä lasten viikonlopuista??

Kyl meidänkin tarhassa lapsilta kysellään, että mitä teitte viikonloppuna. Hyvä vaan, siinähän voi tulla ilmi jos on jotain huolestuttavaa perheessä. Sitä se kodin ja päivähoidon yhteistyö on, että pysytää kärryillä lapsen elämästä puolin ja toisin

T. Ei-päiväkodintäti