Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mistä voimia ja iloa parisuhteeseen puolison sairastuttua?
29.04.2017 |
Otsikossa se kysymys tulikin. En tiedä, löytyykö tältä palstalta ketään joka osaisi ja haluaisi aiheesta keskustella, mutta yritän. Tänään kunnon ollut taas huonompi päivä, eikä oikein jaksaisi.
Mieheni on sairastunut etenevään sairauteen pari vuotta sitten ja meillä on 3 lasta. 2 on alakoulussa ja 1 reilusti alle kouluikäinen. Miehen tilanne etenee aika vauhdilla valitettavasti. Hän ei juurikaan pysty osallistumaan mihinkään, päivät täyttyvät lähinnä tietokoneella istumisesta tai tv:n katselusta. Lähteminen mihinkään on vaikeaa, kun mukaan on pakattava aina vähintään rollaattori, tai sitten pyörätuoli. Minulle sekään ei ole mikään ongelma sinänsä mutta mieheltä kaikki "virkistys"reissut tahtovat enemmänkin viedä voimia kuin tuoda niitä.
Miestäni en moiti mistään ja olen yrittänyt parhaani mukaan häntä tietenkin auttaa ja olla tukena. Välillä on vaan tosi raskasta olla lapsille äitinä & isänä yhtä aikaa. Hoidan kaikki harrastusjutut, kouluasiat, ylipäätään kaiken mitä tehdään, yksin. Tänään viimeksi iski hyvin ontto ja tyhjä olo kun olimme kaupungilla lasten kanssa yhdessä tapahtumassa. Myönnetään, olin ja olen kateellinen perheille, jotka pystyvät viettämään aikaa koko porukalla, ja missä isä pystyy vaikka leikkimään lasten kanssa. Ylipäätään yhteisestä ajasta ja tasapuolisuudesta myönnän että olen kateellinen. En siten, että toivoisin kenellekään mitään pahaa, vaan siten että itse vain unelmoin sellaisesta. Etten olisi yksin vastuussa kaikesta.
Miestäni en halua näillä ajatuksilla kuormittaa koska en halua hänen todellakaan syyllistyvän mistään yhtään enempää. Hänellä tässä tietysti vielä pahempaa on. Hän on usein ärtynyt, vihainen ja ilkeäkin mutta en toisaalta ihmettele sitä yhtään.
Mistähän sitä saisi lisää energiaa, niin että arkeen tulisi enemmän iloa? Vertaistapaamisessa kävin kerran mytta siellä oli itseäni 30-40 vuotta vanhempia ihmisiä. Miestäni ei kiinnosta mitkään sellaiset.
Minun voimat menevät nyt töissä käyntiin (rahan tienaamiseen) ja arjen pyörittämiseen mutta toivoisin että jotain muutakin elämässä meille vielä olisi... yleensä jaksan kyllä ihan hyvin mutta joskus tulee näitä päiviä kun en. Haluaisin kuitenkin lapsille hyvän lapsuuden, etteivät hirveästi kokisi jäävänsä paitsi.
Kommentit (22)
Samaa täällä. Puoliso parantumattomasti sairas. Ensin mies vähän masentui mutta kun tsemppasin ja tapasi sukulaisiaan olen huomannut että kaikki virkistyminen on tapahtunut minun kustannuksella. Puoliso mollaa minua melkein kaikesta, kilpailee terveydestä ja jaksamisestaan minun kanssa eli näyttelee minulle huonompaa kuin oikeesti on. Myös lempilapsilleen näyttelee parempaa ja ei niin mukaville huonompaa kuin on. Yllätyn tuttaviemme seurassakin kun esittää aina niin virkeetä ja kotona istuu vaan ja murjottaa, laiminlyö minut monella tavoin, kaikessa on eri mieltä aivan kuin yrittäisi saada minua masentumaan ilkeydellään. Hänen persoonansa huonot puolet on vahvistuneet ja hyvät vähentyneet. Voiko ihminen olla oikeesti noin kamala? Aikuiset lapsemme ovat vaan huolissaan isänsä voinnista, minun jaksamisesta ei kukaan. Surullisena muistan välillä kuinka meillä oli ennen mukavaa ja paremmin kunnes sairaus tuli kuvioon ja kaikki muuttui. Miten jaksan tätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Voi, olen pahoillani puolestasi. Asuuko miehesi edelleen kotona vai onko hän jossain hoidossa? Meillä ei oikein tiedä vielä miten sairaus tulee käyttäytymään. Ei tiedä yhtään mikä tilanne on vuoden, 5 tai 10 vuoden päästä.
Joo siis minäkin olen kateellinen jopa omille vanhemmilleni, jotka nyt ~40 avioliittovuoden jälkeenkin reippaileevat ja matkustelevat kahdestaan ympäri maailmaa aina kaikki lomat. Ihanaa että ovat saaneet olla terveitä, vaan se pudotus tänne meidän arkeen on aika valtava. Kateus on säälittävää mutta suotakoon se minulle, kun arkisin olen yleensä niin tiltissä etten jaksa edes iltauutisia katsoa.
Pitää yrittää vielä miestä saada harkitsemaan edes sitä avustaja-asiaa. Laitoskuntoutuksee minä en voi häntä pakottaa. Avopuolella käy kyllä. Ehkä mieskin on vielä niin käpertynyt omaan sairastumiseensa ja katkerakin, ettei pysty minun kantiltani tätä arkea katsomaan. Joskus olen varovasti ottanut puheeksi niin ei oikein ole onnistunut, vaan hän lähinnä suuttuu ja sanoo happamasti että vaihtaisi osia kanssani milloin vain.
Muutenkin on tässä tarpeeksi kaikenlaista niin turhia riitoja haluan ainakin välttää.
Ap