Atooppinen ihottuma hoituu ruokavaliolla
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolloin yhtenä yönä kutiamisen ollessa pahimmillaan eksyin karppaussivustolle ja sielä luin, että oli saatu ruokavaliolla helpotusta ihosairauksiin. Päätin kokeilla. Ajattelin, että ei haittaa jos kuukauden kokeilen jättää viljat pois ja lisätä rasvaa, koska mikään lääke tai valo auttanut.
3 viikkoa meni ilman viljoja ja surutta rasvaa käyttäen. Iho parani. Sillä tiellä edelleen. Eihän lääkärit tätä usko, mutta tiedän mikä toimii minulla. En väitä, että kaikilla, mutta omalla kohdalla hiilareiden vähentäminen ja rasvojen lisääminen auttoi.
En vielä tällä kokemuksella väittäisi syyksi nimenomaan hiilareita ja rasvoja, koska et muuttanut näitä ainoina parametreinä, vaan teit muutakin. Ongelmahan saattoi olla esimerkiksi viljassa (allergia tai vaikutus geenien ekspressioon). Tai lukemattomissa muissakin asioissa. Voisi olla hyödyllistä tietää, millainen ruokavalio sulla oli ennen ja jälkeen, noin niin kuin ruoka-aineittain. Jos joku toinen vähentää hiilareitaan hedelmistä ja lisää rasvansaantia lotraamalla palmuöljyn kanssa, voi tilanne vaikka mennä täysin eri suuntaan kuin sulla.
Juurikin nämä "toimii joillain, joillain ei, tutkimukset ristiriitaisia" -ongelmat johtuvat usein siitä, että kuvitellaan syyksi ja parannuskeinoiksi jotain muuta kuin se todellisuudessa on. Jos auto ei lähde käyntiin tyhjällä tankilla ja ongelma korjaantuu tankkaamalla, on lopputuloksessa kuitenkin aika paljon eroa sillä, laittaako tankkiin dieseliä vaiko E95:sta.
Oletko tyhmä vai feikkaatko?
Kerro toki lisää siitä, mikä ongelma sulla on viestin kanssa.
Jos vähentää ruokavaliosta hiilareita ja lisää rasvaa, saaden aikaiseksi terveyshyötyjä, niin eihän se tarkoita, että juuri tämä oli se vaikuttava tekijä. Ei ole olemassa mitään erillistä hiilaria ja rasvaa, vaan ne muutokset tapahtuu ruoka-aineita vaihtamalla. Jonkun hiilari voi tarkoittaa ruisleipää ja jonkun toisen hiilari valkoista leipää. Nämä vaihtamalla pois voi toinen saada terveyshyötyjä ja toinen -haittoja.
Pitäisi olla aika itsestäänselvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolloin yhtenä yönä kutiamisen ollessa pahimmillaan eksyin karppaussivustolle ja sielä luin, että oli saatu ruokavaliolla helpotusta ihosairauksiin. Päätin kokeilla. Ajattelin, että ei haittaa jos kuukauden kokeilen jättää viljat pois ja lisätä rasvaa, koska mikään lääke tai valo auttanut.
3 viikkoa meni ilman viljoja ja surutta rasvaa käyttäen. Iho parani. Sillä tiellä edelleen. Eihän lääkärit tätä usko, mutta tiedän mikä toimii minulla. En väitä, että kaikilla, mutta omalla kohdalla hiilareiden vähentäminen ja rasvojen lisääminen auttoi.
En vielä tällä kokemuksella väittäisi syyksi nimenomaan hiilareita ja rasvoja, koska et muuttanut näitä ainoina parametreinä, vaan teit muutakin. Ongelmahan saattoi olla esimerkiksi viljassa (allergia tai vaikutus geenien ekspressioon). Tai lukemattomissa muissakin asioissa. Voisi olla hyödyllistä tietää, millainen ruokavalio sulla oli ennen ja jälkeen, noin niin kuin ruoka-aineittain. Jos joku toinen vähentää hiilareitaan hedelmistä ja lisää rasvansaantia lotraamalla palmuöljyn kanssa, voi tilanne vaikka mennä täysin eri suuntaan kuin sulla.
