Koulutuksen vaikutus kumppanin valinnassa?

Samanlaiset ihmiset sopii parhaiten yhteen. Siinä on vain se ettei moderaattorit halua tänne keskustelua aiheesta.

Olen juristi, en tunne yhtäkään juristi-lentokapteeni -paria. Puolisoni on maanviljelijä, ETM.

Voi voi, tiedän todella monta paria, joilla koulutuspohjat ovat täysin erilaisia! Ihan niin kuin minulla ja miehellänikin on. Mies on korkeasti koulutettu ja minä en, mutta yhdessä olemme olleet 20 vuotta ja puhumista riittää. Mieheni tiesi jo minuun tutustuessaan, että olen ennemmin tekijä kuin lukija. Hän sanoi myös, että saa töissä puhua ammattiasioista ihan tarpeeksi ja ei halua niitä enää kotona vatvoa ollenkaan. Näin on myös toisilla tuntemillani pariskunnilla, joilla on sama tilanne. Kaikkien mielestä olemme aina olleet erittäin hyvin toisillemme sopivat.

No en minä tiedä onko se nyt stereotypia, jos haluaa samanhenkisen puolison.

Minulla on amk-tutkinto ja olin suhteessa miehen kanssa, jolla oli toisen asteen tutkinto. Lapsien syntymän jälkeen lähdin vielä yliopistoon. Parisuhde miehen kanssa oli todella takkuista. Hän ei arvostanut pätkääkään yliopisto-opiskeluani tai asioita, joita sen puitteissa elämääni ja ajatuksiini tuli. Enkä nyt puhu mistään opiskelijabileistä tai snobihömpötyksistä, vaan ihan esimerkiksi kun uutisissa mainittiin jotain omaan alaani liittyvää ja siitä jotain keskustelua aloin virittää, niin varsin pian tuli tyrmäys, että "älä minulle tuollaista sitten ala jauhamaan". Tai jos katselin millaisia työpaikkoja alalla voisi olla, niin asenne oli vähän sellainen, että "ai jotain turhaa pikkupiiperrystä pitäisi nyt tehdä, eikö kunnon työ kelpaa". Minulla ei sinänsä koskaan ollut mitään ongelmaa hänen ammattinsa tai koulutustasonsa kanssa, mutta se asenne, jolla minun intooni ja pyrkimyksiini suhtautui, oli kyllä tosi ikävää.

Nyt olen ollut eron jälkeen muutaman vuoden sinkkuna ja kyllä joidenkin tapaamieni miesten puheesta heti särähtää korvaan, jos asenne koulutusta kohtaan on vähättelevä. Kai minulle joku trauma tästä sitten jäi, vaikkei koulutusasia sinänsä eroon liittynytkään. Mutta toisaalta minulla on sellainen alemmuuskompleksi, että en ole oikeasti ollenkaan niin fiksu, kuin koulutustaso voisi antaa ymmärtää, joten en ole koskaan tarpeeksi hyvä korkeasti koulutetulle miehelle.

Koulutus tai sen puute voi antaa parhaimmillaan tai pahimmillaan vain viitearvon siitä, että toisen kanssa saattaisi olla jotain yhteistä. kenties jonkinalisen hyvin hataran olettaman, että toinen ajattelisi tai toimisi jollain erityisellä "koulutuksensa mukaisella tavalla.  Mutta ei koulutus -valitettavasti- poista sitä, etteikö ihminen voisi muodollisesta koulutuksestaan huolimatta olla täysi pölvästi. Tai vastaavasti (muodollisesti) kouluttamattomana olla hyvinkin sivistynyt ja oppinut. Itse esimerkiksi olen malliesimerkki siitä, että vaikka olen ns. korkeakoulutettu, niin oikeinkirjoitus on minulle edelleen hankalaa. Suomessa on myös nykyisin niin paljon opiskelleita ja/ tai ns. korkeakoulutettuja, että en minä ainakaan pysty sanomaan kenenkään ulkoapäin, että kuka tai ketkä katukuvassa näkyvistä on opiskellut enemmän ja ketkä vastaavasti vähemmän. Uutisissa oli joitain aikoja sitten, kuinka paljon Suomessa elää ja toimii aktiivisessa työelämässä ihmisiä, joiden ainoa koulutus on "vain" suoritettu (tai keskeyynyt) oppivelvollisuus. - Koska opikskelu ja asioiden ymmärtäminen ja käsittäminen on itselleni toisinaan aikaa vievää, niin pienessä mielessäni huomaan ajattelevani, että keitä he ovat? - Miten he pärjäävät arjestaan?  Tarvitsisivatko he rinnalleen muodollisesti oppineemman kumppanin?  

