Onko lapsen pakko pitää esitelmää jos ei halua?

Niin ikävältä kuin se tuntuukin, niin parasta olisi vaan tsempata tyttöäsi esitykseen. Vaikka saisittekin nyt vapautuksen jotain kautta, tulee se olemaan aikamoinen karhunpalvelus tulevaisuutta ajatellen. Ja oikeasti täydet sympatiat täältä, itse pidättelin itkua viimeksi graduseminaarin kenraaliharjoituksessa. Esitys meni kuitenkin hyvin lopulta, harjoittelin kotona puhetta useaan otteeseen ja hyvin menneen esityksen päätteeksi menimme poikaystävän kanssa ravintolaan syömään. Ehkä tämä kuulostaa kaukaahaetulta vertaukselta nyt, mutta tulevaisuudessa (opiskelut, työelämä..) esityksiä varmasti vielä tulee vastaan ja mitä enemmän on esiintynyt ja oppinut kohtaamaan pelkonsa, niin kyllä se vaan auttaa. Itsekin vielä jännitän aina niin että meinaan oksentaa sisuskaluni pihalle, mutta minkäs teet. :/ Ehkä tekin voisitte harjoitella yhdessä esitystä ja esityspäivänä tehdä jotain kivaa palkinnoksi? :) Myöskään aiemmin ketjussa esitetty psykologille juttelu ei olisi huono vaihtoehto. Sanoisin, että yritä rohkaista tyttöä ja tehdä tästä hänelle positiivinen kokemus niin hän saa itseluottamusta tulevaisuuden esityksiin, koska niitä kyllä vielä tulee. Jos nyt saa vapautuksen, pelko saattaa kasvaa vaan suuremmaksi ensi kerralla. :/

Voisiko kysyä jos lapsi saisi pitää esitelmän vain opettajalle? Olen kuullut että esim. monissa ammattikouluissa tämä on onnistunut.

Selkeä provo tämä kun ap ei ole vastaillut. Eiköhän se oo sillä taputeltu

Vierailija kirjoitti:

Selkeä provo tämä kun ap ei ole vastaillut. Eiköhän se oo sillä taputeltu

Niinpä. Provon tunnisti jo siitä kun ap väitti, että koulussa ei olisi koulupsykologia. Halusi pitkittää keskustelua väittämällä että ehdotettu ratkaisu ei toimi. Ei vain tajunnut, että möläytti asian, joka ei ole Suomessa faktisesti mahdollinen.

Mitä tästä opimme? Jos haluat provoilla niin ole vähän tarkempi faktojen kanssa.

Ei ole kyllä opettajalla valtuuksia pakottaa oppilasta pitämään esitelmää, jos on esim. psykiatrilta lausunto vaikkapa paniikki-/ahdistushäiriöstä. Mä suoritin lukion pitämättä yhtäkään suullista esitelmää, kaikki opettajat olivat valmiita joustamaan ja keksimään jonkun korvaavan tehtävän :)

Ilman lääkärintodistusta en kyllä itsekään opettajana vapauttaisi esitelmän pitämisestä, koska eihän niitä yleensä kukaan mielellään pidä, joten täytyy olla painavat perusteet sille, ettei tarvitse osallistua.

Mainittakoon vielä sekin, että oon itse terapian ja oikeanlaisen lääkityksen (beetasalpaajat + tarvittavana bentso) avulla pikkuhiljaa päässyt eroon esiintymispelostani. Se olisi varmasti tehnyt mun kehitykselle hallaa, jos olisi pakotettu pitämään esitelmiä silloin, kun en millään olisi siihen pystynyt ilman todella pahaa oireilua.

