Energiasyöpöt ihmiset. Onko ympärilläsi sellaisia?

Mun vaimo on juuri tällainen. Pelkkää valitusta

Työkaveri on energiaa mölinällään syövä juntti. Kehuu itseään ja käytännössä huutaa töissä koko ajan. Sanomattakin on selvää, että hänellä on aina parempi juttu kuin kellään muulla. Muu työyhteisö ei jaksa vänkätä vastaan kun siten on kaikille helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveriin olen katkaissut välit, koska hän valutti ongelmansa jatkuvasti ylleni. Olen empaattinen ja tsemppaan mielelläni, mutta jatkuva ongelmienratkaisu alkoi tuntua työltä. Mikä psykiatri minä olen? Kaveruus oli yksipuolista, minä en ehtinyt tavatessamme kertoa omia juttujani ollenkaan, ja jouduin pitämään suuni kiinni kaikesta hyvästä, mitä minulle kuului. Vain kaikkea vähättelemällä ja ongelmia elämästäni kaivelemalla pärjäsin hänen kanssaan. Tämä vei energiaa enemmän kuin antoi, joten otin välimatkaa.

Toinen rasittava on eräs sukulainen, joka jatkuvasti imee minusta tietoa, jota pyrkii käyttämään hyväkseen. Oikea pyrkyri ja hyväksikäyttäjä. Vähättelee ja lannistaa toisia terävännokkelin sanakääntein, etsii vikoja ja heikkoja kohtia. Yrittää kaikin tavoin hyötyä muista. Valittelee vaivojaan ja toisaalla kehuu tekemisillään. Tähän on vaikea pitää etäisyyttä, mutta kovasti koitan.

Mulla on ihan sama tän sukulaisen kanssa, kun sulla tuon kaverin kanssa. Sen lisäksi, että kaataa kaikki ongelmat niskaani, eikä välitä yhtään mitä mulle kuuluu, niin tosiaan kaikkea omaakin täytyy vähätellä, jotta hänen kanssaan pärjää edes jotenkin. Vaikken todellakaan ole sitä tyyppiä, joka kehuu uralla etenemisellään, perheen tuloilla, kuntoilulla tai millään, mutta ei hänelle kerta kaikkiaan VOI kertoa, että olen saamassa töissä ylennystä ("helppohan se sun on, mulla ei kuule oo työpaikkaa ollenkaan blablabla"), tai että ollaan lähdössä miehen kanssa kahdestaan matkalle ("hyvähän se sun on matkustaa kun on mies joka maksaa, mulla ei ole mitään blablabla"). Kaikesta tällaisesta täytyy olla hiljaa, jottei saa tuota paskaryöppyä niskaan, miten mulla on niin helppo elämä ja hänellä kaikki aina niin vaikeeta. Toisaalta en voi mistään terveysvaivoista ja muistakaan huolista kertoa, koska hän ei niitäkään kuuntele, ja mun huolet on kuitenkin niiiiin paljon pienempiä kuin hänellä, koska mulla on niin helppo elämä ja hänellä on niiin vaikeeta blabla. Kerta kaikkiaan rasittava ihminen. Pyrin pitämään etäisyyttä ja olemaan yhteyksissä vain sen, mikä pakko on. 

Minulla on tällainen kaveri. Mutta olen jäänyt tässä etäisyyttä ottaessani miettimään, että hänellä näyttää olevan paljon kavereita. Hän on aloittanut uudessa opiskelupaikassa ja Facebookissa on paljon kuvia bileistä ja muiden julkaisuja hänen seinällään sydämien kera. 

Olen siten miettinyt, että onko vika kuitenkin jollain tapaa minussa? Minulla ei ole paljoa kavereita, ja mitä enemmän vuosia kuluu sitä enemmän minusta tuntuu, etten osaa olla ihmisten kanssa. Mutta tämä kaverini on juuri sellainen, joka ei koskaan kommentoinut mihinkään hyvään mitään. Jos ihmettelin esikoisen uhmaa, hänellä oli siihen paljon sanottavaa. Jos ihmettelin erään sukulaiseni käytöstä, hänellä on oli paljon kommentoitavaa siihenkin. Mutta jos sanoin, että varattiin pitkästä aikaa matka etelän lämpöön koko perheelle, hän oli hiljaa. Suu saattoi hymyillä mutta silmät ei, ja hän näytti lähinnä ilkeältä. Jos sanoin pärjänneeni omissa opinnoissani niin, että olin tyytyväinen tenttiarvosanaani, hän ei sanonut mitään. Mutta jos sanoin että "h*lvetin ärsyttävä mies kun ei siivoa", hän lähti juttuun mukaan. 

Minun äitini. Olen oppinut negatiivisen ajattelutavan häneltä. Yritän taistella sitä vastaan etten olisi samanlainen.

Mutta äiti haukkuu aina kaikkia ja aina kaikki on väärin ja hänen mielensä vaihtuu koko ajan niinkuin tuuliviiri. Naapurin nainen on hutsu kun hänellä on taas eri mies ja seuraavana päivänä hän on muka huolissaan että eikai se naapuri elätä sitä miestä kun se on niin paljon yötä siellä!

