Lue keskustelun säännöt.
Kaipaan neuvoa ja ajatteluapua - ero edessä?
26.04.2017 |
Lyhyesti tilanne on seuraava:
- yhdessä miehen kanssa pian 20 v
- 2 lasta
- mies on kohdellut jo monen vuoden ajan minua huonosti, minkä myöntää itsekin
- miehellä ollut sivusuhteita ainakin 2, ehkä useampikin. Ei kiellä näitä.
- kun oltiin eroamassa ensimmäistä kertaa oli minullakin sivusuhde, tosin olin jo muuttanut pois kotoa ja palkannut avioerojuristin eli luulin homman olevan selvä. Ei kuitenkaan erottu ja palasin kotiin.
- mies väittää nyt että haluaa jatkaa avioliittoa mutta epäilen että se johtuu lähinnä huonosta omatunnosta.
- mies on tosiaan loukannut minua erittäin pahasti pitkin vuosia enkä usko että voin näitä asioita unohtaa.
Eli onko mitään järkeä yrittää enää pitää tätä hommaa kasassa kun itselläni pyörii nämä menneet asiat mielessä? Tuntuu myös siltä että olisin epäreilu itseäni kohtaan jos jäisin suhteeseen jossa minua on kohdeltu niin kurjasti.
Lähinnä lasten takia yritän nyt miettiä tätä todella tarkasti ennen kuin mitään päätöksiä tehdään.
Kommentit (32)
Vastaavia, eroajatuksia, olen itse miettinyt. Tosin meillä ei ole ollut pettämisisä lainkaan ja varmasti oltaisiin jo erottu jos olisi ollut. Minua on aiemmassa suhteessa petetty ja sen jälkeen olen aina pitänyt tylyn nollatoleranssin pettämisen suhteen.
Nykyisessä liitossa eroon meitä ajaa kai lähinnä tunteiden puuttuminen. Meidän välillä ei ole koskaan ollut sitä kipinää, rakkautta. Raskaaksi tuleminen aikoinaan johti vakiintumiseen. Lapsia on kertynyt neljä. Lasten vuokis lähinnä ollaan yhdessä otu ja kun tulemme kuitenkin hyvin yhdessä toimeen, ei ole aiemmin ollut tarvetta miettiä eroa. Olen pikkuhiljaa alkanut kaipaamaan lämpöä ja syliä ja uskon, ettei lapsista ole kivaa kun vanhemmat eivät koskaan pussaile, ole lähekkäin tai viestitä lämpimiä tunteita toisiaan kohtaan millään tavalla.
Sinun tilanteessasi olisin siis jo eronnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin kuulostaa, että onhan tuossa teidän suhteessa ollut paljon draamaa. Moni olisi jo eronnut.
Mikä teitä oikein pitää yhdessä? Pelkästään lapset vai?
Pariterapia voisi nyt olla kohdillaan. Ensin joku tilanteen nollausaika, asioiden tunnustamiset ja auki puhumiset. Sen aikaa voitte vaikka asua erillään. Jos molemmat ovat täysin rehellisiä ja asiassa mukana, siitä voisi lähteä uusi alku. Mutta helppoa se ei tule olemaan, avioliiton jatkaminen on kuitenkin tahdon asia. Mitään ihastumista ei enää voi tapahtua. Mielestäni parempaa syytä jatkamiseen ei voi olla kuin yhteiset lapset!
Kiitos ajatuksista. Joo draamaa on kyllä ollut ihan riittämiin. Sen takia en oikein enää jaksakaan tätä suhdetta. Pariterapiassa ollaan käyty mutta senkin jälkeen on ollut pettämistä. Enkä kyllä mitenkään usko siihen ettei mies ikinä enää ihastuisi johonkin toiseen ja/tai pettäisi uudelleen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Draama kuuluu elämään, ellei jompi kumpi löydä tossun alla eläjää. Lasten takia kannattaa yrittää.
Puhukaa asia yhdessä läpi, käykää parisuhdeterapiassa, jne. tämä auttoi meillä ja hyvin menee. Osaltaan vanhimman lapsen murrosikä aiheutti pakenemisen tarvetta.
M40, 3 lasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi haluat olla suhteessa ihmisen kanssa, joka pettää jatkuvasti?
Vierailija kirjoitti:
Miksi haluat olla suhteessa ihmisen kanssa, joka pettää jatkuvasti?
Hyvä kysymys. Ei kai tähän muuta syytä ole kuin että haluan pitää perheeni kasassa. Hän on hyvä isä lapsillemme.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten mies on pettäny? Kertapano kännissä vai kuukausien sivusuhde tunteineen?