Normaali esiintymisjännitys ja suoranainen ahdistuskohtaus esiintymisestä ja sen odottelusta johtuen on eri asia. Lapsena en sitä älynnyt, ja kärsin vuosia. Pidin esitelmiä jos en saanut niistä lintsattua. Ne opettajat, joita uskalsin lähestyä kertomalla pelostani, eivät ymmärtäneet tai tarjonneet minkäänlaista apua. En saanut unta viikkoon ennen esitelmää ja nukuin lähinnä valveunta tai horrosta, näin unenpätkiä jotka liittyivät aina tulevaan esiintymiseen. Itse esiintymistilanteessa olin niin paniikissa, että sanoistani ei saanut selvää ja opettaja ei hiljentänyt luokan seasta kuuluneita "älä puhu niin hiljaa" tai "ei saa selvää" -huutoja. No shit sherlock, esiintyisin eri tavalla jos pystyisin. Luokassa ei ollut yhtään minulle ystävällistä ihmistä, olin muiden mielestä outo ja erilainen (en tahallani). Nämä esiintymiskatastrofit vahvistivat muiden mielikuvaa siitä, että olen outo kun jännitän itseni melkein tajuttomaksi. Jotkut jopa löivät vetoa etukäteen, pystynkö esitelmän pitämään. Vanhemmilleni en uskaltanut kertoa, koska olihan se niin selväksi minulle tehty ympäristön toimesta: olen outo kun kärsin niin paljon ja kaikkia muita jännittää yhtä paljon kuin minua. Jälkikäteen uskallan epäillä tuota...

Alakoulussa, ennen ahdistushäiriön puhkeamista pystyin vielä pitämään esitelmiä. Olin ujo, mutta minulla oli muutama kaveri. Esiintyminen punastutti, hikoilutti ja kikatutti. En kuitenkaan silloin vielä toivonut omaa kuolemaani, jotta välttyisin esitelmältä. Epämukava tilanne, mutta pidin esitykset, koska se oli vain sitä _esiintymisjännitystä_, siitä mistä puhutte, kun kuvittelette miksi joku muka ei pysty menemään luokan eteen puhumaan. Väärin! Se on sairaus, jos se invalidisoi noin pahasti. Minun tapauksessa kukaan ei kuunnellut ja kärsin vuosia.

Luojan kiitos ammattikoulussa (jonka muuten kävin vuosia "myöhässä" ahdistushäiriöstä johtuen) ajat ja tavat olivat jo hiukan muuttuneet. Oppilaille tarjottiin jo itsestäänselvyytenä mahdollisuus esiintyä vain pienryhmälle (ts. muille jännittäjille) tai vain opettajalle. Koska tämä mahdollisuus annettiin, minä rohkaistuin oman lääkitykseni ja saamani vuosien terapian ym. hoidon turvin pitämään ensimmäisen esitelmäni noiden kauhuvuosieni jälkeen. Koko luokalle. Se oli ihan valtava onnistumisen hetki ja kaikki meni niin hyvin! Toki myös luokan kokoonpanolla oli merkitys, he olivat kivoja ihmisiä eikä ketään kiusattu. Esitelmästäkin sain täydet pisteet ;)

Pyydän, kuunnelkaa niitä lapsia josko kyseessä on ihan oikea ahdistushäiriö, eikä vain harjoittelemattomuus jne. Jos lapsi itkee toistuvasti esitelmää etukäteen, niin ei se enää ole normaalia. Itsekin olisin säästynyt vuosien kärsimykseltä, jos edes opettajat olisivat kuunnelleet.

Onpa täällä putkimaista ja pelkkää oman kokemuksen kautta tulevaa, yksinkertaista ajattelua.

Lamauttava esiintymispelko (ei jännitys) poikkeuksetta johtaa jonkin asteiseen kummaksumiseen tai kiusaamiseen. Näin se menee teini-ikäisten kohdalla poikkeuksetta, sen ikäiset ovat mitä ovat, ja sosiaaliset roolit ovat täysin erilaiset kuin meillä aikuisilla. Masennus ja muut ongelmat astuvat kuvioon mikäli nuori kokee olevansa kummaksuttu, ja tästä tulee kierre, jota ulkopuolinen ei ymmärrä. Selittämätöntä masennusta taas voidaan joutua hoitamaan vuosikymmenen ajan.

