Kokemuksia koiran vakuuttamisesta?
Ollaan ottamassa koiralle vakuutusta ja melkoinen viidakko on tuo vakuutusfirmojen kilpailuttaminen yms. Pohjantähti olisi siinä mielessä paras, että on vain yksi omavastuu per vuosi, mutta vuosimaksu on hirveä, yli 600€ ja hoitokuluja korvattaisiin vain 1600€. Lisäksi korvaa kuoleman sattuessa kouran hinnan ja tapaturman aiheuttamat kulut. Op Pohjolalla on vain näitä omavastuu 70€ + 40%/30% kuluista. Agria on edullisempi, mutta olen kuullut enimmäkseen huonoa kyseisestä yhtiöstä.
Mitä vakuutuksia teillä muilla on ja miten on toimineet?
Kommentit (69)
Meillä koiralla sairauskulu- ja henkivakuutus Fenniasta. Olemme olleet tyytyväisiä, korvaukset tulleet nopeasti vahinkotilanteissa. Taisimme viime vuonna laskeskella, että kuinka kannattava vakuutus on ollut. Tulos oli, että suunnilleen plus miinus nolla. Eli vakuutusmaksut ovat olleet aika isot vuosittain, korvausten määrä ollut suunnilleen samaa luokkaa kuin vuosien aikana maksetut vakuutusmaksut. Toisaalta meillä on ollut muutamia vuosia kun koiraa ei ole tarvinnu lääkärissä käyttää. Parina vuonna on kuitenkin käynyt niin, että koiran lääkäreihin on mennyt reilu tonni ihan muutaman kuukauden sisällä. Siinä vaiheessa on ollut kiva kun rahaa on saanut takaisin. Jotenkin tuntuu paremmalta maksaa sitä vakuutusmaksua ja sitten kerralla saakin isomman summan takaisin. Jos olisi omasta pussista mennyt niin ei ois kiva maksella vaikka 1200 euroa tuosta noin vaan (vaikka sellaiset rahat tilillä olisikin).
Ihan makuasia mielestäni tuo vakuutus, toiset ottaa toiset ei. Meille koira on todella tärkeä perheenjäsen ja haluamme sen saavan hyvää hoitoa sairauden yllättäessä. Suhtaudumme kuitenkin niin, että jos koiralle tulee sairaus joka laskee merkittävästi sen elämänlaatua, teemme päätöksen lopettamisesta. Emme siis aio pitää koiraa kärsimässä vaikka vakuutus hoidon korvaisikin.
Suurimmat osat ei tosiaan korvaa kuin maks koiran hinnan vuodessa,eikä mitään rokotuksia.Ehkä parempi idea on laittaa vakuutusrahat eri tilille ja kerätä koiralle lääkärirahastoa.
Vierailija kirjoitti:
Onko kenelläkään kokemuksia Mustin ja Mirrin kautta otettavasta Pohjantähden vakuutuksesta?
Sen verran, että eivät korvaa ainakaan maitohampaiden poistoa, mikä oli pettymys. Ei kyllä korvaa moni muukaan. Eivät myöskään korvaa alle 14vrk vakuutuksen alkamisesta ilmenneiden sairauksien tms hoitoa, mikä oli myös melkoinen pettymys kun 10 päivää sen jälkeen alkoi koiralla korvatulehdus.
Eli ennen kuin koira oli puolivuotinen oli maksettu jo koiran vakuutusmaksun lisäksi reilut pari kertaa vakuutusmaksun verran sairaanhoitokuluja joita eivät korvaa...
Pohjolan eri koiravakuutukset lähinnä huijausta.
Paha maku jäi, vuosia maksoin summia ja koiran sairastuessa ei korvatakaan koska önnönnöö vedoten siihen ja tähän (esim vastuukausi joka alkanut random eläinlääkärillä käynnistä puoli vuotta eteenpäin) ja tietenkin vakuutukset loppuen siihen kun koira täyttää 10 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai vakuutusyhtiöt tekevät voittoa vakuutuksilla, eihän siinä muuten olisi järkeä.
Lisäksi tulee se että ihmiset ei välitä eläinlääkärimaksujen suuruudesta "kun menee vakuutukseeen", joten eläinlääkärihinnat ovat nousseet ihan simona.
Kannattaa lukea vakuutusehdot tarkkaan läpi ja laskea ihan käytönnön esimerkkejä mitä vakuutus korvaa ja paljonko se korvaa ja verrata sitä vuosimaksuun.
