Mies ei jaksa perhe-elämää enää hetkeäkään mutta ei halua erota minusta

Vierailija kirjoitti:

Ja höpöhöpö sinä mitään kehitysvammaisten kanssa työtä tee, vaan olet vain emätrolli. Ei lapsi ole mikään reklamoitava tuote joka pistetään johonkin laitokseen jos "tavara ei olekaan priimaa

en ole trolli vaan ihan oikeasti olen töissä kehareiden kanssa. ja ihan oikeasti ajattelen että jos ihminen on niin vammainen että tarvii 24/7 lapsenvahdin että pysyy elossa niin saa kyllä laittaa laitokseen ja unohtaa. en laittas omaa elämä ja vapa-aika sellaisen. 37/vko riittää eikä se palkka ole niin hyvä.

Teepä palvelus ihmiskunnalle ja steriloi itsesi. Kylmää ajatella, että jos satut lisääntymään ja omassa jälkikasvussasi on joku "vika", niin kuinka helposti pystytkään perustelemaan itsellesi sen, ettei siitä omasta lapsesta tarvitse välittää eikä huolehtia :( 

Toinen asia: missään tässä ketjussa ei ole tullut ilmi millä tavalla AP:n lapsi on erityislapsi. Onko hänellä esim. ADHD-diagnoosi, vai hengityskoneessa ja muiden avun varassa 24/7. Sinulla tuntuu olevan tarve leimata kaikki tukea tarvitsevat lapset samaan "toivottomien tapausten" kategoriaan. 

Vierailija kirjoitti:

Etsikää erityislapselle hyvä hoitokoti hyvissä ajoin.Hän ehtii sopeutua sinne ja voitte silloin tällöin

hakea hänet kotilomalle. Terveelle lapsellekin varmaan paras vaihtoehto.

Ruotsalaisdokumentissa oli näin. Äiti oli väsynyt itse ja autistinen lapsi asui hoitokodissa muu perhe kotona.

Vierailija kirjoitti:

Puhutaanko me nyt todella tavallisesta pikkulapsiarjesta? Vaikka ne lapset olisivat kuinka vilkkaita, kyllä normaalin aikuisen pitää sitä jaksaa.

Ei tullut mieleen, etteivät kaikki ole "normaaleja", vaan ihmisillä on eri määrä sietokykyä ja jaksamista?

JSSAP!

Minun mielestäni ei ole rakkautta jättää toista yksin selviämään tilanteeseen, jota ei itse oikein jaksa.

Jos teidän arkenne on poikkeuksellisen raskasta, niin oletteko yhdessä pohtineet konkreettisia keinoja sen keventämiseen? Voisiko tukiperhe esimerkiksi olla vaihtoehto, että ainakin erityislapsi menisi sinne silloin tällöin niin voisitte hengähtää? Onko teillä läheisiä, jotka voisivat joskus vahtia lapsia? Oletteko ylipäätään myöntäneet kenellekään missään ääneen, että teillä on tosi raskasta?

Tai joku "piilopirtti" tms. miehelle (ja vuorotellen sinullekin), minne voisi joskus vetäytyä akkuja lataamaan, yksin?

Te olette aikuisia ja määrittelette miten perheessänne eletään. Itsestään asiat eivät ratkea.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän tietyllä tapaa ap:n tunteet. Nyt kun olen vuosia pyörittänyt lapsiperhe-elämää, niin ymmärrän myös niitä vanhempia, jotka eivät tätä kestä ja lähtevät, eroavat tai ottavat etäisyyttä perheeseen. Tällainen elämä koettelee enemmän joitakin persoonia kuin toisia ja joskus sitten kai vain kamelin selkä katkeaa. En tiedä onko se oikein vai väärin ja ketä kohtaan, mutta ymmärrän nykyisin, miksi jotkut tekevät tällaisen valinnan.

Itse olen nyt vuosia katsellut, miten mies ikään kuin kääriytyy kokoon eikä oikein pysty nauttimaan tästä. Tuntuu toisen puolesta pahalta, koska haluaisin kovasti, että hän olisi onnellinen. Mieheni on erakko ja introvertti, ahdistuu metelistä ja sotkusta eikä oikein vain pääse sisälle tähän juttuun. Kaipaa omaa tilaa ja rauhaa kotona, että voisi puuhastella niiden juttujensa parissa. Joku pari tuntia silloin tällöin ei riitä hänelle. Ei kyllä riitä minullekaan, mutta osaan kai sitten vain häntä paremmin "uhrautua". Tiedän, ettei pitäisi "uhrautua", mutta en tiedä miten muutenkaan olla hyvä äiti kuin vain lakata ajattelemasta sitä, mitä oikeasti haluaa ja tehdä sitä, mitä pitää. Ja nyt ei siis ole kyse omasta ajasta, sillä sitä saan viikottain oman haluni mukaan 3-7h, mikä ei kyllä oikein riitä itselleni. 

Mieheni on siis ihan hyvä isä. Tekee kotitöitä, viettää lasten kanssa aikaa ja muuta sellaista. Uskon kuitenkin, että hän olisi sekä onnellisempi että parempi isä jos eroaisimme ja hän saisi olla etäisä. Ei olla eroamassa tai muuttamassa erillemme, mutta ymmärrän siis ap:n pointin.

Toivoisin, että käsitys siitä, miten monella eri tavalla voi olla hyvä vanhempi, laajenisi. Joskus voi olla ihan hyvä valita itsensä ennen lapsia, että kykenee ja pystyy olemaan hyvä vanhempi ja itsekän onnellinen. Me ihmiset olemme kuitenkin hyvin erilaisia. 

Kiitos rehellisestä ja tarkasta kuvauksestasi. Vastaa miehestäsi antamaasi kuvausta, ja tekstisi vahvisti ajatustani siitä, että lapset eivät ole minua varten.

Kuulostaa niin tutulta. Kerrot todellisesta elämästä, etkä pikaratkaisuista. Helpottaa kuulla että on muitakin tällaisessa tilanteessa. Olisihan se ihanne että puolisot nauttisivat perhe-elämästä. Nyt juuri vaan ei tule ketään ystäväperhettä mieleen jolla olisi ollut helppoa pikkulapsisaikana ainakaan.

AP, millainen tilateenne on nyt? Ovatko asiat muuttuneet (aloituksestasi on 3 vuotta). Itse olen saman tyyppisessä tilanteessa. :/

Niin tyhmiä kumpikin ettei sitten pysty kasvattamaan ylivilkasta kakaraa. Miksi se äijä sitten lapsia tekee jos ei kykene niitä kasvattamaan. Luuliko se että sieltä tulee helppoja tapauksia. Jo on mies ressukka. 

No se lapsi voi olla vähän ylivilkas, huutaa ja pälisee koko ajan eikä noudata käskyjä. Lapsen äiti voi olla tatuoitu myrkyillä tai se on syönyt todella sopimatonta ruokaa odottaessa :D et kakrasta on tullut häiriintynyt. Perheessä voi olla jotain vikaa ja onkin niin että laitentaan se lapsen syyksi. Lasta on laiminlyöty eikä hänen tarpeisiinsa vastattu. Lapsen tultua niin on käyty parisuhdeongelmia lävitse on ja off suhteillen. Ei tämä ole mitään lapsesta johtuvaa vaan aikuisten välisiä riitoja ja ongelmia. Meillä lapsuudessa oli ihan sama ja kaikki laitettiin lasten piikkiin aikuisten parisuhde ongelmat.