Lue keskustelun säännöt.
Mies ei jaksa perhe-elämää enää hetkeäkään mutta ei halua erota minusta
30.04.2017 |
Rakastamme toisiamme syvästi, eikä parisuhteessa ole vikaa.
Arki kahden vilkkaan lapsen (toinen erityislapsi) kanssa on kuitenkin käynyt niin raskaaksi, että mies on ilmoittanut ettei jaksa eikä pysty enää tähän.
Ymmärrän miehen tuntemukset ja olenkin sanonut hänelle, että mieluummin hoidan yksin onnettomana lapset ja annan hänen jatkaa elämäänsä onnellisempana. En kestä katsoa sivusta hänen tuskaansa, mutta omani voin kantaa.
Mutta mies ei halua erota, koska menettäisi sitten minut. Olemme aina rakastaneet toisiamme, mutta emme osanneet kuvitellakaan kuinka raskasta pikkulapsiarki on - varsinkin tuon erityisen kanssa.
Miten tästä eteenpäin?
Kommentit (50)
Minä en ihan oikeasti ymmärrä, mitä rakastettavaa ja arvostettavaa sinä näet miehessäsi, AP. Ainakin omassa parisuhteessani arvostan puolisossani sitä, että tiedän hänen pysyvän rinnallani ja olevan paras mahdollinen isä lapsellemme kaikissa elämän tilanteissa, tuli mitä tuli. Siis luotettavuutta, selkärankaa, kypsyyttä ja tasa-arvoista kumppanuutta kanssani. Ilman niitä ei olisi mitään parisuhdettakaan. Miksi sinä siis jaksat ymmärtää puolisoasi, joka kuvauksesi persusteella käyttäytyy lähinnä kuin itsekeskeinen teini-ikäinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarjoaisin omalle miehelleni vastaavassa tilanteessa varmaan mahdollisuutta lähteä yksin parin viikon etelänlomalle ja järjestäisin itselleni siksi ajaksi kaiken mahdollisen lastenhoitoavun. Mieheni ei ole koskaan valittanut väsymystään mistään vastuusta, joten olisi varmasti noin sanoessaan oikeasti jo todella loppuunpalanut...
Burnoutin ja masennuksen oireita on ollut ilmassa.
Siksipä olen tuota "epäkypsää" käytöstä mieheltä sietänyt, kun olen ajatellut sen liittyvän muutenkin raskaaseen elämäntilanteeseen.
Sanokaa vain marttyyriksi, mutta olen mieluummin yksin kuin katson rakkaan ihmisen kärsimystä vierestä. AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarjoaisin omalle miehelleni vastaavassa tilanteessa varmaan mahdollisuutta lähteä yksin parin viikon etelänlomalle ja järjestäisin itselleni siksi ajaksi kaiken mahdollisen lastenhoitoavun. Mieheni ei ole koskaan valittanut väsymystään mistään vastuusta, joten olisi varmasti noin sanoessaan oikeasti jo todella loppuunpalanut...
Burnoutin ja masennuksen oireita on ollut ilmassa.
Siksipä olen tuota "epäkypsää" käytöstä mieheltä sietänyt, kun olen ajatellut sen liittyvän muutenkin raskaaseen elämäntilanteeseen.
Sanokaa vain marttyyriksi, mutta olen mieluummin yksin kuin katson rakkaan ihmisen kärsimystä vierestä. AP
Sinun olisi paljon parempi tukea miestäsi ohjaamalla hänet ammattiavun piiriin, jos kerran taustalla on masennusta tms. Tuo on karhunpalvelu smiehellesi ja lapsillenne, että mahdollisesti henkisesti tasapainottomassa oleva ihminen saa toteuttaa sairaudenkuvaansa oman mielensä mukaan ja erakoitua perheestään. Samallahan torpedoituvat myös välit lapsiin, jotka varmasti kärsivät tilanteesta, että toineen vanhemmista vain feidaa heidän elämästään.
