Miten ihminen voi elää ilman perunaa, riisiä, pastaa ym. jotka karppaajilta kielletty?
Olen aina ymmärtänyt, että peruna on terveellistä. Sitähän tungetaan
kaikkiin ravintoympyröihinkin.
Kommentit (41)
Kenenkäs jauhot siellä mahdollisesti olisi pussissa? Siellä ihmiset keskustelee. Jos olisit katsonut tuon antamani linkin niin voisit tajuta mitä tarkoitin.
Uskontonsa kullakin. Toiset uskoo Jeesukseen, toiset karppaukseen ja kuka mihinkin. Kaikenmaailman rajoita ruokavalioasi liikkeet korvaavat nykyihmiselle uskonnon paikan. Kuulut tiettyyn joukkoon, jonka pienen johtoportaan sääntöjä pyrit noudattamaan parhaasi mukaan. Relatkaa ihmiset.
Karppauksessa pyritään samaan vain hyvä olo itselleen.
Minä syön perunan tilalla kukkakaalia ja parsakaalia. Kukkakaalista saa taivaallisen hyvää muusia, paljon parempaa kuin perunamuusi. Makaroonilaatikon sijaan syön kaalilaatikkoa, joka on yksi lempiruokani. Pizza on nam-nam, sen teen mantelijauhoista tehtyyn pohjaan, muutahan siinä ei kiellettyä olekaan. Kasviksista ja jauhelihasta/pekonista saa ihania pataruokia. Olen laihtunut neljässä kuukaudessa 10 kiloa, en ole kitunut nälässä niinkuin painonvartijoissa, olen pirteä ja hyväntuulinen, iho on runsaan vedenjuonnin ansiosta upeassa kunnossa ja selluliitit hävisi muuten ensimmäisenä. Suosittelen.
Olen lukenut paljon erilaista tietoa aiheesta ja tehnyt itse omat valintani. Ei mua kukaan karppaus infossa johdattele tai määräile, käynpä siellä vaan keskustelemassa meille yhteisestä aiheesta.
Sinä siis uskot virallisterveelliseen ja pyrit noudattamaan ulkopuolelta tulleita tarkkaan säädeltyjä hyvän elämän ohjeita? Uskontosi on siis virallisterveellinen ruokavalio:).
Kukin määrittelee itse lopun " moraalikoodinsa" ja miten pyrkii sopeutumaan ihmisten välisen kanssakäymisen kirjoittamattomiin sääntöihin. Laki on ainoa, mitä tulee noudattaa, muu on vapaaehtoista. Kulttuurissa ja omassa ympäristössä vallitsevan käyttäytymiskoodiston tunnistaminen ja soveltaminen auttaa pärjäämään ja sulautumaan joukkoon.
Joten en nyt kyllä oikein tajunnut tätä karppauksen ja uskonnon rinnastamista. Sillä rinnastuslogiikalla voi rinnastaa minkä hyvänsä tavan/harrastuksen/ruokavalion tms.
Uskonnon sanktiojärjestelmä perustuu pelotteluun, erityisesti helvetillä pelotteluun. Jos et usko joudut helvettiin jne. Karppaajat uskovat lihovansa jos syövät hiilihydraatteja, vaikka täysjyvästä saadut hiilihydraatit eivät todellisuudessa lihota. Lain rikkomisesta tulee oikea sanktio, muiden säännöstöjen rikkomisesta ihminen tuntee " vain" syyllisyyttä, mutta todellista rikosta ei ole tapahtunut.
Sitten olet kyllä ehdottomasti hyväkarppaaja. Tervetuloa joukkoon! Hassua että et ole tiennyt karppavasi ja väittelet täällä:).
Hiilihydraatit muuttuvat muuten elimistössä KAIKKI sokeriksi, riippumatta siitä ovatko täysjyvää vai kuorittua. Eri hiilareilla se vaan tapahtuu eri nopeudella.
Vierailija:
Uskonnon sanktiojärjestelmä perustuu pelotteluun, erityisesti helvetillä pelotteluun. Jos et usko joudut helvettiin jne. Karppaajat uskovat lihovansa jos syövät hiilihydraatteja, vaikka täysjyvästä saadut hiilihydraatit eivät todellisuudessa lihota. Lain rikkomisesta tulee oikea sanktio, muiden säännöstöjen rikkomisesta ihminen tuntee " vain" syyllisyyttä, mutta todellista rikosta ei ole tapahtunut.
Ainiin 1700-luvulla !!!
No entäs riisiä ??? KAS VAIN 1800-luvulla.....
Niin pastasta ei varman kannata edes keskustella....
Mites AP luulee, että suomalaisraukat tuli ennen toimeen =DDDD *reps*
ole ihmiskunnan historiassa niin lyhyt, ettei mikään ihme että elimistö ei ole ehtinyt siihen sopeutua. Mun järkeeni käy täysin että ihmisen kroppa on vielä kivikaudella eikä osaa käsitellä tätä " uutta" ruokavaliota. Ei se elimistö ja aineenvaihdunta muutu teollistumisen kanssa samaa tahtia.
nykyäänkin on olemassa sellaisia alueita maailmassa, joissa ei noita syödä. Vaikeaa on varmasti elämä sen takia siellä. :(
Miten on leivän ja esimerkiksi puuron kanssa? Mitä te syötte aamupalaksi tai mitä lapsenne syövät?