Ensisijainen ratkaisu esiintymispelkoon ei ole altistaa ihmistä sille. Pelkoon on aina syyt, ja ne tulee selvittää ensin. Mikäli kammo on yksittäinen eikä liity muihin ongelmiin, silloin altistus toimii. Se tulisi toteuttaa kuitenkin alkuun paikassa, jossa nuori ei koe ylimääräisiä paineita. Ei esimerkiksi koulussa kavereiden seassa, sillä se on hermostuttavaa ei-esiintymiskammoisellekin ihmiselle. Henkilökohtaiset ongelmat, esimerkiksi masennus tai kiusaaminen sattuvat henkilöön jo valmiiksi, ja oireena saattaa olla esiintymispelko, sillä esiintymistilanteessa huono itsetunto ja ahdistus tulevat julki. Esiintymispelko teini-iässä ei myöskään tarkoita, että lapsesi ei tule pitämään esityksiä aikuisena.

Hyvä vanhempi ohjaa lapsensa ammattilaiselle, ja selvittää lapsensa ongelmien taustat. Jollain pelon laukaisee masennus, jollain jo valmiiksi kiusattuna oleminen. En missään nimessä altistaisi tällaista lasta esiintymiselle, kun taustalla on pahoja ongelmia, joita nuori yrittää piilottaa kavereiltaan. Parannuskeino riippuu yksilöstä eikä siitä, mikä toimi juuri teille.

Itselläni aikoinaan esiintymispelon laukaisi erittäin satunnaisesti lähinnä paha stressi. Säästyin huonoilta kokemuksilta ilmoittamalla opettajille, että en kykene juuri nyt esiintymään ja he ymmärsivät. Monella aikuisella myös on resepti johonkin lääkkeeseen. Itse hoidan stressinsietokykyäni ja kannan tarvittaessa lääkkeitä mukanani. En niitä onneksi enää tarvitse. Säälin jokaista lasta, joka ei kykene edes kertomaan pelostaan, vaan lintsaa. Antakaa lapsellenne tukea, niin varmistatte, että hän kykenee myöhemmin esiintymään itsevarmasti. Älkää laittako lastanne tilanteeseen, jossa hän on umpikujassa esiintymispakon kanssa, vaan toimikaa. Tämä ei ole ylisuojelua ja pumpuliin käärimistä, sillä joskus lähes meillä jokaisella on hoitoa vaativia ongelmia, jotka tulee ja menee.

Onko taustalla jotain kiusaamista? Itseäni ahdisti pitää esitelmää luokalleni, jonka joukossa oli kiusaajiani. Esiintymispelko vain paheni näistä, lukiossa luistin niin paljon kuin mahdollista näistä yksinesiintymisistä.

Mutta paljon on vettä virrannut vantaassa sen jälkeen...nykyään vedän koulutuksia englanniksi. Enpä olisi silloin joskus uskonut.

Onko mahdollista pitää tämä esitelmä vain opettajalle? Sitten tytölle ehdottomasti apua jännitykseen. Puhu terveydenhoitajan kanssa ja koita saada tyttö psykologille. He varmaan osaavat antaa vinkkejä tähän. Jos tyttö ei suostu, olisiko mahdollista ensin pitää esitelmä vain opettajalle, sitten vaikka opettaja + tyttöjen kavereita ja lopuksi isommalle ryhmälle?

Itseä ahdisti pitää englannin esitelmiä ja lukion opettajani antoi aina pitää ne vain hänelle kun kysyin asiasta.

Suomessakin saa antaa kotiopetusta: lapsi pois vain koulusta, kun siellä on "pakkoja" ja mielensä pahoittaa. Äiti ja isä perustaa kotikoulun.

Vierailija kirjoitti:

Itse olin sosiaalinen, luokassa suosittu ja hyviä numeroita saanut. Silti esitelmätilanteet oli kamalia. Mielestäni koululuokka ei ole turvallinen ympäristö esitelmien esittämiseen. Ei pidä pakottaa julkiseen esiintymiseen tuossa iässä.

Lisään. Olen aikuisena saanut pikakoulutuksen ja esitelmöinyt työkseni. Lapsille ei edes opeteta esiintymistä vaan laitetaan kylmiltään framille. Esitelmän teko ja esittäminen on kaksi eri asiaa. Koululaisia ei tarvitse pakottaa siihen. Monille on tarpeeksi rankkaa pelkkä viittaaminen tunnilla.

