Haluaisin kuulla eronneilta vanhemmilta. Miksi erositte?

En ollut koskaan ennen miestä seurustellut ja olin todella yksinäinen.. Tapasimme kun olimme parikymppisiä ja kuvittelin jotenkin että "tämä oli nyt tässä". En edes koskaan ns. rakastanut miestä, olimme vain hyviä kavereita. Mutta koska olin niin kokematon, en ymmärtänyt eroa rakkauden ja kaveruuden välillä. Esikoinen oli täysin vahinko ja pisti meidät aikuistumaan ja "leikkimään" perhettä. Suhteemme oli alusta asti hyvin seksitön, kuiva, eikä mies ikinä edes koskenut minuun enkä nähnyt mitenkään hänen eleissään että rakastaisi/välittäisi minusta.

Saimme toisen lapsen... ja silloin jotenkin käsitin että ei. En tästä tule mitään.

Aloimme riidellä kaikesta. Emme viihtyneet ollenkaan yhdessä. Mikään ei toiminut. Inhosin miestä. Vihasin olla hänen lähellään. Kaikki miehessä ällötti ja yökötti. En pitänyt hänen tyylistään tai tavastaan kohdella muita ihmisiä. Emme olleet millään tavalla yhteensopivia ja tiesin etten koskaan häntä rakastaa.

Yhdessä oltiin 7 vuotta kun otimme eron. Kertaakaan en ole katunut. Nykyään olen oikeasti rakastavassa suhteessa ja tunnen joka päivä sen että minua rakastetaan. Minulla on hyvä olla.

Eksän kanssa välit ok, mutta vieläkään en pidä koko ihmisestä, vaikka erosta jo 3v. :)

vieraana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tuo äkkipikaisuus ja teräväkielisyys, ne seuraavat ap:ta seuraavaankin suhteeseen, samoin oma sisäinen tyytymättömyys ja paha olo. Omille luonteenpiirteilleen pystyy tekemään jotain jos ne huomaa kehnoiksi parisuhteessa, hyvin harva ilkeilee samalla lailla työpaikalla kuin kotona niille rakkaimmilleen.818

Ehkä usein näin, mutta joskus toisinkin. Itse olin edellisessä suhteessä juurikin äkkipikainen ja teräväkielinen, tyytymätön ja riitaa haastava. Jännästi olen nykyisessä suhteessa ollut täysin erilainen. Uusi puoliso on rauhallisempi, huomioivampi ja muutenkin elämäntyyliltään tasaisempi. Olen itsekin rauhoittunut hänen kanssaan, enkä tunne tarvetta purkaa huonoja hetkiä häneen.

No tuo johtuu ihan siitä, että uusi puolisosi on luonteeltaan täysin erilainen kuin eksäsi. Hän siis rauhallisena ja lehmänhermoisena "imee" äksyilysi eikä reagoi niihin. Eikä toisaalta omalla käytöksellään anna edes sinulle mahdollisuutta raivoamiseen. Onhan se nyt selvää, että jos laittaa kaksi räiskyvää luonnetta yhteen niin aina jossain vaiheessa niitä kipinöitä lentelee. Tällainenkin suhde voi toimia, mutta se vaatii ettei kumpikaan ole pitkävihainen ja märehdi menneitä.

vieraana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tuo äkkipikaisuus ja teräväkielisyys, ne seuraavat ap:ta seuraavaankin suhteeseen, samoin oma sisäinen tyytymättömyys ja paha olo. Omille luonteenpiirteilleen pystyy tekemään jotain jos ne huomaa kehnoiksi parisuhteessa, hyvin harva ilkeilee samalla lailla työpaikalla kuin kotona niille rakkaimmilleen.818

Ehkä usein näin, mutta joskus toisinkin. Itse olin edellisessä suhteessä juurikin äkkipikainen ja teräväkielinen, tyytymätön ja riitaa haastava. Jännästi olen nykyisessä suhteessa ollut täysin erilainen. Uusi puoliso on rauhallisempi, huomioivampi ja muutenkin elämäntyyliltään tasaisempi. Olen itsekin rauhoittunut hänen kanssaan, enkä tunne tarvetta purkaa huonoja hetkiä häneen.

Mulla on ihan sama. Edellisessä suhteessa raivosin, huusin, ja käyttäydyin todella huonosti monta kertaa viikossa. Rikoin tavaroita ja olin todella hyökkäävä. Ikinä ennen ollut sellainen, mutta tuossa suhteessa ei vain ollut mitään rakkautta ja olo koko ajan todela ahdistunut. Nykyään riitoja tulee harvoin (uudessa suhteessa siis), ja kestoltaa todella lyhyitä. Enkä ole väkivaltainen tai kohtuuton..

