Energiasyöpöt ihmiset. Onko ympärilläsi sellaisia?

Ajattelin kertoa kämppiksestäni, joka käy liki tunnin kuumissa suihkuissa, keittää kaks litraa vettä kattilassa ottaakseen yhden teekupin, kuivattaa vaatteet föönillä jne. 

Mutta ketju taitaa olla väärä?

Kyllä on. Läheinen sukulainen on tällainen. Hänellä on aina kaikki huonosti, jotain draamaa menossa. Puhuu aina puhelimessa tai tavatessa vain itsestään ja omista ongelmistaan taukoamatta, ei oikeastaan suunvuoroa saa. Jos joskus yrität kertoa jotain omia kuulumisia, hän sivuuttaa ne välittömästi ja kääntää puheen itseensä, yleensä vielä tosi inhottavalla tavalla. Esim. kerron, että ollaan lähdössä reissuun "No hyvähän se sun on reissata, kun on rikas mies (joo, ihan keskituloisia ollaan) ja kaikkee, minä en voi lähteä mihinkään kun ei ole rahaa ja blablabla" tai mitä tahansa, vaikka leiponeeni kerrankin omenapiirakan niin vastaus kääntyy siihen, miten häntä ei kiinnosta leipominen eikä siihen oikeastaan ole rahaakaan ja blabla taas tunti hänen ongelmiaan.

Olenkin siis lakannut edes yrittämästä kertoa mitään omia kuulumisia, koska ne eivät kiinnosta millään lailla. Olen ottanut myös reippaasti etäisyyttä, koska hän tosiaan on energiasyöppö. Olen aina ihan uupunut tapaamisen jälkeen, varsinkin jos nähdään pidempään, esim. yökyläily (asutaan eri paikkakunnilla). En voi kuitenkaan välejä katkaista, koska on sukulainen, mutta yritän välillä jaksaa kuunnella tuota vuodatusta. Itseä on helpottanut paljon, kun olen myöntänyt itselleni, että en koskaan tule saamaan tästä suhteesta itse mitään, turhaan siis edes odotan ja toivon mitään. 

Oli ennen ei ole enään. Äitini on yksi ihminen kattoo elämää negatiivisesti ja ei ole ikinä puhunut positiivisesti kuin itsestään. Aluksi ajattelin että äiti lopettaa itse negatiivisen ajattelun itsestään, mutta ei... Aina muissa on vika ja itse on se täydellisyys. Lapsena ajattelin millainen hirveä ihminen olen äiti valitti mun tekemisistä ja kritisoi jatkuvasti en tehnyt mitään oikein. Juttelin mun mummon kanssa aina silloin jos meillä oli äidin kanssa riitaa, niin mummoni sanoi mun äiti ylireagoi turhaan ja olen muutenkin kiltti lapsi, mutta en ole äidin mielestä. Mummon ja muiden tueasta huolimatta tajusin sen että vika ei ole minussa vaa äidin korvien välissä, siksi otin äitiini etäisyyttä on silti rakas ihminen, mutta ei kaikki kurapaska tarvitse kaataa oman lapsen päälle, jos on paha olla.

Äitini ajatteli kaikki ihmiset ovat sitä vastaa vaikka itse kritisoi muita. Harmittaa äitini ei näe elämässä on muutakin kuin taistelukenttä mitä itse haastaa muiden kanssa riitaa. Äidiltä opin katsomaan maailmaa mustavalkoisesti, mutta en syytä äitiäni siitä että aloin pelkämään muita ihmisiä turhaa, vaikka ei kukaan pahaa mulle ole tehnyt. Äitini on kuitenkin äitini, silti en ymmärrä miksi pitää olla niin hankala ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin kertoa kämppiksestäni, joka käy liki tunnin kuumissa suihkuissa, keittää kaks litraa vettä kattilassa ottaakseen yhden teekupin, kuivattaa vaatteet föönillä jne. 

Mutta ketju taitaa olla väärä?

Mäkin luulin, että olisi tästä aiheesta kyse.

On ollut kaksi aika vahvaa energiasyöppöä elämän varrella. Toiseen jouduin katkaisemaan välit kokonaan, koska menin itse lopulta jo aika pahasti sekaisin hänen seurastaan ja  vaatimuksistaan. Toinen oli samassa työpaikassa, mutta  vaihtoi työpaikkaa ja olen nähnyt hänet myöhemmin muutaman kerran ihan mukavissa merkeissä. Jälkikäteen olen miettinyt, että jos tällaisia ihmisiä tulee vielä kohdalle, niin pitää todellakin laittaa rajoja sille mitä suostuu kuuntelemaan eikä olla vain loputtoman "empaattinen".

Sellainen on musta energiasyöppö, jonka kanssa täytyy olla koko ajan "varuillaan", eli kehumalla latistaa toista, vaikea selittää tätä paremmin. Lisäksi kehuu jatkuvasti itseään ja on täysin sokea oman perheensä virheille. Anoppini oli tällainen, juoruili, mutta niin, ettei kaikki tajunnut hänen tarkoitusperiään, vaan luuli hänen olevan mukava ihminen. Kamalan mustasukkainen pojastaan, vaikka eipä olisi mitään syytä ollut.

