Olen saanut kaksi keskenmenoa, voinko sanoa puolivuotiaan vauvansa menettäneelle työkaverille "tiedän miltä sinusta tuntuu"

Et voi sanoa. Otan osaa voit sanoa.

Et, mutta voit sanoa "Voin kuvitella miltä sinusta tuntuu".

Minä olen kokenut 3 keskenmenoa ja kohtukuoleman rv 40+1. En ikinä menisi sanomaan mitään tuollaista. Surra saa ja pitää, mutta et voi mitenkään tietää mitä se todellisuudessa on.

Et voi.

T. Myöskin kaksi keskenmenoa saanutta ja kolmen elävän lapsen äiti

Toki voit, mutta älä odota kovin mukavaa katsetta. 

Vauva on TÄYSIN eri asia menettää kuin sikiö kohdusta. 

Et voi sanoa, ei siitä syystä että keskenmeno ei olisi rankka tilanne ja surua aiheuttava vaan ihan sen takia että on loukkaavaa surijaa kohtaan vähätellä hänen suruaan.

Sinuna jos jotain muuta kuin osaanottot haluat sanoa niin käyttäisin ennemmin "Olen todella pahoillani, ymmärrän surusi ja olen täällä jos minua tarvitset"

Vaikka olisit itsekin menettänyt puolivuotiaan lapsen niin "ymmärrän miltä sinusta tuntuu" olisi silti tökerösti sanottu koska eihän sitä nyt oikeasti voi ymmärtää miten toinen ihminen kokee minkäkin asian. Sano mieluummin että "otan osaa".

Lapsen menettämisestä ei ole ymmärrettävää koskaan

Vierailija kirjoitti:

Toki voit, mutta älä odota kovin mukavaa katsetta. 

Vauva on TÄYSIN eri asia menettää kuin sikiö kohdusta. 

Ja mitenköhän nämä kaksi asiaa eroavat toisistaan? Tuttavaperheeni menetti vauvansa kun se kuoli kohtuun ja pienokaiselle järjestettiin hautajaiset ja kaikki.

Ei tietenkään kannata ap:n mennä työkaverille sanomaan että tietää miltä hänestä tuntuu koska se on mielestäni kaikissa tilanteissa nolosti sanottu mutta älä nyt sinäkään ala vähätellä syntymättömän lapsensa menettäneiden surua.

Ei koskaan kannata sanoa: "tiedän miltä sinusta tuntuu". Ei silloinkaan, vaikka tilanteet olisivat koordinaateiltaan samanlaiset, esim. leskeksi jääminen. 

Ei voi tietää...  Jokaisen suru on yksilöllinen. 

Et voi koskaan sanoa kenellekään noin. Se on ylimielinen kommentti, ethän sinä todellakaan voi tietää miltä toisesta tuntuu. Vaikka olisit kokenut jotain samantapaista.

Et voi. Oli kuollut minkä ikäinen hyvänsä niin koskaan ei kukaan toinen tiedä miltä surevasta tuntuu. Ymmärtää kyllä voit.

Ota osaa ja halaa. Ei turhia sanoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki voit, mutta älä odota kovin mukavaa katsetta. 

Vauva on TÄYSIN eri asia menettää kuin sikiö kohdusta. 

Ja mitenköhän nämä kaksi asiaa eroavat toisistaan? Tuttavaperheeni menetti vauvansa kun se kuoli kohtuun ja pienokaiselle järjestettiin hautajaiset ja kaikki.

Ei tietenkään kannata ap:n mennä työkaverille sanomaan että tietää miltä hänestä tuntuu koska se on mielestäni kaikissa tilanteissa nolosti sanottu mutta älä nyt sinäkään ala vähätellä syntymättömän lapsensa menettäneiden surua.

En verrannutkaan kohtukuolemaa ja keskenmenoa toisiinsa. Vertasin abortoivassa iässä olevaa munan muotoista möykkyä ja lasta, joka on elänyt perheessä jo puoli vuotta. 

Kohtukuolema on jotain siltä väliltä. Lähempänä tätä vauvan menetystä kuin alkuvaiheen sikiötä ihan varmasti. 

On aivan eri asia menettää sikiö kuin jo syntynyt vauva. Voisin kuvitella selviäväni järjissäni keskenmenosta, vaikka suru olisi valtava, mutta jos vauvani nyt kuolisi, en varmasti toipuisi siitä koskaan. Ja kuolemasta kommentoidessa on aina tökeröä väittää, että ymmärtää miltä toisesta tuntuu. Vaikka olisit itsekin menettänyt vauvan, niin siltikään ei kannata sanoa noin.

Eihän keskenmeno voi olla mitenkään sama asia. Onko sitä edes soveliasta surra, sehän on luonnon abortti ja kuten tiedämme niin abortissa ei ole mitään pahaa.

Miksi pitäisi sanoa että "tiedän miltä susta tuntuu", vaikka olisitkin menettänyt jo syntyneen lapsen? Menetys on hänen surunsa, etkä sinä voi tietää miltä hänestä tuntuu.

Keskenmeno on surullista, sellaisen kokeneena en kuitenkaan lähtisi vertailemaan sitä jo syntyneen lapsen menetykseen. Miksi niitä pitää verrata?

Et missään nimessä voi.

Joopa joo, kun sattuu jotakin todella ikävää, ihmiset alkavat jostain syystä kertoa asianomaisille OMISTA onnettomuuksistaan tai sairastumisistaan. Ei välttämättä se kaikkein viisain lähestymistapa, ehkä joskus, mutta ei aina.

Ystävälläni tosi rankkoja kokemuksia. Ensin kolme keskenmenoa ja kun kaikki viimein näytti hyvältä niin viimeisillä hetkillä kohtukuolema. Ultrat, lääkärintarkastukset -- piti olla kohdillaan. 

En sanonut ensiksi mitään ... en yhtään mitään. Kuuntelin vain ja pidin kädestä. 

En edes itkenyt, olin vain täysin jähmettynyt ja sanaton. Ystävä on jälkeenpäin sanonut, että se oli hyvä. Se luonnollinen reaktio on ehkä aina paras, ei miettiä mitään runoja ja korulauseita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki voit, mutta älä odota kovin mukavaa katsetta. 

Vauva on TÄYSIN eri asia menettää kuin sikiö kohdusta. 

Ja mitenköhän nämä kaksi asiaa eroavat toisistaan? Tuttavaperheeni menetti vauvansa kun se kuoli kohtuun ja pienokaiselle järjestettiin hautajaiset ja kaikki.
Ei tietenkään kannata ap:n mennä työkaverille sanomaan että tietää miltä hänestä tuntuu koska se on mielestäni kaikissa tilanteissa nolosti sanottu mutta älä nyt sinäkään ala vähätellä syntymättömän lapsensa menettäneiden surua.

Ai miten vauva sylissä eroaa vauvasta kohdussa? Ai miten raskaana olevan elämä eroaa vauvaperheen elämästä? Sinulla ei taida olla omia lapsia.