Häiritseekö ikinä elämän "turhanpäiväisyys"?

Koko ajan. Yksi suurimpia syitä sille, että olen masentunut. Elämällä ei tunnu olevan mitään merkitystä.

24/7

Ei  häiritse. Sulla on asenneogelma, ei elämä ole turhanpäiväistä.

Esimerkiksi käyn lenkillä, jotta pysyisin terveenä. Kävelen ympyrän ja palaan kotiin. Tai ehkä menen salille juoksemaan juoksemaan paikalleni matolle ja nostelemaan painoja. Mitään en ole saanut aikaan, mutta jos ei tee noita niin olen huono ihminen.

olutta kun lipittelee, niin elämä hymyilee varsinkin nyt kun on terassikelit.

Hyväksyn elämän turhanpäiväisyyden. Olen vain pikku tomuhiukkanen ikuisuudessa, millään mitä teen ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Yritän vain tehdä omasta elämästäni mahdollisimman nautinnollisen, ja yritän olla loukkaamatta ketään omilla valinnoillani kovin pahasti.

Loppujen lopuksi millään ei ole merkitystä, elämme aikamme minkä jälkeen kuolemme. 

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi käyn lenkillä, jotta pysyisin terveenä. Kävelen ympyrän ja palaan kotiin. Tai ehkä menen salille juoksemaan juoksemaan paikalleni matolle ja nostelemaan painoja. Mitään en ole saanut aikaan, mutta jos ei tee noita niin olen huono ihminen.

Lopeta itsesi syyllistäminen.  Annat ulkoa tulevien juttujen vaikuttaa itseesi liikaa.

Mä lähden kävelylle jos mä  haluan. En siksi että "pysyisin terveenä" tai että niin "pitäisi" jonkun auktoriteetin mielestä tehdä. Vaan ainoastaan siksi että haluan tai on tarve mennä jonnekin. En siksi että jonkun mielestä x y ja z.

Ilmankos aloitus tuntui niin tyhmältä. En mä ota tuollaisia paineita. Mua ei tippaakaan kiinnosta miten muka pitäisi olla ja elää. Mä elän tän elämän just silleen kun itselleni parhaaksi sopii. Käyn töissä ja vietän vapaa-aikaa ja teen silloin just mitä mua huvittaa.

Voi joka päivä.

Tosin itse vaihtaisin tuon sanan turhanpäiväistä tyhjänpäiväiseksi.

Sillä itse olen jo pidemmän aikaa pitänyt tätä koko elämää sellaisena.

Toivoisin, että osaisin enemmän nauttia elämän turhanpäiväisyydestä kepein mielin sen sijaan, että jatkuvasti murehdin asioista.

Kyllä taiteen tekeminen, ystävien seurasta nauttiminen, uteliaisuuden tyydyttäminen, oppiminen ja hauskanpito ovat ainakin minulle perustarpeita. Jos en saisi noita asioita tehdä, niin joo, varmaan kokisinkin elämän aika turhanpäiväiseksi, mutta minulla on onneksi mahdollisuus valita tuntieni täytteeksi asioita, joilla on minulle merkitystä. Siitähän onnellisuudessa on lopulta kyse.

Vierailija kirjoitti:

Se, ettei suurin osa tekemistäni asioista liity mitenkään luonnollisten perustarpeiden täyttämiseen, vaan joko teet asioita täyttääksesi yhteiskunnan vaatimuksia (joista suurin osa ei ole mitenkään välttämättömiä) tai sitten kyse on pelkästä ajanvietteestä?

Mieti ensin, ajatteletko vai kuvitteletko kenties vain niin, että on pakko?

Jos teet kaiken pelkästä pakkoudesta, niin oletko koskaan ajatellut, että alatkin tehdä kaiken, tai edes joitakin asioita vain siksi, että se tuntuu hyvältä, tai että oikeasti todella haluat tehdä niitä eri asioita, kuten tehdä työtä etc. 

Itsehän sinä teet elämästäsi sellaisen, kuin se on?

Muutoinhan olisit vain pelkän sinuun sisäänohjelmoidun käskyjen ja kuviteltujen käsitysten mukaan toimiva tahdoton ihmisrobotti.

Toki meillä on tapana tehdä asiat nk. uskomme, että meidän oletetaan tekevän.

Mutta jos vaikka ajatellaan, että entä jos tämä koko maailma, kaikki eläimet, ihmiset ja kaikki täällä tapahtuvat asiat ja tapahtumat olisikin vain jonkun kehittelemä  peli, tai sen olennon luoma hologrammi, silloinhan täällä ei olisi olemassa mitään vapaa tahtoa, emme voisi koskaan tehdä, nk. itse valitsemme.

Jostakin syystä uskon kuitenkin, että meillä ihmisillä on olemassa se ns. "vapaa tahto". Pakko.

Muuten tämä koko elämä olisi jokseenkin aika järjetöntä.