Juurikin nämä "toimii joillain, joillain ei, tutkimukset ristiriitaisia" -ongelmat johtuvat usein siitä, että kuvitellaan syyksi ja parannuskeinoiksi jotain muuta kuin se todellisuudessa on. Jos auto ei lähde käyntiin tyhjällä tankilla ja ongelma korjaantuu tankkaamalla, on lopputuloksessa kuitenkin aika paljon eroa sillä, laittaako tankkiin dieseliä vaiko E95:sta.
Tuota noin..... En puhunut parametreistä, vaan omasta kokemuksesta.
Viljat pois = leipä, pullat, keksit. Tehnyt omat sämpylät mantelijauhoon, kananmunaan, fiberhuskiin ja juustoon jo 10 vuotta. Joskus tietenkin ostan tai syön viljaa sisältäviä. Kunhan ei ole joka päivä tai joka viikko. Viime viikolla hain pitsan. Ei satunnaisuus haittaa, kyse kokonaisuudesta.
Turhat hiilarit= pasta ja riisi pois. Einekset pois. Perunaa harvoin. Hedelmiä syön satunnaisesti, kotona niitä on, mutta max 3/viikko. Karkki mun pahe.
Rasva= kuohukermaa surutta, samoin voi. Jugurtti 10 % rasvaa. Juustot täysirasvaisia. Ei mitään light -tuotteita ikinä.
Elämääni muutoin tuolloin siten, että hiilarit alas ja rasva ylös. Muuta "parametrejä" en muuttanut. Sama työ, samat aikataulut, samat urheilut, sama kotieläin, sama alkoholinkäyttö, sama stressi.
Kuten sanoin, minulla toimi. En sanonut, että jokaisella.
Fatalji
Ruokaesimerkkejäsi katsomassa sanoisin, ettei kyse ollut hiilarien ja rasvan suhteesta, vaan ylipäätänsä terveellisempien tuotteiden valitsemisesta.
Sitäpaitsi tässä talin muodostuksessa on todistettu ettei ruokavaliot rasvat tai vitramiinit vaikuta siihen että ruumis puskee läpi aineita joita sen ei kuuluisi, atooppisessa ihottumassa, eli autoimmuuni taudissa. Siksi tätä sanotaa autoimmuuni taudiksi. Jos sitä ei ymmärrä niin ei ymmärrä atopiaakaan.

86 jatkaa
No, meillä ainakin todettiin allergiatesteissä gluteeniyliherkkyys, mutta lapseni ei saanut gluteeniviljoista suolistovaivoja vaan atooppista ihottumaa, jota meillä esiintyy suvussa muutenkin. Hänellä on herkkä iho, joka tarvitsee säännöllistä voitelua nytkin, vaikka ruokavalio on oikeanlainen, mutta iho ei ole enää jatkuvasti rikki kuten silloin, kun hän vielä söi gluteeniviljoja, eli ihottuman ja gluteenin välinen yhteys on kyllä aika selvä.
Puhutaan että suolistonkunto vaikuttaa atopiaan. Minulla ei ole tästäkään samoja kokemuksia vaikka vatsani olisi kuralla voi atopiani olla aivan rauhallinen ja toisinpäin. Viljat eivät minulle aiheuta mitään ongelmia ellei nyt sitten syö pellillistä korvapuusteja niin silloin turvottaa vatsaa ja ihan syystäkin, mutta atopiaani tai suoliston toimintaan se ei vaikuta radikaalisti.
Kysehän ei ole suolen toiminnasta, vaan suoliston kunnosta.
Mitä kohtaa viestistäni et ymmärtänyt?
Vierailija kirjoitti:
Sitäpaitsi tässä talin muodostuksessa on todistettu ettei ruokavaliot rasvat tai vitramiinit vaikuta siihen että ruumis puskee läpi aineita joita sen ei kuuluisi, atooppisessa ihottumassa, eli autoimmuuni taudissa. Siksi tätä sanotaa autoimmuuni taudiksi. Jos sitä ei ymmärrä niin ei ymmärrä atopiaakaan.
Autoimmuunitaudit ovat nimenomaan riippuvaisia ruuasta.
