Miksi juuri lähihoitaja on niin aliarvostettu ammatti?
Minua ihmetyttää suunnattomasti tämä yleinen lähihoitajien dissaus. Olen itse valmistunut ensin tradenomiksi, mutta huonon työllisyystilanteen vuoksi opiskelin myöhemmin lähihoitajaksi.
Olen töissä vanhusten palvelutalossa. Esimerkiksi iltavuorossa olen työparini (joka myös usein on lähihoitaja) kanssa vastuussa 20 vanhuksesta. Jaan lääkkeet dosetteihin ja sen jälkeen asukkaille, pistän insuliinit, teen perushoidon, mahdolliset haavahoidot sekä katetroinnit. Aamuvuorossa joskus myös verinäytteitä joutunut ottamaan. Lisäksi tarkkailen asukkaiden terveydentilaa. Minun pitää tunnistaa mahdollinen aivoinfarkti tai sydänkohtaus, hälyttää apua ja antaa tarvittava ensiapu. Lisäksi yhteistyö asukkaiden omaisten kanssa. Yhteistyö muiden hoitavien tahojen kanssa. Myös sosiaalinen vuorovaikutus asiakkaiden kanssa on erittäin tärkeä taito osata, jotta asiakas tuntee olonsa mukavaksi.
Tuntuu, että kaikki muut ammatit ovat arvokkaampia. Esimerkiksi parturi-kampaajia, kosmetologeja tai autonasentajia harvoin haukutaan. Mikä siis tekee lähihoitajasta niin ala-arvoisen ammatin?
Kommentit (46)
2007 lakon aikana uhkasitte heittää keskoset kaapista jos vaatimuksiinee ei suostuta. Siksi
Sairaalassa on niin tarkka hierarkia. Varsinkin nuorena kun identiteettiä saatetaan muodostaa ammatin perusteella, ei se alusastiankantaja ole kovin korkealla. Muiden mielestä. Ehkä alalle päätyy liian kilttejä joilla on heikko itseluottamus. Lääkäriksi opiskellut kaverini nöyryytti minua ja sanoi malvitona- kännissä, että isorintaiset on vähän hitaita. Mutta aikuisopiskelu nykyaikana on eri asia.
En ole työelämässä kokenut aliarvostamista, mutta tällä palstallahan lähihoitajia mollataan jatkuvasti!Ihmisillä on ihme stereotypioita jonkun ammatin edustajista!Ehkä joku kokee itsensä paremmaksi kun mollaa jotain ammattikuntaa!Toivotaan että mollaajat läheisineen selviää kehdosta hautaan ilman lähihoitajien apua,mitä kyllä epäilen!
Vierailija kirjoitti:
Nykyään nuo vaippojen vaihdot suorittavat hoitoapulaiset. Yhden vuoden koulutus, tekevät pelkästään perushoitoa, eivät jaa lääkkeitä.
Kyllä ainakin omassa perushoidon harkkapaikassani niitä vaippoja vaihtoivat niin lähihoitajat kuin sairaanhoitajatkin. Terv. sh-opiskelija.
Itse tiedämme, että olemme tärkeitä ja meillä on hyvä ammatti ja ammattitaito. Mitäpä muusta välittää.
MIEHET HAUKKUVAT. KULTAPERSEET.