Pakkoruotsista
Jos pakkoruotsi poistuu, niin saadaanko me ruotsinkieliset sitten vapautus pakkosuomesta? Kyseessähän on kansainvälisesti täysin hyödytön kieli, jolla ei pärjää edes Pohjoismaissa. Vois opiskella vaikka venäjää suomen sijasta.
Kommentit (52)
Pidämme ahkerasti esillä meille tärkeitä kysymyksiä ja meille saa myös esittää omia huoliansa, liittyivät ne sitten Suomen kulttuuriin, kieleen, ympäristöön, kansallisomaisuuteen tai erilaisiin suomalaisuutta tukeviin hankkeisiin. Suomalaisuuden Liitto on rohkea kansalaiskeskustelija, joka tukeutuu perinteisiin mutta on myös eturintamassa muovaamassa tulevaisuuden Suomea.
Kulttuuriministeri Sampo Terho Perussuomalaisten puheenjohtajaksi!
Eduskunnassa äänestettiin kansalaisaloitteesta, joka olisi tehnyt lopun sekä suomenkielisten pakkoruotsista että ruotsinkielisten pakkosuomesta. RKP:n kaikki kansanedustajat vastustivat uudistusta, joten aika heikkoa ap.
Sääntöjensä mukaan liiton tehtävänä on vaalia suomen kieltä, suomalaista yhteenkuuluvuutta ja kulttuuriperinteiden omaleimaisuutta, lujittaa itsenäisyys- ja puolustustahtoa sekä kansanvaltaista ajattelutapaa, edistää kansainvälistä yhteistyötä henkisen ja aineellisen kulttuurin eri aloilla sekä ylläpitää yhteyksiä ulkomailla oleviin suomalaisiin ja suomensukuisiin kansoihin. Liiton erityisenä tavoitteena on pakkoruotsin muuttaminen vapaaehtoiseksi oppiaineeksi maamme suomenkielisissä kouluissa.
Kulttuuriministeri Sampo Terho Perussuomalaisten puheenjohtajaksi!
Kansalaisjärjestöllä tulee olla aineellisia resursse- ja, joiden avulla toteuttaa käytännön toimin- taa. Tämän lisäksi järjestön toiminnan kehit- tämiseksi on oltava henkisiä resursseja, mikä Suomalaisuuden Liitto saa jälleen valtionapua. Tämä merkitsee, että järjestön kehittämiseksi on käytettävissä huomattavasti aikaisempaa enemmän aineellisia resursse- ja. Liiton palveluksessa on nyt aikaisemman yhden sijaan kaksi palkattua työntekijää. Järjestömme toiminta on jo nyt runsasta ja monipuolista.
Suomalaisuuden Liiton käytössä olevat aineelliset resurs- sit ovat luoneet pohjan, joka mahdollistaa laadukkaan toiminnan tuottamisen. Lopputulos riippuukin järjestön käytössä olevista henkisistä resursseista. Toiminnanjohta- jan vastuulla on saada koko järjestön suomenmielinen yh- teisö toimimaan saumattomasti suomalaisuuden hyväksi.
Kulttuuriministeri Sampo Terho Perussuomalasten puheenjohtajiksi!
Unkarin valtiovallan arvostusta Tusványosille ja kaikkien ulkounkarilaisten asiaa kohtaan osoittaa se, että pääministeri Viktor Orbán on esiintynyt kulttuurifestivaalin päätöspäi- vänä usean vuoden ajan. Orbánin puhe ei tänäkään vuonna jättänyt yleisöä kylmäksi. Tieto puheen sisällöstä leviää paikalla olevan median levittämänä niin Unkariin kuin ulkomaillekin.
Kulttuuriministeri Sampo Terho Perussuomalasten puheenjohtajiksi!
Suomalaisuuden Liittoa Tusványos-festivaalilla kiinnosti erityisesti, millä tavoin Unkari vahvistaa unkarilaiskansallis- ta ajattelutapaa, edistää unkarilaista kulttuuria ja ylläpitää suhteitaan ulkomailla asuviin unkarilaisiin.
Kulttuuriministeri Sampo Terho Perussuomalaisten puheenjohtajaksi!
Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja Sampo Terho toivotti omassa puheenvuorossaan vieraat tervetulleik- si. Yleisön mukaansa temmanneessa puheessa hän totesi, että Suomalaisuuden Liitto on jälleen ottamassa merkittävämpää osaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Terho korosti puheessaan suomalaisuutta ja kansallisen identiteetin merkitystä.
Kulttuuriministeri Sampo Terho Perussuomalaisten puheenjohtajaksi!
Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja Sampo Terho ja Unkarin Suomen-suurlähettilään sijainen Miklós Halmai.
Sampo Terho jatkaa Suomalaisuuden Liiton johdossa
Sampo Terho valittiin jatkokaudelle Suomalaisuuden Liiton puheenjohtajaksi järjestön torstaina 17. marraskuuta Helsingin Ostrobotnialla pidetyssä syyskokouksessa. Vuodesta 2009 alkaen Suomalaisuuden Liiton puheenjohtajana toimineella Terholla alkaa ensi vuonna jo yhdeksäs vuosi järjestön puheenjohtajana.
Kulttuuriministeri Sampo Terho Perussuomalasten puheenjohtajaksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsin kieli on ollut pakkokieli jo satoja vuosia suomalaisille
Ei, vaan vuodesta 1970. Sitä ennen ei ollut pakkoruotsia.
Pakkoruotsia on ollut jo satoja vuosia. Pakkoruotsilla on estetty suomenkielisen kulttuurin ja sivistyksen kehitys.
Vuoteen 1863 asti Suomi oli yksikielinen, ruotsinkielinen maa. Tsaari määräsi 20 vuotta kestävän ylimenokauden jonka aikana suomen kielen piti saada tasavertaiset oikeudet ruotsin kielen rinnalla. Meidän omat ruotsinkieliset onnistuivat venyttämään suomen kielen oikeuksia 40 vuotta ennen kuin suomen kieli sai edes teoriassa tasa-arvoisen kohtelun maassamme.
Ongelma on se että suomen kieli ei ole vieläkään tasa-arvoinen ruotsin kielen rinnalla. Tästä on osoituksena se että ruotsinkielellä pääsee opiskelemaan helpommin ja ruotsin kieli on virallinen koko maassa vaikka sitä ei puhuta sisämaassa ja samalla suomen kieli on kielletty Ahvenanmaalla vaikka siellä on 5% suomenkielisiä.
Maailmassa on kaksi kokonaan ruotsinkielistä maata Suomi ja Ruotsi, mutta vain yksi osaksi suomenkielinen maa Suomi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsin kieli on ollut pakkokieli jo satoja vuosia suomalaisille
Ei, vaan vuodesta 1970. Sitä ennen ei ollut pakkoruotsia.
Pakkoruotsia on ollut siitä asti kun suomalaiset alistettiin Ruotsin alle. Peruskoulun pakkoruotsi tuli 70-luvulla. Pakollinen virkamiesruotsi tuli n. 1978 tms.
Suomalaisuuden Liitto on poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka ei harjoita ryhmäedunvalvontaa tai tee poliittisia lehmänkauppoja. Me saamme toimia hyvällä asialla puhtaasti ilon ja aatteen kannustamana. Suomalaisuuden Liitto ajaa nimensä mukaisesti suomalaisuuden asiaa.
Kulttuuriministeri Sampo Terho Perussuomalaisten puheenjohtajaksi!