Mitä kihlaus sitten tarkalleen tarkoittaa teille, joille se ei ole lupaus avioliitosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta teinikihlojen tilalle pitäisi ehdottomasti kehittää joku konsepti, joka ajaisi saman asian, mutta erottuisi oikeista kihloista (eli avioitumisaikeesta). Siinä on vaan se ongelma, että aika monien mielessä "kihlautuminen" olisi silti hohdokkaampaa. Eli en usko, että kovin moni käyttäisi tätä konseptia.

Musta kihlautumisen hohdokkuus perustuu juuri siihen, että se on lupaus avioliitosta. Avioliittoa taas pidetään voimakkaimpana sitoutumisen muotona (perusteltua tai ei). Kun ihminen sanoo olevansa kihloissa, häntä pidetään hyvin sitoutuneena parisuhteeseensa juuri sen takia, että kihlautumisella tarkoitetaan avioitumisaikomusta. Teinikihloissa oleva antaa siten vaikutelman tällaisesta sitoutumisen tasosta, joka johtaa avioliittoon. En usko, että tätä etua pystyy korvaamaan millään niin kauan kuin avioliittoa pidetään vahvimpana sitoumuksena.

Mutta vaikeus tuossa on, että kihloihin menevä pari saattaa ajatella menevänsä sitten joskus naimisiin. Eivät siis välttämättä tiedä itsekään menevätkö vai eivät.

Miksi he siis haluavat mennä kihloihin?

No voi vi...u, syventääkseen sitä suhdettaan. Osoittaakseen olevansa vakavissaan. Eikö muka tullut vielä selväksi?

"Hei Marjatta, menisitkö kanssani kihloihin?"

"Haluat siis kanssani naimisiin, ihanaa!"

"Ei kun kihloihin, en vielä tiedä haluanko naimisiin."

"Ei me sitten voida mennä kihloihin, kun kihlaus on sopimus avioliitosta."

"Ei ole pakko olla, tämä voi olla vain meidän kahden välinen sopimus."

"No mennään sitten."

Suhde on nyt syventynyt?

Niin, MISTÄ se on silloin sopimus? Tai miten kihloissa oleminen on vakavampaa tai syvempää kuin ilman kihloja seurustelu, jos kihlautuminen ei kuitenkaan ole sopimus tai lupaus yhtään mistään? 

Vierailija kirjoitti:

Voiko joku, joka ymmärtää esim. henkilökohtaisen kokemuksen perusteella tällaisen järjestelyn logiikkaa, selittää asian omin sanoin? Miksi joku haluaa kihloihin pelkästään kihlautumisen vuoksi, jos ei aio naimisiin?

Tarkoittaako se, ettei ole valmis sitoutumaan loppuelämäksi, mutta haluaa sitoutua kuitenkin jotenkin virallisemmin? (Miksi ja millainen sitoutuminen se on?) Vai onko se merkki siitä, että ollaan sitouduttu loppuelämäksi, mutta ei koeta juridista avioliittoa tärkeäksi, ja kihlaus on ikään kuin kevytversio siitä byrokraattisesta prosessista?

Onko siinä kyse ennen kaikkea siitä sormuksesta, joka näyttää ulkopuolisille henkilön sitoutuneen statuksen? Vai miten? Tästä asiasta on varmasti erilaisia näkemyksiä, mutta minua ihan oikeasti kiinnostaisi kuulla sellaisten ihmisten yksityiskohtainen selvitys kihlauksen merkityksestä silloin, kun se ei merkitse aietta avioitua.

Itse olen sitä mieltä, että sillä hetkellä kun on sovittu naimisiinmenosta konkreettisesti, ollaan kihloissa - tapahtui muodollista kosimista sitten tai ei. Eli kun yhteisesti ääneen lausutun sopimuksen perusteella molemmilla on näkemys siitä, että naimisiinmeno tulee tapahtumaan vaikkapa kahden vuoden päästä. Sitten taas pelkkä sormus joka annetaan sitoutumisen merkiksi ilman sopimusta avioliitosta EI ole kihlaus, vaikka sinällään kaunis ja monelle sopiva symbolinen ele onkin. Kihlaus siis on nimenomaan sopimus avioliitosta. Tämä on siis oma näkemykseni, mutta kiinnostaisi kuulla, millainen logiikka vastakkaisissa näkemyksissä on takana.

Tarvittaisiinko parisuhteen vakiinnuttajille joku muu termi tai rituaali vakavamman suhteen nimeämiseksi ja sen merkiksi, jos tavoitteena ei ole varsinainen avioliitto tai se nähdään tarpeettomaksi? Vai tuleeko kihlauksen käsitettä laajentaa?

