12 vuoden suhde päättyi 3 vkoa sitten ja mies on alkanut deittailla uutta?!

Vierailija kirjoitti:

Niin kuin monet jo sanoneet, on monia tapoja käsitellä sitä erosurua, melkeimpä yhtä monta kuin meitä ihmisiä. On tuo silti tosi yleistä että kun menettää todella rakkaan ja läheisen ihmisen, niin ei halua/ei ole voimia edes yrittää aloittaa koko asian käsittelyä vaan mieluummin teeskentelee itselleenkin ettei asiassa edes ole mitään surtavaa. Ja hyppää heti seuraavan vastaantulijan syliin lohdutettavaksi.

Monilla on tuossa tilanteessa niin paha olla yksin ettei vaan kestä sitä oloa, ja jos yrittäisi olla yksin ja antaa tulla sen surun pikkuhiljaa päälle, niin ei ole keinoja käydä läpi sitä surua, eikä uskallusta edes yrittää.

Tuntuuhan se pahalta ja tosi oudolta sellaiselle ihmiselle joka ei pysty sulkemaan suruaan johonkin lukkojen taakse. Ja siltähän se juuri tuntuu ettei tuo toinen sitten varmaan koskaan edes välittänyt. Ei se kuitenkaan sitä tarkoita, ihmiset nyt vaan toimii niin eri tavoin isojen elämänmuutoksien keskellä, eikä meistä kukaan tiedä etukäteen miten tulee toimimaan.

Nyt tuntuu varmasti todella raastavalta, ja tämä on se kulunut fraasi, mutta toimii tässäkin tapauksessa ja on ihan totta: anna ajan kulua, aika parantaa pikkuhiljaa.

Kiitos sinulle lohdullisesta kirjoituksesta! ap

Vierailija kirjoitti:

Omassa tuttavapiirissä nämä pitkästä suhteesta toiseen - hyppijät ovat olleet kaikki naisia. Ei nyt tietty mistään 12 vuodesta puhuta, mutta sellainen yli 3 vuotta? Äijälle kenkää ja seuraavalla viikolla tilit kaikissa treffisysteemeissä. Ja sit sieltä seuraava reppana kierrokseen, yhteenmuutto alle ½ vuoden, 3 vuoden seurustelu (minkä aikana puhutaan hyvin vahvasti yhteisestä tulevaisuudesta), kenkää ja koko show taas alusta.

Naisillehan tuo onkin helpompaa. Miehen saa hetkessä.

Sille oli syynsä että erositte.

Muista se.

Exukkos haluaa kokea että kelpaa vielä.

Sulla sama eessä,meet vain terveemmällä pohjalla,käyt eron itekseen ja itessäs läpi,ei tarvi sitte tuoda uuteen suhteeseen vanhoja p.skoja

Vierailija kirjoitti:

Järkyttynyt exä kirjoitti:

En vaan kertakaikkiaan ymmärrä, miten miesten aivot toimii ja miten täydellisen tunteettomia voivat olla?? Itsellä surutyö ei ole päässyt vielä kunnolla edes käyntiin, koska ei tunnu vielä edes todelta että ero tuli. Ja mies vaan porskuttaa eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut!! 12 vuotta on hänen päässään käsitelty ja taputeltu 3 vkossa.

Kaipaan kokemuksia nyt kipeästi muilta, onko tänä normaalia käytöstä??

Kumpi jätti?

Miehet pysyy pitkään suhteessakin mikä on aikoja sitten kuollut. Tuo näytti olevan sellainen.

Minä jätin. Romanttisella tasolla suhde oli ollut kuollut jo pitkään, en vaan halunnut hyvien hetkien vuoksi irroittaa, niinkuin ei mieskään. Paljon oli myös positiivista, kuitenkin.  Lopulta tuli itselle viimeinen pisara ja tuskasta huolimatta olen pysynyt päätöksessäni. Kyllä jollain tasolla ymmärrän, että mies haluaa jatkaa eteenpäin, ollaan vaan niin erilaisia tunteiden käsittelyssä. Tämä purkaminen on yksi tapa käsitellä asiaa. Uusi (laastari)suhde sen sijaan ei ole käynyt pienessä mielessäkään!

Minulta naisena meni 0 sek 12 vuoden suhteen suremiseen.

Se asia oli "surtu" jo suhteen aikana.

Vierailija kirjoitti:

Mitä hänen normaalius tai epänormaalius enää sulle kuuluu?

