Oon mokannu asiani pahasti

Niin. Olet edelleen typerä.

Tuo aiempi tapahtui kun olit 13-vuotias ja nyt ole aikuistunut 15-vuotiaana..?

Kylläpä oli lapsellista löpinää.

En jaksanut lukea, käytä ensi kerralla kappalejakoa, kiitos.

Sama kuin edellinen. Helvetin raskasta luettavaa

Petit, kun mies itsekin yritti muita naisia? Jos asia on niin, et ole tehnyt mitään väärää. Vaikutat siltä että tunnet kohtuuttomasti syyllisyyttä ja olet edelleen liian kiltti. Teini-ikä on muutenkin monille sellaista harjoittelua, jolloin mokaillaan ja opitaan virheestä. Relaa, ja pää pystyssä eteenpäin!

Olipa vaikea lukea, kun kaikki oli samassa pötkössä.

Olet nyt siis yhdessä saman miehen kanssa, kuin jutun alussa? Kohteleeko hän tosiaan sua nyt paremmin, meneekö teillä hyvin?

Ymmärrän, että pettäminen vaivaa sinua. Kenelle siitä siis haluaisit kertoa? Ensisijaisesti miehellekö?

Pyri tekemään nyt sellainen päätös, jonka takana voit myöhemmin seisoa. Älä ainakaan julista suoriltaan juttua kaikille lähipiirissäsi. Punnitse plussat ja miinukset. Kuka edes ystäväpiirissäsi on totuuden kuulemisen arvoinen? Kenen haluat tietävän sinusta niin henkilökohtaisia asioita?

Koet siis vielä roikuuvasi väärissä ystäväpiireissä? Hienoa, että olet tajunnut, jos kaverisuhde vie sinulta enemmän kuin antaa. Sellaisten ihmisten kanssa ei kannata tuhlata omaa elämäänsä, vaan etsiä ympärilleen ihmisiä, jotka tukevat, ymmärtävät ja arvostavat sinua ja joilla on kanssasi jotain yhteistä.

ehkä itsesäälisin juttu mitä olen aikoihin lukenut. Ja lapsellisin.

Vierailija kirjoitti:

En anna itelleni ikinä anteeksi, eikä kenenkään muunkaan tarvi. Muutama vuosi sitten kun olin teini, menin humalassa säätämään yhden jätkän kanssa. Olin juonut viinaa joka ei mulle sovi, ja tein elämäni virheen. Seurustelin tuolloin. Meillä meni poikaystävän kanssa huonosti, koko meidän suhteen ajan hän puhui netissä muille naisille, vaikka pyysin lopettamaan. Mun itsetunto oli aina ollut ihan nolla, mietin kuinka ruma ja lihava olen, tylsä, mulla oli kauheat paineet siitä että miten muut näkee mut. Loppuvaiheessa seurustelua mies huusi mulle useana viikonloppuna humalassa että aikoo jättää mut. Mun tunteet oli kuollu, ja tuntui etten pääse suhteesta irti. No sitten menin mokaamaan ja ajattelin että nyt suhteeseen ei ole ainakaan paluuta. Erottiin mutta en kertonut säädöstä. Mun kaveripiirissä oli paljon uskottomuutta ja epärehellisyyttä, jouduin nuorena kokemaan kaikki oman kantapään kautta ja oppimaan virheistäni, mikä on oikein ja mikä väärin. Oon ns. rakentanut itseäni vuosien mittaan. Nuihin asioihin turtu, mua oksetti teko mutta yritin antaa olla, koska niinhän muutkin tekivät. Mulla ei ihan oikeesti ollu omia mielipiteitä, pyysin anteeksi niiltä henkilöiltä jotka tekivät mulle pahaa, koska en halunnut loukata. Mikä järki??? Tein sitten virheen ja alettiin uudestaan seurustelemaan, ilman että kerroin tapahtunutta vaikka hän kyseli. En puhunut asiasta kenenkään kanssa. Nyt kun olen aikuistunut, olen itsevarmempi, ja masentunut tekemistäni asioista. Tää vaivaa mua koko ajan ja haluan kertoa. Oon tajunnut etten halua että ihmiset pitää mua sellaisena mitä luulee mun olevan, vaan mielummin vihaa sellasena mitä oon. Eikä mun pidä miellyttää ketään, varsinkaan ihmisiä jotka on mua loukannu ja mun läheisiä, vaan mun pitää seisoa itseni ja rakkaitteni puolella. Miks roikun väkisin epärehellisessä ystävässäni, joka on saanut mut teininä mukaan kaikkeen typerään, koska en uskaltanut sanoa ei. Mulle riittää ihmisten epärehellisyys ja tekopyhyys. Kaikista pahinta että oon ite ollu sellanen, enkä kestä sitä. Mua vaan niin itkettää ajatus kuinka paljon tuun loukkaamaan mun elämäni tärkeimpää ihmistä. Haluaisin että hän jatkaisi vaan elämää tietämättään mistään, mutta se ei olisi oikein vain erota yhtäkkiä ilman mitään syytä. Hänellä on oikeus tietää. Hänellä on oikeus parempaan elämään ja uuteen rakkauteen joka kohtelee häntä hyvin ja arvokkaasti. Oon valmis menettämään mun maineen, perheen ja ystävät että mies saa mitä ansaitseekin. En vaan tiedä miten elää sen asian kanssa, kuinka kertominen loukkaa häntä ja jää mieleen loppuelämäksi. Ja tuo säätö oli ensimmäinen ja viiminen kerta kun olen tehnyt jotain. Kyllä sitä osaa olla typerä..

