Äiti häpeää avioeroani

Monilla vanhemman sukupolven ihmisillä on tiukassa se ajattelumalli, että kunnon ihmiset ovat naimisissa ja eroajat ovat huoria, pettureita, juoppoja tai vastaavia. Heille ei tule mieleenkään, että avioliitto ei itsessään tee parisuhteesta toimivaa ja onnellista. Lisäksi monella heistä on vanhanaikaisen ehdoton suhtautuminen avioliittoon: kun on luvattu pysyä yhdessä kuolemaan asti, niin silloin myös pysytään, oli tilanne mikä tahansa.

Onko äitisi sellainen, että voisit yrittää keskustella hänen kanssaan asiasta ja tuoda vaihtoehtoista näkökulmaa esiin? Jos ei, niin paras ratkaisu siinä tapauksessa lienee ottaa etäisyyttä. Sukulaisillehan ei ole mikään pakko kertoa erosta, jollet itse niin halua. Nykyinen tilanne on sinulle varmasti raskas mutta olisi vieläkin raskaampi, jos olisit päättänyt pysyä huonossa avioliitossa. Parasta mahdollista jatkoa sinulle!

Vanhan kansan asenne. Etenkin jos mies ei kohdellut sinua hyvin, mitäs häpeämistä siinä on?

Äitikää ei voinut erota niin kauan kuin mummo oli elossa. No mummon kuoltua äiti ei ole vieläkään eronnut, mutta alkoholismi on iskenyt voimalla päälle.

Omalla äidilläni on vastaava ajattelumalli, vaikka hän ei ole kovin vanha. Lisäksi hän laajentaa tämän eron häpeän käsittämään myös seurustelusuhteet. Siskoni aloitti 19-vuotiaana ensimmäisen seurustelusuhteensa. Mies on häntä huomattavasti vanhempi, sairaalloisen mustasukkainen, epätasapainoinen ja oikukas, uhkailee usein erolla. Jo silloin, kun he seurustlivat, äiti oli aina miehen puolella kaikissa tämän järjettömissä oikuissa. Mies aloitti jo varhaisessa vaiheessa siskoni kiristämisen erolla - jätti hänet suutuspäissään, mutta tunnin kuluttua saattoi tulla takaisin ja sanoa, että palataan yhteen, jos sinä muutut (eropuheiden syynä oli yleensä siskoni kuviteltu uskottomuus). Itse sanoin siskolleni aina pahimpien riitojen ja erotako-vai-eikö-erota-draamojen ollessa päällä, että tuo ei ole normaali, tasavertainen parisuhde, eikä siitä tule mitään, jos koko ajan uhkana on, että toinen lähtee, eikä tulevaisuutta voi suunnitella. Äitini on taas ollut aina sovitteleva: tuo mies nyt vaan on tuollainen tulinen ja temperamenttinen, tosi vaikeaksi menee, jos nyt eroatte, onko sinun pakko mennä sinne polttareihin, jos se on poikaystävällesi niin tärkeää, ettet menisi... Siskoni pitäisi aina joustaa, kunhan vaan mies ei jättäisi häntä. Siskoni oli muutenkin nuoren ikänsä puolesta epävarma - muuttanut suoraan lapsuudenkodista paljon vanhemman kumppanin luo - ja äiti murensi hänen uskoaan siihen, että hän pärjäisi omillaan tao ehtisi myöhemminkin löytää sopivan kumppanin.

Nykyään siskoni on naimisissa tuon miehen kanssa. Draamaa ja sekoilua on ajoittain, mutta en jaksa enää välittää. Niin monta vuotta yritin puhua järkeä. Ehkä he sitten ovat onnellisia yhdessä.

Ja mainittakoon, että äitini on muutoin aivan täysipäinen, moderni nainen, mutta näissä parisuhdeasioissa hän on käsittämättömän vanhanaikainen. En ymmärrä, miksi ero (jopa pidemmästä seurustelusuhteesta) on hänestä niin kauhea asia.