Olisipa parantunut. Kymmenen vuotta sitten jätin gluteenin pois, vähensin sokeria ja aloin syömään paljon kasviksia ja hyviä rasvoja. Lisäaineet ja makeutusaineet jäi pois. Kiinnitin huomiota d- ja e-vitamiinin saantiin ja aloin syödä maitohappobakteereja. Heitin mineraaliöljy-silikonivoiteet roskiin ja aloin käyttää vain paria luonnonöljyä ja huolellisesti valittuja voiteita. Iho parani jonkin verran tuskallisen hitaasti muutamassa vuodessa, mutta atopia vaivaa edelleen, nytkin on kädet ja kaula verillä. =) Mutta luoja ties minkälaisessa kunnossa ihoni olisi jos söisin mitä sattuu. Mutta ikävä kyllä atopia ei aina parane ruokavaliolla. Ja itselläni ihon kunto parani tuskallisen hitaasti elämänmuutosten jälkeen. Suosittelen kuitenkin kaikkia kokeilemaan.

Ei vaan autoimmuunisairaudessa riippumatta ruokavaliosta tapahtuu kehossa asioita joita ei pitäisi tapahtua. Sinulla ei ole mitään käsitystä mistä tässä puhutaan. Emme puhu nyt uskosta vaan ihan tieteellisesti todistetuista asioista kuten siitä ettei sen talin muodotumiseen vaikuta rasvat ruokavalio tai vitamiinit vaan autoimmuunisairaus ihmisessä.

Ja tuon jälkeen uskot, että rukavaliolla ei ole merkitystä? Kokeilepa täysin viljatonta ja eläinrasvaa sisältävää syömistä.
Vierailija kirjoitti:
Olisipa parantunut. Kymmenen vuotta sitten jätin gluteenin pois, vähensin sokeria ja aloin syömään paljon kasviksia ja hyviä rasvoja. Lisäaineet ja makeutusaineet jäi pois. Kiinnitin huomiota d- ja e-vitamiinin saantiin ja aloin syödä maitohappobakteereja. Heitin mineraaliöljy-silikonivoiteet roskiin ja aloin käyttää vain paria luonnonöljyä ja huolellisesti valittuja voiteita. Iho parani jonkin verran tuskallisen hitaasti muutamassa vuodessa, mutta atopia vaivaa edelleen, nytkin on kädet ja kaula verillä. =) Mutta luoja ties minkälaisessa kunnossa ihoni olisi jos söisin mitä sattuu. Mutta ikävä kyllä atopia ei aina parane ruokavaliolla. Ja itselläni ihon kunto parani tuskallisen hitaasti elämänmuutosten jälkeen. Suosittelen kuitenkin kaikkia kokeilemaan.
En ole koskaan syönyt mitä sattuu olenhan allerginen muutamalle asialle ja laitan ruokani itse, mutta minulla on atopiaa ja välillä hyvinkin pahana vaihdellen. Millään ruokavaliolla en ole ikinä saavuttaanut mitään parantavaa vaikutusta, mikää ruokavalio ei ole koskaan osoittautunut vaikuttavan atopiaani mitenkään.
Teininä minulla oli todella paha "atooppinen" ihottuma silmien ja suun ympärillä sekä kaulassa. Kärsin useita vuosia kunnes vahingossa keksin, että reagoin polyuretaanille eli keinokumeille. Valkosoluni opetettiin olemaan reagoimatta Protopic voiteella. Sipaisu kerran kuussa riitti, eikä nyt vuosien kuluessa ihoni enää muista reagoida noin voimakkaasti. Pientä reagointia näkyy yhä.