Pitikö kihlahullun aloittaa tästä vielä yksi uusi keskustelu? Huoh.

Kihlauksen merkitys on se, minkä kihlakumppanit sille antavat.

Vierailija kirjoitti:

Kihlaus on lupaus avioliitosta, oli sormuksia tai ei. Se, että on kihloissa, muttei aio mennä naimisiin, on wt-kansan typerä sitoutumisleikki, joka todellisuudessa ei tarkoita mitään kenellekään.

Juuri näin!

Rengastukseksi tms. kutsuisin tuota leikkikihlautumista.

Ja tuli tästä aiheesta mieleen, miten eräs tuttuni hehkutti Facebookissa menneensä kihloihin juuri, vaikka heidän hääkutsukin oli jo tullut monta viikkoa aikasemmin. Olivat siis ostaneet kihlasormukset sinä päivänä ja luulivat että vasta sitten ovat kihloissa. Kihloissahan he oikeasti olivat olleet jo siitä päivästä kun päättivät mennä naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko joku, joka ymmärtää esim. henkilökohtaisen kokemuksen perusteella tällaisen järjestelyn logiikkaa, selittää asian omin sanoin? Miksi joku haluaa kihloihin pelkästään kihlautumisen vuoksi, jos ei aio naimisiin?

Tarkoittaako se, ettei ole valmis sitoutumaan loppuelämäksi, mutta haluaa sitoutua kuitenkin jotenkin virallisemmin? (Miksi ja millainen sitoutuminen se on?) Vai onko se merkki siitä, että ollaan sitouduttu loppuelämäksi, mutta ei koeta juridista avioliittoa tärkeäksi, ja kihlaus on ikään kuin kevytversio siitä byrokraattisesta prosessista?

Onko siinä kyse ennen kaikkea siitä sormuksesta, joka näyttää ulkopuolisille henkilön sitoutuneen statuksen? Vai miten? Tästä asiasta on varmasti erilaisia näkemyksiä, mutta minua ihan oikeasti kiinnostaisi kuulla sellaisten ihmisten yksityiskohtainen selvitys kihlauksen merkityksestä silloin, kun se ei merkitse aietta avioitua.

Itse olen sitä mieltä, että sillä hetkellä kun on sovittu naimisiinmenosta konkreettisesti, ollaan kihloissa - tapahtui muodollista kosimista sitten tai ei. Eli kun yhteisesti ääneen lausutun sopimuksen perusteella molemmilla on näkemys siitä, että naimisiinmeno tulee tapahtumaan vaikkapa kahden vuoden päästä. Sitten taas pelkkä sormus joka annetaan sitoutumisen merkiksi ilman sopimusta avioliitosta EI ole kihlaus, vaikka sinällään kaunis ja monelle sopiva symbolinen ele onkin. Kihlaus siis on nimenomaan sopimus avioliitosta. Tämä on siis oma näkemykseni, mutta kiinnostaisi kuulla, millainen logiikka vastakkaisissa näkemyksissä on takana.

Tarvittaisiinko parisuhteen vakiinnuttajille joku muu termi tai rituaali vakavamman suhteen nimeämiseksi ja sen merkiksi, jos tavoitteena ei ole varsinainen avioliitto tai se nähdään tarpeettomaksi? Vai tuleeko kihlauksen käsitettä laajentaa?

Pitikö kihlahullun aloittaa tästä vielä yksi uusi keskustelu? Huoh.

Kihlauksen merkitys on se, minkä kihlakumppanit sille antavat.

Mutta kun tuo on väärin. Kihlauksella on virallinen merkitys. Se on vapaamuotoinen sopimus avioliiton solmimisesta. Sitä merkitystä ei voi päättää itse, se on jo. -ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko joku, joka ymmärtää esim. henkilökohtaisen kokemuksen perusteella tällaisen järjestelyn logiikkaa, selittää asian omin sanoin? Miksi joku haluaa kihloihin pelkästään kihlautumisen vuoksi, jos ei aio naimisiin?

Tarkoittaako se, ettei ole valmis sitoutumaan loppuelämäksi, mutta haluaa sitoutua kuitenkin jotenkin virallisemmin? (Miksi ja millainen sitoutuminen se on?) Vai onko se merkki siitä, että ollaan sitouduttu loppuelämäksi, mutta ei koeta juridista avioliittoa tärkeäksi, ja kihlaus on ikään kuin kevytversio siitä byrokraattisesta prosessista?