Itse olin yläasteellakin vielä järjettömän ujo ja esitelmät olivat helvettiä. Lukiossa meillä ei esitelmiä ihan hirveästi ollut, ja yliopistossa ne eivät tuottaneet enää mitään ongelmaa. Luulen että ihan vain ikä tehnyt tehtävänsä.

Sekin ehkä vaikutti että yläasteella meillä oli huono luokkahenki ja lukiossa taas tosi hyvä. Yliopistossa en enää yksinkertaisesti välittänyt muiden ajatuksista tai omista pikku mokista.

Että sikäli soisin vaihtoehtoisia tapoja esittellä työ. Pienempi ryhmä välitunnilla, kaveri viereen tms. Turha luoda traumaattisia kokemuksia muka karaistaakseen. Menee vain ojasta allikkoon.

Olen kieltenope ja opetan esiintymisjännittäjiä joka kurssilla. Kurssin osaamistavoitteisiin on kirjattu, että opiskelijan tulee osata viestiä omasta alastaan ja opinnoistaan sujuvasti ja ymmärrettävästi sekä suullisesti että kirjallisesti. Yksi oppimistehtävä, jolla tätä osaamista arvioidaan, on esitelmän pitäminen. Koska esiintymisjännitys on niin yleistä, korostan tunneillani huolellisesti laaditun esitelmärungon tärkeyttä ja teemme myös rentoutumisharjoituksia. Halutessaan opiskelijat voivat pitää esitelmän pareittain. Silti joka ryhmässä on yksi tai kaksi opiskelijaa, jotka eivät yksinkertaisesti pysty esiintymään koko ryhmän edessä. Siksi annan tarvittaessa mahdollisuuden esiintyä pienelle ryhmälle tai - erityisen painavista syistä - ainoastaan minulle. Yleensä esiintymisjännittäjät lukevat esityksensä suoraan paperista ilman spontaania puhetta tai mitään kontaktia yleisöön. Tottakai se vaikuttaa arvosanaan, koska osaamistavoite (= osaa viestiä sujuvasti ja ymmärrettävästi) ei täyty. Ketään en kuitenkaan esiintymisjännityksen vuoksi hylkää. Suosittelen kuitenkin, että perheessä lempeästi kannustetaan lapsia esiintymään pienestä pitäen. Korkeakoulumaailmassa nimittäin esitelmät ovat peruskauraa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli sama juttu yläasteella. Sain sovittua että pidin opettajalle henkilökohtaisesti esitelmät eli ilman luokkaa. Sain aina huonomman arvosanan sen takia mutta se ei minua haitannut. Yläasteella luokka oli täynnä poikia jotka nauroivat jokaiselle tekemälleni asialle ja lausumalleni sanalle, ja esitelmän pitäminen oli kuin julkinen nöyryytys. Lukiossa esitelmät sujuivat taas kuin vettä vaan, koska yleisö osasi käyttäytyä. Eli ei pidä tuomita etteikö tyttö pärjäisi jatko-opinnoissa tuon takia.

Sehän on just suola siinä hommassa. Idioottien hörötys ja opettajan vino hymy saavat oikein toivomaan, että esitelmiä olisi useamminkin.

Minulla oli yläasteella paha paniikkihäiriö ja olin rankasti koulukiusattu. Yhtäkään esitelmää ei kukaan kuunnellut vaan luokkalaiset huutelivat ja mm. heittelivät paperipalloilla. Minulle tarjottiin koulun vaihtamista, mutta se olisi tarkoittanut muuttoa toiselle paikkakunnalle eivätkä vanhemmat suostuneet tähän. Lopulta sain pitää esitelmät ja puheet välitunnilla opettajalle koska edes opetteja ei kuullut möykän takia esitelmästä mitään enkä pystynyt tekemään muuta kuin hyperventiloimaan ja vapisemaan luokan edessä. Kokonaan en tietenkään saanut niistä vapautusta. Tästä huolimatta nykyiseen työhöni kuuluu esiintymistäkin ja hoidan ne tilanteet hyvin ja rennosti.