Verailin näitä pari vuotta sitten kun otin uuden koiran. Milestäni Agrian vakuutus oli paras, mutta sekin liian huono että kannattaisi ottaa. Jos pistää vakuutusmaksuisen summan säästöön, niin todennäköisesti jää voitolle.
Huomioikaa omavastuu ja korkein korvaussumma.
Usein on niin että omavastuu on esim. 100€ + 30% ja korvauskatto 2000€.
Jos käy vaikka 500€:n vahinko, niin korvaus olisi 280€ ja omavastuu 220€.
Jos vakuutus maksaa vaikka 300€/vuosi, niin yksi tuollainen vahinko vuodessa, ei tee vielä vakuutuksesta kannattavaa.
Meillä on ollut monta koiraa 30 vuoden aikana ja yhden kerran on sattunut tuollainen 500€:n tapaturma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten avaat oman tilin koiramenoille ja säästät sinne rahaa.
Näin minä teen. Säästän vakuutuslaskuissa ja jos mitään ei satu niin onpahan rahat itsellä eikä vakuutusyhtiöllä!
Säästää niin kauan kun koira on terve. Mutta jos se alkaa sairastamaan vaikka kroonisesti, niin se vuoden vakuutusmaksu (200e) menee helposti yhteen käyntikertaan...
Kun koira alkaa sairastamaan kalliisti ja usein tulee viimeinen piikki pyllyyn. Mitään järkeä tuhlata vakavasti sairaaseen elukkaan omaisuuksia jos/kun se kuitenkin kuolee hoidosta huolimatta aikaisemmin kuin terve yksilö.
Jep, toisin kuin ihmisten kohdalla, niin koiraan voi aina käyttää eutanasiaa, tosin maksaahan sekin ja vakuutus varmaan korvaisi jos kyseessä olisi korvattava vahinko.
Vierailija kirjoitti:
Agriasta on kuulunut paljon huonoa. En uskaltaisi ottaa sieltä.
Mitä huonoa? Ainakin niiden vakuutuslaskuri on paras ja hinnat kilpailukykyiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten avaat oman tilin koiramenoille ja säästät sinne rahaa.
Näin minä teen. Säästän vakuutuslaskuissa ja jos mitään ei satu niin onpahan rahat itsellä eikä vakuutusyhtiöllä!
Säästää niin kauan kun koira on terve. Mutta jos se alkaa sairastamaan vaikka kroonisesti, niin se vuoden vakuutusmaksu (200e) menee helposti yhteen käyntikertaan...
Toisaalta vakuutuyhtiötkään ei korvaa kuin tiettyyn rajaan asti, esim. 1600€ vuosi tms. Hyvin äkkiä tuokin katto ylittyy, jos koira sairastelee. On toki yhtiöitä, jotka korvaavat 3000€ asti kuluja, mutta sitten vakuutusmaksut on vuotta kohti huimia.
Niin? 1600e/ vuosi on melko paljon rahaa vaikka sairastelisi vähän enemmän. 250e taas ei ole mitään kun menet yhdelle käynnille eläinlääkäriin. Jos vakuutus maksaa 250e/vuodessa ja pistät sen sivuun vakuutuksen sijasta, niin aika monta vuotta saat säästää ennenkuin se 1600e on edes kasassa.
Vakuutus, ehdottomasti. Minä tuo jolla op ja 20e/kk. Ja se sisältää siis hoitokuluvakuutuksen, eläinvakuutuksen ja eläinvastuuvakuutuksen. Kaikkea se ei tietenkään korvaa. Mutta suurimmalta osin kyllä.
Pitää sulla olla rahaa, vaikka olisi vakuutuskin. Jos omavastuu on 100€+30%, niin 1600 euron vahinko maksaa itselle 550€ ja vakuutus korvaa 1050€. Jos on neljä tapaturmatonta vuotta, niin jää varmuudella voitolle, ilman vakuutusta.
Meillä Lähitapiola. En voi suositella. Vakuutus korvasi kyllä hyvin alkuun pikkuvaivoja (tosin johtuu suuri omavastuu/käynti. )mutta kun koiralla todettiin nivelrikko niin yhtäkkiä ei korvattukaan enää mitään. Kesken hoidon lopetettiin yhtäkkisesti selittämättä korvaukset. Olen jättänyt uudelleen ja uudelleen selvityspyyntöä, mitään ei ole kuulunut! No, myöskään haavanhoitoa (mikä ei liittynyt mitenkään nivelrikkoon) ei korvattu vain siitä syystä että koiralla on se nivelrikko.