Niin sitä ihminen vain makaa kuin petaakin! Kipeetä tekee, mutta niin kyllä kuuluukin. Rohkeuden puute ei ole selitys väärintekemiselle. Nyt vain toi malja käteen, ja kippaat sen loppuun asti, tuli mitä tuli. Se ei lopu kuin juomalla pohjaan asti! Sitten hölmöily seis, ja elämä uusille urille.

Ja ikää oli?

Täh?

Siis mies huusi sulle kännissä, uhkaili jättävänsä sut jne? Ja sä säädit kerran jonkun muun kanssa. Ja suhteenne kaatui omaan mahdottomuuteensa.

Nyt myöhemmin "tein sitten virheen ja alettiin uudestaan seurustelemaan". Siis kadut sitä että seurustelette taas, ja siitä huolimatta olet sitä mieltä että pyhimysmiehellä on "oikeus parempaan elämään ja uuteen rakkauteen joka kohtelee häntä hyvin ja arvokkaasti". Mitä mä en nyt ymmärrä??

Onko mies koskaan kohdellut sua kauniisti ja arvokkaasti?

Anteeksi, pelottaa ja kädet tärisee niin ei ole ensimmäisenä kappalejako mielessä.

Ja joo saattaa kuulostaa lapselliselta, mutta tähän on patoutunut teini ajat ja oon oikeesti tajunnut kuinka kauhea ihminen olen ollut ja kuinka väärin olen tehnyt. Niinkuin sanoin että oon rakentanut itseäni vuosien mittaan ja oon oppinut virheistäni, korjannut ne ja jatkanut parempana ihmisenä. Tässä tilanteessa on nyt kauhea ristiriita, en mitenkään voi jatkaa suhteessa ellen ole kertonut, miten voisin mennä esim. "onnellisesti" naimisiin kun tiedän mtä olen tehnyt. Nyt on aika korjata tämä viimeinen virhe, vaikka kaikkiin sattuu tiedän että kertominen on oikein. En voi jatkaa elämää "vanhan" minäni kanssa. Enkä ryve itsesäälissä. Tämän myötä saa luvan jäädä myös ihmiset jotka on loukannut mua. Mitä teen heillä elämässäni kun he vievät vain energiaa ja aiheuttaa pahaa mieltä. Nämä asiat on varmasti monelle itsestäänselvyyksiä ja kasvatuksen tulosta, mutta mulle ei oo ollut. Nää asiat on hahmottunu mulle vasta nyt.

Ja mies tosiaan jutteli netissä muille naisille, mutta tietääkseni mitään fyysistä ei ole tapahtunut. Kadun sitä etten kertonut miehelle missään vaiheessa. Ennen meidän eroa meillä oli mennyt huonosti pidemmän aikaa. Mieskin sanoi että ero olisi silti ollut edessä, ennemmin tai myöhemmin. Mun tunteet oli kuollu muiden naisten takia, juomisen, erolla uhkaamisen ja itsekkyyden takia. Mutta miksi menin päättämään parisuhteen pahimmalla mahdollisella tavalla. Mun mielestä kertominen on oikea ratkaisu. Ja miehessä on vieläkin vanhaa itseään, on kylläkin lopettanut netissä naisille puhumisen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, pelottaa ja kädet tärisee niin ei ole ensimmäisenä kappalejako mielessä.