Vierailija kirjoitti:

vieraana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tuo äkkipikaisuus ja teräväkielisyys, ne seuraavat ap:ta seuraavaankin suhteeseen, samoin oma sisäinen tyytymättömyys ja paha olo. Omille luonteenpiirteilleen pystyy tekemään jotain jos ne huomaa kehnoiksi parisuhteessa, hyvin harva ilkeilee samalla lailla työpaikalla kuin kotona niille rakkaimmilleen.818

Ehkä usein näin, mutta joskus toisinkin. Itse olin edellisessä suhteessä juurikin äkkipikainen ja teräväkielinen, tyytymätön ja riitaa haastava. Jännästi olen nykyisessä suhteessa ollut täysin erilainen. Uusi puoliso on rauhallisempi, huomioivampi ja muutenkin elämäntyyliltään tasaisempi. Olen itsekin rauhoittunut hänen kanssaan, enkä tunne tarvetta purkaa huonoja hetkiä häneen.

No tuo johtuu ihan siitä, että uusi puolisosi on luonteeltaan täysin erilainen kuin eksäsi. Hän siis rauhallisena ja lehmänhermoisena "imee" äksyilysi eikä reagoi niihin. Eikä toisaalta omalla käytöksellään anna edes sinulle mahdollisuutta raivoamiseen. Onhan se nyt selvää, että jos laittaa kaksi räiskyvää luonnetta yhteen niin aina jossain vaiheessa niitä kipinöitä lentelee. Tällainenkin suhde voi toimia, mutta se vaatii ettei kumpikaan ole pitkävihainen ja märehdi menneitä.

Ei tarvitse uuden puolison "imeä" äksyilyjäni, koska sellaista ei ole. Emme ilmeisesti vain sopineet yhteen ex:än kanssa, joten pahaa oloa oli suhteessa enemmän. En tiedä, miksi alun alkaen aloimme seurustelemaan, mutta joskus se, millainen ihminen on jossain suhteessa, ei ole sama asia kuin se, millainen ihminen itsessään on.

vieraana kirjoitti:

Vallila kirjoitti:

Ja minkälainen suhteenne ja elämänne oli? Itse olen aina ajatellut etten eroa pienen lapsemme isästä. Ok-talot hankittu jne. En haluaisi perhettä rikkoa. Mutta joskus suhde on vaikea ja riidat pahoja ja olen loukannuy suutuspäissäni pahoilla sanoilla eikä mies sanojensa mukaan anna anteeksi.

Elettiin vuosia ennen lasta ihan normaalia elämää, käytiin töissä, viikonloppuisin viihteellä, tehtiin yhdessä paljon asioita. Jostakin syystä jäi huomaamatta, että mies on aika riippuvainen alkoholista, eikä osaa hoitaa asioitaan. Minä kun makselin laskut aina samalla kertaa, olin enemmän kotona ja laitoin ruuat ja pyykit. Raskausaikana (ei ollut vahinko, ihan keskusteltu ja harkittu juttu) ajattelin, että menkööt mies viihteelle vielä kun ehtii, kai se siitä muuttuu, kun tulee muutakin sisältöä elämään. No eihän se muuttunut, paheni vain. Iltaisin alkoi vetämään kaljaa kotona, ei juurikaan ollut avuksi missään vauvan kanssa. Ei halunnut tehdä enää mitään kanssani, ei mennä yhdessä mihinkään. Pahin oli se että lupaili kaikkea, eikä sitten hoitanutkaan mitään. Eli olin monesti pulassa ihan turhan takia (mm. hoitamattomat auto-asiat, laskut jne). Lopulta tuntui, että voisi olla helpompaa ihan vain yksin vauvan kanssa, kuin vauvan ja valehtelevan "lapsen" kanssa. 

Kirjoitinko minä tämän? Paitsi edelleen olen yhdessä miehen kanssa...

Minä erosin kun mies ei pystynyt ottamaan aikuisen roolia lasten synnyttyä. MT-ongelmia hänellä ja en jaksanut olla vanhempi hänellekin.

Hyvä ratkaisu. On vaikeaa olla yh mutta vaikeampaa oli kun asuttiin samassa asunnossa

vieraana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

vieraana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tuo äkkipikaisuus ja teräväkielisyys, ne seuraavat ap:ta seuraavaankin suhteeseen, samoin oma sisäinen tyytymättömyys ja paha olo. Omille luonteenpiirteilleen pystyy tekemään jotain jos ne huomaa kehnoiksi parisuhteessa, hyvin harva ilkeilee samalla lailla työpaikalla kuin kotona niille rakkaimmilleen.818

Ehkä usein näin, mutta joskus toisinkin. Itse olin edellisessä suhteessä juurikin äkkipikainen ja teräväkielinen, tyytymätön ja riitaa haastava. Jännästi olen nykyisessä suhteessa ollut täysin erilainen. Uusi puoliso on rauhallisempi, huomioivampi ja muutenkin elämäntyyliltään tasaisempi. Olen itsekin rauhoittunut hänen kanssaan, enkä tunne tarvetta purkaa huonoja hetkiä häneen.