Kukaan tervejärkinen mies ei hylkää lapsiaan.Tiedän että sitä tapahtuu toki mutta sanoinkin tervejärkinen.Se rakkaus ja suojelunhalu mitä omaa lastaan kohtaan tuntee pitäis olla sisäänkirjoitettu.Samoin kuin se vastuu omista valinnoista.Ei lapset oo mitään kauppatavaraa jotka voi viedä takas kauppaan kun väsyttää.Melkonen mikkihiiri sun miehes.Oiskohan hällä nyt peiliin katsomisen paikka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarjoaisin omalle miehelleni vastaavassa tilanteessa varmaan mahdollisuutta lähteä yksin parin viikon etelänlomalle ja järjestäisin itselleni siksi ajaksi kaiken mahdollisen lastenhoitoavun. Mieheni ei ole koskaan valittanut väsymystään mistään vastuusta, joten olisi varmasti noin sanoessaan oikeasti jo todella loppuunpalanut...
Burnoutin ja masennuksen oireita on ollut ilmassa.
Siksipä olen tuota "epäkypsää" käytöstä mieheltä sietänyt, kun olen ajatellut sen liittyvän muutenkin raskaaseen elämäntilanteeseen.
Sanokaa vain marttyyriksi, mutta olen mieluummin yksin kuin katson rakkaan ihmisen kärsimystä vierestä. APSinun olisi paljon parempi tukea miestäsi ohjaamalla hänet ammattiavun piiriin, jos kerran taustalla on masennusta tms. Tuo on karhunpalvelu smiehellesi ja lapsillenne, että mahdollisesti henkisesti tasapainottomassa oleva ihminen saa toteuttaa sairaudenkuvaansa oman mielensä mukaan ja erakoitua perheestään. Samallahan torpedoituvat myös välit lapsiin, jotka varmasti kärsivät tilanteesta, että toineen vanhemmista vain feidaa heidän elämästään.
Kiitos, näin täytyy tehdä. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Antakaa erityislapsi adoptioon ja jatkakaa pikkuperheenä <3
tekisin näin. teen töitä kehitysvammaisten kanssa ja pakko sanoa että laittaisin oman erikoislapsen heti adoptioon. näen joka päivä miten rankkaa työ niiden kanssa on ja kaiken surullisinta on että ei se elämä helpotu vaikka ne kasvaa. eli heti pois niin säästyy avioliitto ja toisen lapsen lapsuus ja nuoruus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Antakaa erityislapsi adoptioon ja jatkakaa pikkuperheenä <3
tekisin näin. teen töitä kehitysvammaisten kanssa ja pakko sanoa että laittaisin oman erikoislapsen heti adoptioon. näen joka päivä miten rankkaa työ niiden kanssa on ja kaiken surullisinta on että ei se elämä helpotu vaikka ne kasvaa. eli heti pois niin säästyy avioliitto ja toisen lapsen lapsuus ja nuoruus
Ja höpöhöpö sinä mitään kehitysvammaisten kanssa työtä tee, vaan olet vain emätrolli. Ei lapsi ole mikään reklamoitava tuote joka pistetään johonkin laitokseen jos "tavara ei olekaan priimaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset ei ole syyllisiä teidän rankkaan arkeen. Syyllisiä olette te aikuiset. Eläkää lasten kanssa teidän elämäänne. Ei tarvitse olla sellaista, mitä sitten naapureille kehutaan ja fbssa hehkutetaan. Jaksaminen tulee siitä, kun on rehellinen omassa elämässään.
Nimenomaan lapsethan tässä ovat tilanteeseen syyllisiä. Jos olisivat kunnollisia, ongelmaa ei olisi
Mitä? Siis onko tällaisia marttyyrikuningattaria oikeasti olemassa? Voih jatkan onnettomana lasteni hoitamista kunhan mies voi olla onnellinen? Sulla tulee olemaan tosi terveät lapset ja marttyyrinkruunuja ei oikeasti jaella kenellekään.
Ryhdistäydy ja lakkaa miehen lapsellisuuden mahdollistaminen. Lapset on tehty ja ne pitää hoitaa vaikka just nyt ei sattuisi nappaamaan ja onnellisuus kärsii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millainen isä ei halua huolehtia omista lapsistaan.
Vastaus: kelvoton.
Olen todella pahoillani.
Etsikää erityislapselle hyvä hoitokoti hyvissä ajoin.Hän ehtii sopeutua sinne ja voitte silloin tällöin
hakea hänet kotilomalle. Terveelle lapsellekin varmaan paras vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi tulla jollekin yllätyksenä mutta ei niitä erityislapsia kyllä kukaan adoptoi.
Sijaisperheeseen on varmaan mahdollista päästä jollei oireilu nyt ole ihan mahdotonta.