Onko siinä kyse ennen kaikkea siitä sormuksesta, joka näyttää ulkopuolisille henkilön sitoutuneen statuksen? Vai miten? Tästä asiasta on varmasti erilaisia näkemyksiä, mutta minua ihan oikeasti kiinnostaisi kuulla sellaisten ihmisten yksityiskohtainen selvitys kihlauksen merkityksestä silloin, kun se ei merkitse aietta avioitua.

Itse olen sitä mieltä, että sillä hetkellä kun on sovittu naimisiinmenosta konkreettisesti, ollaan kihloissa - tapahtui muodollista kosimista sitten tai ei. Eli kun yhteisesti ääneen lausutun sopimuksen perusteella molemmilla on näkemys siitä, että naimisiinmeno tulee tapahtumaan vaikkapa kahden vuoden päästä. Sitten taas pelkkä sormus joka annetaan sitoutumisen merkiksi ilman sopimusta avioliitosta EI ole kihlaus, vaikka sinällään kaunis ja monelle sopiva symbolinen ele onkin. Kihlaus siis on nimenomaan sopimus avioliitosta. Tämä on siis oma näkemykseni, mutta kiinnostaisi kuulla, millainen logiikka vastakkaisissa näkemyksissä on takana.

Tarvittaisiinko parisuhteen vakiinnuttajille joku muu termi tai rituaali vakavamman suhteen nimeämiseksi ja sen merkiksi, jos tavoitteena ei ole varsinainen avioliitto tai se nähdään tarpeettomaksi? Vai tuleeko kihlauksen käsitettä laajentaa?

Pitikö kihlahullun aloittaa tästä vielä yksi uusi keskustelu? Huoh.

Kihlauksen merkitys on se, minkä kihlakumppanit sille antavat.

Huoh huoh huoh.

Kihlauksen merkitys on se, että kaksi ihmistä sopii menevänsä naimisiin keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta teinikihlojen tilalle pitäisi ehdottomasti kehittää joku konsepti, joka ajaisi saman asian, mutta erottuisi oikeista kihloista (eli avioitumisaikeesta). Siinä on vaan se ongelma, että aika monien mielessä "kihlautuminen" olisi silti hohdokkaampaa. Eli en usko, että kovin moni käyttäisi tätä konseptia.

Musta kihlautumisen hohdokkuus perustuu juuri siihen, että se on lupaus avioliitosta. Avioliittoa taas pidetään voimakkaimpana sitoutumisen muotona (perusteltua tai ei). Kun ihminen sanoo olevansa kihloissa, häntä pidetään hyvin sitoutuneena parisuhteeseensa juuri sen takia, että kihlautumisella tarkoitetaan avioitumisaikomusta. Teinikihloissa oleva antaa siten vaikutelman tällaisesta sitoutumisen tasosta, joka johtaa avioliittoon. En usko, että tätä etua pystyy korvaamaan millään niin kauan kuin avioliittoa pidetään vahvimpana sitoumuksena.

Mutta vaikeus tuossa on, että kihloihin menevä pari saattaa ajatella menevänsä sitten joskus naimisiin. Eivät siis välttämättä tiedä itsekään menevätkö vai eivät.

Miksi he siis haluavat mennä kihloihin?

No voi vi...u, syventääkseen sitä suhdettaan. Osoittaakseen olevansa vakavissaan. Eikö muka tullut vielä selväksi?

"Hei Marjatta, menisitkö kanssani kihloihin?"

"Haluat siis kanssani naimisiin, ihanaa!"

"Ei kun kihloihin, en vielä tiedä haluanko naimisiin."

"Ei me sitten voida mennä kihloihin, kun kihlaus on sopimus avioliitosta."

"Ei ole pakko olla, tämä voi olla vain meidän kahden välinen sopimus."

"No mennään sitten."

Suhde on nyt syventynyt?

Niin, MISTÄ se on silloin sopimus? Tai miten kihloissa oleminen on vakavampaa tai syvempää kuin ilman kihloja seurustelu, jos kihlautuminen ei kuitenkaan ole sopimus tai lupaus yhtään mistään? 