Vai onko kutenkin parempi, että kaksi joilla on suunnilleen sama koulutustausta muodostaa keskimäärin -totta kai poikkeuksiakin on- tasapainoisemman ja lujemman liiton kun kaksi, ainakn näennäisesti erilaisen "oppineisuuden" omaavaa, josta toisen titteli, korjaan virallienn oppiarvo antaa jonkinlaisen viitteen, niinkuin myös se, että toisella koulut ja opiskelut ovat syystä tai toisesta jääneet joko kesken tai  kokonaan käymättä; Suomessa kun on oppivelvollisuus; ei koulu pakkoa.       

Kaikki tuntemani lääkärit on naimisissa joko amis- tai amk-koulutuksen käyneen puolison kanssa. Lääkärit on naisia.

Vierailija kirjoitti:

No en minä tiedä onko se nyt stereotypia, jos haluaa samanhenkisen puolison.

Minulla on amk-tutkinto ja olin suhteessa miehen kanssa, jolla oli toisen asteen tutkinto. Lapsien syntymän jälkeen lähdin vielä yliopistoon. Parisuhde miehen kanssa oli todella takkuista. Hän ei arvostanut pätkääkään yliopisto-opiskeluani tai asioita, joita sen puitteissa elämääni ja ajatuksiini tuli. Enkä nyt puhu mistään opiskelijabileistä tai snobihömpötyksistä, vaan ihan esimerkiksi kun uutisissa mainittiin jotain omaan alaani liittyvää ja siitä jotain keskustelua aloin virittää, niin varsin pian tuli tyrmäys, että "älä minulle tuollaista sitten ala jauhamaan". Tai jos katselin millaisia työpaikkoja alalla voisi olla, niin asenne oli vähän sellainen, että "ai jotain turhaa pikkupiiperrystä pitäisi nyt tehdä, eikö kunnon työ kelpaa". Minulla ei sinänsä koskaan ollut mitään ongelmaa hänen ammattinsa tai koulutustasonsa kanssa, mutta se asenne, jolla minun intooni ja pyrkimyksiini suhtautui, oli kyllä tosi ikävää.

Nyt olen ollut eron jälkeen muutaman vuoden sinkkuna ja kyllä joidenkin tapaamieni miesten puheesta heti särähtää korvaan, jos asenne koulutusta kohtaan on vähättelevä. Kai minulle joku trauma tästä sitten jäi, vaikkei koulutusasia sinänsä eroon liittynytkään. Mutta toisaalta minulla on sellainen alemmuuskompleksi, että en ole oikeasti ollenkaan niin fiksu, kuin koulutustaso voisi antaa ymmärtää, joten en ole koskaan tarpeeksi hyvä korkeasti koulutetulle miehelle.

Joo kuulostaa hyvin ikävältä. Jos oma avokkini päättäisi nyt lähteä yliopistoon opiskelemaan, niin ei tulisi mieleenkään ruveta vähättelemään sitä. Olisin päinvastoin ylpeä että hän lähtisi tekemään jotain mihin omat rahkeeni eivät riittäisi.

Ap

Eiköhän iso tekijä ole se että missä porukassa biletetään. Jos siis opiskelijaikäisten pariutumisesta puhutaan.

Tunnen lääkärin, jonka puoliso on DI, toisen puoliso on taas lääkäri itsekin.

Tiedän pariskunnan, jossa mies on insinööri ja nainen apukoulusta. Toisinpäin lienee mahdotonta.

Meillä molemmat ollaan amk insinöörejä, tosin eri aloilla. Mies ei olisi kestänyt "tyhmää" naista, enkä itse "tyhmää" miestä. Molempia kiinnostaa myös ulkomaille töihin lähtö.

Olen itse YTM, miesystäväni FM, mutta en tiennyt hänen koulutustaan, kun tutustuimme. Tiesin vain, että meitä yhdistää vahva kiinnostus kirjallisuuteen ja kulttuuriin muutenkin (muiden asioiden ohessa). Hän ei tee koulutustaan vastaavaa työtä, joten koulutus kävi ilmi vasta joskus myöhemmin. Se ei siis ollut ratkaiseva asia minulle vaan se, että häntä kiinnostaa minun työni ja hän haluaa ja pystyy keskustelemaan siitä; että meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita (kulttuuri, yhteiskunta, matkailu) ja että olemme sosioekonomisesti riittävän samalla tasolla ja meillä on riittävän samankaltainen tausta. (Esim. toinen ei ole ruotsinsuomalaisesta aatelissuvusta.)

