Lue keskustelun säännöt.
Paletti hajoaa kohta, tai minä hajoan!
28.04.2017 |
Elän ruuhkavuosia sanan varsinaisessa merkityksessä. On kaksi lasta ja koira ja mieskin talossa. Tykkään työstäni ja olen siitä innostunut ja turhauttaa kun ei ole aikaa panostaa siihen tarpeeksi. Työpäivät ovat repaleisia ja tuhat ja sata asiaa menossa koko ajan. En kyllä saa työstäni mielestäni ansaitsemaani arvostusta ja se on erittäin turhauttavaa ja vällillä ihan konkreettisesti masentavaa.
Työpäivän jälkeen olen usein henkisesti aika väsynyt enkä kaipaisi muuta kuin lukemista tai aikaa oman harrastuksen parissa.
Mutta noita lapsia kun on tullut tehtyä ja molemmat alkavat olla haastavassa esiteini-iässä, niin helppoa ei ole. Illat menee usein heitä kuskaillessa harrastuksiin, niin että omaan en ehdi niin usein kuin haluaisin. Lisäksi on kaiken maailmaan koulun sekä harrastuksien puitteissa myyjäistä, tapahtumaa jne. mihin vanhempia osallistetaan leipomisilla, vaatteiden jne. hankinnoilla. Yleensä arki-iltaisin olen liikkeellä aamu 5.30 lähtien iltaan 21.30, milloin ehdin istahtaa sohvalle. Siinä olisi sitten se parisuhdeaika, mutta tuossa vaiheessa haluan vain laittaa luurit korvalle ja tyhjentää aivot katsomalla hömppää.
Välit lastenkin kanssa on kiristyneet ja he valittavat milloin mistäkin pikkujutusta ja luuria tulee usein korvaan puhelinkeskustelun päätteeksi, niin kuin äskenkin. Olen jo töissä ja puhelun jälkeen kyyneleet nousivat silmiini silkasta väsymyksestä ja vitutuksesta tätä elämää kohtaan. Aina on kiire jonnekin tai pitää tehdä jotain, tukehdun kohta tähän jatkuvaan joka suuntaan repimiseen. Toisella lapsella on krooninen, ei onneksi vakava sairaus, mutta vaatii säännöllisiä kontrollikäyntejä.
Toki tiedostan, että lasten vuoksi joutuu uhrautumaan, mutta tuntuu, että kadotan itseni kokonaan, aikaa ei ole edes omille ajatuksille. En voi panostaa työhöni enkä harrastukseeni. Kaikkea vain sutaistaan pintaa raapaisten. Yhteisiä ruoka-aikoja meillä on harvoin eikä ruokaa kyllä ehdi laittamaankaan kuin viikonloppuisin.
Elämä on ihan kaoottista ja pääni ei tunnu enää kestävän tätä menoa. Huono omatunto lasten suhteen vaivaa ja toisaalta korpeaa, että kaikki vapaa-aika menee heidän asioiden järjestelyyn.
En tiedä mitä tekisin. Erotako, jotta saa edes viikon rauhan kaikesta säätämisestä?
Kommentit (40)
Eikä lapsesi ole jo niin isoja, että osaisivat ehkä kulkea itsekseen harrastuksiin? Tai kulkea kimppakyydillä mahd. harrastuskavereiden mukana? Osallistuuko mies lasten harrastuskuskauksiin ja koulujuttuihin? Kaikkiin koulun kissanrisitiäisiin ei ole pakko osallistua, vaikka siihen suuntaan koetetaankin painostaa.
Hektiseltähän tuo sinun elämäsi vaikuttaa, samoin koko nykyaika - vaatimuksia tulee sieltä täältä. Kaikessa mahdollisessa kannattaa miettiä, miten kunkin asian saisi junailtua mahdollisimman vaivattomaksi. Onko mahdollista saada apuja joltain sukulaiselta, ystävältä? Tässä hetkessä se ei tietenkään paljon helpota, mutta sanonpa silti, että muutamien vuosien päästä helpottaa, kun lapset ovat isompia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tilanne on sun miehesi vika?
Palkkaa vaikka joku opiskelija auttamaan koiran lenkityksessä ja lasten harrastuskuskailussa. Ehkä joku opiskelija myös ompelee ja leipoo ym. harrastuksen/koulun tapahtumiin pientä korvausta vastaan. Ja ukko pihalle, jos siitä ei ole mitään iloa? Tota tahtia on kyllä jotenkin höllättävä, koska kohta iskee burn out ja masis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä sopia muiden lasten vanhempien kanssa yhteisiä harrastuskyytejä edes toiseen suuntaan. Toinen vaihtoehto on hyödyntää se aika kun lapsi on harrastuksessa lenkkeilyyn, joka ei ole aikatauluun sidottu harrastus mutta nollaa päätä. Mitä tulee harrastusten myyjäisiin, mene siitä missä aita on atalin, pyydä anoppia, ystävää, miehen siskoa, omaa äitiä apuun leipomusten kanssa. Kuulostaa keski-iän stressiltä, joka ei ole pelästään olosuhteiden luomaa. Mites miehesi panostus tässä kaikessa? Pidä kerran viikossa arki-ita, jolloin vetovastuu ei ole sinun. Olet selkeästi suorittaja tyyppi. Pitää luopua jostain saadakseen tilalle jotain. Avioero tuossa tilanteessa ei auta mitään.
Mä en tajua tätä nykyaikaa, kun vanhempien pitäis käydä lastensa puolesta koulua ja harrastaa. Kaikki omatoimisuus on lapsilta kadonnut, joka paikkaa pitää autolla kyytsätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä se isä nyt on?