Ehkä jotkut asiat ovat tässä maailmassa enemmän tai vähemmän pakkoja. Mutta jos voit valita joka päivä, tai edes kolme, neljä kertaa viikossa, että teet edes joitakin asioita ihan vain omasta halustasi ja tahdostasi, niin silloin olet vapaa kaikista sinua rajoittavista, kahlitsevista säännöistä, kuvitelluista rajoituksista, ismeistä tai ilman vapaata tahtoa kulkemattomasta ohjelmoidusta ihmisrobotista. Olet silloin vapaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä taiteen tekeminen, ystävien seurasta nauttiminen, uteliaisuuden tyydyttäminen, oppiminen ja hauskanpito ovat ainakin minulle perustarpeita. Jos en saisi noita asioita tehdä, niin joo, varmaan kokisinkin elämän aika turhanpäiväiseksi, mutta minulla on onneksi mahdollisuus valita tuntieni täytteeksi asioita, joilla on minulle merkitystä. Siitähän onnellisuudessa on lopulta kyse.

Jep, aloittaja ei tunnista eikä osaa nimetä arvojaan. Jos ei elä arvojensa mukaan, ei voi pidemmän päälle olla onnellinen.

Kyllä! Tuntuu että suurimmalla osalla ihmisistä on ihan älyttömän kova hinku saada muiden ihmisten hyväksyntä, ja he konformoivat yhteiskunnan vaatimuksiin oman onnellisuutensa kustannuksella. Itse olen aina tuntenut etten vain kuulu yhtään minnekään, en tähän yhteiskuntaan enkä mihinkään porukkaan.

Ei häiritse tippaakaan. Koska olen mitätön hiukkanen, minun tekemiseni ei kiinnosta ketään eikä minua kiinnosta muiden tekemiset. Teen asioita joita kannattaa tehdä jotta elämä olisi helppoa ja sitten niitä joita haluan tehdä.

Elämä on ihanaa ja helppoa.

Kyllä häiritsee. Välillä sen unohtaa, mutta sitten taas palaa mieleen kuinka absurdin merkityksetöntä koko maailmankaikkeuden olemassaolo on

Kyllä. Tuntuu että pitäisi kouluttautua alalle jota en halua, vain jotta pysyisin jollakin tavalla hengissä ja jotta koko yhteiskunta ei polje minua. Tässä yhteiskunnassa on todella vaikeaa olla vapaa tekemään mitä tykkää; pakotetaan asumaan kasvukeskuksessa, jollei ole varaa kustantaa elämää hiukan mielekkäämmässä ympäristössä. Ajattelen, että joka päivä on suorittamista yhteiskunnan takia: joku päivä mulla on opintopaikka ja kun olen kärvistellyt suurkaupungissa yliopiston takia 5 vuotta, saan ehkä hyvällä tuurilla auskultointipaikan pienemmältä paikkakunnalta, jonne "normaali yhteiskunnan kansalainen" ei halua töihin.

Itseäni vain surettaa tämä, kun koko ihmiskunnan olisi elettävä niin kuin enemmistö katsoo hyväksi. Surettaa asua kaupungissa ja katsella kaduilla laahustavia puliukkoja ja ajatella että tuommoinen minustakin tulee kun en ymmärrä tätä elämää.

Nojjjjaaa. Ei enää. Joskus nuorena, parinkympin molemmin puolin mietin onko elämällä mitään tarkoitusta ja ajatus vaivasi. Sitten tulin siihen tulokseen että ei ole ja mitäpä siitä. : )

Se on vapauttava ajatus. Mitään ennalta määrättyä tarkoitusta ei ole.

Ei tässä elämässä ole oikein mitään järkeä. Koitan elää elämää niin, että en tuottaisi hirveästi tuskaa muille tai itselleni. Käyn töissä, jotta saisin rahaa ja pytyisin tekemään asioita, jotka tuottavat minulle iloa. Samalla ehkä voin tuottaa iloa muillekin ihmisille. Urheilen, jotta kehoni pysyisi toimintakuntoisena pidempään ja olisin seksuaalisesti viehättävämpi kumppanilleni.

Elämä on tällähetkellä ihan mukavaa. On kumppani, jonka kanssa harrastaa seksiä säännöllisesti ja jakaa elämän surut ja ilot. On hieno auto, joka mahdollistaa ajonautinnon ja antaa vapauden liikkua paikasta toiseen vaivattomasti. On hieno asunto, jossa hienoja kodinkoneita ja elektroniikkaa, jotka tarjoavat viihdettä ja tietoa sekä mahdollistavat helpomman elämän, koska ei tarvitse käyttää niin paljon aikaa esim. tiskaukseen ym.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin, että osaisin enemmän nauttia elämän turhanpäiväisyydestä kepein mielin sen sijaan, että jatkuvasti murehdin asioista.

Ehkä se lähtee siitä, että lakkaat glorifioimasta masentunutta ja stressiherkkää mieltäsi? Lyön vaikka vetoa,että ajattelet sinun olevan vain älykkämpi ja elämästä nauttivien olevan typeriä haihattelijoita. Oikeasti ongelma on sinun päässäsi. Et näe sitä, miten paljon oma masentuneisuutesi ja omat vääristyneet ajatusmallisi vaikuttavat elämän mielekkyyden kokemukseen. Todennäköisesti elät vain muiden (kuviteltuja tai tosia) toiveita ja tarpeita täytellen,etkä ole lainkaan kosketuksissa omaan itseesi.