Lue keskustelun säännöt.
Ovatko kaikki lapsettomat onnellisia?
Kommentit (32)
Olen lapseton ihan vapaaehtoisesti, olen onnellinen kyllä, mutta tuskin sen takia ettei meillä ole lapsia. Jos jostain syystä tähän taloon lapsi tulisi, niin uskoisin että olisin siinäkin tapauksessa onnellinen. En koe että lapsettomuus on just se asia mikä vaikuttaa mun onnellisuuteen/onnettomuuteen millään lailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tähän mennessä siis kaikki lapsettomat ovat onnellisia.
Kaikki lapsettomat eivät ole onnellisia.
En osaa arvioida mitenkään kokonaisvaltaisesti, olenko kategoriassa "onnellinen" vai "ei-onnellinen", se kai normaalistikin vaihtelee. Mutta olen kyllä hyvin kiitollinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus valita itselleni lapseton elämä, jollainen sopii minulle paljon paremmin.
Tuttavani masentui syvästi kun sitä oikeaa miestä ei lopulta löytynyt ja hän jäi lapsettomaksi. Nyt hän on kohta 70 ja syö vieläkin kasapäin lääkkeitä ja kaiken vapaa-aikansa lähinnä makaa sängyssä. Vaihdevuosista on 20 vuotta aikaa, mutta yli hän ei ole vieläkään päässyt.
Kuulemma silloin 35-40+-vuotiaana tämä tuttavani huiteli tuolla ympäri maailmaa ja etsi joka maailman kolkasta lapselleen isää, harmi kun sitä ei löytynyt :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipa kaikilla on myös huonoja päiviä, mutta pääosin olen tyytyväinen elämääni. Silloin olen erityisen tyytyväinen, kun saan palata lapsivapaaseen elämääni, jos olen viettänyt päiväni perheellisten ihmisten kanssa. Itse kun en koe, että lapset antaisivat mulle yhtään mitään. Mulla ei ole mitään juteltavaa heidän kanssaan, enkä pidä heidän seuraansa viihdyttävänä.
Olen aina silloin onnellinen, kun joudun tekemisiin huutavien, haisevien etc. lasten kanssa, ja ajattelen, kuinka ihanaa elämäni on ilman lapsia. En suinkaan ole mikään lastenvihaaja. Luulen, että mua pidetään jopa hyvinkin lapsirakkaana tyyppinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, kun 17-vuotiaana sain tietää olevani täysin steriili, niin pitihän siinä sulkea perhe pois tulevaisuudensuunnitelmista. Ei siinä voinut jäädä murehtimaan, koko elämähän menisi pilalle jos vieläkin surisin jotain, minkä olen jo ajat sitten tiennyt mahdottomaksi. Ja onneksi nuorena tottuu uusiin mullistuksiin.
N26
Vierailija kirjoitti:
Tuttavani masentui syvästi kun sitä oikeaa miestä ei lopulta löytynyt ja hän jäi lapsettomaksi. Nyt hän on kohta 70 ja syö vieläkin kasapäin lääkkeitä ja kaiken vapaa-aikansa lähinnä makaa sängyssä. Vaihdevuosista on 20 vuotta aikaa, mutta yli hän ei ole vieläkään päässyt.
Kuulemma silloin 35-40+-vuotiaana tämä tuttavani huiteli tuolla ympäri maailmaa ja etsi joka maailman kolkasta lapselleen isää, harmi kun sitä ei löytynyt :(
Tuon sukupolven naiset eivät ehkä ole osanneet hakea apua pakkomielteeseensä. Tervettehän tuollainen ei ole, mutta se on tunne, jota vois työstää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttavani masentui syvästi kun sitä oikeaa miestä ei lopulta löytynyt ja hän jäi lapsettomaksi. Nyt hän on kohta 70 ja syö vieläkin kasapäin lääkkeitä ja kaiken vapaa-aikansa lähinnä makaa sängyssä. Vaihdevuosista on 20 vuotta aikaa, mutta yli hän ei ole vieläkään päässyt.
Kuulemma silloin 35-40+-vuotiaana tämä tuttavani huiteli tuolla ympäri maailmaa ja etsi joka maailman kolkasta lapselleen isää, harmi kun sitä ei löytynyt :(
Kaipa ne miehet säikähtää jos joku säntäilee ympäri maailmaa etsimässä isää tulevalle lapselleen :D tai sit kukaan ei ole hälle kelvannu :D eikö suomimies olisi riittäny? Juan Angeloista kun tuskin muuhun on kuin lapsenteko puuhiin.
En muista olinko silloin onnellisempi. Mutta aikaa oli enemmän kaikkeen ja en ollut näin väsynyt.
No mä olen onnellinen siitä, että mulla ei ole niitä lapsia ja saan mennä ja tulla miten haluan ja nukkua niin pitkään kun haluan viikonloppuisin. Mutta sitten olen esim. onneton työyhteisöstäni ja siitä, ettei parisuhteessa olevilla kavereillani ole liiemmin minulle aikaa. Onnellisuuskin on aika laaja käsite.