Elää sitä samaa arkea, kuin ap sillä erolla ettei hän ei ole täällä uhriutumassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Palkkaa vaikka joku opiskelija auttamaan koiran lenkityksessä ja lasten harrastuskuskailussa. Ehkä joku opiskelija myös ompelee ja leipoo ym. harrastuksen/koulun tapahtumiin pientä korvausta vastaan. Ja ukko pihalle, jos siitä ei ole mitään iloa? Tota tahtia on kyllä jotenkin höllättävä, koska kohta iskee burn out ja masis.
Burnoutin tai masennuksen oireita minulla muelestäni onkin jo, en tiedä kumpaa. Tuntuu,että olen nykyään joko kiukkuinen tai itkuinen kaiken aikaa. Työkaverienkin turhanpäiväinen small-talk ärsyttää kun pitäisi keskittyä töihin.
Mies on menossa mukana, mutta valitettavan usein ainakin koulujutut on täysin vastuullani. Hän matkustaa jonkin verran työssään, joten ei ole aina mukana säätämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se isä nyt on?
Elää sitä samaa arkea, kuin ap sillä erolla ettei hän ei ole täällä uhriutumassa.
Niin, tai makaa sohvalla sillä välin, kun rouva tekee kaiken. Sellaisia monet miehet ovat, valitettavasti. Ap:n teksti viittaa siihen, että sellainen tyypillinen Suomimies-vätys siellä kotona loisii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko pakko olla noin lapsellinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palkkaa vaikka joku opiskelija auttamaan koiran lenkityksessä ja lasten harrastuskuskailussa. Ehkä joku opiskelija myös ompelee ja leipoo ym. harrastuksen/koulun tapahtumiin pientä korvausta vastaan. Ja ukko pihalle, jos siitä ei ole mitään iloa? Tota tahtia on kyllä jotenkin höllättävä, koska kohta iskee burn out ja masis.
Burnoutin tai masennuksen oireita minulla muelestäni onkin jo, en tiedä kumpaa. Tuntuu,että olen nykyään joko kiukkuinen tai itkuinen kaiken aikaa. Työkaverienkin turhanpäiväinen small-talk ärsyttää kun pitäisi keskittyä töihin.
Mies on menossa mukana, mutta valitettavan usein ainakin koulujutut on täysin vastuullani. Hän matkustaa jonkin verran työssään, joten ei ole aina mukana säätämässä.
En tiedä mistä päästä menoja pitäisi karsia, mutta jostain on karsittava!!!Sairausloma töistä ei ratkaise itse ongelmaa, mutta toisaalta toisi hetken aikaa hengähtää. Ja sulle on saatava psykologista tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se isä nyt on?
Elää sitä samaa arkea, kuin ap sillä erolla ettei hän ei ole täällä uhriutumassa.
Niin, tai makaa sohvalla sillä välin, kun rouva tekee kaiken. Sellaisia monet miehet ovat, valitettavasti. Ap:n teksti viittaa siihen, että sellainen tyypillinen Suomimies-vätys siellä kotona loisii.
Tiedätkö miksi koirat nuolevat pallejaan?
Olen sivusta seuraillut yhtä kollegaani, joka työpäivät liihottelee siellä täällä ja työt tuppaavat jäämään tekemättä. Istuu sitten iltamyöhään työpaikalla varsinaisia työtehtäviään hoitamassa.
Olen siis töissä sellaisessa paikassa, missä pääasia on, että työt tulevat tehtyä, ei niinkään se, että istuu koko työajan työpöytänsä ääressä, mikä näyttää olevan tällaisten liihottelijoiden tuho.
Kannattaisiko sinunkin istahtaa alas, ja 1. miettiä, mikä on oikeasti välttämätöntä ja luopua kokonaan ei-välttämättömästä 2. miettiä, miten saisit asiat hoidettua helpommin ja nopeammin ja voisivatko lapset / mies hoitaa jotkut asiat itse 3. keskittyä tekemään yhtä asiaa kerralla ja kunnolla.
Mies ja lapset mukaan kotitöihin ja koiran hoitoon, ja jokainen huolehtii pääsääntöusesti "oman tonttinsa" (lapsilla koulu + harrastukset, vanhemmat katsotte vain pintapuolisesti, että hommat hoituu)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se isä nyt on?
Elää sitä samaa arkea, kuin ap sillä erolla ettei hän ei ole täällä uhriutumassa.
Niin, tai makaa sohvalla sillä välin, kun rouva tekee kaiken. Sellaisia monet miehet ovat, valitettavasti. Ap:n teksti viittaa siihen, että sellainen tyypillinen Suomimies-vätys siellä kotona loisii.
Tiedätkö miksi koirat nuolevat pallejaan?
Mene sinä trolli nyt nuolemaan vaikka omia pallejasi.
Kovaa peliä Porvoossa. Jos leikitään että aloitus on totta, niin sehän on vain osoitus siitä että kaikkea ei voi saada. Tai sitten pitää olla ääretön määrä tuuria, että kerkeää yhdistämään lapsiperheilyn, omat harrastukset, panostamaan työhönsä ja pitämään vielä huolta kodista.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä se isä nyt on?
Elää sitä samaa arkea, kuin ap sillä erolla ettei hän ei ole täällä uhriutumassa.
Niin, tai makaa sohvalla sillä välin, kun rouva tekee kaiken. Sellaisia monet miehet ovat, valitettavasti. Ap:n teksti viittaa siihen, että sellainen tyypillinen Suomimies-vätys siellä kotona loisii.
Tiedätkö miksi koirat nuolevat pallejaan?
Koska voivat.
Jätin sellaisen ja annoin erossa pullistelijalle lähihuoltajuuden. Siinähän makoili parikymmentä vuotta. Ei makoile enää.
Ostin juuri taiteilijaliikkeestä koivuviiluisen paletin, maksoi 34,90.