Olen saanut kaksi keskenmenoa, voinko sanoa puolivuotiaan vauvansa menettäneelle työkaverille "tiedän miltä sinusta tuntuu"

Mielestäni et voi sanoa, sillä jokainen kokee surun ja menetykset omalla tavallaan, eikä kukaan toinen voi tietää sen suuruutta ja miten sen toinen kokee.

Ja oikeasti, et voi tietää "tiedän miltä sinusta tuntuu" ja se on vain sanahelinää ja vähättelyä.

Itse olen kärsinyt 4 km mutta en missään tapauksessa ole kokenut samaa kuin täysiäaikaisena kuolleen lapsen synnyttäminen tai lapsen kuolema! Siitäkään huolimatta että jouduin itse synnyttämään yhden myöhäisvaiheen km alakautta vkolla  19.

Mulla on takana 5 keskenmenoa, mutta en missään nimessä sanoisi noin vauvansa menettäneelle. Ja kuten jo monet ovat sanoneet, en sanoisi siltikään vaikka multa olisi kuollut puolivuotias vauva. En voi tietää, miltä toisen suru tuntuu.

Et!

1. Jokainen kokee asiat eri tavalla. Kukaan ei voi koskaan ymmärtää 100 % toisen ihmisen tunnetilaa yai kokemuksia.

2. Keskenmeno on keskenmeno. Lapsi ei ole vielä syntynyt eikä arki ole pyörinyt lapsen ympärillä. Ei voi rinnastaa asioina.

No niin, täällä pitää härkkiä kun et erota mitä eroa on abortilla ja kätkytkuolemalla.

Jokainen kuolemantapaus tapahtuu vain kerran. Älä yritä omia minkäänlaista surua sanomalla "tiedän miltä sinusta tuntuu". Et tiedä.

Eivät ole sama asia. 

Sinuna sanoisin pelkästään, että otat osaa.

Milläköhän viikoilla ap:n keskenmenot tapahtuneet? Niissäkin on eroa.

En koskaan sanoisi "tiedän miltä sinusta tuntuu", sillä ei toinen ihminen voi tietää toisen tuntoja ja ajatuksia. En, vaikka olisin täsmälleen samassa tilanteessa.

Hämmentävästi tässä ketjussa on täysin nollattu vertaistuen voima.

Itse kipuilin vuosia lapsettomuushoitojen (+ keskenmenot) kanssa, ja kyllä se vertaisituki oli parasta lääkettä. 

Itsekkään en laittaisi keskenmenoa ja syntyneen lapsen menetystä samalla viivalle, mutta ei omista keskenmenoista kertominen ole tökeröä. 

Vierailija kirjoitti:

Et voi sanoa, ei siitä syystä että keskenmeno ei olisi rankka tilanne ja surua aiheuttava vaan ihan sen takia että on loukkaavaa surijaa kohtaan vähätellä hänen suruaan.

Sinuna jos jotain muuta kuin osaanottot haluat sanoa niin käyttäisin ennemmin "Olen todella pahoillani, ymmärrän surusi ja olen täällä jos minua tarvitset"

Kukaan toinen ihminen ei ole vastuussa toisten ongelmista.

Osa ihmisistä on vaan sellaisia että ne valittaa ja itkee asioitaan muille ihmisille. Mutta onneksi niitä ei tarvitse kuunnella. 

Kyllä jokaisen ihmisen on itse selvittävä tuollaisista ongelmistaan.

Miksi ihmeessä pitäisi sanoa tuollaista kenellekään? Minun isäni on kuollut, mutta ei kävisi mielen vieressäkään "lohduttaa" toista isänsä menettänyttä noilla sanoilla, koska oikeasti minulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä siihen liittyy. On ihan eri asia menettää läheinen tai etääntynyt isä, tai menettää läheinen yllättäen tai pitkän sairauden jälkeen jne. Kukaan ei koskaan voi sanoa kenellekään, että tietää miltä tästä tuntuu. Luultavasti siinä on tunteineen väärässä ja osoittaa vain ylimielisyytensä ja moukkamaisuutensa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä pitäisi sanoa tuollaista kenellekään? Minun isäni on kuollut, mutta ei kävisi mielen vieressäkään "lohduttaa" toista isänsä menettänyttä noilla sanoilla, koska oikeasti minulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä siihen liittyy. On ihan eri asia menettää läheinen tai etääntynyt isä, tai menettää läheinen yllättäen tai pitkän sairauden jälkeen jne. Kukaan ei koskaan voi sanoa kenellekään, että tietää miltä tästä tuntuu. Luultavasti siinä on tunteineen väärässä ja osoittaa vain ylimielisyytensä ja moukkamaisuutensa.

