Miksi jotkut lapset on sellaisia hulluja riehujia?

Niitä ei ole kielletty ja opetettu peruskäytöstavoille eli että esim jatkuva riehuminen ei ole normaalia.

Lapsia ei komenneta tai ojenneta. Myöhemmin se kostautuu kyllä.

En tiä. En ole huomannut tuollaisia. Ehkä joku pikkupoika tietyssä iässä voi olla tuollainen.. Et sit tiä, onko syynä sit se että on elänyt siihen ikään eikä ole kuollut ennen sitä?

Ovat jääneet vaille huomiota, aitoa välittämistä, rakkautta ja ohjausta.

Liikaa sokeria, huonoja rasvoja ja liian vähän kasviksia sekä ravintorikasta ruokaa.

Päiväkotin täti tässä terve. Yhteistä näille joita hiljaa mielessäni nimitän "perseilijöiksi" on ihan järjetön määrä ruutuaikaa. 3v ei osaa kertoa viikonlopustaan mitään muuta kuin mitä pelasi ja mitä katsoi tabletilta. Yleensä samassa paketissa on vanhemman/vanhempien täydellinen kyvyttömyys ulkoiluttaa, syöttää, kasvattaa ja nukuttaa lapsiaan asiallisesti. 1-vuotiaasta jo sanotaan et "ei se haluu päikkäreille" ja eikun tabletti kouraan.

Lapsia on eri luonteisia ja heillä on erilaisia temperamentteja, ruokavalio voi vaikuttaa, kasvatus (/sen puute) ja elinympäristö vaikuttaa, sisarusten syntymä (haetaan huomiota tms.), voi olla allergioita/refluksia ym. mitkä myös voi vaikuttaa käytökseen tai adhd:tä, autismia yms.

Voi olla yksi syy tai useampia.

Vitosella hyviä huomioita. Tuli vielä mieleen, että osalla voi olla stressiä: jos kovasti ollaan aina menossa harrastuksissa, kaupungilla ym., ei lapset ehdi ikinä rauhoittua ja olla vain. He ehkä voisi hyötyä, jos heidän kans käytäisiin enemmän metsässä kävelyllä, ihmettelemässä lintuja ja kasveja ym. Tai voivat olla tylsistyneitä, jolloin "kiipeilevät seinille".

/ 6

Mun pojalla ainakin on nyt tuollainen vaihe. No ei ole sellainen että tahallaan haluaisi satuttaa muita, mutta jatkuvasti sillä olis joku keppi kädessä ja kivet lennossa.

Mun selitykseni on se että elää tällä hetkellä aika vahvasti mielikuvitusmaailmassaan ja eläytyy siihen. Puu on vastaantuleva dinosaurus ja kivi on tulipommi mitä pitää heittää. Käsittääkseni mielikuvitus laukkaa aika kovana juuri tässä iässä (täyttää 5 vuotta).

Meillä ei juurikaan katsota tabletteja. Uniajat on vakiot ja ruoka on mielestäni terveellistä, joskin poika itse on hyvin kranttu (mielikuvitus näkyy tässäkin; esim hieman palanutta jauhelihaa makaroonilaatikon päältä ei voi syödä, koska se on pala torakkaa, right).

Tietysti tässä iässä on myös pohjaton määrä energiaa ja tallella vielä melkoinen itseluottamus (minä osaan kaiken ja olen mahtava).

En tiedä, mutta jos ja kun olettaa, että tällä palstalla palstailee enempi meitä vähän vanhempia, niin en ihmettele, että osa lapsista on vähän sekaisin ja pihalla siitä, miten sitä pitäisi olla ja käyttäytyä, ollakseen ns. enempi ihmisiksi ja asiallisesti. - Vaikka jottei menisi pienten lasten syyllistämiseksi niin kyllähän lapsuus ja (osin) nuoruus vaiheeseen kuuluu myös huomion ja omien rajojen hakeminen ja kokeilu. Ei siis vain olla ja möllöttää niinkuin vain me vanhemmat sattusimme toivomaan, tai yrittäessämme esittää lapsille, kuinka sitä oli sopivaa olla ja elää.    