Vierailija kirjoitti:
Miten mies on pettäny? Kertapano kännissä vai kuukausien sivusuhde tunteineen?
Vuosien aikana ilmeisesti useampi pidempiaikainen sivusuhde.
Viimeisin varmuudella nyt syystalvella. Ei kertapanoja vaan oikeita suhteita.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähde.
Millaisen esimerkin annat lapsillesi jäämällä?
Vierailija kirjoitti:
Lähde.
Millaisen esimerkin annat lapsillesi jäämällä?
No se tässä arveluttaakin. Kummatkin ovat vieläpä poikia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on käynnissä sama tilanne. Meilläkin on pari lasta ja heidän takia olen jäänyt suhteeseen, josta myös olen aikaisemmin lähtenyt. Erottukin ollaan virallisesti.
Kun lapset olivat pieniä, oli helppo "ottaa takaisin" puoliso. Nyt ollaan taas umpikujassa, henkisesti ja kai lähinnä minun puoleltani. Terapiatkin on joskus kokeiltu.
En vain osaa sitä viimeistä ratkaisevaa tekoa tehdä, vaikka tiedän etten tahdo jäädä tähän suhteeseen enää. Syytkin ovat samankaltaisia kuin ap.lla, lisäksi mukana kuvassa puolison alkoholismi, minkä hän kieltää. Pelkään eniten sen ohessa, kuinka iso shokki ero lapsille on, että pysyykö se juominen hallinnassa eron jälkeen.
Edessä siintää mielikuvissa olotila, jossa ei tarvise käyttää energiaa ahdistushuoliin suhteesta ja miehestä. Vapaus. Eli toinen jalka on jo ovesta ulkona, mutta kyllähän tämä pelottaa. Toisaalta en tahdo, että lapsemme saavat elää vanhempien kieroutuneen suhteen piirissä. Eli se on myös ponnin tehdä vaikea päätös.
Kukaanhan näitä ratkaisuja ei voi toisen puolesta tehdä, valitettavasti... Olen kyllä salaa toivonut, että jospa ero alkaisi miehen aloitteesta, ja toisi helpotuksen tilaan.
Olen keskustellut läheisimpien ihmisten kanssa, ja on helpottavaa, kun he ovat kartalla tilanteesta ja antavat tukensa. Ymmärrys on mun mielestä just se paras tuki, joka on pitänyt mut voimissani.
Kai sinäkin ap olet kertonut rehellisesti luotetuillesi tilanteesta? Jos et, niin harkitse sitä tai terapeutille huolien purkamista.
Mun mielestäni miehesi ei rakasta sinua. Jos rakastaisi aidosti ja oikeasti, pariterapiassa viimeistään olisi pettämisasiat keskusteltu halki poikki ja pinoon ja hän oikeasti haluaisi toimia ja rehellisesti yrittää elää toisin. Sitähän hän ei ole toimillaan senkään jälkeen osoittanut, eli hän on pelimies. Pelaa pelejä naisten kanssa omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Myös sinun.
Syy miksi hän haluaa jatkaa, on varmaan aika raadollinen: sen nimi on elarit ja poikien arkipäivässä eläminen. Fakta kuitenkin on, että hän on omilla toimillaan eron aiheuttamassa. En usko että hän mihinkään tuosta muuttuu.
Itse olen ollut myös 20 vuotta naimisissa. Halailemme ja pussailemme joka päivä, vaikka välillä raivokkaasti rähisemmekin toisillemme. Mies haluaa yhä mennä kanssani yhtä aikaa nukkumaan. Tietääkseni minua ei ole petetty, eikä kohdeltu kuin kynnysmattoa. Sinua ei kunnioiteta teidän suhteessa. Mikä kasvuympäristö se on pojillenne, että kodin tunnelma on kireä, epäluuloinen ja kyräilevä? Näytät myös mallia, että nainen se vaan antaa anteeksi kerta toisensa jälkeen jalkojen pyyhkimisen.
Luulisin, että olet parempi ja leppoisampi äitikin, kun eroatte.
Tsemppiä. Ero ei ole kuolemaksi, ainakaan suurimmalle osalle ihmiskuntaa. (Ne mustasukkaiset raivohullut on sitten erikseen. Niistä erotaan turvakodin, rikosilmoituksen yms. kautta.)