Lääkäreistä oli apua vasta, kun itse tiesin ihottuman syyn. Sitä ennen vain leviteltiin käsiä ja tarjottiin kortisonia "atopiaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisipa parantunut. Kymmenen vuotta sitten jätin gluteenin pois, vähensin sokeria ja aloin syömään paljon kasviksia ja hyviä rasvoja. Lisäaineet ja makeutusaineet jäi pois. Kiinnitin huomiota d- ja e-vitamiinin saantiin ja aloin syödä maitohappobakteereja. Heitin mineraaliöljy-silikonivoiteet roskiin ja aloin käyttää vain paria luonnonöljyä ja huolellisesti valittuja voiteita. Iho parani jonkin verran tuskallisen hitaasti muutamassa vuodessa, mutta atopia vaivaa edelleen, nytkin on kädet ja kaula verillä. =) Mutta luoja ties minkälaisessa kunnossa ihoni olisi jos söisin mitä sattuu. Mutta ikävä kyllä atopia ei aina parane ruokavaliolla. Ja itselläni ihon kunto parani tuskallisen hitaasti elämänmuutosten jälkeen. Suosittelen kuitenkin kaikkia kokeilemaan.
En ole koskaan syönyt mitä sattuu olenhan allerginen muutamalle asialle ja laitan ruokani itse, mutta minulla on atopiaa ja välillä hyvinkin pahana vaihdellen. Millään ruokavaliolla en ole ikinä saavuttaanut mitään parantavaa vaikutusta, mikää ruokavalio ei ole koskaan osoittautunut vaikuttavan atopiaani mitenkään.
Älä kokeile jotain "ruokavaliota" vaan testaa omat syömiset.
Ai niin, ethän sä voi kun ei ole valmista kaavaa, vaan joutuu itse miettimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitäpaitsi tässä talin muodostuksessa on todistettu ettei ruokavaliot rasvat tai vitramiinit vaikuta siihen että ruumis puskee läpi aineita joita sen ei kuuluisi, atooppisessa ihottumassa, eli autoimmuuni taudissa. Siksi tätä sanotaa autoimmuuni taudiksi. Jos sitä ei ymmärrä niin ei ymmärrä atopiaakaan.
Autoimmuunitaudit ovat nimenomaan riippuvaisia ruuasta.
Ei vaan autoimmuunisairaudessa riippumatta ruokavaliosta tapahtuu kehossa asioita joita ei pitäisi tapahtua. Sinulla ei ole mitään käsitystä mistä tässä puhutaan. Emme puhu nyt uskosta vaan ihan tieteellisesti todistetuista asioista kuten siitä ettei sen talin muodotumiseen vaikuta rasvat ruokavalio tai vitamiinit vaan autoimmuunisairaus ihmisessä.
Näytä toki se tutkimus, jossa on havaittu ruokavalion vaikuttamattomuus autoimmuunisairauksiin tai atooppiseen ihottumaan.
P.S. Tieteessä ei koskaan todisteta mitään. Ainoastaan matematiikassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolloin yhtenä yönä kutiamisen ollessa pahimmillaan eksyin karppaussivustolle ja sielä luin, että oli saatu ruokavaliolla helpotusta ihosairauksiin. Päätin kokeilla. Ajattelin, että ei haittaa jos kuukauden kokeilen jättää viljat pois ja lisätä rasvaa, koska mikään lääke tai valo auttanut.
3 viikkoa meni ilman viljoja ja surutta rasvaa käyttäen. Iho parani. Sillä tiellä edelleen. Eihän lääkärit tätä usko, mutta tiedän mikä toimii minulla. En väitä, että kaikilla, mutta omalla kohdalla hiilareiden vähentäminen ja rasvojen lisääminen auttoi.
En vielä tällä kokemuksella väittäisi syyksi nimenomaan hiilareita ja rasvoja, koska et muuttanut näitä ainoina parametreinä, vaan teit muutakin. Ongelmahan saattoi olla esimerkiksi viljassa (allergia tai vaikutus geenien ekspressioon). Tai lukemattomissa muissakin asioissa. Voisi olla hyödyllistä tietää, millainen ruokavalio sulla oli ennen ja jälkeen, noin niin kuin ruoka-aineittain. Jos joku toinen vähentää hiilareitaan hedelmistä ja lisää rasvansaantia lotraamalla palmuöljyn kanssa, voi tilanne vaikka mennä täysin eri suuntaan kuin sulla.