Mullakin on sellainen kaveri. En enää jaksa vastata sen soittoihin jos en ole tosi pirteällä ja reippaalla päällä ja yleensä en ole. Sillä on aina niin kauheasti murheita , sairauksia ja ikävyyksiä, että mä ihan uuvun kun se kippaa ne kaikki mun niskaani yhden puhelun aikana. Lisäbonus on, ettei se jaksa mun kuulumisia kuunnella minuuttia kauempaa.  

Anoppi on elossa vain jos hänellä menee huonosti. Mieluiten sairauksia. Muidenkin sairaudet käyvät, toki omat ovat parhaita. Lapsuudessa koetut vääryydet ovat validia katkeroitumisvoimaa edelleen seitsemänkymppisenä. Mitä sitä suotta jättämään huonoja asioita taakseen.

Työkaverin olen ristinyt käveleväksi mustaksi aukoksi. Viiden minuutin kesksutelu hänen kanssaan vaatii tunnin toipumista. Ja minuun hän jostain syystä tuntuu suhtatuvan melko positiivisesti.

Paranoijaa tuo on. Kukaan ihminen jolla on oma tahto ja normaali tunne elämä ei edes anataisi viedä energioitaan. Syntipukkia atsit sille mikä on ihan omalla vastuullasi olevaa.

Onhan noita sairaalloisen ylipainoisia jo paikassa kuin paikassa.

Pari hössöttävää työkaveria. Seikkaperäisesti selostetaan mikä maailmassa on väärin. Varsinkin omassa terveydessä.

Kaveriin olen katkaissut välit, koska hän valutti ongelmansa jatkuvasti ylleni. Olen empaattinen ja tsemppaan mielelläni, mutta jatkuva ongelmienratkaisu alkoi tuntua työltä. Mikä psykiatri minä olen? Kaveruus oli yksipuolista, minä en ehtinyt tavatessamme kertoa omia juttujani ollenkaan, ja jouduin pitämään suuni kiinni kaikesta hyvästä, mitä minulle kuului. Vain kaikkea vähättelemällä ja ongelmia elämästäni kaivelemalla pärjäsin hänen kanssaan. Tämä vei energiaa enemmän kuin antoi, joten otin välimatkaa.

Toinen rasittava on eräs sukulainen, joka jatkuvasti imee minusta tietoa, jota pyrkii käyttämään hyväkseen. Oikea pyrkyri ja hyväksikäyttäjä. Vähättelee ja lannistaa toisia terävännokkelin sanakääntein, etsii vikoja ja heikkoja kohtia. Yrittää kaikin tavoin hyötyä muista. Valittelee vaivojaan ja toisaalla kehuu tekemisillään. Tähän on vaikea pitää etäisyyttä, mutta kovasti koitan.

Vierailija kirjoitti:

Paranoijaa tuo on. Kukaan ihminen jolla on oma tahto ja normaali tunne elämä ei edes anataisi viedä energioitaan. Syntipukkia atsit sille mikä on ihan omalla vastuullasi olevaa.

Se voi olla noinkin. Minä olen rauhallinen ja järkevä tyyppi. Etsin mielelläni ratkaisuja ja neuvon jos sitä pyydetään. Jaksan myötäelää, kannustaa ja etsiä hyviä puolia asioista. Tämä luonne kai vaikuttaa siten, että tuttavapiiriini pyrkii jatkuvasti ihmisiä, jotka kaipaavat tukeani. Se syö energiaa. Aina en jaksaisi kuunnella valitusta ja loputonta vatvontaa. Olisi kiva joskus itsekin purkaa surujaan ja pohtia omia ongelmiaan toisen kanssa. Näin päin se ei koskaan käy. Se toinen ei ikinä kysy, että mitä sinulle kuuluu?

Vierailija kirjoitti:

Mummon ja muiden tueasta huolimatta tajusin sen että vika ei ole minussa

:D

Tuollainen varuillaan olo on energiaa vievää. On ollut pari sellaista kaveria, joiden kanssa on oppinut välttämään tiettyjä puheenaiheita, koska tietää, että he vääntävät niistä tosi vääristyneitä näkemyksiä maailmasta, joka on heitä vastaan. Ajan myötä vaan he alkoivat kääntämään aiheen kuin aiheen ihan kummalliseksi. Ei kaverin kanssa tietenkään täydy olla samaa mieltä kaikesta, eikä varsinkaan tarvitse mielistellä, mutta ihan joka asiasta ei jaksaisi väitelläkään. 