Äiti jauhaa koko ajan rahasta ja on äärettömän kateellinen ja katkera kaikille ja luulee tai omasta mielestään tietää että kaikki muut on rahamiehiä hän vain ei. Äidillä on ihan normaalisti rahaa. Toisaalta hänestä on ihan samantekevää vaikka minulla on kuinka tahansa vähän rahaa. Mitä se haittaa? Kunhan siskollani on rahaa niin se riittää.

Äiti jauhaa aina siskostani ja hänen lapsista ja miehestä ja rahasta. Äiti kaataa kaiken minulle ja minun pitäisi äidin mielestä huolehtia siskosta ja hänen lapsistaan ja olla hänen puolellaan siskon miestä vastaan. Siskoni siis kertoo kaiken äidille ja pyytää vielä kertomaan ne minulle. Siskoni avio-ongelmat ei kuulu minulle. Jos olen joskus kertonut jotain arkaluontoisempaa äidille ja sanonut että älä puhu muille niin äiti kertoo kaiken kaikille. Heti ja sanoo että minä nyt kerroin sen kuitenkin. Äidin jatkuvasti hokema lause on että hänen asioita ei saa kertoa kenellekään. Niinpä.

Äiti ei koskaan kuuntele mitä minulla on mielessä ja kaikki mitä teen tai saavutan on ihan samantekevää ja sellaista mihin kuka vaan pystyy. Oikeasti olen kouluttautunut vaativaan erikoisalaan.

Äitini sihisee aina hampaiden välistä asioita eikä usko mitään mitä hänelle sanoo kun hän on väärässä.

En koskaan kerro äidille mitään. Hän ei esim tiedä perhettäni kohdannutta tosi ikävää asiaa.

Mutta äitini on käsittämättömän raskasta seuraa. Koskaan ei voi jutella vain niitä näitä vaan aina on se sama jankutus. Ihan sama onko joulu tai mikä vaan.

Tämä palsta ja varsinkin tämä ketju! :'D

Kaverini, jonka kanssa en ole enää paljon tekemisissä. Hän suhtautuu niin kielteisesti ja valittaen vähän kaikkeen, etten jaksanut kuunnella enää hänen juttujaan. Hänen seurassaan tajusin itse olevani samanlainen : ( Olen kyllä tiedostanut olevani pessimistinen, mutta toista kuunnellessa aloin tajuta millaisena muut kokevat kanssani olemisen...Nuorempana ja epävarmempana pidin myös kovaa möykkää siitä miten asiat ovat mielestäni oikein. Miten ihmeessä minua jaksettiin....Pessimistinen elämänasenteeni ei ole kadonnut, mutta koetan hillitä sen esiin tuomista.

Ei onneksi (olen karsinut heidät pois, eivät onneksi olleet lähisukulaisia).

Tuli vain mieleen, että Iholla-sarjan Kristiina Komulainen vaikuttaa juuri tällaiselta raskaalta ja energiaa vievältä ihmiseltä. Jatkuvaa analysointia, itsensä korostamista ja hyökkäävä asenne.

.

Yksi kaverini on erittäin kuluttavaa seuraa, siksi koska hänellä on aina joku rooli päällä. Keskustellessa hän on yltiö diplomaattinen aina, joten tavallinen reippailu ulkona tai kahvittelu ei kiinnosta hänen kanssaan. Lisäksi hän ohjailee aina keskusteluita kysymyksillä, en saa ikinä hänelle vapaaehtoisesti kertoa mitä kuuluu tai miten voin. Hänellä on kaikki aina täydellisesti. En ole koskaan nähnyt häntä normivaatetuksessa, en edes ilman meikkiä. Koskaan hän ei kerro aitoja asioita itsestä tai tunteita, vaan kaikki aina hyvin. Ja aina juuri kun olisin halukas kertomaan itselle tärkeitä asioita, niin tyyppi vaihtaa puheenaiheen, yleensä itseensä. Ei tämmöistä kovin pitkän jaksa. Rento hengailu ystävien kesken ilman turhia hienouksia tai koreilua on parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveriin olen katkaissut välit, koska hän valutti ongelmansa jatkuvasti ylleni. Olen empaattinen ja tsemppaan mielelläni, mutta jatkuva ongelmienratkaisu alkoi tuntua työltä. Mikä psykiatri minä olen? Kaveruus oli yksipuolista, minä en ehtinyt tavatessamme kertoa omia juttujani ollenkaan, ja jouduin pitämään suuni kiinni kaikesta hyvästä, mitä minulle kuului. Vain kaikkea vähättelemällä ja ongelmia elämästäni kaivelemalla pärjäsin hänen kanssaan. Tämä vei energiaa enemmän kuin antoi, joten otin välimatkaa.