Vanhemmista enimmäkseen johtuu. Tietysti sitten on lapsia jotka on ylivilkkaita jne. mutta kyllä sille ylivilkkaallekkin pystyy silti käytöstavat opettamaan. Itse en ymmärrä lapsia joiden pitää olla koko ajan äänessä, enkä edes tarkoita puhumista, vaan jotakin pitää koko ajan äänellä, kiljua, vinkua, laulaa, huutaa, rummuttaa jne. koko ajan pitää jotakin ääntä. Rasittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Niitä ei ole kielletty ja opetettu peruskäytöstavoille eli että esim jatkuva riehuminen ei ole normaalia.

Toisia ei edes tarvitse opettaa, niiltä tulee ihan luonnostaan hyvä käytös esim. hyväkäytöksisiä vanhempiaan seuraamalla.

Liikaa syövät sokeria ja keinotekoista ruokaa. Ruoka on rasvatonta tai rasva on huonoa (margariini, rypsiöljy)  Yksinkertaisesti lapset ovat saaneet huonoa ravintoa.

En tiedä. Meillä on välillä tämmöistä yhdellä lapsella. Sellaista rauhatonta olemista, mölinää. Itsestähän sitä aina syytä etsii ja paljon on yritetty lapsen kanssa. On säännöllinen rytmi, ruutuaikaa mahdollisimman vähän, paljon ulkoilua ja liikuntaa, paljon huomiota ja yhdessäoloa, selkeät säännöt, johdonmukaista ohjausta, tiukkoja ollaan rajoista, annetaan positiivista palautetta hyvästä käytöksestä. Kaikkemme yritämme, mutta tavallisia ihmisiä, äitejä ja isiä mekin olemme. Jossain vaiheessa sitä vain täytyy hyväksyä, että lapset ovat temperamentiltaan erilaisia ja kasvavat eri tahtiin. Tämä hyväksyen me vanhemmat jatkamme samalla linjalla.

Vierailija kirjoitti:

Päiväkotin täti tässä terve. Yhteistä näille joita hiljaa mielessäni nimitän "perseilijöiksi" on ihan järjetön määrä ruutuaikaa. 3v ei osaa kertoa viikonlopustaan mitään muuta kuin mitä pelasi ja mitä katsoi tabletilta. Yleensä samassa paketissa on vanhemman/vanhempien täydellinen kyvyttömyys ulkoiluttaa, syöttää, kasvattaa ja nukuttaa lapsiaan asiallisesti. 1-vuotiaasta jo sanotaan et "ei se haluu päikkäreille" ja eikun tabletti kouraan.

Ei voi olla koulutettu ihmine tämä täti. Ruokkii ennakkoluuloa siitä että päiväkoti arvostelisi perheitä. Ei tiedä neurologisista ongelmista.

Itsekin uskon että iso osa lasten ongelmista johtuu vääristä elintavoista ja huonosta kohtelusta. Mutta ei kai nut yksi vuotiasta laiteta ruudun eteen

Se riittää että iloitsee lasten kanssa olosta. Tänään näin isän joka hymyili koko ajan lapsilleen. Lapset keräsi tavarat. Laittoi hihnalle. Pakkasi. Isä ohjasi pieniä hymyillen iloisena.

Tänä riittää pitkälle. Mutta joillain voi olla isompia neurologisia ongemia. Silloin sitä malttia tarvitaan vielä enemmän

Miten sitten kun saman perheen toinen lapsi voi olla täydellinen herranterttu ja toinen kamala öykkäri? Tällöin ei kai kyse voi olla perhetaustasta, vaan takana on jotain muuta. T. Lastenhoitaja

Onhan niitä sekoja aikuisissakin, miksei sitten lapsissa?

Vierailija kirjoitti:

Miten sitten kun saman perheen toinen lapsi voi olla täydellinen herranterttu ja toinen kamala öykkäri? Tällöin ei kai kyse voi olla perhetaustasta, vaan takana on jotain muuta. T. Lastenhoitaja

Voi tuolloin olla kyse perhetaustastakin. Noilla lapsilla vain voi olla lisäksi vaikka ne erilaiset temperamentit ja ne sitten näyttäytyy eri tavoilla. Kuvitellaan huonot perheolot ja hiljainen, alistuva lapsi sekä tulisempi lapsi, joka ei niin helposti alistu. Ensimmäisestä tulee se "täydellinen herranterttu" eli hiljainen ja kiltti, ja toisesta tulee se "kamala öykkäri".