Siis ihmisethän ilmeisesti vain luulevat, että kihlaus tarkoittaa sitä, että laitetaan sormus sormeen, jotta muut näkevät, että on varattu. Eli heille kihlaus tarkoittaa sitä, että pitää olla heti ulkopuolisen nähtävissä, että ei ole muilla asiaa liian lähelle. Uskaltaa sitten lähettää kumppanin baariin tms. Näin luulen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta teinikihlojen tilalle pitäisi ehdottomasti kehittää joku konsepti, joka ajaisi saman asian, mutta erottuisi oikeista kihloista (eli avioitumisaikeesta). Siinä on vaan se ongelma, että aika monien mielessä "kihlautuminen" olisi silti hohdokkaampaa. Eli en usko, että kovin moni käyttäisi tätä konseptia.

Musta kihlautumisen hohdokkuus perustuu juuri siihen, että se on lupaus avioliitosta. Avioliittoa taas pidetään voimakkaimpana sitoutumisen muotona (perusteltua tai ei). Kun ihminen sanoo olevansa kihloissa, häntä pidetään hyvin sitoutuneena parisuhteeseensa juuri sen takia, että kihlautumisella tarkoitetaan avioitumisaikomusta. Teinikihloissa oleva antaa siten vaikutelman tällaisesta sitoutumisen tasosta, joka johtaa avioliittoon. En usko, että tätä etua pystyy korvaamaan millään niin kauan kuin avioliittoa pidetään vahvimpana sitoumuksena.

Mutta vaikeus tuossa on, että kihloihin menevä pari saattaa ajatella menevänsä sitten joskus naimisiin. Eivät siis välttämättä tiedä itsekään menevätkö vai eivät.

Miksi he siis haluavat mennä kihloihin?

Yleensä kai kihloihin mennään rakkaudesta. Muitakin motiivejakin voi olla. Ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi seurusteluun, yhdessä asumiseen, avoliittoon tai avioliittoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onpa taas ensimmäisen luokan ongelma, kun tätä pitää jauhaa.

Meille kihlasormusten osto oli merkki, että suhde on vakaalla pohjalla. Asunto oli ostettu jo aiemmin ja kihloihin menon jälkeen aloimme yrittää lasta. En tiennyt, miten kauan raskaaksi tulossa menee tai saammeko koskaan lasta, en suin surminkaan halunnut kihloja tai häitä raskauden aikana.

Naimisiin menimme melkein 20 vuotta myöhemmin juridisten syiden vuoksi.

Eikö suhteenne ollut vakaalla pohjalla ennen kihlasormusten ostoa? Mitä jos nyt otat sormuksen hetkeksi pois sormestasi, järkkyykö suhteenne heti, ja miehesi juoksee naapurin rouvan syleilyyyn? Voisitko kokeilla ja raportoida tänne mitä tapahtui?

No oletpas sinä nokkela. Kiitos kysymästä, suhde on vakaalla pohjalla, nyt on jo 35 vuotta oltu yhdessä. Riittääkö tämä? Kerro toki myös omasta suhteestasi, miten teillä meni.

Eli et kokeillut ottaa sormusta pois? Noh, ei sitten. :( Ja hyvin menee!

Miehellä ei ole ollut sormus kädessä muutamaan vuoteen, tällä hetkellä minunkin sormus on kaapissa. Kihlasormuksista ei nyt ole muistikuvaa, missä ne ovat. Riittikö?

Edelleen odotan omaa suhdepäivitystäsi. Seurustelitte puoli vuotta, sitten kosinta (mies varmaan kosi?), puoli vuotta myöhemmin näyttävät häät, vuoden kuluttua syntyi lapsi, noinko meni?

Anteeksi, en ymmärtänyt, että sinua kiinnosti suhteeni noin paljon. :( Olemme vapaaehtoisesti lapsettomia, emmekä ole naimisissa. Jos päättäisimme menevämme naimisiin, eli kihlautuisimme, niin saattaisin hankkia sormuksen. Muuten en kehtaisi. Onko tarpeeksi infoa?

Olen 50+ ja teinikihloissa. Olen ollut naimisissa, samoin "kihlattuni" (jota kyllä kutsun miesystäväksi), avioliitto ei tunnu enää tarpeelliselta. Mutta on kivaa olla ns. varattu ja pitää sormusta sormessa, tarkoitus on pysyä yhdessä lopun ikää. Tällä iällä ei tarvitse enää ottaa itseään eikä varsinkaan muiden mielipiteitä vakavasti. 

Emmekä muuten julistaneet kihlautumista kenellekään, joiltakin läheisiltäkin ystäviltä meni noin vuosi siihen, että  huomasivat sormuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta teinikihlojen tilalle pitäisi ehdottomasti kehittää joku konsepti, joka ajaisi saman asian, mutta erottuisi oikeista kihloista (eli avioitumisaikeesta). Siinä on vaan se ongelma, että aika monien mielessä "kihlautuminen" olisi silti hohdokkaampaa. Eli en usko, että kovin moni käyttäisi tätä konseptia.

