Perheemme kohtasi kaksi suurt tragediaa petä jälkeen

Mulle taas oikein kukaan ei ole sanonut mitään. Hautajaisissa kyllä, mutta ei ennen tai jälkeen. Ihmettelen suuresti miten KUKAAN ei reagoi mun suruun. Tulee olo, että olen ihan turha ihminen. Nykyaikana ei menisi montaa sekuntia, kun kirjoittaisi kaksi sanaa ja lähettäisi sen. Mutta ei. Mä en ole tarpeeksi tärkeä ihminen, että niin tehtäisiin.

Vierailija kirjoitti:

Mulle taas oikein kukaan ei ole sanonut mitään. Hautajaisissa kyllä, mutta ei ennen tai jälkeen. Ihmettelen suuresti miten KUKAAN ei reagoi mun suruun. Tulee olo, että olen ihan turha ihminen. Nykyaikana ei menisi montaa sekuntia, kun kirjoittaisi kaksi sanaa ja lähettäisi sen. Mutta ei. Mä en ole tarpeeksi tärkeä ihminen, että niin tehtäisiin.

Otan osaa. Kovasti voimia sinulle.

Suku on aina paska, niihin ei voi koskaan luottaa.

Isojen vastoinkäymisten sattuessa olen ollut ihmeissäni, miten piittaamaton äitini on. Häntä kiinnostavat vain omat pikku asiansa.  Viimeksi kun perheenjäsen oli sairaalassa vakavan sairausepäilyn takia, äiti totesi vain että aijaa, muisteli hetken omaa leskeytymistään 15 v sitten ja siirtyi sitten sujuvasti vesijuoksuharrastukseensa.  

Samanlainen tunne myös täällä. Juuri suuren suuren surun kohdanneena :( Voimia myös sinulle! <3 

Vierailija kirjoitti:

Isojen vastoinkäymisten sattuessa olen ollut ihmeissäni, miten piittaamaton äitini on. Häntä kiinnostavat vain omat pikku asiansa.  Viimeksi kun perheenjäsen oli sairaalassa vakavan sairausepäilyn takia, äiti totesi vain että aijaa, muisteli hetken omaa leskeytymistään 15 v sitten ja siirtyi sitten sujuvasti vesijuoksuharrastukseensa.  

tällaisia ikäviä piirteitä on alkanut esiintyä sekä omissa että appivanhemmissani, joilla ikää nyt plus/miinus 60. Sellaista seniilimäistä oman navan ympärillä pyörimistä. Toivon, etten itse noinkin nuorena muutu samanlaiseksi, vaan pystyisin vanhenemaan katkeroitumatta.