Ja joo saattaa kuulostaa lapselliselta, mutta tähän on patoutunut teini ajat ja oon oikeesti tajunnut kuinka kauhea ihminen olen ollut ja kuinka väärin olen tehnyt. Niinkuin sanoin että oon rakentanut itseäni vuosien mittaan ja oon oppinut virheistäni, korjannut ne ja jatkanut parempana ihmisenä. Tässä tilanteessa on nyt kauhea ristiriita, en mitenkään voi jatkaa suhteessa ellen ole kertonut, miten voisin mennä esim. "onnellisesti" naimisiin kun tiedän mtä olen tehnyt. Nyt on aika korjata tämä viimeinen virhe, vaikka kaikkiin sattuu tiedän että kertominen on oikein. En voi jatkaa elämää "vanhan" minäni kanssa. Enkä ryve itsesäälissä. Tämän myötä saa luvan jäädä myös ihmiset jotka on loukannut mua. Mitä teen heillä elämässäni kun he vievät vain energiaa ja aiheuttaa pahaa mieltä. Nämä asiat on varmasti monelle itsestäänselvyyksiä ja kasvatuksen tulosta, mutta mulle ei oo ollut. Nää asiat on hahmottunu mulle vasta nyt.

Ja mies tosiaan jutteli netissä muille naisille, mutta tietääkseni mitään fyysistä ei ole tapahtunut. Kadun sitä etten kertonut miehelle missään vaiheessa. Ennen meidän eroa meillä oli mennyt huonosti pidemmän aikaa. Mieskin sanoi että ero olisi silti ollut edessä, ennemmin tai myöhemmin. Mun tunteet oli kuollu muiden naisten takia, juomisen, erolla uhkaamisen ja itsekkyyden takia. Mutta miksi menin päättämään parisuhteen pahimmalla mahdollisella tavalla. Mun mielestä kertominen on oikea ratkaisu. Ja miehessä on vieläkin vanhaa itseään, on kylläkin lopettanut netissä naisille puhumisen.

Ap

Vaikuttaa siltä, että rehellisyys on yksi niistä perusarvoista, joita todella haluat elämässäsi noudattaa. Se on arvostettavaa. Muista kuitenkin, ettet voi tietää, kuinka mies tulee reagoimaan. Mies todennäköisesti ainakin aluksi suuttuu (vaikka on itsekin tehnyt virheitä ja ilmeisesti siis jollain tavalla myös pettänyt sinua flirttailemalla muille naisille) ja saattaa haluta erota lopullisesti. Kannattaa varautua myös siihen.

Toisaalta, vaikka suhde kaatuisi, voit ainakin olla ylpeä siitä, että olet toiminut moraalisi mukaan. Sille pohjalle on hyvä alkaa rakentamaan myös syvempää itsearvostusta ja aidosti oman näköistä elämää.

Jos haluat jutella näistä jonkun kanssa pitkäjänteisemmin, voisin tarjoutua juttelemaan anonyymisti sähköpostitse. (Toki tajuan myös, jos et halua tätä kautta kenenkään yhteystietoja. :D) Mulla itelläkin on monet kerrat olleet ajatukset sekaisin ja on tullut teininä elettyä elämää, josta olen kaikkea muuta kuin ylpeä. Ne ajat ovat kuitenkin nyt (23-vuotiaana) historiaa. Jollekin toiselle avautumisesta ja ulkopuolisen näkökulmasta voi usein huomattavasti olla apua, kun omat ajatukset ovat solmussa. Olisin nuorempana toivonut sellaista mahdollisuutta myös itse.

t. viestin nro 8 kirjoittaja

Anna olla menneisyys. Olet ylikriittinen nyt.

Elä vastedes moraalisi mukaan, mutta anna olla se entinen.

Vahvaa moraalia olevaa ihmistä ei ymmäretä. Enemmän saat kärsiä jos teet itsestäsi koko suhteen syntipukin.

Ehkä sama kuvio kuin aiemmin, että pyydät anteeksi vaikka vika ei sinun täysin olisikaan.

Osa luistaa elämän lävitse vailla mitään moraali, näille itsekriittinen moralisti on herkkupala.