Toinen rasittava on eräs sukulainen, joka jatkuvasti imee minusta tietoa, jota pyrkii käyttämään hyväkseen. Oikea pyrkyri ja hyväksikäyttäjä. Vähättelee ja lannistaa toisia terävännokkelin sanakääntein, etsii vikoja ja heikkoja kohtia. Yrittää kaikin tavoin hyötyä muista. Valittelee vaivojaan ja toisaalla kehuu tekemisillään. Tähän on vaikea pitää etäisyyttä, mutta kovasti koitan.

Mulla on ihan sama tän sukulaisen kanssa, kun sulla tuon kaverin kanssa. Sen lisäksi, että kaataa kaikki ongelmat niskaani, eikä välitä yhtään mitä mulle kuuluu, niin tosiaan kaikkea omaakin täytyy vähätellä, jotta hänen kanssaan pärjää edes jotenkin. Vaikken todellakaan ole sitä tyyppiä, joka kehuu uralla etenemisellään, perheen tuloilla, kuntoilulla tai millään, mutta ei hänelle kerta kaikkiaan VOI kertoa, että olen saamassa töissä ylennystä ("helppohan se sun on, mulla ei kuule oo työpaikkaa ollenkaan blablabla"), tai että ollaan lähdössä miehen kanssa kahdestaan matkalle ("hyvähän se sun on matkustaa kun on mies joka maksaa, mulla ei ole mitään blablabla"). Kaikesta tällaisesta täytyy olla hiljaa, jottei saa tuota paskaryöppyä niskaan, miten mulla on niin helppo elämä ja hänellä kaikki aina niin vaikeeta. Toisaalta en voi mistään terveysvaivoista ja muistakaan huolista kertoa, koska hän ei niitäkään kuuntele, ja mun huolet on kuitenkin niiiiin paljon pienempiä kuin hänellä, koska mulla on niin helppo elämä ja hänellä on niiin vaikeeta blabla. Kerta kaikkiaan rasittava ihminen. Pyrin pitämään etäisyyttä ja olemaan yhteyksissä vain sen, mikä pakko on. 

Minulla on tällainen kaveri. Mutta olen jäänyt tässä etäisyyttä ottaessani miettimään, että hänellä näyttää olevan paljon kavereita. Hän on aloittanut uudessa opiskelupaikassa ja Facebookissa on paljon kuvia bileistä ja muiden julkaisuja hänen seinällään sydämien kera. 

Olen siten miettinyt, että onko vika kuitenkin jollain tapaa minussa? Minulla ei ole paljoa kavereita, ja mitä enemmän vuosia kuluu sitä enemmän minusta tuntuu, etten osaa olla ihmisten kanssa. Mutta tämä kaverini on juuri sellainen, joka ei koskaan kommentoinut mihinkään hyvään mitään. Jos ihmettelin esikoisen uhmaa, hänellä oli siihen paljon sanottavaa. Jos ihmettelin erään sukulaiseni käytöstä, hänellä on oli paljon kommentoitavaa siihenkin. Mutta jos sanoin, että varattiin pitkästä aikaa matka etelän lämpöön koko perheelle, hän oli hiljaa. Suu saattoi hymyillä mutta silmät ei, ja hän näytti lähinnä ilkeältä. Jos sanoin pärjänneeni omissa opinnoissani niin, että olin tyytyväinen tenttiarvosanaani, hän ei sanonut mitään. Mutta jos sanoin että "h*lvetin ärsyttävä mies kun ei siivoa", hän lähti juttuun mukaan. 

Tuo on outoa. Yksi oma läheinenkin käyttäytyy monesti näin. Tunnen hänen seurassaan, että hän pakosta reagoi kaikkeen mitä sanon ja liian tosissaan. Aivan kuin hän ei ymmärräisi, että on täysin normaalia kokea maailmaa omalla tavallaan ja sanoakkin siitä ääneen. Hänen silmissään olen epäonnistuja, tai niin koen, eikä ikäviä asioita tai tunteita saisi komnentoida, ellei niille heti tee jotain. Siis katkaista heti välit jos tuntuu huonolta jokin asia jonkun ihmisen kanssa. Toivon, että tämä läheiseni saisi sisältöä elämäänsä enemmän, olen kuitenkin sitä mieltä, että hänen raskas mieliala aiheuttaa välillä sen jatkuvan kommentoinnin/vahvasti reagoimisen/arvostelun. No mut, hyvää kevättä ja kesääkin tänne kaikille.

Yksi tuttava käy hermoille jopa somen kautta. Jatkuvaa valitusta kuinka masentaa, ja itsemurhalla uhkailuja joka kuukausi. Sellaista muka-aitoa ja deeppiä vuodatusta. Sitten kuitenkin lipsahtaa viesteihin kuinka kaikki olisi hyvin, jos vain olisi paljon rahaa.

Etten kuulosta julmalta kerron henkilön ongelmien taustalla olevan pelkästään sekakäytön. Se pohtii huumepäissään olemattomia ongelmia ja suurentelee kymmenien vuosien takaisia vastoinkäymisiä. Livenä se on huonoa seuraa, koska ei puhu muusta kuin huumeista. Never trust junkie.

Nämä energiasyöppöjä ympärillään näkevät eivät ota vastuuta elämästään