Olen itsekin sijaisäiti. Mietityttää vaan että aika superihmisiä meitä näköjään pidetään kun oletetaan että tosta vaan joku hoitaa erityislapset joita oma perhe ei jaksa hoitaa vaikka perheessään vain 2 lasta. Sijaisperheessä on aika usein enemmän ja niin sitä vaan jaksetaan.
Miten tämä kuulostaa ihan siltä, että mies pohjustelee sitä, ettei tarvitse jatkossa osallistua arkeen tai edes kohdella perhettään hyvin? Joko tsekkasit toisen naisen mahdollisuuden?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ap, et tunnu huomaavan toistuvaa kuviota: mies on uupunut, burn-outissa perhearjen takia, nyt sinä lupaat ottaa yksin kaiken vastuun perheestä --- ööh kuinkakohan kauan kestää kunnes sinä olet itse loppuunpalanut? Kuka sitten niitä lapsia hoitaa?
Tuollaiset tilanteet, joihin ei puututa, tuppaavat päättymään tragedioihin kun ihmiset ajavat itsensä loppuun.
Tunnustakaa itsellenne, läheisillenne ja viranomaisille ettette pärjää yksin ettekä edes kaksin. Pyytäkää apua tilanteeseenne joka taholta ja tehkää se pian.
Myös avioliitto kannatta yrittää pelastaa, koska sehän on lastenkin etu. Ja vaikka mies haluaisi erota, eihän se muuta teidän kuviota ollenkaan, koska eihän mies voi lapsistaan erota.
Ymmärrän tietyllä tapaa ap:n tunteet. Nyt kun olen vuosia pyörittänyt lapsiperhe-elämää, niin ymmärrän myös niitä vanhempia, jotka eivät tätä kestä ja lähtevät, eroavat tai ottavat etäisyyttä perheeseen. Tällainen elämä koettelee enemmän joitakin persoonia kuin toisia ja joskus sitten kai vain kamelin selkä katkeaa. En tiedä onko se oikein vai väärin ja ketä kohtaan, mutta ymmärrän nykyisin, miksi jotkut tekevät tällaisen valinnan.
Itse olen nyt vuosia katsellut, miten mies ikään kuin kääriytyy kokoon eikä oikein pysty nauttimaan tästä. Tuntuu toisen puolesta pahalta, koska haluaisin kovasti, että hän olisi onnellinen. Mieheni on erakko ja introvertti, ahdistuu metelistä ja sotkusta eikä oikein vain pääse sisälle tähän juttuun. Kaipaa omaa tilaa ja rauhaa kotona, että voisi puuhastella niiden juttujensa parissa. Joku pari tuntia silloin tällöin ei riitä hänelle. Ei kyllä riitä minullekaan, mutta osaan kai sitten vain häntä paremmin "uhrautua". Tiedän, ettei pitäisi "uhrautua", mutta en tiedä miten muutenkaan olla hyvä äiti kuin vain lakata ajattelemasta sitä, mitä oikeasti haluaa ja tehdä sitä, mitä pitää. Ja nyt ei siis ole kyse omasta ajasta, sillä sitä saan viikottain oman haluni mukaan 3-7h, mikä ei kyllä oikein riitä itselleni.
Mieheni on siis ihan hyvä isä. Tekee kotitöitä, viettää lasten kanssa aikaa ja muuta sellaista. Uskon kuitenkin, että hän olisi sekä onnellisempi että parempi isä jos eroaisimme ja hän saisi olla etäisä. Ei olla eroamassa tai muuttamassa erillemme, mutta ymmärrän siis ap:n pointin.
Toivoisin, että käsitys siitä, miten monella eri tavalla voi olla hyvä vanhempi, laajenisi. Joskus voi olla ihan hyvä valita itsensä ennen lapsia, että kykenee ja pystyy olemaan hyvä vanhempi ja itsekän onnellinen. Me ihmiset olemme kuitenkin hyvin erilaisia.