Ehkä vähän tylysti kysytty, mutta olen samoilla linjoilla. Tietysti ap:llä on oikeus tunteisiinsa, ja hän voi ihan rehellisesti sanoa että tuntuu pahalta kun mies löysi uuden niin nopeasti. Mutta tilanteen normaaliuden ja epänormaaliuden ihmettely ja pohtiminen ei oikeastaan ole ap:n asia, ei sillä pitäisi olla hänelle mitään merkitystä. On aika mennä eteenpäin, eikä katsoa taaksepäin.

Mun ex-miehellä meni just niin että uusi oli katsottu ja valmiiksi, meillä takana 15v yhteiselämää josta miehen irtautuminen kävi kovin nopeasti ja tunteettoman oloisesti. Ihmettelin ja surin asiaa silloin, miten voi salamana kokonaan unohtaa toisen ja yhteiset muistot ja alkaa rakentaa uutta kotileikkiä uuden ihmisen kanssa niinkun ei mitään. No se oli näennäistä, meni juuri se joku 4kk niin ex alkoi ikävöidä mua takaisin (en lämmennyt) ja suhde uuteen naiseenkin sitten kariutui. Nyt meidän erosta on jo kohta kolme vuotta, ex-mieheni on edelleen yksin ja aika ajoin vihjailee että kiinnostaisin vieläkin sekä haluaisi muistella yhteisiä aikoja. Itsellä meni noin vuosi ennen kuin alkoi miehet eron jälkeen taas kiinnostaa, nyt olen hyvän tuntuisessa uudessa suhteessa. Se tuntui tosi pahalta aikoinaan miten ex käytöksellään tuntui mitätöivän koko meidän yhteiset vuodet, mutta nyt toivon jo että sekin löytäis jo jonkun uuden eikä haikailisi mun perään.

Kuinka pitkään pitäisi odottaa?

No avioliiton aikanako olisi pitänyt deittailla??? Ei näköjään koskaan oikein.

Te olette eronneet ja elätte nyt omaa elämää.

Itse olen eronnut 2kk sitten ja ihan sama tapaileeko ex ketään. Ei kuulu minulle! Pääasia että on onnellinen.

Ap halusi erota, mutta ei vielä halua vapauttaa miehen seksuaalisuutta vaan haluaa pitää sen edelleen pihdeissään. Resurssit lienee jo hamstrattu kotiinpäin.

Se on deittaillut sitä 'uutta' naista jo pitkään ja siksi halusi erotakin. Klassista.

Vierailija kirjoitti:

Se on deittaillut sitä 'uutta' naista jo pitkään ja siksi halusi erotakin. Klassista.

Mies ei halunnut erota.

Vierailija kirjoitti:

Eli tämä on ihan normaalia mieheltä, ne pääsee oikeasti yli pitkästäkin suhteesta  tuosta vaan? Vaikka sanoo, ettei halua erota? Miten nopeasti omat exänne ovat aloittaneet uuden suhteen?

En ole sanonut ettei saa jatkaa elämää, tottakait se on ihan luonnollista  -jossain vaiheessa. En vaan käsitä tätä vauhtia vrt omaan päähän, joka on ihan sekaisin surusta, vaikka itse päätöksen teinkin =(  Jotenkin tosi loukattu olo, etten tämän enempää koskaan merkinnyt ja minusta pääsee yli niin nopeasti. Mutta kaipa se on hänen tapansa käsitellä asiaa eli paeta vaan jonkun toisen syliin.  Tai sitten tosiaan on ollut jo jotain viritteillä, sellaista epäilinkin kyllä, sulkeutuneesta käytöksestä.

Ei kai noita miehiä koskaan opi oikein ymmärtämään =(

Mitä sä sitten haluat? Että hän itkisi joka ilta ikkunasi alla, jotta sinä voisit tuntea itsesi korvaamattomaksi vaikka se olit juuri sinä, joka ei halua jatkaa suhdetta? Eiköhän se ole jätetty miehesi joka tuntee itsensä loukatuksi ja merkityksettömäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa tuttavapiirissä nämä pitkästä suhteesta toiseen - hyppijät ovat olleet kaikki naisia. Ei nyt tietty mistään 12 vuodesta puhuta, mutta sellainen yli 3 vuotta? Äijälle kenkää ja seuraavalla viikolla tilit kaikissa treffisysteemeissä. Ja sit sieltä seuraava reppana kierrokseen, yhteenmuutto alle ½ vuoden, 3 vuoden seurustelu (minkä aikana puhutaan hyvin vahvasti yhteisestä tulevaisuudesta), kenkää ja koko show taas alusta.