Kyllä haluan tästä edespäin toimia rehellisesti. Ja en osaa yhtään arvioida, miten mies suhtautuu. Varmasti suuttuu ja loukkaantuu, kävi miten kävi aijon käydä terapiassa puhumassa tuntemuksistani ja toivon että mieskin kävisi, koska on rankka paikka. Jos haluaa jatkaa, toivon että mentäisiin yhdessä pariterapiaan puhumaan meidän suhteesta, mihin saataisiin ulkopuolisenkin näkökulmaa. Järkytys on kyllä varmasti hänelle suuri.. Kiitos 14 viestistäsi, arvostan suuresti että haluat jutella syvemminkin, mutta nyt kuitenkin tuntuu että haluan puhua ensin mieheni kanssa.. :/

Ja mielestäni en ole ylikriittinen koska mielestäni tekoni on ollut törkeä, koska olen tiedostanut koko ajan mokanneeni enkä ole kertonut. Sen vuoksi olen ihan oikeutettu saamaan kaiken kuran niskaan ja jäämään yksin.

Mitä mieltä te olette tästä kaikesta?

Ap

Sinun tilanteesta. Ei mitään ideaa kertoa. Teini-ikään kuuluu kaikki säätäminen ja sählääminen, etsitään itseä, rakennetaan identiteettiä, ollaan hukassa. Opettele rakastamaan myös tätä osaa itsessäsi ja anna sen olla. Nyt on nyt. Myös miehesi vaikuttaa olleen hyvin epäkypsä. Toivottavasti hänkin on aikuistunut.

Yleisesti pettämisestä. Olen sanonut aina, että minulle ei sitten kannata kertoa, jos pettää. Kertominen on usein teko, jossa pettäjä sysää koko syyllisyydentunteensa petetyn niskaan. Pettäjän taakka kevenee ja hän jää odottamaan anteeksiantoa tilanteessa, jossa petetyn maailma romahtaa. Petetyksi tuleminen on hirveä kriisi, joka horjuttaa uskoa ihan kaikkeen. Minun puolestani pettäjä saa käsitellä tekonsa omassa päässään. Minä en tee sillä tiedolla mitään. Sen sijaan suhteen ongelmista haluan tietää ja sen, jos toinen haluaa jatkaa matkaa ilman minua. Rakkautta on suojella toisen haavoittuvuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Ja ikää oli?

Ilmiselvästi joku ylioppilas.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi, pelottaa ja kädet tärisee niin ei ole ensimmäisenä kappalejako mielessä.

Ja joo saattaa kuulostaa lapselliselta, mutta tähän on patoutunut teini ajat ja oon oikeesti tajunnut kuinka kauhea ihminen olen ollut ja kuinka väärin olen tehnyt. Niinkuin sanoin että oon rakentanut itseäni vuosien mittaan ja oon oppinut virheistäni, korjannut ne ja jatkanut parempana ihmisenä. Tässä tilanteessa on nyt kauhea ristiriita, en mitenkään voi jatkaa suhteessa ellen ole kertonut, miten voisin mennä esim. "onnellisesti" naimisiin kun tiedän mtä olen tehnyt. Nyt on aika korjata tämä viimeinen virhe, vaikka kaikkiin sattuu tiedän että kertominen on oikein. En voi jatkaa elämää "vanhan" minäni kanssa. Enkä ryve itsesäälissä. Tämän myötä saa luvan jäädä myös ihmiset jotka on loukannut mua. Mitä teen heillä elämässäni kun he vievät vain energiaa ja aiheuttaa pahaa mieltä. Nämä asiat on varmasti monelle itsestäänselvyyksiä ja kasvatuksen tulosta, mutta mulle ei oo ollut. Nää asiat on hahmottunu mulle vasta nyt.

Ja mies tosiaan jutteli netissä muille naisille, mutta tietääkseni mitään fyysistä ei ole tapahtunut. Kadun sitä etten kertonut miehelle missään vaiheessa. Ennen meidän eroa meillä oli mennyt huonosti pidemmän aikaa. Mieskin sanoi että ero olisi silti ollut edessä, ennemmin tai myöhemmin. Mun tunteet oli kuollu muiden naisten takia, juomisen, erolla uhkaamisen ja itsekkyyden takia. Mutta miksi menin päättämään parisuhteen pahimmalla mahdollisella tavalla. Mun mielestä kertominen on oikea ratkaisu. Ja miehessä on vieläkin vanhaa itseään, on kylläkin lopettanut netissä naisille puhumisen.

Ap

Kaikkien typerimmän tempun teit palatessasi sinua huonosti kohtelevan miehen kanssa yhteen ja uskomalla että se muka rakastaa sua.

Vierailija kirjoitti:

Sinun tilanteesta. Ei mitään ideaa kertoa. Teini-ikään kuuluu kaikki säätäminen ja sählääminen, etsitään itseä, rakennetaan identiteettiä, ollaan hukassa. Opettele rakastamaan myös tätä osaa itsessäsi ja anna sen olla. Nyt on nyt. Myös miehesi vaikuttaa olleen hyvin epäkypsä. Toivottavasti hänkin on aikuistunut.