Emmä tiedä. Mulla on kolme lasta, osaavat riehua, mutta kaikenkaikkiaan heitä ei tarvitse "hävetä" julkisilla paikoilla. Osaavat käyttäytyä ja olla vieraskoreita.

Mutta..on eräs poika joka saa mun pojan mukaansa ihan kympillä. Hyppäsi poikani varmaan kaivoon tämän pojan käskystä.

Mä oon monesti miettinyt että mikä tuossa pojassa on sellaista mitä toisissa pojissa ei ole? On vielä vuoden nuorempi omaa poikaani.

Vaan tää poika saa omani ihan villiksi, mä en oikein tiedä että mitä tehdä asian kanssa?

Jotkut lapset ovat vaan luonteeltaan sellaisia. Omakin esikoiseni vastaa ap:n kuvausta aika hyvin, ei tosin yleensä satuta muita tahallaan. Meillä syödään monipuolista terveellistä ruokaa, herkkupäivä on kerran viikossa ja ruutuaikakin on rajattu erittäin vähäiseksi. Ulkoillaan melko paljon. Meillä on myös aina ollut selkeät säännöt ja rajat, joten lapsi ei ole tottunut sellaiseen, että mitä vaan saa tehdä. Tuntuu sinänsä ikävältä, että aiemmista viesteistä päätellen tällaisen lapsen käytöksestä vedetään heti kaikenlaisia johtopäätöksiä kotioloihin liittyen. En halua edes tietää, mitä jotkut tuntemattomat ovat varmaan joskus ajatelleet meidänkin perheessämme lapsen käytöksestä johtuen. No, ei auta kun tehdä parhaansa vanhempana jatkossakin ja toivoa, että lapsi tuosta vanhemmiten rauhoittuisi hieman: )

Vierailija kirjoitti:

Jotkut lapset ovat vaan luonteeltaan sellaisia. Omakin esikoiseni vastaa ap:n kuvausta aika hyvin, ei tosin yleensä satuta muita tahallaan. Meillä syödään monipuolista terveellistä ruokaa, herkkupäivä on kerran viikossa ja ruutuaikakin on rajattu erittäin vähäiseksi. Ulkoillaan melko paljon. Meillä on myös aina ollut selkeät säännöt ja rajat, joten lapsi ei ole tottunut sellaiseen, että mitä vaan saa tehdä. Tuntuu sinänsä ikävältä, että aiemmista viesteistä päätellen tällaisen lapsen käytöksestä vedetään heti kaikenlaisia johtopäätöksiä kotioloihin liittyen. En halua edes tietää, mitä jotkut tuntemattomat ovat varmaan joskus ajatelleet meidänkin perheessämme lapsen käytöksestä johtuen. No, ei auta kun tehdä parhaansa vanhempana jatkossakin ja toivoa, että lapsi tuosta vanhemmiten rauhoittuisi hieman: )

Niin. Näinhän se näyttää olevan, että vanhemmat vain toivovat, että lapsi jossain vaiheessa rauhoittuu. Siksi meitä muita ottaakin päähän, kun te ette tee mitään silloin, kun näette, että teidän - usein jo aika isokin - lapsenne selvästi riehuu niin, ettei se ole enää normaalia.

Mitä tarkoitat, että sinun lapsesi ei "yleensä satuta muita TAHALLAAN"? Annatko sen siis satuttaa muita vahingossa? Kuinka monta kertaa annat lapsesi satuttaa muita ennen kuin toteat, että nyt on varmaan leikki mennyt pikkasen liian rajuksi ja puutut siihen?

Harmittaa näiden lastenkin puolesta se, ettei heitä riittävästi ohjata, kasvateta tai mikä ikinä se termi onkin. Nimittäin on niin, että muut lapset eivät halua leikkiä sellaisten lasten kanssa, jotka koko ajan huutavat, riehuvat, paiskovat tavaroita jne.