Vältän kaikkea äärilaita ajattelua. Toki syön useimmin ruisleipää siitä syystä, että se on kaikista parhaimman makuista. En tykkää ranskanleipätyyppisistä leivistä. Toki hiivaleivät maistuvat myös. Esimerkiksi erilaiset rievät ovat todella maukkaita, vaikka eivät maultaan tuoreen ruisleivän veroisia. Tämäkin on makuasia. Syön sitä mitä tekee mieli syödä. Elimistö kyllä kertoo, koska on nälkä ja mitä se tarvitsee. Eri asia on sitten jos ihminen syö säännöllisesti jostakin muusta syystä kuin nälkäänsä. Sit vois miettiä, miksi.
Vierailija:
Miten on leivän ja esimerkiksi puuron kanssa? Mitä te syötte aamupalaksi tai mitä lapsenne syövät?
Muut viljat eivät minulle sovi. Aamupalaksi syön monesti munakasta tai toisinaan " leipää" joka on tehty erilaisista siemenistä (pellava, auringonkukka, seesam...).
Joku tässä ketjussa yrittää kovasti väittää, että karppaus on sitä että noudattaa kirjaimellisesti jotain jonkun tekemää ohjetta. Ja että karppaajat uskovat, että hiilihydraatit yksiselitteisesti lihottavat. Ei se niin ole.
Minä ainakin olen etsinyt oman tieni. Lähdin Antti Heikkilän ohjeilla matkaan, ja matkan varrella olen kyseenalaistanut niitä, kokeillut syödä toisin, istunut vessassa vatsanväänteissä, katunut kyseenalaistamistani, kokeillut taas jotain muuta, huomannut esim. kauran olevan ok pienissä määrin, ymmärtänyt mitkä ruoka-aineet aiheuttavat ihottumaa, mitkä ilmavaivoja, mitkä väsymystä, mikä syömähimoja... Niin, hiilarit aiheuttavat syömähimoja ja sitä kautta lihottavat. Ainakin minua.
Katsokaas, kun entisaikaan ennen kuin aloitin tämän ruokavalion, minun oli koko ajan nälkä. Syömiseen liittyvä hormonitoimintani oli ihan sekaisin, verensokerivuoristorata oli hirveä, olin nälkäinen ja tokkurainen, koko ajan väsynyt, masentunut, kireä ja kiukkuinen. Söin mielestäni hyvin terveellisesti, ehkä hieman liian vähän vihanneksia mutta muuten suositusten mukaisesti. Ja säännöllisestikin. Silti olo oli huono.
Karppaaminen on ymmärtääkseni parantanut elimistöäni niin, että nyt voin jo syödä niin kuin normaalit ihmiset, eli noudattaa jopa virallisterveellisiä ohjeita muutaman päivän olematta silti äärettömän väsynyt ja nälkäinen koko aikaa. Puuroaterian jälkeen olen kylläinen jopa 3-4 tuntia, kun ennen nälkä tuli vartin päästä. Mutta en minä pitkään voi hiilaripolttoisena elää tai olen taas siinä vuoristoradassa.
Minulle tämä on kyllä ollut ennen kaikkea elimistöni parantamista. Voin HUOMATTAVASTI paremmin nyt. Syökää te muut siten miten parhaiten pysytte kunnossa, niin minäkin teen. Jos sinulle sopii peruna niin syö sitä, minä mielummin jätän sen pois lautaseltani.
Tässä ketjussa ei sattunut silmään kuin pari viestiä aiheesta " tämä on taas yksi ihmedieetti tämä karppaaminen" ! VAU! Onko asenteet oikeasti muuttumassa?
Jo 4,5 v olen uskonut huonojen hiilarien olevan pääsyy ihmiskunnan lihavuuteen ja noudattanut vähähiilarista ruokavaliota. En enää jaksa selittää ihmisille karppaamisesta... ajatelkoon mitä tykkäävät.
Idiootteja ovat ne jotka eivät huomaa karppaamisen vaikutuksia ruokateollisuuteen, nythän niitä jo alkaa näkyä. Ei ole enää vain 0% rasvaa vaan myös 0% sokeria. Ikuisuuksiin ei voida rasvanpuutetta korvata " hyvänmakuisella" sokerilla.
Milloin sortuu suomalainen " erittäin hyvä" ruokaympyrä ja ravintoneuvontajärjestelmä vähärasvaisine periaatteineen?
Vierailija:
Idiootteja ovat ne jotka eivät huomaa karppaamisen vaikutuksia ruokateollisuuteen, nythän niitä jo alkaa näkyä. Ei ole enää vain 0% rasvaa vaan myös 0% sokeria. Ikuisuuksiin ei voida rasvanpuutetta korvata " hyvänmakuisella" sokerilla.Milloin sortuu suomalainen " erittäin hyvä" ruokaympyrä ja ravintoneuvontajärjestelmä vähärasvaisine periaatteineen?
Odotan myös milloin asenteet muuttuvat myös " virallisella taholla" . Asenteen muutos näkyy jo esim. av:lla. Hiljaa hyvää tulee :)
Olen itse ollut karppauksen vastustaja, mutta nenilleni sain. Karppasin, laihduin, laiskuuttani lopetin, ja nyt aloitin uudestaan löyhästi (en laske hiilareita). Olo on taas parempi.
Rasvattomia kyllä löytää, mutta sellaisia, joissa ei olisi sokeria, saa etsiä kissojen ja koirien kanssa.
Ja eihän siellä karppifoorumissa enää pyritä ketään " käännyttämään" kun siellä olevat yleensä ovat jo karppiruokavaliolla.