Voisinko olla parisuhteessa ammattikoulutetun puhtaanapitoalan kuljettajan (vai mikä roskakuskin nykyinen titteli on :-)) kanssa? Luultavasti en. Voi olla, että heissä on intohimoisia kirjallisuuden harrastajia ja kulttuurin suurkuluttajia, palkkakin riittää varmaan matkustamiseen, ja kiinnostus ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan on tehnyt heistä loistavia keskustelijoita. Todennäköisyys sellaisen ihmisen löytämiseen ammattikoulun käyneistä on kuitenkin pienempi kuin korkeakoulutetuista. Lisäksi valitettavasti joillakin ammattikoulutetuilla on sellainen asenne, että korkeakoulutetut kuvittelevat olevansa jotain heitä parempaa. Yhteiseen ajankäyttöön vaikuttaisi myös se, että suorittavilla aloilla ihmisten mahdollisuudet ottaa saldovapaapäiviä, työskennellä etänä ja muuten vaikuttaa omaan ajankäyttöönsä ovat pienemmät kuin ylemmillä toimihenkilöillä ja asiantuntijoilla. Ja lopuksi: ihmettelisin suuresti, miksi ihmisellä ei olisi kunnianhimoa, jos kerran hänellä olisi kykyä opiskella pitemmälle.

En ole kysynyt mieheltäni onko omalla tutkinnollani hänelle merkitystä, mutta sen hän on sanonut suoraan, ettei voisi olla ihmisen kanssa joka ei jaa hänen kanssaan em. kiinnostuksen kohteita eikä pysty keskustelemaan niistä. Koska hän työskentelee kansainvälisessä ympäristössä ja työhön liittyy myös sellaisia tilanteita, joissa minäkin kohtaan hänen ulkomaalaisia vieraitaan, hän on myös kannustanut minua opiskelemaan kielen, jota hän työssään käyttää. Sekin antaa ymmärtää, että kyllä hänellekin on tärkeää, että kumppani on älykäs, kiinnostunut ja halukas opiskelemaan uusia asioita.

Edellinen pitkäaikainen miesystäväni oli psykologi, sitä edellinen lääkäri.

Kuinka paljon Suomessa oikein on lääkäreitä, kun palstalla varmaan puolet on sellaisia, seurustelee sellaisen kanssa tai vähintäänkin on pyrkimässä lääkikseen?

Ei niinkään välttämättä sillä koulutustaustalla, vaan siitä miten eri koulutuksiin suhtautuu.

Mun mies on amk:n kesken jättänyt amistaustainen. Mulle oli aikoinaan pieni järkytys kun tämä selvisi. Itselläni on yliopisto-opinnot kesken, muttei mies ole koskaan vähätellyt sitä tai sanonut mitään negatiivista. Hän on kannustanut mua jatkamaan ja tsempannut mua.

Yleisesti ottaen uskon, että juttu luistaa yleisesti ottaen parhaimmin kun molemmilla on suurinpiirtein sama koulutustaso.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse YTM, miesystäväni FM, mutta en tiennyt hänen koulutustaan, kun tutustuimme. Tiesin vain, että meitä yhdistää vahva kiinnostus kirjallisuuteen ja kulttuuriin muutenkin (muiden asioiden ohessa). Hän ei tee koulutustaan vastaavaa työtä, joten koulutus kävi ilmi vasta joskus myöhemmin. Se ei siis ollut ratkaiseva asia minulle vaan se, että häntä kiinnostaa minun työni ja hän haluaa ja pystyy keskustelemaan siitä; että meillä on yhteisiä kiinnostuksen kohteita (kulttuuri, yhteiskunta, matkailu) ja että olemme sosioekonomisesti riittävän samalla tasolla ja meillä on riittävän samankaltainen tausta. (Esim. toinen ei ole ruotsinsuomalaisesta aatelissuvusta.)

Voisinko olla parisuhteessa ammattikoulutetun puhtaanapitoalan kuljettajan (vai mikä roskakuskin nykyinen titteli on :-)) kanssa? Luultavasti en. Voi olla, että heissä on intohimoisia kirjallisuuden harrastajia ja kulttuurin suurkuluttajia, palkkakin riittää varmaan matkustamiseen, ja kiinnostus ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan on tehnyt heistä loistavia keskustelijoita. Todennäköisyys sellaisen ihmisen löytämiseen ammattikoulun käyneistä on kuitenkin pienempi kuin korkeakoulutetuista. Lisäksi valitettavasti joillakin ammattikoulutetuilla on sellainen asenne, että korkeakoulutetut kuvittelevat olevansa jotain heitä parempaa. Yhteiseen ajankäyttöön vaikuttaisi myös se, että suorittavilla aloilla ihmisten mahdollisuudet ottaa saldovapaapäiviä, työskennellä etänä ja muuten vaikuttaa omaan ajankäyttöönsä ovat pienemmät kuin ylemmillä toimihenkilöillä ja asiantuntijoilla. Ja lopuksi: ihmettelisin suuresti, miksi ihmisellä ei olisi kunnianhimoa, jos kerran hänellä olisi kykyä opiskella pitemmälle.