Yleisesti pettämisestä. Olen sanonut aina, että minulle ei sitten kannata kertoa, jos pettää. Kertominen on usein teko, jossa pettäjä sysää koko syyllisyydentunteensa petetyn niskaan. Pettäjän taakka kevenee ja hän jää odottamaan anteeksiantoa tilanteessa, jossa petetyn maailma romahtaa. Petetyksi tuleminen on hirveä kriisi, joka horjuttaa uskoa ihan kaikkeen. Minun puolestani pettäjä saa käsitellä tekonsa omassa päässään. Minä en tee sillä tiedolla mitään. Sen sijaan suhteen ongelmista haluan tietää ja sen, jos toinen haluaa jatkaa matkaa ilman minua. Rakkautta on suojella toisen haavoittuvuutta. 

Ollaan molemmat oltu epäkypsiä ja tehty virheitä. Tää onkin kinkkinen juttu, että petetyn niskaan kaadetaan suuri loukkaus ja pettänyt saa syyllisyyden tunteen pois hartioilta. Mutta en ymmärrä sitäkään logiikkaa, ettei kerrota ja elellään niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Sen virheen oon nyt tehnyt. Oon kasvanut ja oon hirveessä ristiriidassa asian kanssa. En todellakaan voi mennä kihloihin tai naimisiin hyvällä omallatunnolla. En ymmärrä mitä mun päässä on aikaisemmin liikkunut. Siksi haluan mennä terapeutille selvittämään mun päätä koska ylipäätänsä oon muuttunut niin kovasti ihmisenä, että oon ihan sekaisin itsekin ja vanhat typerät virheet painaa koko ajan mun omaatuntoa. Rakkautta on myös rehellisyys ja avoimuus. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun tilanteesta. Ei mitään ideaa kertoa. Teini-ikään kuuluu kaikki säätäminen ja sählääminen, etsitään itseä, rakennetaan identiteettiä, ollaan hukassa. Opettele rakastamaan myös tätä osaa itsessäsi ja anna sen olla. Nyt on nyt. Myös miehesi vaikuttaa olleen hyvin epäkypsä. Toivottavasti hänkin on aikuistunut.

Yleisesti pettämisestä. Olen sanonut aina, että minulle ei sitten kannata kertoa, jos pettää. Kertominen on usein teko, jossa pettäjä sysää koko syyllisyydentunteensa petetyn niskaan. Pettäjän taakka kevenee ja hän jää odottamaan anteeksiantoa tilanteessa, jossa petetyn maailma romahtaa. Petetyksi tuleminen on hirveä kriisi, joka horjuttaa uskoa ihan kaikkeen. Minun puolestani pettäjä saa käsitellä tekonsa omassa päässään. Minä en tee sillä tiedolla mitään. Sen sijaan suhteen ongelmista haluan tietää ja sen, jos toinen haluaa jatkaa matkaa ilman minua. Rakkautta on suojella toisen haavoittuvuutta. 

Ollaan molemmat oltu epäkypsiä ja tehty virheitä. Tää onkin kinkkinen juttu, että petetyn niskaan kaadetaan suuri loukkaus ja pettänyt saa syyllisyyden tunteen pois hartioilta. Mutta en ymmärrä sitäkään logiikkaa, ettei kerrota ja elellään niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Sen virheen oon nyt tehnyt. Oon kasvanut ja oon hirveessä ristiriidassa asian kanssa. En todellakaan voi mennä kihloihin tai naimisiin hyvällä omallatunnolla. En ymmärrä mitä mun päässä on aikaisemmin liikkunut. Siksi haluan mennä terapeutille selvittämään mun päätä koska ylipäätänsä oon muuttunut niin kovasti ihmisenä, että oon ihan sekaisin itsekin ja vanhat typerät virheet painaa koko ajan mun omaatuntoa. Rakkautta on myös rehellisyys ja avoimuus. Ap

Otapa nyt  järki käteen ja mieti  painaako sitä kumppaniasi se että on kohdellut sinua silloin aikoinaan kaltoin? Voin vaikka lyödä vetoa ettei se mieti  omia tölväisyjää lainkaan. Itse en edes harkitsisi  yhteenpaluuta poikkiksesi kaltaisen moukan kanssa. Arvosta hyvä  tyttö itseäsi  enemmän!!!