Juurikin nämä "toimii joillain, joillain ei, tutkimukset ristiriitaisia" -ongelmat johtuvat usein siitä, että kuvitellaan syyksi ja parannuskeinoiksi jotain muuta kuin se todellisuudessa on. Jos auto ei lähde käyntiin tyhjällä tankilla ja ongelma korjaantuu tankkaamalla, on lopputuloksessa kuitenkin aika paljon eroa sillä, laittaako tankkiin dieseliä vaiko E95:sta.
Tuota noin..... En puhunut parametreistä, vaan omasta kokemuksesta.
Viljat pois = leipä, pullat, keksit. Tehnyt omat sämpylät mantelijauhoon, kananmunaan, fiberhuskiin ja juustoon jo 10 vuotta. Joskus tietenkin ostan tai syön viljaa sisältäviä. Kunhan ei ole joka päivä tai joka viikko. Viime viikolla hain pitsan. Ei satunnaisuus haittaa, kyse kokonaisuudesta.
Turhat hiilarit= pasta ja riisi pois. Einekset pois. Perunaa harvoin. Hedelmiä syön satunnaisesti, kotona niitä on, mutta max 3/viikko. Karkki mun pahe.
Rasva= kuohukermaa surutta, samoin voi. Jugurtti 10 % rasvaa. Juustot täysirasvaisia. Ei mitään light -tuotteita ikinä.
Elämääni muutoin tuolloin siten, että hiilarit alas ja rasva ylös. Muuta "parametrejä" en muuttanut. Sama työ, samat aikataulut, samat urheilut, sama kotieläin, sama alkoholinkäyttö, sama stressi.
Kuten sanoin, minulla toimi. En sanonut, että jokaisella.
Fatalji
Ruokaesimerkkejäsi katsomassa sanoisin, ettei kyse ollut hiilarien ja rasvan suhteesta, vaan ylipäätänsä terveellisempien tuotteiden valitsemisesta.
Onko vaikea ymmärtää lukemaansa? Alkaa hieman menemään hermot.... Kyse nimenomaan hiilarien ja rasvan suhteesta.
Esimerkiksi: Leivät jäi pois (hiilareita aika rajusti, n. 30 - 40 g/100g, rasva jotain 3-4g/100g)
Mun ruokavalio muutos esimerkiksi sämpylä: hiilareita mantelijauhosta n. 6,6 g/100g+ kananmuna 0/100 g+ täysrasvainen juusto 0/100g. Rasvaa mantelijauhossa 54 g/100 ja kananmunassa rasvaa 10g/100g, juustossa 35 g/100g.
Ja tässä esimerkki ainoastaan leivästä. Mielestäni huomattava muutos nimenomaan hiilareiden ja rasvojen syönnin suhteesta. Mitä söin ennen, ja mitä jo 12 vuotta.

Ei mulla ole vaikeuksia ymmärtää lukemaani, mutta sulla selvästi on. MISTÄ sä olet päätellyt, että kyse on nimenomaan hiilarien ja rasvan suhteesta? Vähentämällä hiilaripitoisten ruokien määrää ja kasvattamalla rasvapitoisten ruokien määrää ei voida edes teoriassa osoittaa, että vaikutuksessa olisi kyse nimenomaan hiilareista ja rasvoista, koska et millään tavalla poissulje kyseisten ruokien muita vaikutuksia.
Tässähän keskustellaan siitä, hoituuko atooppinen ihottuma ruokavaliolla, ja omien kokemusteni perusteella väittäisin, että se voi hyvinkin hoitua tai ainakin lieventyä, jos ihottuma johtuu nimenomaan ruokavaliosta. Mutta voi se iho ärsyyntyä muistakin tekijöistä, jolloin on yritettävä parhaan kykynsä mukaan selvittää, mitä ne muut tekijät ovat. Niin, se on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty. Joka tapauksessa terveellinen ruokavalio on hyväksi kenelle tahansa - niin atoopikoille kuin muillekin.

Olet edelleen atoopikko joten saivartelusi ei muuta sitä totuutta ettei ruokavaliolla voi atopiaa hoitaa vaan se tulee sinulle pahana tai lievänä säännöllisesti riippumatta ruokavaliostasi. Eri asia on jos sinun ruokavaliosi aiheuttaa sinulle muita iho-oireita ne EIVÄT ole atopiaa.