No tuo johtuu ihan siitä, että uusi puolisosi on luonteeltaan täysin erilainen kuin eksäsi. Hän siis rauhallisena ja lehmänhermoisena "imee" äksyilysi eikä reagoi niihin. Eikä toisaalta omalla käytöksellään anna edes sinulle mahdollisuutta raivoamiseen. Onhan se nyt selvää, että jos laittaa kaksi räiskyvää luonnetta yhteen niin aina jossain vaiheessa niitä kipinöitä lentelee. Tällainenkin suhde voi toimia, mutta se vaatii ettei kumpikaan ole pitkävihainen ja märehdi menneitä.

Ei tarvitse uuden puolison "imeä" äksyilyjäni, koska sellaista ei ole. Emme ilmeisesti vain sopineet yhteen ex:än kanssa, joten pahaa oloa oli suhteessa enemmän. En tiedä, miksi alun alkaen aloimme seurustelemaan, mutta joskus se, millainen ihminen on jossain suhteessa, ei ole sama asia kuin se, millainen ihminen itsessään on.

Ainahan sitä voi selitellä asioita omaksi edukseen. Hienoa tietysti että olet onnellinen uudessa suhteessasi, toivottavasti puolisosi on myös. Olet oikeassa siinä, että parisuhde (puoliso) voi korostaa ihmisen hyviä tai huonoja puolia, mutta kuitenkin ne puolet ovat olemassa jo ennen parisuhdetta. On paljon itsestä kiinni mitä puolta korostaa, mutta tietysti jos puoliso provosoi jatkuvasti niin eihän sellainen suhde voi onnistua.

Vierailija kirjoitti:

vieraana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

vieraana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tuo äkkipikaisuus ja teräväkielisyys, ne seuraavat ap:ta seuraavaankin suhteeseen, samoin oma sisäinen tyytymättömyys ja paha olo. Omille luonteenpiirteilleen pystyy tekemään jotain jos ne huomaa kehnoiksi parisuhteessa, hyvin harva ilkeilee samalla lailla työpaikalla kuin kotona niille rakkaimmilleen.818

Ehkä usein näin, mutta joskus toisinkin. Itse olin edellisessä suhteessä juurikin äkkipikainen ja teräväkielinen, tyytymätön ja riitaa haastava. Jännästi olen nykyisessä suhteessa ollut täysin erilainen. Uusi puoliso on rauhallisempi, huomioivampi ja muutenkin elämäntyyliltään tasaisempi. Olen itsekin rauhoittunut hänen kanssaan, enkä tunne tarvetta purkaa huonoja hetkiä häneen.

No tuo johtuu ihan siitä, että uusi puolisosi on luonteeltaan täysin erilainen kuin eksäsi. Hän siis rauhallisena ja lehmänhermoisena "imee" äksyilysi eikä reagoi niihin. Eikä toisaalta omalla käytöksellään anna edes sinulle mahdollisuutta raivoamiseen. Onhan se nyt selvää, että jos laittaa kaksi räiskyvää luonnetta yhteen niin aina jossain vaiheessa niitä kipinöitä lentelee. Tällainenkin suhde voi toimia, mutta se vaatii ettei kumpikaan ole pitkävihainen ja märehdi menneitä.

Ei tarvitse uuden puolison "imeä" äksyilyjäni, koska sellaista ei ole. Emme ilmeisesti vain sopineet yhteen ex:än kanssa, joten pahaa oloa oli suhteessa enemmän. En tiedä, miksi alun alkaen aloimme seurustelemaan, mutta joskus se, millainen ihminen on jossain suhteessa, ei ole sama asia kuin se, millainen ihminen itsessään on.

Ainahan sitä voi selitellä asioita omaksi edukseen. Hienoa tietysti että olet onnellinen uudessa suhteessasi, toivottavasti puolisosi on myös. Olet oikeassa siinä, että parisuhde (puoliso) voi korostaa ihmisen hyviä tai huonoja puolia, mutta kuitenkin ne puolet ovat olemassa jo ennen parisuhdetta. On paljon itsestä kiinni mitä puolta korostaa, mutta tietysti jos puoliso provosoi jatkuvasti niin eihän sellainen suhde voi onnistua.

Tasapainoisen ja normaalin puolison kanssa on helppoa olla tasapainoinen ja normaali itsekin. Verrattuna tilanteeseen, jossa puoliso valehtelee niin turhista, kuin vakavistakin asioista aivan päivittäin, eikä ymmärrä ilkeiden tekojensa loukkaavuutta.

Up

Mies oli narsisti ja väkivaltainen. Lapsia kaksi. En ole katunut eroa lainkaan vaikka aluksi pelkäsin kamalasti etenkin lasten puolesta.