Ja höpöhöpö sinä mitään kehitysvammaisten kanssa työtä tee, vaan olet vain emätrolli. Ei lapsi ole mikään reklamoitava tuote joka pistetään johonkin laitokseen jos "tavara ei olekaan priimaa
en ole trolli vaan ihan oikeasti olen töissä kehareiden kanssa. ja ihan oikeasti ajattelen että jos ihminen on niin vammainen että tarvii 24/7 lapsenvahdin että pysyy elossa niin saa kyllä laittaa laitokseen ja unohtaa. en laittas omaa elämä ja vapa-aika sellaisen. 37/vko riittää eikä se palkka ole niin hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tietyllä tapaa ap:n tunteet. Nyt kun olen vuosia pyörittänyt lapsiperhe-elämää, niin ymmärrän myös niitä vanhempia, jotka eivät tätä kestä ja lähtevät, eroavat tai ottavat etäisyyttä perheeseen. Tällainen elämä koettelee enemmän joitakin persoonia kuin toisia ja joskus sitten kai vain kamelin selkä katkeaa. En tiedä onko se oikein vai väärin ja ketä kohtaan, mutta ymmärrän nykyisin, miksi jotkut tekevät tällaisen valinnan.
Itse olen nyt vuosia katsellut, miten mies ikään kuin kääriytyy kokoon eikä oikein pysty nauttimaan tästä. Tuntuu toisen puolesta pahalta, koska haluaisin kovasti, että hän olisi onnellinen. Mieheni on erakko ja introvertti, ahdistuu metelistä ja sotkusta eikä oikein vain pääse sisälle tähän juttuun. Kaipaa omaa tilaa ja rauhaa kotona, että voisi puuhastella niiden juttujensa parissa. Joku pari tuntia silloin tällöin ei riitä hänelle. Ei kyllä riitä minullekaan, mutta osaan kai sitten vain häntä paremmin "uhrautua". Tiedän, ettei pitäisi "uhrautua", mutta en tiedä miten muutenkaan olla hyvä äiti kuin vain lakata ajattelemasta sitä, mitä oikeasti haluaa ja tehdä sitä, mitä pitää. Ja nyt ei siis ole kyse omasta ajasta, sillä sitä saan viikottain oman haluni mukaan 3-7h, mikä ei kyllä oikein riitä itselleni.
Mieheni on siis ihan hyvä isä. Tekee kotitöitä, viettää lasten kanssa aikaa ja muuta sellaista. Uskon kuitenkin, että hän olisi sekä onnellisempi että parempi isä jos eroaisimme ja hän saisi olla etäisä. Ei olla eroamassa tai muuttamassa erillemme, mutta ymmärrän siis ap:n pointin.
Toivoisin, että käsitys siitä, miten monella eri tavalla voi olla hyvä vanhempi, laajenisi. Joskus voi olla ihan hyvä valita itsensä ennen lapsia, että kykenee ja pystyy olemaan hyvä vanhempi ja itsekän onnellinen. Me ihmiset olemme kuitenkin hyvin erilaisia.
Kiitos todella paljon, että kommentoit. Ymmärsit selvästi, mitä oikein tarkoitin vaikka olen kirjoittanut tilanteestamme aika niukasti. AP
En mielelläni vedä tätä yh-korttia esiin, mutta nyt on pakko.
Totaaliyksinhuoltajan on välillä kovin vaikea ymmärtää kahden huoltajan perheitä, jossa ei jakseta omia lapsia. Kun on kaksi aikuista, toinen voi aina järjestää itselleen omaa aikaa. Toinen pääsee harrastuksiin, toinen voi hoitaa kaupat ja asiat yksin. Jos lapset nukkuvat huonosti, kaksi aikuista voi jakaa valvomisvuorot.
Kun olet yksin, olen yksin jokaisen huonosti nukutun yön jälkeen aamuisin, kun lapsi kiukuttelee. Sitä vaan on jaksettava. Vuodesta toiseen.
Ja koska en aina jaksa, niin osaan pyytää apua.
Siksi sanon sinulla AP, että nyt ryhdistäydytte molemmat, sinä ja miehesi. Niin kuin täällä on jo moneen kertaan todettu, avioero ei ole mikään ratkaisu - paitsi helvetin kätevä sinun miehellesi. Hakekaa apua jaksamiseenne. Ei ole lapsille hyväksi, jos vanhemmat väsyvät. Lasten näkökulmasta vanhempien ero ei tietenkään ratkaise yhtään mitään.
Kiva pieni marttyyriasenne sullakin, ap. "Lähde sinä, en kestä katsoa tuskaasi koska rakastan sinua niin paljon, mutta oman tuskani voin kantaa.." Kyllä kuulkaa lapset aikuisena kiittää, että äiti oli melodramaattinen marttyyri ja isä kunnon lapanen, joka ei jaksanutkaan olla aikuinen ja isä.
Ihan käsittämätöntä touhua, molemmilta. Lapsiraukat.