Musta kihlautumisen hohdokkuus perustuu juuri siihen, että se on lupaus avioliitosta. Avioliittoa taas pidetään voimakkaimpana sitoutumisen muotona (perusteltua tai ei). Kun ihminen sanoo olevansa kihloissa, häntä pidetään hyvin sitoutuneena parisuhteeseensa juuri sen takia, että kihlautumisella tarkoitetaan avioitumisaikomusta. Teinikihloissa oleva antaa siten vaikutelman tällaisesta sitoutumisen tasosta, joka johtaa avioliittoon. En usko, että tätä etua pystyy korvaamaan millään niin kauan kuin avioliittoa pidetään vahvimpana sitoumuksena.

Mutta vaikeus tuossa on, että kihloihin menevä pari saattaa ajatella menevänsä sitten joskus naimisiin. Eivät siis välttämättä tiedä itsekään menevätkö vai eivät.

Miksi he siis haluavat mennä kihloihin?

Yleensä kai kihloihin mennään rakkaudesta. Muitakin motiivejakin voi olla. Ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi seurusteluun, yhdessä asumiseen, avoliittoon tai avioliittoon.

Mutta MIKSI? Siis eikö parisuhteessa olla rakkaudesta? Miten se suhde muuttuu kihlauksen myötä? Mistä se on sopimus? Miten se suhde vakavoituu? Siis voiko joku selittää ihan niinkuin kädestä pitäen? Jos kyse ei kerran ole sormuksista, niin mistä? Mikä muuttuu?

Ulkopuolisten suhtautuminen varmaan ainakin, kun muut odottelevat kutsua häihin. Mikä muu?

Täytyy rehellisesti myöntää, että halusin mennä kihloihin ilman avioliittoaikeita lähinnä siksi, että se vain tuntui niin kivalta. Itselleni oli tärkeää tietää, että toinen näkee suhteella tulevaisuuden eikä halua jarruttaa mitään pitkäaikaista sitoutumista. Se oli ihanaa huomata kihloihin menoa edeltävissä keskusteluissa, että mies ei yritä pitää takaovea auki vaan näkee tulevaisuudessa yhteisen perheen ja muuta. Eli kihloilla oli itselleni lähinnä henkilökohtainen merkitys, joka poisti viimeisetkin epävarmuudet ja muutti suhtautumistani suhdetta ja miestä kohtaan yhä lämpimämmäksi. Ehkä kihlautuminen on tuonut jotain turvallisuuden tunnetta - tai ei välttämättä se itse kihlaus, vaan sitä edeltänyt prosessi ja se, että mies ei ruvennut "hannaamaan" missään vaiheessa, että onko tämä nyt tarpeellista vai ei. Ja ei se nyt pahalta tunnu myöskään, että sormukset välittävät kuvaa suhteen sitoutuneisuudesta myös ulkopuolisille.

Häistä ei tässä yhteydessä kovin paljon puhuttu, sellaiset saattaa tulla joskus tulevaisuudessa, tai sitten olla tulematta. Enemmän puhuttiin lapsiin, työ- ja opiskeluaikeisiin, asuinpaikkoihin yms. liittyvistä käytännön asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko joku, joka ymmärtää esim. henkilökohtaisen kokemuksen perusteella tällaisen järjestelyn logiikkaa, selittää asian omin sanoin? Miksi joku haluaa kihloihin pelkästään kihlautumisen vuoksi, jos ei aio naimisiin?

Tarkoittaako se, ettei ole valmis sitoutumaan loppuelämäksi, mutta haluaa sitoutua kuitenkin jotenkin virallisemmin? (Miksi ja millainen sitoutuminen se on?) Vai onko se merkki siitä, että ollaan sitouduttu loppuelämäksi, mutta ei koeta juridista avioliittoa tärkeäksi, ja kihlaus on ikään kuin kevytversio siitä byrokraattisesta prosessista?

Onko siinä kyse ennen kaikkea siitä sormuksesta, joka näyttää ulkopuolisille henkilön sitoutuneen statuksen? Vai miten? Tästä asiasta on varmasti erilaisia näkemyksiä, mutta minua ihan oikeasti kiinnostaisi kuulla sellaisten ihmisten yksityiskohtainen selvitys kihlauksen merkityksestä silloin, kun se ei merkitse aietta avioitua.

