Siivoojan palkka ja työtehtävät
Ennen meillä kävi säännöllisesti siivooja kerran viikossa 4h, asuntomme on vähän alta 100m2 ja kahdessa kerroksessa. Entinen siivooja oli hyvä ja hänen kanssa homma toimi vuoden päivät, kunnes hän muutti pois Suomesta takaisin kotimaahansa. Hänelle maksoimme 65e/kerta, ja nyt hakusessa olisi samankaltainen sopimus jonkun muun kanssa. Testasimme kahta eri siivousalanfirmaa, ja molemmat olivat kauheita pettymyksiä! Kotona ei todellakaan ollut siistiä, pölyä näkyi siellä täällä ja lattioita ei oltu pyyhitty kostealla.. Tätä en voi käsittää, koska asuntomme ei tosiaankaan ole niin iso ettei neljässä tunnissa tätä ehtisi tekemään.. Niin ja lapsia meillä ei ole ollenkaan, joten ei missän ei loju mitään tavaroita vaan kaikelle on oma paikkansa. Tästä johtuen aikaa ei siis kulu tavaroiden järjestelyyn.. Näihin firmoihin soitellessani ovat vastaukset olleet tyyliin, että kaappien päältä ei pyyhitä pölyjä, eikä raskaita huonekaluja kuten sohvia ja sänkyjä aleta siivoamaan. Siis mitä ihmettä??! Ymmärrän kyllä jos ei aina jää aikaa tuohon 4 tunnissa, mutta kyllä pitäisi vähintään kerran kahdessa viikossa tuo pystyä tekemään. En tarkoita, että siivoojan pitäisi sänkyä/sohvaa kantamaan, mutta ihan normaali siirtäminen varmasti ei ole liikaa pyydettyä..
Mitä mieltä olette? Onko palkka tarpeeksi neljän tunnin työstä kerran viikossa? Olettaen, että maksamme sen suoraan käteen. Ja voiko tällä summalla olettaa, että sen sohvankin takaa olisi imuroitu/mopattu?
Kommentit (23)
Itse siivoan pimeästi kerran viikossa yhden tutun talon. Aika iso kai on, 4 makuuhuonettakin. Neliöistä en tiedä. Pitää vain puistella matot, pyyhkiä peilit, pestä vessoissa pöntöt ja lavuaarit, pyyhkiä tasot, imuroida ja luututa lattiat. Eli ei kovin perusteellinen siivous (koska ei esim pidä pestä uunia ja jääkaappia sisäpuolelta, järjestellä pyykkejä kaappiin).Noin 2,5h kestää, työnjälkeä kehuttu. 40€ palkka, joka on mielestäni turhan iso.
Vierailija kirjoitti:
Naurettava summa neljän tunnin työstä. Oikeasti.
Jos siivooja on pimeästi, hinta menee. Jollei, hinta on noin tuplasti tuon.
Miten sänky siivotaan? Sängyn alta pölyt pois, petivaatteiden vaihto vai sängyn runko-osien pesu rätillä?