Aloittajan väite kuulostaa yhtä yleispätevältä kuin takavuosina saatu neuvo ppp:n (palmoplantaris pustulosis) hoitoon. Joku oli kaveriltansa kuullut että jalat kannattaa pestä joka päivä, ja samassa yhteydessä vaihtaa myös puhtaat sukat. Varmasti akuuttivaiheessa hyödyllinen toimenpide, mutta luulisi että jokainen jo tähän maailmanaikaan noin myös tekee. Se onko pesulla ja sukkien vaihtamisella muuta vaikutusta kuin pidetään sekundääriset infektiot loitolla onkin sitten jo eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitäpaitsi tässä talin muodostuksessa on todistettu ettei ruokavaliot rasvat tai vitramiinit vaikuta siihen että ruumis puskee läpi aineita joita sen ei kuuluisi, atooppisessa ihottumassa, eli autoimmuuni taudissa. Siksi tätä sanotaa autoimmuuni taudiksi. Jos sitä ei ymmärrä niin ei ymmärrä atopiaakaan.
Autoimmuunitaudit ovat nimenomaan riippuvaisia ruuasta.
Ei vaan autoimmuunisairaudessa riippumatta ruokavaliosta tapahtuu kehossa asioita joita ei pitäisi tapahtua. Sinulla ei ole mitään käsitystä mistä tässä puhutaan. Emme puhu nyt uskosta vaan ihan tieteellisesti todistetuista asioista kuten siitä ettei sen talin muodotumiseen vaikuta rasvat ruokavalio tai vitamiinit vaan autoimmuunisairaus ihmisessä.
Näytä toki se tutkimus, jossa on havaittu ruokavalion vaikuttamattomuus autoimmuunisairauksiin tai atooppiseen ihottumaan.
P.S. Tieteessä ei koskaan todisteta mitään. Ainoastaan matematiikassa.
Autoimmuunisairaudet liittyvät ihmisen puolustusmekanismeihin, immunologiaan, monimutkaiseen järjestelmään, jonka tehtävänä on torjua elimistöön tunkeutuvia pieneliöitä ja vieraita aineita. Autoimmuunisairaus-termissä sana auto tarkoittaa "itse", immuuni viittaa elimistön puolustusjärjestelmään.
Elimistö voi torjua kehoon tunkeutuvia vieraita aineita ja mikrobeja kahdella tapaa. Torjuntaan erikoistuneet luuytimessä syntyneet solut muodostavat vereen kiertäviä vasta-aineita, jotka auttavat tekemään tunkeutujat vaarattomiksi. Toinen torjuntatapa ovat erikoistuneet imusolut (lymfosyytit), jotka veren kautta hakeutuvat paikalle tuhoamaan tunkeilijoita. Autoimmuunitautien syntyyn osallistuvat erityisesti tietyllä tavalla ohjelmoituneet imusolut.
Miten autoimmuunitauti syntyy
Autoimmuuni-ilmiössä torjunta kohdistuu virheellisesti joitakin elimistön omia kudoksia kohtaan. Osalla ihmisiä on siihen perinnöllinen alttius. Ihmisen kehityksen ja varhaisen lapsuuden aikana rintalastan takana sijaitseva kateenkorva on tärkeä immuunivasteen säätelijä. Siellä muun muassa karsitaan omien kudosten rakenteita tunnistavat imusolut pois. Joillakin ihmisillä tämä prosessi häiriintyy ja omia kudoksia vastaan ohjelmoituneita imusoluja jää toimintaan.
Autoimmuunitautien (ja allergioiden) yleistymisen arvellaan ainakin osittain johtuvan nykyisestä liian hygieenisestä elämästä lapsuuden aikana. Joudumme aikaisempaa vähemmän tekemisiin maassa ja eläimissä olevien mikrobien kanssa. Se saattaa häiritä immuunijärjestelmän kypsymistä, minkä seurauksena immuunisolut ovat alttiimpia suuntaamaan toimintansa virheellisesti omia kudoksia kohtaan.