En ole kysynyt mieheltäni onko omalla tutkinnollani hänelle merkitystä, mutta sen hän on sanonut suoraan, ettei voisi olla ihmisen kanssa joka ei jaa hänen kanssaan em. kiinnostuksen kohteita eikä pysty keskustelemaan niistä. Koska hän työskentelee kansainvälisessä ympäristössä ja työhön liittyy myös sellaisia tilanteita, joissa minäkin kohtaan hänen ulkomaalaisia vieraitaan, hän on myös kannustanut minua opiskelemaan kielen, jota hän työssään käyttää. Sekin antaa ymmärtää, että kyllä hänellekin on tärkeää, että kumppani on älykäs, kiinnostunut ja halukas opiskelemaan uusia asioita.

Edellinen pitkäaikainen miesystäväni oli psykologi, sitä edellinen lääkäri.

Se että jollakin on kykyä opiskella pitemmälle muttei halua, ei tarkoita sitä etteikö hänellä voisi olla kunnianhimoa :)

Tiedän pariskuntia joissa nainen juristi, mies ammattikoulupohjainen varastojermu. Toisessa nainen insinööri, mies hieroja. Toisaalta tiedän lääkärimiehen jonka kumppani on kauppakorkealainen (tämä lienee yleinen stereotypia). Itselläni on sama koulutus mieheni kanssa (amk), mutta olen hakemassa yliopistoon. 

Itse opiskelen yliopistossa, miehelläni on jo tutkinto. Kun aloimme seurustella olin vielä ammattikoulussa, miehelleni ei minun opiskelutaustallani ole väliä mutta kyllä hän on kovin ylpeä että minulla tulee olemaan samaa opiskelutausta kuin hänellä. 

Hän siis osaa arvostaa yliopisto-opiskelua ja tietää millaista se on ja näin ollen myös osaa kannustaa minua :)

Opilla enemmän merkitystä. Koulutuksellahan et muuta kuin päde, koska se muiden tietoa. Oppi on se jolla sovellat tietoja jos se puuttuu löydät itsesi samanlaisen köyhämielisen luota. Luulen että nämä koulutuksesta puhuvat ovat juuri näitä mieleltään köyhiä tapauksia. Ovat jääneet uskoon että koulutustaso olisi se merkittävä juttu, koska eivät koskaan oppineet sitä soveltamaan.

Olen 26, viimeistelen amk-tutkintoa, haen sen jälkeen tekemään maisterin tutkintoa. 

Olen kunnianhimoinen ja nyt jo koulutustani paremmassa työpaikassa ja haluan edetä. Haluan esimiestehtäviin ja johtavaan asemaan. 

Ikävä kyllä nyt on jäänyt yksi vaatekaupan myyjä "rannalle ruikuttamaan". Varmaan tosi kiva tyyppi, mutta en ymmärrä miksi ihmisellä ei yli kolmekymppisenä ole kunnianhimoa parempaan kuin vaatekaupan myyjäksi. 

Omalla kohdallani siis vaikuttaa tosi paljon. On myös vaikeaa pariutua, koska poikkean aika paljon valtavirrasta enkä koe mitään tunteita "tavalliseen duunariin". Ja en todellakaan halveksu mitään alaa, äitini on siivooja ja isäkin tavallinen duunari, mutta itse haluan mennä niin pitkälle työuralla kuin mahdollista. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 26, viimeistelen amk-tutkintoa, haen sen jälkeen tekemään maisterin tutkintoa. 

Olen kunnianhimoinen ja nyt jo koulutustani paremmassa työpaikassa ja haluan edetä. Haluan esimiestehtäviin ja johtavaan asemaan. 

Ikävä kyllä nyt on jäänyt yksi vaatekaupan myyjä "rannalle ruikuttamaan". Varmaan tosi kiva tyyppi, mutta en ymmärrä miksi ihmisellä ei yli kolmekymppisenä ole kunnianhimoa parempaan kuin vaatekaupan myyjäksi. 

Omalla kohdallani siis vaikuttaa tosi paljon. On myös vaikeaa pariutua, koska poikkean aika paljon valtavirrasta enkä koe mitään tunteita "tavalliseen duunariin". Ja en todellakaan halveksu mitään alaa, äitini on siivooja ja isäkin tavallinen duunari, mutta itse haluan mennä niin pitkälle työuralla kuin mahdollista. 

Kyllä tästä nyt silti jonkinlainen halveksuntafiilis jää, vaikka kuinka yrität vakuutella. Ehkä sille kolmekymppiselle vaatekaupan myyjälle työ on vain välttämätön "paha", jolla saa vuokran ja laskut maksettua, jotta pystyy sitten vapaa-aikanaan suuntamaan kunnianhimon häntä kiinnostaviin asioihin.