Työkaverini erosi pitkästä liitosta jokseenkin vastaavista syistä. Mies jäi kiinni vieraista naisista. Samaan aikaan kun vakuutti vaimolle rakkauttaan 20 vuotis-hääpäivänä timanttisormuksin, pani toistakin naista....Heilläkin kaksi poikaa. Sanoo nyt puolitoista vuotta myöhemmin, että se oli oikea ratkaisu, koska pojatkin sanovat, että heidän on helpompi hengittää, kun ei tarvitse jännittää, miten vanhempien keskinäiset välit vaikuttavat heidän kanssaan olemisen ilmapiiriin. Sitä voi mennä joko faijalle tai mutsille, eikä mitään jäätävää tunnelmaa tule. Tietysti hänellä on rahallisesti tiukkaa nyt, kun on isot miehen lailla syövät pojat, mutta sanoo, että joskus hekin muuttaa omilleen, ja sitten ehkä helpottaa. Pääasia, kun riitely ja kyräily on loppu.
Pelkästään lasten takia ei kannata jäädä, jos teidän keskinäinen suhde ei ole kunnossa noin muuten. Se on elämää jääkaapissa valot päällä.
terv. neljän lapsen äiti
Eroa vaan. Onhan se tietenkin surullista ja alku voi olla vaikea, mutta ei sinun avioliitto tuo sinulle mielihyvaa. Itse olen eronnut ja vaikka aluksi pelkasin ihan hirveesti, etta minkalaista tulee olemaan, ni olen niin onnellinen. Voin hengittaa vapaasti ja lapsetkin on onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ajatuksista. Joo draamaa on kyllä ollut ihan riittämiin. Sen takia en oikein enää jaksakaan tätä suhdetta. Pariterapiassa ollaan käyty mutta senkin jälkeen on ollut pettämistä. Enkä kyllä mitenkään usko siihen ettei mies ikinä enää ihastuisi johonkin toiseen ja/tai pettäisi uudelleen.
Ap
Sanothan itsekin, että et jaksa enää tätä suhdetta.
Et luota mieheen - tulee pettämään jatkossakin; tai suhteenne olisi ns. avoin suhde, eli sivupanoja saa ottaa. Ainakin mies käyttäisi tätä oikeutta joka tapauksessa.
Onko lapsilla tällaisessa suhteessa, kodissa, muka hyvä kasvaa? Ei ole.
Etköhän itsekin tiedä vastauksen: ei tässä oikein ole järkeä?
Mies varmaan tykkää piitää sinut piikana - siivoat, keität, peset pyykit jne. jne. Kuka hullu nyt ei täyshoitoa ilmaiseksi ottaisi?
Sanonpahan vaan, että kun itse huonossa suhteessa kituutin pitkään, "että perhe pysyy kasassa", niin se tunne, kun lopulta sain itseni repäistyä eroon ja asetuin omaan pieneen asuntooni... Tai ei se tunne, vaan se hetki. Kun istun teekupin kanssa halvan sohvani nurkkaan, hiljaisessa kodissa, lasten nukkuessa... Kaikki paska takana, paljon toipumista edessä, mutta myös se ihana, seesteinen mielenrauha, mikä mieleni valtasi... Kaikki eroamisen aikana ja ennen sitä kokemani paska oli sen arvoista. Ja miten ihanaa kotona on nyt, kun ei ole nyreää tunnelmaa, ei ilmapiirinmyrkyttäjää, ei riitelyä, ei mielipahaa, loukkaamisia, pettymyksiä. Pelkästään minä ja lapset, kaikilla niin paljon parempi olla, kun ei tarvitse kyräillä ketään eikä kävellä munankuorilla.
Olisinpa eronnut aiemmin. Oikeastaan ero tuli selväksi silloin, kun ajattelin, että haluanko olla tässä samassa jamassa vielä 10 vuodenkin päästä tuon saman ihmisen kanssa, missä olen viimeiset vuodet ollut. No, enpä todellakaan halunnut. Joten miksi ihmeessä tuhlaisin enää yhtään jäljellä olevasta elämästäni tähän, kun vastaus on kuitenkin selvä, mihin asia tulee menemään, miksi pitkittäisin.
Ja voin sanoa, että kyllä ne lapset tajuaa enemmän kuin sitä uskoo, toivookaan. "Perhe koossa" ei ole paljonkaan arvoinen, jos perheen kaikki jäsenet voivat tavalla tai toisella huonosti. Toisin kuin nyt, missä kotona on rauhallista ja hyvä olla, ja isäkin on tahollaan rauhoittunut ja jaksaa olla hyvä isä silloin kun lapsia näkee.
Kiitos kaikille todella hyvistä viesteistä. Kyllä kai itsekin sisimmissäni tiedän ettei tässä ole järkeä. Nyt mies on ilmoittanut haluavansa jatkaa avioliittoa ja että asiat muuttuvat, mutta niin vaan on käynyt ennenkin että hetken päästä taas on sama tilanne päällä eli kaikki on päin helvettiä. En enää jaksaisi tätä jojoilua. Se tässä on pahinta.
Ap
Eikö mitään ajatuksia?
Ap