Sen lisäksi tarvitaan ulkoisia tekijöitä, jotka kuitenkin tunnetaan huonosti. Arvellaan niiden olevan usein bakteereita tai viruksia. Niiden rakenteet voivat muistuttaa siinä määrin jonkin ihmiskudoksen rakenteita, että imusolut eivät erota niitä toisistaan. Tällöin bakteeria vastaan muodostuneet imusolut voivat vaurioittaa kudosta. Ilmeisesti bakteerit tai virukset voivat myös muuttaa joidenkin kudosten molekyylejä siten, että elimistö ei enää tunne niitä omaksi ja alkaa muodostaa vasta-aineita niitä vastaan.
Jos torjuntaan erikoistuneet imusolut ja vasta-aineet kohdistuvat johonkin tiettyyn ihmisen elimeen, ne vähitellen vaurioittavat sen soluja. Tapahtuma on tavallisesti hidas ja yleensä kestää vuosia. Lopputuloksena on, että elimen toiminta häiriintyy. Jos kohde-elin on hormonia tuottava rauhanen, sen kyky valmistaa hormonia heikkenee. Silloin kun kohteena ovat nivelkapselin rakenteet, niihin ilmaantuu pitkäaikainen ja kivulias tulehdustila, jollainen todetaan esimerkiksi nivelreumassa. Jos kohde-elin on veren punasolu, seurauksena on solun hajoaminen ja hemolyyttinen anemia (ks.«Anemia (alhainen hemoglobiini)»1).
Autoimmuunisairauksia......

Autoimmuunisairauksia on lukuisia. On arvioitu, että sadasta ihmisestä noin viidellä on jokin autoimmuunisairaus. Naiset sairastuvat selvästi useammin kuin miehet. Yleisimpiä autoimmuunisairauksia ovat nivelreuma (ks. «Nivelreuma»2) ja kilpirauhasen autoimmuunitulehdus (ks. «Kilpirauhasen tulehdukset (tyreoidiitit)»3). Melko yleisiä ovat muut reumaattiset nivel- ja sidekudossairaudet (ks. «Yleistyneet sidekudossairaudet»4) sekä tyypin 1 diabetes (ks. «Diabetes (”sokeritauti”)»5). Harvinaisempia ovat esimerkiksi lisämunuaisen vajaatoiminta (ks. «Lisämunuaisen sairauksia»6), autoimmuunihemolyyttinen anemia (AIHA), B12-vitamiinin puutteesta johtuva pernisiöösi anemia (ks. «B12-vitamiinin tai foolihapon puutos»7), verihiutaleiden autoimmuunisairaus (ITP; ks. «Trombosytopenia (vähän verihiutaleita) )»8) ja lihasten voimattomuutena ilmenevä myasthenia gravis (ks. «Lihastaudit»9).
Autoimmuunisairauksien hoito
Jos autoimmuunitautiin liittyy välittömiä oireita, kuten esimerkiksi nivelreumassa, autoimmuuni-ilmiöön liittyvää tulehdusreaktiota voidaan hillitä kortisonivalmisteilla tai immuunivastetta heikentävillä solunsalpaajilla.
Monissa autoimmuunisairauksissa tulehdusreaktiota hillitsevää lääkitystä ei tarvita, vaan hoidetaan sairaudesta johtuvia seuraamuksia. Esimerkiksi autoimmuunitulehduksesta johtuvaa kilpirauhasen tai lisämunuaisen kuorikerroksen vajaatoimintaa hoidetaan hormonivalmisteella ja pernisiöösiä anemiaa B12-vitamiinilla.
Ehkäisy
Autoimmuunisairauksiin ei tällä hetkellä tunneta tutkimuksiin perustuvaa ehkäisyä. On kuitenkin todennäköistä, että runsas altistuminen lapsuudessa maaperän erilaisille bakteereille vähentää allergioita ja autoimmuunisairauksia.
Käytettyjä lähteitä
Vaarala O, Seppänen M, Miettinen A. Autoimmuunisairauksien etiologia. Kirjassa Immunologia. Kustannus Oy Duodecim 2011.
Haahtela T, Hanski I, von Hertzen L ym. Luontoaskel tarttumattomien tulehdustautien torjumiseksi. Duodecim 2017;133:10-26. 1