Itse olen sitä mieltä, että sillä hetkellä kun on sovittu naimisiinmenosta konkreettisesti, ollaan kihloissa - tapahtui muodollista kosimista sitten tai ei. Eli kun yhteisesti ääneen lausutun sopimuksen perusteella molemmilla on näkemys siitä, että naimisiinmeno tulee tapahtumaan vaikkapa kahden vuoden päästä. Sitten taas pelkkä sormus joka annetaan sitoutumisen merkiksi ilman sopimusta avioliitosta EI ole kihlaus, vaikka sinällään kaunis ja monelle sopiva symbolinen ele onkin. Kihlaus siis on nimenomaan sopimus avioliitosta. Tämä on siis oma näkemykseni, mutta kiinnostaisi kuulla, millainen logiikka vastakkaisissa näkemyksissä on takana.

Tarvittaisiinko parisuhteen vakiinnuttajille joku muu termi tai rituaali vakavamman suhteen nimeämiseksi ja sen merkiksi, jos tavoitteena ei ole varsinainen avioliitto tai se nähdään tarpeettomaksi? Vai tuleeko kihlauksen käsitettä laajentaa?

Pitikö kihlahullun aloittaa tästä vielä yksi uusi keskustelu? Huoh.

Kihlauksen merkitys on se, minkä kihlakumppanit sille antavat.

Mutta kun tuo on väärin. Kihlauksella on virallinen merkitys. Se on vapaamuotoinen sopimus avioliiton solmimisesta. Sitä merkitystä ei voi päättää itse, se on jo. -ohis

Eikö sulle ole jo riittävän moni kertonut, että arkikielessä merkitys on jo kauan ollut toinen. Elämä ei ole oikeudenkäynti, eikä ihmisten arkikanssakäymisessä yleensä haeta sanojen merkitystä lainsäädännöstä, varsinkaan noin pitkän ajan takaa.

Jotenkin ajattelen asian niin, että koska avioliitto on lupaus olla yhdessä kunnes kuolema erottaa, on kihlaus sama asia ilman varsinaisesti naimisiin menemistä. Itse en varmaan halua juridista avioliittoa, mutta koska ns. epävirallista avioliittoa ei ole olemassa, on kihlaus aikalailla ainoa vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin ajattelen asian niin, että koska avioliitto on lupaus olla yhdessä kunnes kuolema erottaa, on kihlaus sama asia ilman varsinaisesti naimisiin menemistä. Itse en varmaan halua juridista avioliittoa, mutta koska ns. epävirallista avioliittoa ei ole olemassa, on kihlaus aikalailla ainoa vaihtoehto.

No niin, kiitos! Selkeä vastaus jälleen, ymmärrettävillä perusteluilla. En todella yritä hyökätä ketään vastaan, joten puolustelutyylisistä "ei kiinnosta mitä muut ajattelevat kihlauksestamme"-vastauksista ei ole juuri apua ymmärtämiseen. Tästä vastauksella kuitenkin oli! :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Täytyy rehellisesti myöntää, että halusin mennä kihloihin ilman avioliittoaikeita lähinnä siksi, että se vain tuntui niin kivalta. Itselleni oli tärkeää tietää, että toinen näkee suhteella tulevaisuuden eikä halua jarruttaa mitään pitkäaikaista sitoutumista. Se oli ihanaa huomata kihloihin menoa edeltävissä keskusteluissa, että mies ei yritä pitää takaovea auki vaan näkee tulevaisuudessa yhteisen perheen ja muuta. Eli kihloilla oli itselleni lähinnä henkilökohtainen merkitys, joka poisti viimeisetkin epävarmuudet ja muutti suhtautumistani suhdetta ja miestä kohtaan yhä lämpimämmäksi. Ehkä kihlautuminen on tuonut jotain turvallisuuden tunnetta - tai ei välttämättä se itse kihlaus, vaan sitä edeltänyt prosessi ja se, että mies ei ruvennut "hannaamaan" missään vaiheessa, että onko tämä nyt tarpeellista vai ei. Ja ei se nyt pahalta tunnu myöskään, että sormukset välittävät kuvaa suhteen sitoutuneisuudesta myös ulkopuolisille.

Häistä ei tässä yhteydessä kovin paljon puhuttu, sellaiset saattaa tulla joskus tulevaisuudessa, tai sitten olla tulematta. Enemmän puhuttiin lapsiin, työ- ja opiskeluaikeisiin, asuinpaikkoihin yms. liittyvistä käytännön asioista.

