Mieheni on ilkeä

Enpä uskonut että tämäkin päivä tulee eteen, että valitan tuntojani Aihe Vapaalle. Mutta tässäpä sitä ollaan. Olen aina ollut yksinäinen, minulla on vain yksi ystävä, mutta en halua puhua näistä asioista hänelle, hävettää liikaa. Äitini on minulle läheinen, mutta en halua kuormittaa häntä tällä asialla.
Ongelmana on siis ilkeä aviomies. Tapasimme kauan sitten ja ystävystyimme nopeasti. Olemme aina olleet samoista asioista kiinnostuneita, meillä on yhteisiä harrastuksia ja jaamme paljon samanlaisia mielipiteitä. Usean vuoden ystävyyden jälkeen aloimme tapailla, ja tulinkin nopeasti raskaaksi. Raskaus ei ollut suunniteltu, mutta sopeuduimme asiaan nopeasti. Yhteenmuutto ja raskausaika menivät hyvin, muutamia pieniä riitoja oli, mutta ne kuulunevat asiaan. Lapsemme syntyi täysiaikaisena ja terveenä, ja kaikki meni hyvin. Öisin väsyneenä lasta imettäessäni mietin, kuinka onnekas olinkaan, sillä mieheni auttoi minua yösyöttöjen lomassa muun muassa tuomalla minulle vettä ja vaihtamalla vauvan vaipan.

En oikein tiedä missä vaiheessa asiat alkoivat mennä pieleen. Jossakin vaiheessa vain huomasin mieheni olevan minulle ilkeä yhä useammin. Tällä hetkellä ilkeyttä esiintyy monta kertaa viikossa. Mies hermostuu minulle näennäisesti turhista asioista, analysoi puheitani muun muassa väittämällä että olen hänelle vihainen vaikken olisi, ja lopulta hän alkaa huutaa ja sitten mollaa minua siitä että itken. Hän saattaa sanoa muun muassa, että "Olet sinäkin yhdenlainen, just tuommonen v-tun ihmeellinen tyyppi", kysyy että "Miks sun pitää olla noin v-tun dramaattinen" ja lopulta vielä huutaa että "Jaa mitä, alatko taas märsäämään? Märytessäkö tää koko päivä ja ilta taas menee?"

Olen huomannut, että minussa on syttynyt jokin puolustusrefleksi. Kun tilanne on ohi ja mies rauhoittuu ja haluaa puhua, en pysty toistamaan hänen sanomiaan pahoja asioita. Tiedän että hän on sanonut pahasti, mutta tuntuu kuin yrittäisin pitää vettä käsissäni, muistikuvat vain valuvat pois enkä pysty muistamaan tai sanomaan mitään. Mies on myös itse haluton oma-aloitteisesti tunnustamaan sanomisiaan.

Mies käy töissä, rahatilanteemme on kohtuullinen, miehellä on mielekäs harrastus kaksi kertaa viikossa ja hänellä on tiivis ystäväpiiri. Olen kuitenkin huomannut, että hän viihtyy ystäviensä kanssa juomassa yhä useammin. Myös juomingeista sovittuaan hän ei puhu juuri mistään muusta. Kotona hän ei juo koskaan, juomaan lähtee 1-2 kertaa kuukaudessa, mutta juo aina kaatokännit ja tosiaan "mehustelee" asialla viikkokausia etukäteen. Ennen hän ei juonut koskaan, sillä hänellä on historiaa alkoholiongelmista ajalta ennen seurusteluamme. Itse käyn juhlimassa kerran 2-3 kuukaudessa, ystävääni näen pari kertaa kuussa.

Tilanne kärjistyi toissapäivänä kun olimme lähdössä ulos lapsemme kanssa. Puin lapselle välikausihaalarin, jonka ajattelin olevan ok koska ulkona oli melko lämmintä. Puettuani lapsen mies lähti edeltä hänen kanssaan pihalle ja minä jäin pukemaan ulkovaatteita itselleni. (Jatkuu)