Jos jotain tämmöistä kuviota on taustalla, niin lapsihan tietenkin on jo hoidossa ahdistuneisuushäiriön takia ja saa sieltä lääkärintodistuksen jolla pitäisi onnistua esitelmän pito vain opettajalle. Jos taas lapsi ei vaan halua, niin se on vähän voi voi. Sitten ottaa sen nelosen. Sairauksien ja vaikeiden tilanteiden takia kyllä joustetaan kun kyse ei ole vain siitä ettei halua.

Voiko tyttö pitää esityksen niin, että opettaja olisi ainoana paikall kuuntelemassa?

Itse jännitin niin hirveästi että oksensin ennen esityksiä, kädet tärisivät, punastelin ja kurkku tuntui hiekkapaperilta. Päädyin terapiaan ja siellä fiksu terapeutti suositteli pienin askelin etenevää altistusta hoitomuodoksi. Vastustin sitä itse aivan hirveästi, mutta lopulta terapeutti onnistui suostutteluissaan ja laadin listan asioista joita pelkäsin ja aloin hiljalleen askel askeleelta mennä niitä kohti.

Se oli välillä tuskallista, mutta jälkeenpäin ajateltuna ainoa oikea tapa. Pääsin nimittäin lopulta tilanteeseen, jossa pelot eivät enää hallinneet ja sain käsiini työkalut, joita käytän tähän päivään asti. Aina kun alan havaita, että pelot yrittävät päästä niskan päälle, alan mennä hiljalleen tilanteisiin joissa joudun ne kohtaamaan ja kohtaamalla voitan lopulta aina. Vakavastakin esiintymuskammosta voi siis parantua ja nykyisessä työssäni joudun olemaan säännöllisesti esillä. En nauti siitä mutten myöskään ahdistu enää.

Uusi ops velvoittaa lisäämään esitelmiä entisestään. Niitä täytyisi pitää sekä suunnitellusti että ex tempore useita pitkin lukuvuotta koko yläkoulun ajan.

Tosi ikävää. Itse sain pitää esitelmän niin, että vain opettaja oli paikalla ja joskus pidin esitelmän, vaikka jännitti. Silloin katsoin vain luokkahuoneen takaseinään ja olin harjoitellut esitelmää todella paljon. Ymmärrän täysin, että tytärtäsi jännittää ja ahdistaa, mutta jos hän harjoittelee todella todella paljon niin se esitelmä menee varmasti oikein hyvin! Eikä siinä tilanteessa enää ole niin kamalaa, kun on ensimmäisen sanan saanut suusta ulos. Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Se ei auta ketään että oikeasti esiintymispelkoinen lapsi pakotetaan heti ison joukon eteen, pahimmillaan se vain traumatisoi lisää. Itselleni kävi niin aikoinaan, ja olen pitkän tien kulkenut siitä hiljalleen parempaan suuntaan.

Siis juuri näin. Ihmettelen oikeasti näitä vinkkejä kuinka "sinne vaan esiintymään, pelot lähtevät kohtaamalla ne!" Itsekin pelkään esiintymistä enemmän nykyään kuin mistä pelon pisteestä olen lähtenyt. Muistakin fobioista olen yrittänyt päästä eroon kohtaamalla ne, mutta suurimmaksi osaksi siinä on käynyt niin että jotain menee pieleen ja pelkään vain entistä enemmän. Luultavasti aloittajankin tapauksessa pelko on niin suurta, että esiintymistilanteessa sanat katoavat, ääni värisee, kädet tärisee tms. josta saa vain pelolle pontta seuraavaan kertaan, kun viimeksikin meni niin vituiksi ja varsinkin jos muilla meni esitys paremmin.

Mielestäni opettajalle tehdyn esityksen pitäisi riittää, ja kunhan palaute ei ole mitään "hyvin meni vaikka jännititkin!", vaan jättää se siihen hyvin meni-osioon, sillä lapsi tuskin haluaa kuulla sitä että se jännitys on näkynyt huomattavasti/häiritsevästi myös yleisölle.