Tässä myös sellainen vastaus, jota itse hain. :) Selkeä perustelu omista motiiveista kihlauksen takana. Onnea kihlautumisesta, tuli niitä häitä koskaan tai ei!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onpa taas ensimmäisen luokan ongelma, kun tätä pitää jauhaa.

Meille kihlasormusten osto oli merkki, että suhde on vakaalla pohjalla. Asunto oli ostettu jo aiemmin ja kihloihin menon jälkeen aloimme yrittää lasta. En tiennyt, miten kauan raskaaksi tulossa menee tai saammeko koskaan lasta, en suin surminkaan halunnut kihloja tai häitä raskauden aikana.

Naimisiin menimme melkein 20 vuotta myöhemmin juridisten syiden vuoksi.

Eikö suhteenne ollut vakaalla pohjalla ennen kihlasormusten ostoa? Mitä jos nyt otat sormuksen hetkeksi pois sormestasi, järkkyykö suhteenne heti, ja miehesi juoksee naapurin rouvan syleilyyyn? Voisitko kokeilla ja raportoida tänne mitä tapahtui?

No oletpas sinä nokkela. Kiitos kysymästä, suhde on vakaalla pohjalla, nyt on jo 35 vuotta oltu yhdessä. Riittääkö tämä? Kerro toki myös omasta suhteestasi, miten teillä meni.

Eli et kokeillut ottaa sormusta pois? Noh, ei sitten. :( Ja hyvin menee!

Miehellä ei ole ollut sormus kädessä muutamaan vuoteen, tällä hetkellä minunkin sormus on kaapissa. Kihlasormuksista ei nyt ole muistikuvaa, missä ne ovat. Riittikö?

Edelleen odotan omaa suhdepäivitystäsi. Seurustelitte puoli vuotta, sitten kosinta (mies varmaan kosi?), puoli vuotta myöhemmin näyttävät häät, vuoden kuluttua syntyi lapsi, noinko meni?

Anteeksi, en ymmärtänyt, että sinua kiinnosti suhteeni noin paljon. :( Olemme vapaaehtoisesti lapsettomia, emmekä ole naimisissa. Jos päättäisimme menevämme naimisiin, eli kihlautuisimme, niin saattaisin hankkia sormuksen. Muuten en kehtaisi. Onko tarpeeksi infoa?

Oli, kiitos paljon. Minua kiinnosti sinun suhteesi tila ihan yhtä paljon kuin sinua kiinnosti minun suhteeni tila. Itsehän aloitit. Mutta ihan kuten arvelin, nykynuoret ovat paljon konservatiivisempia kuin vanhempiensa ikäpolvi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta teinikihlojen tilalle pitäisi ehdottomasti kehittää joku konsepti, joka ajaisi saman asian, mutta erottuisi oikeista kihloista (eli avioitumisaikeesta). Siinä on vaan se ongelma, että aika monien mielessä "kihlautuminen" olisi silti hohdokkaampaa. Eli en usko, että kovin moni käyttäisi tätä konseptia.

Musta kihlautumisen hohdokkuus perustuu juuri siihen, että se on lupaus avioliitosta. Avioliittoa taas pidetään voimakkaimpana sitoutumisen muotona (perusteltua tai ei). Kun ihminen sanoo olevansa kihloissa, häntä pidetään hyvin sitoutuneena parisuhteeseensa juuri sen takia, että kihlautumisella tarkoitetaan avioitumisaikomusta. Teinikihloissa oleva antaa siten vaikutelman tällaisesta sitoutumisen tasosta, joka johtaa avioliittoon. En usko, että tätä etua pystyy korvaamaan millään niin kauan kuin avioliittoa pidetään vahvimpana sitoumuksena.

Mutta vaikeus tuossa on, että kihloihin menevä pari saattaa ajatella menevänsä sitten joskus naimisiin. Eivät siis välttämättä tiedä itsekään menevätkö vai eivät.

Miksi he siis haluavat mennä kihloihin?

Yleensä kai kihloihin mennään rakkaudesta. Muitakin motiivejakin voi olla. Ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi seurusteluun, yhdessä asumiseen, avoliittoon tai avioliittoon.

Mutta MIKSI? Siis eikö parisuhteessa olla rakkaudesta? Miten se suhde muuttuu kihlauksen myötä? Mistä se on sopimus? Miten se suhde vakavoituu? Siis voiko joku selittää ihan niinkuin kädestä pitäen? Jos kyse ei kerran ole sormuksista, niin mistä? Mikä muuttuu?