Miksi pitäisi sanoa tai tehdä mitään?

Ei se muiden ihmisten asia ole toisten asioihin sotkeutua hyvässä eikä pahassa

Tottakai suru on suuri keskenmenosta, mutta et mitenkään voi tietää miltä tuntuu vauvansa menettäneestä. joten älä sano.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä pitäisi sanoa tuollaista kenellekään? Minun isäni on kuollut, mutta ei kävisi mielen vieressäkään "lohduttaa" toista isänsä menettänyttä noilla sanoilla, koska oikeasti minulla ei voi olla aavistustakaan siitä, mitä siihen liittyy. On ihan eri asia menettää läheinen tai etääntynyt isä, tai menettää läheinen yllättäen tai pitkän sairauden jälkeen jne. Kukaan ei koskaan voi sanoa kenellekään, että tietää miltä tästä tuntuu. Luultavasti siinä on tunteineen väärässä ja osoittaa vain ylimielisyytensä ja moukkamaisuutensa.

Miksi pitäisi sanoa tai tehdä mitään?

Ei se muiden ihmisten asia ole toisten asioihin sotkeutua hyvässä eikä pahassa

Useimmat ihmiset tuntevat empatiaa silloin kun toista ihmistä on kohdannut suuri henkilökohtainen tragedia. Sitten on teitä joilla ei tällaisia hidasteita ole, teitä sanotaan psykopaateiksi.

Älkää rakkaat ystävät IKINÄ sanoo tuota. Ette voi tietää miltä toisesta tuntuu vaikka olisitte käyneet läpi tasan samat asiat. Mieluummin kuuntele ja kerro miltä sinusta on tuntunut mutta älä ikinä vertaa omia tunteitasi toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Hämmentävästi tässä ketjussa on täysin nollattu vertaistuen voima.

Itse kipuilin vuosia lapsettomuushoitojen (+ keskenmenot) kanssa, ja kyllä se vertaisituki oli parasta lääkettä. 

Itsekkään en laittaisi keskenmenoa ja syntyneen lapsen menetystä samalla viivalle, mutta ei omista keskenmenoista kertominen ole tökeröä. 

Mutta eihän ap:llä ole tarjota vertaistukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmentävästi tässä ketjussa on täysin nollattu vertaistuen voima.

Itse kipuilin vuosia lapsettomuushoitojen (+ keskenmenot) kanssa, ja kyllä se vertaisituki oli parasta lääkettä. 

Itsekkään en laittaisi keskenmenoa ja syntyneen lapsen menetystä samalla viivalle, mutta ei omista keskenmenoista kertominen ole tökeröä. 

Mutta eihän ap:llä ole tarjota vertaistukea.

Eipä ollutkaan, mutta tosi monessa viestissä jauhetaan kuinka ei voi tietää miltä toisesta tuntuu vaikka kuinka olisi kokenut ihan saman jne.  Mielestäni vertaistuki perustuu nimenomaan siihen että toinen tietää miltä toisesta tuntuu, saman kokemuksen kautta. Tämä ainakin on vahvasti esillä esim lapsettomuuspiireissä. Vaikka siellä jokaisella on erilainen tausta ja kohtalo, on silti valtava yhteenkuuluvuuden tunne ja tietoisuus siitä että muut ymmärtävät sinua. Ymmärtääkseni syöpäpiireissä on samaa. 

Mikä siinä onkin, että ihmiset ajattelevat sen lohduttavan, kun heille kerrotaan jotain vastaavaa sattuneen jollekin toiselle? "Ai, teidän lapsi kuoli. Kyllä minä muistan, kun naapuristakin meni se yksi lapsi keuhkotautiin silloin vuonna 56."

Koko sanonta on typerä, koska kukaan toinen ihminen ei voi ikinä täysin tietää, miltä siitä toisesta tuntuu. Tuntemukset ovat aina subjektiivisia. Minulle keskenmeno tuntuu vauvan menettämiseltä. Kyse on minun tuntemuksista, ja en halua kenenkään sanovan tietävänsä, miltä keskenmeno tuntuu. Voi tietää, miltä keskenmeno tuntuu itsestäsi. Et voi tietää, miltä se tuntuu minusta. Se tuntija on minä, ei sinä. Jos joku tulisi sanomaan minulle, että keskenmeno on jotenkin pienempi tuska kuin synnytetyn vauvan menettäminen, haukkuisin tämän pystyyn ja katkaisisin välit heti.