Lenita on ehkä suorituskeskeisyyden ylipapitar?

Kuitenkin naamalla viime kädessä ja tuurilla heilui maailmalla perheensä varassa. Tarvitseeko meidän suorittaa noin lujaa ollenkaan ja onko sillä raatmisella ollut meille todellisia arvoja tuovaa vai pikemminkin vievää? Mitäs tästä tuumitte?

Jokaisella on itseisarvo sellaisenaan ja Lenita ei oikein taida arvostaa ihmistä kuin työn kautta. Enpä tiedä ollenkaan riittääkö se?