Naisillehan tuo onkin helpompaa. Miehen saa hetkessä.

Ja vielä kun näillä tuttavilla ne kriteerit laskee kun vuodet kuluu.. Ennen ajattelin sinisilmäisesti että on kohtaloa että jostain treffipalstalta löytää unelmiensa miehen alle viikossa. Käynytkin ilmi että kyse on siitä että ei vain osaa olla yksin ja se ensihuuma on se mitä tavoitellaan, eli siihen ei mitään sielunkumppannutta tarvita. Kaikki ne miehet ovat olleen jollain tasolla vähän reppanoita, mutta pohjimmiltaan hyviä tyyppejä. Siksi se onkin ottanut välillä koville katsoa vierestä kun toinen potkitaan kämpästä pihalle, koska "mun vain pitää saada nyt olla yksin tässä vaiheessa elämääni" ja seuraavalla viikolla onkin haku päällä. Ja sit ei tietty jaksa oikein olla silleen onnellinen kaverin puolesta kun se on taas ihan in love..

Vierailija kirjoitti:

Minulta naisena meni 0 sek 12 vuoden suhteen suremiseen.

Se asia oli "surtu" jo suhteen aikana.

Itse myös olin tehnyt surutyön ja käsitellyt eroa jo suhteen aikana. 7 vuoden suhteen päätyttyä ei tuntunu juuri miltään. Ennen päättymistä itkeskelin itsekseni ja olin ahdistunut n. vuoden verran. Kyllä kaikki eron käsittelee, mutta ajankohta vaihtelee. Pahalta se aina tuntuu.

Niin se vaan menee, erosin 15 vuoden suhteesta kun en jaksanut katsoa keski-iän kriisissä ärisevää miestä, jonka luonnevika alkoi aina vaan paistamaan pahemmin kuin pälvikalju. Mies toki heti hommasi suhteen työkaveriinsa ja siitä sitten loikalla toiseen naiseen ja siitä kolmanteen. Meidän olisi pitänyt pitää kulisseja yllä ja olisimme voineet elää täysin omia elämiämme. Joo, ei. En erityisemmin halunnut olla ystäviäkään eli asiallista välimatkaa niin sain tunnekuohut tasoiteltua. Eniten petyin lojaaliuden puutteeseen, oltaisiin voitu erota niin, että kumpikin ymmärtää olevansa arvokas ihminen, parisuhteemme vain päättyi, ja yhteinen historia oli opettanut jotain ja sinänsä arvokas (vaikka kummankaan naama ei enää miellyttänyt toista) mutta äijä vaan vittuili pahaa oloaan minkä ehti ja syytteli minua. Jep jep.

Minäkin löysin vuoden päästä uuden miehen, oltiin kuusi vuotta yhdessä, sitten kyllästyin miehen elämäntyyliin ja vaihdoin lennossa toiseen mieheen, jonka kanssa menin naimisiin.

Mitä sanoisin, kumpikin pahempi toistaan.

Minusta on jotenkin oksettavaa, että jättäjä harmistuu siitä ettei jätetty olekaan riittävän romuna eron jälkeen.

Jotkut ei vaan kertakaikkiaan osaa olla yksin. Pakko löytää joku jatke itselleen. Kuka vaan kunhan ei yksin tarvitse olla.

Minulla mies on tapaillut sitä uutta pian vuoden. Aluksi salaa, mutta kiinni jäätyään aikoi lopettaa ja lähti terapiaankin. Tapailu ja valehtelu jatkui ja terapia oli yhtä tyhjän kanssa. Roikuin monta kuukautta valheellisessa toivossa kun miehessä ei ollut munaa jättää suoraan. Minä otin eron.

Minulla kävi myös samat. 10 vuoden suhteen jälkeen tuli ero, ei mennyt 2kk kauempaa kun exällä oli jo uusi. Hän jatkoi elämäänsä kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan ja uuden kanssa teki kaikkea samaa, miten eli elämää minun kanssa.

Itse käsittelin eron ennen kuin aloitin mitään uutta. Exällä ei ollut voimia käsitellä eroa, vaan yritti vaan jatkaa elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jotkut ei vaan osaa olla yksin. Mutta niin hänellä on monta muutakin asiaa esim. omassa lapsuusessaan, jotka on vaan lakaistu maton alle. Joku päivä sieltä maton alta varmaan paljastuu karmivia löytöjä.