Ulkopuolisten suhtautuminen varmaan ainakin, kun muut odottelevat kutsua häihin. Mikä muu?

Juoruilijoille on helpompi sanoa, että emme ole puhuneet naimisiinmenosta mitään kuin alkaa selvittää, että sitten, kun raskaustesti näyttää plussaa tai menemme ulkomaille töihin tai teemme sitä tai tätä. Tai hääpäivästä on jo sovittu, mutta kysyjää tai ketään ei haluta häihin.

Kihlautuvat, jotka eivät tee sitä naima-aikeissa, ovat noloja. Rakkautta kun ei muuten voi osoittaa, kun esineillä leikkimällä ja fyysisesti näyttämällä että ''toi on mun!!!!''

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta teinikihlojen tilalle pitäisi ehdottomasti kehittää joku konsepti, joka ajaisi saman asian, mutta erottuisi oikeista kihloista (eli avioitumisaikeesta). Siinä on vaan se ongelma, että aika monien mielessä "kihlautuminen" olisi silti hohdokkaampaa. Eli en usko, että kovin moni käyttäisi tätä konseptia.

Musta kihlautumisen hohdokkuus perustuu juuri siihen, että se on lupaus avioliitosta. Avioliittoa taas pidetään voimakkaimpana sitoutumisen muotona (perusteltua tai ei). Kun ihminen sanoo olevansa kihloissa, häntä pidetään hyvin sitoutuneena parisuhteeseensa juuri sen takia, että kihlautumisella tarkoitetaan avioitumisaikomusta. Teinikihloissa oleva antaa siten vaikutelman tällaisesta sitoutumisen tasosta, joka johtaa avioliittoon. En usko, että tätä etua pystyy korvaamaan millään niin kauan kuin avioliittoa pidetään vahvimpana sitoumuksena.

Mutta vaikeus tuossa on, että kihloihin menevä pari saattaa ajatella menevänsä sitten joskus naimisiin. Eivät siis välttämättä tiedä itsekään menevätkö vai eivät.

Miksi he siis haluavat mennä kihloihin?

No voi vi...u, syventääkseen sitä suhdettaan. Osoittaakseen olevansa vakavissaan. Eikö muka tullut vielä selväksi?

Siis kaksi ihmistä osoittaa toisilleen olevansa vakavissaan päättämällä keskenään kutsua itseään kihloissa oleviksi?

Ei ihme, että sitä pidetään nimenomaan teinikihlauksena...

Niin, kuka pitää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta teinikihlojen tilalle pitäisi ehdottomasti kehittää joku konsepti, joka ajaisi saman asian, mutta erottuisi oikeista kihloista (eli avioitumisaikeesta). Siinä on vaan se ongelma, että aika monien mielessä "kihlautuminen" olisi silti hohdokkaampaa. Eli en usko, että kovin moni käyttäisi tätä konseptia.

Musta kihlautumisen hohdokkuus perustuu juuri siihen, että se on lupaus avioliitosta. Avioliittoa taas pidetään voimakkaimpana sitoutumisen muotona (perusteltua tai ei). Kun ihminen sanoo olevansa kihloissa, häntä pidetään hyvin sitoutuneena parisuhteeseensa juuri sen takia, että kihlautumisella tarkoitetaan avioitumisaikomusta. Teinikihloissa oleva antaa siten vaikutelman tällaisesta sitoutumisen tasosta, joka johtaa avioliittoon. En usko, että tätä etua pystyy korvaamaan millään niin kauan kuin avioliittoa pidetään vahvimpana sitoumuksena.

Mutta vaikeus tuossa on, että kihloihin menevä pari saattaa ajatella menevänsä sitten joskus naimisiin. Eivät siis välttämättä tiedä itsekään menevätkö vai eivät.

Miksi he siis haluavat mennä kihloihin?

No voi vi...u, syventääkseen sitä suhdettaan. Osoittaakseen olevansa vakavissaan. Eikö muka tullut vielä selväksi?

"Hei Marjatta, menisitkö kanssani kihloihin?"

"Haluat siis kanssani naimisiin, ihanaa!"

"Ei kun kihloihin, en vielä tiedä haluanko naimisiin."

"Ei me sitten voida mennä kihloihin, kun kihlaus on sopimus avioliitosta."

"Ei ole pakko olla, tämä voi olla vain meidän kahden välinen sopimus."

"No mennään sitten."

Suhde on nyt syventynyt?

Vaikea sanoa, kun en tiedä kenenkään keskustelleen noin.