Nyt ei ole hommat mennyt meidän päässä putkeen. Mitään ei tulisi selittämättä jättää kesken, vaan kaikki kertoa ymmärrettävästi, jos korvaukset evätään. Suuret pahoittelut puolestani tästä! Laittaisitko meille viestiä osoitteeseen some@lahitapiola.fi, niin voin edistää asiaa? Vaihtoehtoisesti voit myös soittaa suoraan eläinvakuutuksien korvauspalveluun numeroon 09 453 3615, niin he voivat selvittää asian heti.
Rapsutuksia koiralle!
Eveliina, LähiTapiola
Agrialta voi ottaa vakuutuksen yli 10 vuotiaille koirille :)
Vakuutuksilla tehdään voittoa, järjetöntähän se olisi jos kaikki asiakkaat saisivat ns omansa takaisin. Minulla on vakuutus lähinnä isoja operaatioita varten, ei minulla ole montaa tonnia tuosta noin vain vaikka kuinka yritän säästää.
Meillä on vakuutus agriassa. Eläinlääkärikulu on reilu 300 vuodessa. Omavastuu 90e/135pv + 30prossaa (muistaakseni). Tuo on lähinnä oman heikon rahatilanteeni takia, muutan tuota kun saan enemmän pätäkkää säästöön eli laitan omavastuun suuremmaksi niin saa vakuutusmaksuakin alemmaksi. Korvaa minusta kattavimmin kun on otettu pentuna. Esim hammasongelmat, nivelrikko ym mitkä on monissa muissa yhtiöissä rajattu pois. Uutuutena tuli kuntoutus, eli uinti, hieronta fyssari. Niin ja 3000e on vuodessa mitä korvaavat.
Lisäksi on henkivakuutus, joka maksaa noin 80e. Niin ja kasvattaja on vakuuttanut agriassa piileviä vikojen varalle 3v 3kk asti. Tälläisiä on esimerkiksi maksashuntti. Mutta juu, jos on rahaa laittaa säästöön ja noin niin mitäs vakuutuksilla tekee, itsellä on kun pelkään kohtutulehdusta, mahalaukunkiertymää, vierasesinettä suolistossa ja näin edespäin. Eikä siis ole tonneja säästössä :)
Meillä oli koiralle vakuutus If:stä. Vuosimaksu taisi olla noin 240 euroa loppuvuosina ennen kuin vakuutus loppui koiran korkean iän vuoksi. Kaikki sujui oikein hienosti - mielestäni korvaukset tulivat nopeasti, ja kun koira joutui onnettomuuteen, jonka hoitohinnaksi tuli useampi tuhat euroa, arvostin sitä, että korvauskatto ei tullut vastaan. Onhan se tietysti vähän hankala vertailla niitä, kun joka yhtiöllä on vähän erilainen käytäntö, mutta meille tuo sopi hyvin.
Agrian koiravakuutuksen korvausta olen odotellut jo useita viikkoja. Myyvät vakuutuksia, mutta ei ole henkilökuntaa niitä käsittelemään.
Meille tuli heti kun pennulle otettiin
Tarvitsetko apua eläinvakuutuksen hankintaan tai haluatko selvittää tarkemmat hinnat? https://kodinplaza.fi/ avulla tavoitat helposti yhdellä tarjouspyynnöllä alueellasi toimivat sekä tarjouspyynnöstäsi kiinnostuneet palveluntarjoajat.
Pennulle kannattaa ottaa vakuutus, joka on kattava ja maksaa sitä sen neljä-viisi vuotta. Siihen ikään asti tuntuu koirilla olevan yllättäviä eläinlääkärikäyntejä.
Oma koira tuli minulle viisi vuotiaana. Mietin silloin vakuutusta, mutta oli vähän ehdot ja hinnat liikaa, joten jäi ottamatta. Ollaan lääkärissä käyty kuluneen kuuden vuoden aikana n. 4kertaa(perus vuositarkastuksien lisäksi). Vakuutuksesta ei edes olisi ollut hyötyä kolmen käynnin yhteydessä. Ja nyt on jo niin vanha tuo minun eläimeni, että seuraava käynti on todennäköisesti se viimeinen.
Mitä halvattua. Viimeisin viesti oli viime vuodelta. Empä sitä tajunnu kattoa. Mikä algoritmi näitä nostelee etusivulle? Pahoitteluni, en olisi kirjoittanut tähän mitään jos olisin huomannut.
Onko kenelläkään kokemuksia Mustin ja Mirrin kautta otettavasta Pohjantähden vakuutuksesta?