Onko sinulla positiivisia kokemuksia esim. kuntouttavasta työtoiminnasta tai vastaavasta?
Mitä apua olet saanut työllistymiseen tai vaikka koulutukseen hakeutumiseen kunnan/työkkärin taholta? Millä paikkakunnalla oli positiivinen kokemus? Onko jollekin ollut hyötyä pupuleikeistä? Mitä tehdään paikassa missä ei leikitä pupuleikkejä?
Kommentit (23)
Kolme vuotta niissä sekalaisissa puuhasteluissa olin mukana,joten voin kyllä nyt jo ihan omasta kokemuksestanikin sanoa, että suurinpiirtein ihan yhtä tyhjän kanssa hukkaanheitettyä aikaa se oli.
Eli siitä ei ole käytännössä yhtään mitään osoitettavaa hyötyä sen enempää työttömälle itselleen, kuin yhteiskunnallekaan.(Alussa tosin kyllä halusin itsekin uskoa siitä toisin ja siis päinvastaista ,mutta todellisuus siitä ja sen merkityksestä on paljastunut minullekin jo)
Pettymykseni oli sen vuoksi suuri, mutta olen onneksi päässyt sen yli ja onneksi niistä puuhasteluistakin pääsin kun ryhdyin mainospostin jakajaksi. (onneksi sekin firma tosin meni konkkaan-ne haluavat näet juoksuttaa ihmisiä lähes ilmaiseksi)
Työttömiä kokemukseni mukaan ns.'kusetetaan' yhteiskunnassamme sen kuin keretäänja ilman mitään rajaa sillä työkkärien touhulla ja juoksuttamisella.
Kansanedustaja Anna Kontula on kyllä ihan oikeassa juuri sitä hallituksen ja viranomaisten touhua voimakkain sanoin arvostellessaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ihmeen takia ne työtoiminnassa kysyy niitä kysymyksiä, jos ne on jo etukäteen päättäneet, että jokaikinen työtön on kaikki mahdolliset ongelmat omaava laiska ääliö, joka ei edes kelloa osaa katsoa, eikä kykene selviämään olemattomasta vastuusta, ilmestyä pari krt vko paikalle, ja että ei ymmärrä selvällä suomenkilellä kerrottuja asioita?
No minä olen työvalmentaja, ja meillä on tuollaisia ihmisiä valmentautujissa, eli kuntouttavassa ym. Mutta ei kaikki ole sellaisia joilla olisi noita ongelmia, joillakin on esim. fyysinen vamma ja eläkeikä lähellä, ovat meillä vaan lähinnä mielekkään tekemisen takia, ja hyvä onkin, opettavat nuorille miten töissä ollaan ja miten töitä tehdään. Yks poika on mun porukassa nytkin jolla on työaika 10-14 mutta suurimmaksi osaksi tulee vasta 14 jälkeen, kun ei saa vaan millään kotoa lähdettyä ajoissa. Häntä toki yritetään auttaa auttamaan itseään pääsemään normaalimpaan rytmiin kun hän haluaisi mennä opiskelemaan.
Itsekin olen elämäni aikana ollut moneen kertaan pitkäaikaistyötön, eikä koskaan minulle ole ehdotettu mitään kuntouttavaa tms. ovat työkkärissä aina luottaneet että etsin töitä, ja lopulta sainkin töitä. Minä tunnen paljon näitä ihmisiä jotka lähettävät meille porukkaa, eikä heistä kukaan ole sellainen joka kuvittelisi että kaikki työttömät on laiskoja ääliöitä, hehän hukkuisivat töihin jos niin olisi. Siinä menee yhden ongelmatapauksen kanssa aika monen ihmisen työaikaa tuntikausia, ja jokaista yritetään jotenkin auttaa. Ne joilla ei ole mitään muuta ongelmaa kuin se että töitä ei ole, eivät voi uneksiakaan siitä että saisi joltain apua asioihinsa tunteja joka kuukausi, jopa joka viikko.
Kertoisitko saman mun asioita hoitavalle ihmiselle? Nimittäin olin muutamia kuukausia työtön, olin kuukauden verran töissä, kaksi kuukautta työttömänä ja sain taas kahden kuukauden keikan. Ennen tätä keikkaa tyyppi sanoi että tehdään aktivointisuunnitelma pistetään kuntouttava työtoiminta tulille. Ilmoitin nyt että sain töitä ja tyyppi sanoi "joo mä katson sulle sen kuntouttavan työtoiminnan paikan valmiiksi niin menet sinne kun työt loppuu". Juu en ole menossa, otan sitten karenssin.
Jos asia on todellakin noin kuin kuvailet, niin kyllä sun pitää ehdottomasti tehdä siitä valitus virallista tietä. Oliko se siis TE-keskuksen tyyppi joka on lähettämässä sua kuntouttavaan vai joku TYP:N?
Voitko paljastaa mikä työpaja tai kaupunki on kyseessä?
Kertoisitko saman mun asioita hoitavalle ihmiselle? Nimittäin olin muutamia kuukausia työtön, olin kuukauden verran töissä, kaksi kuukautta työttömänä ja sain taas kahden kuukauden keikan. Ennen tätä keikkaa tyyppi sanoi että tehdään aktivointisuunnitelma pistetään kuntouttava työtoiminta tulille. Ilmoitin nyt että sain töitä ja tyyppi sanoi "joo mä katson sulle sen kuntouttavan työtoiminnan paikan valmiiksi niin menet sinne kun työt loppuu". Juu en ole menossa, otan sitten karenssin.