Lue keskustelun säännöt.
Nautitko äitiydestä?
13.05.2017 |
Tuleeko kenellekkään muulle päiviä jolloin katuu että ryhtyi tähän rumbaan? Rakastan lapsiani valtavasti ja siksi tunnenkin syyllisyyttä monesti ajatellessani näin.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin kadun että päätettiin muksu tehdä. Jos voisin niin peruisin. Poika jo päälle 1v mutta tuntuu etten ole vieläkään tottunut äitiyteen. Rakastan poikaani, mutta minulle ei ole ikinä tullut sellaista äitiyden huuma tunnetta. Odotin sellaista ääretöntä rakastumisen ja onnellisuuden tunnetta kun vauvan sain mutta se ei ole vieläkään tullut. En ikinä antaisi lastani pois ja kuten sanoin, rakastan häntä ja tahdon hänet hoitaa täysi-ikäiseksi asti. Mutta JOS voisin, peruisin tämän homman ja ryhtyisin velaksi.
Kun aloimme vauvaa yrittää, olimme olleet yhdessä jo 10 vuotta ja naimisissakin olimme jo. Niin kovin me molemmat tahdottiin lapsi. Siitä tedän että tämä oli väistämätöntä. Olemme molemmat kokeneet vauvavuoden raskaaksi ja pahinta on ollut oman "vapauden" menettäminen. Tämänhän jo toki tiesi etukäteen, mutta kyllä sen täysin ymmärtää mistä on kysymys, vasta sitten kun se vauva on kotiin tullut. Odotan edelleen että ajatukseni muuttuvat tulevaisuudessa, varsinkin nyt kun raskas vauvavuosi on ohi.
Ja tämän kaiken olen aina sanonut kaikille ääneen. En häpeile. Olen vain ihmetellyt sitä, kun tuntuu ettei saisi kertoa kenellekkään jos onkin huomannut ettei äitiys olekkaan lempipuuhaa. Minä koen ennen kaikkea olevani NAINEN. Sana äiti kuulostaa vieraalta eikä se kuvaa minua kovinkaan hyvin.
Ymmärrän hyvin tunteesi, vaikka itse kiitän itseäni virheistäni ja mokistani ja huonosti hoidetusta ehkäisystä, kun olen nämä aarteet saanut.
Joskus on päiviä, että haluisin vain nukkua koko päivän. Mutta en ikinä peruisi äidiksi tuloa jos voisin. Lapset ja äitiys on parasta mitä minulla on. Jos lompakko riittäisi ja vakituinen työ olisi, haluaisin lapsia lisää. Vaikka joskus pelottaa maailma johon olen nämä ihanat olennot tuonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitiydessä on hyvin vähän mitään nautinnollisia juttuja. Uhraamista, uhraamista ja lisää uhraamista. Omat tunteet ja toiveet jää täysin toissijaisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen joka päivä kiitollinen että päätin hankkia vain yhden lapsen!
Tämä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ja ei. Minulla on 2v ja 4v lapset ja he todella raastavat hermojani päivittäin, mutta en minä heitä kadu. Tiedän että jollen olisi hankkinut lapsia, arpoisin ja harmittelisin päätöstä mielessäni, sillä minä todellakin halusin perheen. Luotan että tämä arjen vaikeus helpottaa ennen pitkää. Vauva-ajat olivat ihan helppoja, mutta juuri tätä uhmaikävaihetta pelkäsin etukäteen eniten. Ja nyt tuntuu että pelkäsin ihan syystä, tämä on henkisesti hemmetin raskasta aikaa, vaikka kaikki muu on elämässä hyvin.
onko elämä helpottanut?
Vierailija kirjoitti:
Minä ainakin kadun että päätettiin muksu tehdä. Jos voisin niin peruisin. Poika jo päälle 1v mutta tuntuu etten ole vieläkään tottunut äitiyteen. Rakastan poikaani, mutta minulle ei ole ikinä tullut sellaista äitiyden huuma tunnetta. Odotin sellaista ääretöntä rakastumisen ja onnellisuuden tunnetta kun vauvan sain mutta se ei ole vieläkään tullut. En ikinä antaisi lastani pois ja kuten sanoin, rakastan häntä ja tahdon hänet hoitaa täysi-ikäiseksi asti. Mutta JOS voisin, peruisin tämän homman ja ryhtyisin velaksi.
Kun aloimme vauvaa yrittää, olimme olleet yhdessä jo 10 vuotta ja naimisissakin olimme jo. Niin kovin me molemmat tahdottiin lapsi. Siitä tedän että tämä oli väistämätöntä. Olemme molemmat kokeneet vauvavuoden raskaaksi ja pahinta on ollut oman "vapauden" menettäminen. Tämänhän jo toki tiesi etukäteen, mutta kyllä sen täysin ymmärtää mistä on kysymys, vasta sitten kun se vauva on kotiin tullut. Odotan edelleen ett
miten sulla nykyään menee?
Ei kaduta,ei ole koskaan kaduttanut. Kaksi lasta on, isolla ikäerolla. :)