Yksi tapa, joka hämmentää, on tuo ylläkin mainittu, että jos kerron tehneeni jotain niin kaverin standardivastaus on jotain tyyliin, en minä vaan koskaan ..... Aluksi en kiinnittänyt siihen niin huomiota, mutta kun huomasin, että se on enemmän sääntö kuin poikkeus, aloin ihmetellä. Miksi ei vain voi kuunnella, mitä mukavaa toinen on tehnyt, sen sijaan, että puheenaihe pitäisi heti kääntää siihen, mitä itse ei ole tehnyt eikä koskaan tekisi. 

Vierailija kirjoitti:

Kaveriin olen katkaissut välit, koska hän valutti ongelmansa jatkuvasti ylleni. Olen empaattinen ja tsemppaan mielelläni, mutta jatkuva ongelmienratkaisu alkoi tuntua työltä. Mikä psykiatri minä olen? Kaveruus oli yksipuolista, minä en ehtinyt tavatessamme kertoa omia juttujani ollenkaan, ja jouduin pitämään suuni kiinni kaikesta hyvästä, mitä minulle kuului. Vain kaikkea vähättelemällä ja ongelmia elämästäni kaivelemalla pärjäsin hänen kanssaan. Tämä vei energiaa enemmän kuin antoi, joten otin välimatkaa.

Toinen rasittava on eräs sukulainen, joka jatkuvasti imee minusta tietoa, jota pyrkii käyttämään hyväkseen. Oikea pyrkyri ja hyväksikäyttäjä. Vähättelee ja lannistaa toisia terävännokkelin sanakääntein, etsii vikoja ja heikkoja kohtia. Yrittää kaikin tavoin hyötyä muista. Valittelee vaivojaan ja toisaalla kehuu tekemisillään. Tähän on vaikea pitää etäisyyttä, mutta kovasti koitan.

Mulla on ihan sama tän sukulaisen kanssa, kun sulla tuon kaverin kanssa. Sen lisäksi, että kaataa kaikki ongelmat niskaani, eikä välitä yhtään mitä mulle kuuluu, niin tosiaan kaikkea omaakin täytyy vähätellä, jotta hänen kanssaan pärjää edes jotenkin. Vaikken todellakaan ole sitä tyyppiä, joka kehuu uralla etenemisellään, perheen tuloilla, kuntoilulla tai millään, mutta ei hänelle kerta kaikkiaan VOI kertoa, että olen saamassa töissä ylennystä ("helppohan se sun on, mulla ei kuule oo työpaikkaa ollenkaan blablabla"), tai että ollaan lähdössä miehen kanssa kahdestaan matkalle ("hyvähän se sun on matkustaa kun on mies joka maksaa, mulla ei ole mitään blablabla"). Kaikesta tällaisesta täytyy olla hiljaa, jottei saa tuota paskaryöppyä niskaan, miten mulla on niin helppo elämä ja hänellä kaikki aina niin vaikeeta. Toisaalta en voi mistään terveysvaivoista ja muistakaan huolista kertoa, koska hän ei niitäkään kuuntele, ja mun huolet on kuitenkin niiiiin paljon pienempiä kuin hänellä, koska mulla on niin helppo elämä ja hänellä on niiin vaikeeta blabla. Kerta kaikkiaan rasittava ihminen. Pyrin pitämään etäisyyttä ja olemaan yhteyksissä vain sen, mikä pakko on. 

Ja vastaaja nro 17 on siis myös nro 2. 

Jotain juntteja jotka toistaa samat asiat neljä kertaa niin ettet enää halua vängätä vastaan, vaikka aluksi olet avoimesti erimieltä. Niin keskustelu tyrehtyy siihen että he eivät ole valmiita muihin mielipiteisiin kuin omaansa. Sellaisten idioottien kanssa ei jaksa hengailla. Syyttävät samoja asioita vuodesta toiseen, mutta eivät näe virheitä itsessään. Jos ojennat suoraan itsekeskeisyydestä niin seuraavalla kerralla tuleen erittäin ontuvasti takaisin että aina puhut vain omista samoista jutuistasi niin kuin kostoksi. Säälittävää oikeasti, mutta saavat etsiä säälinsä muualta, kun eivät osaa käyttäytyä.

Kumppanini on tällainen.

Valittaa aina kaikesta, mikään ei ole koskaan hyvin. Löytää jokaisesta asiasta negatiivisen puolen. Jos minulle on tapahtunut jotain positiivista, vastaa siihen että "jaa". Sitten äkkiä yrittää keksiä jotain negatiivista sanottavaa aiheesta. Moittii jatkuvasti kaikkea ja kaikkia. Motkottaa minun elämästäni, tekemisistäni, tavoista toimia ja tehdä juttuja. Hänen tapansa on ainoa oikea, ja muut ovat "vitun idiootteja" ja "tekevät kaiken väärin". 

Haukkuu jatkuvasti ystäviään, sukulaisiaan, työkavereitaan, asiakkaitaan, minua ja minun ystäviäni. On oikeasti kauhean epävarma ja herkkä, muttei voi näyttää sitä puolta itsestään ja siksi "esittää" moista kovista.

Ei ole.

En anna muiden ihmisten viedä energiaani.