Mies haluaa meille koiran, mutta...

Mies siis tahtoo meille erään töppöjalkarodun. Olen enemmän kissa-ihmisiä ja kissa meillä jo onkin, mutta se on alunperin minun kissani. Ei mulla siis koiria vastaan mitään ole ja kyseinen rotu on mielestäni oikein tervetullut lisä meille. Mulla ei kuitenkaan koskaan ole ollut koiraa, eikä myöskään miehellä - itse asiassa miehellä ei ole ollut yhtään mitään lemmikkiä ennen kissaani. Ja suoraan sanoen, vaikka hän ihan mukavasti kissaa kohtelee, ei hän sitä varsinaisesti hoida - minä meillä vaihdan hiekat, leikkaan kynnet, harjaan, syötän ym. Hän lähinnä leikittää ja rapsuttaa, avustaa kiinni pitämällä kun kynsiä leikataan tai pitää pestä kissa. Mua tämä ei ole haitannut, koska koen kissan niin vahvasti "mun" lemmikiksi, miehet on vaihtuneet mutta kissa on pysynyt, jos niin voi sanoa.

Miehen ainoa kokemus koirista on sukulaistensa aikuisten koirien hoito max viikon ajan silloin tällöin. Hän tykkää kaikista koirista ja tulee kyllä niiden kanssa hyvin toimeen, mutta siis mitään kokemusta pennuista saati koulutuksesta hänellä ei ole.

Niinpä sitten kun päätettiin että koira meille tulee (ehkä ensi talvena tai kesänä), minä innostuin liittymään kaikenmaailman koira-yhteisöihin Facessa, luin koira-foorumeita, raijasin meille koira-kirjoja kaupoista ja kirjastosta, otin selvää rodusta ja kasvattajista, pentukoiran koulutuksesta ym. Koska mies käyttää konetta hyvin aktiivisesti, perustin meille jopa oman ryhmän minne voidaan tunkea kaikki koirien koulutus-videot, artikkelit ym. Olen ostanut meille naksuttimet, punkkipihdit, koiran matka-juomapullon ym. Istutin miehen alas ja käytiin läpi mitä koiralta haluamme, miten sen koulutamme, mikä nimi jne.

Minä siis pistin tuulemaan, vai mitä? No. Hän ei. Siis jätkä on ihan passiivinen eikä ole laittanut koiran puolesta tikkua ristiin tähän mennessä. Huomasin tämän jo kuukausia sitten ja aloin vähitellen hoputtamaan että lue nyt niitä kirjoja ja katso videoita yms, että oppisit sinäkin... Pidin saarnan kuinka koira on elävä olento eikä mikään lelu joka voidaan viedä takaisin hyllyyn jos se ei miellytäkään. Kuinka me ollaan vastuussa elävästä olennosta sitten, ja se tulee olemaan joka tapauksessa vaikeaa. Että se on vähän kuin vauvan ottaisi, eikä yhtään sama kuin tuo kissa. Että mä en halua meidän koirasta mitään vauhkoa remmiräksää joka näykkii ja hyppii ja jolla ei ole mitään sääntöjä.
Mies vakuutti ymmärtävänsä kyllä ja tekevänsä, mutta mitään ei ole tehnyt :/ Ei hän lue niitä kirjoja, tai katso mitään koiran koulutus-videoita eikä hemmetti yhtään mitään. Sen sijaan hän kyllä ylväästi kertoo kaikille meidän tutuille kuinka se koira jossain vaiheessa on tulossa... Olen tullut siihen tulokseen että mies ei ymmärrä mitä koira ihmisiltään vaatii, eikä hän ole valmis omistamaan koiraa. En rupea siihen että koko homma kaatuu mun niskaan ja menee pilalle koko koira. Yritän ajatella nimenomaan koiran parasta.

Ärsyttää todella paljon. Muuten mies on kaikin puolin loistokumppani, mutta miten saan hänet joko tekemään töitä asian puolesta, tai lopettamaan koirahaaveet? Ollaan parikymppisiä jos se mitään auttaa.