Lue keskustelun säännöt.
Kenellä on ollut hyvä lapsuus mielenterveysongelmaisen vanhemman kanssa? Tai väkivaltaisen?
24.03.2006 |
Kun täällä aina sanotaan, että kaikki saavat tehdä lapsia, kannustetaan masentuneita tekemään lapsia, kannustetaan lisääntymään, vaikka miehellä vakavia mielenterveysongelmia... Kertokaa tuollaisen vanhemman kanssa eläneet, millainen se lapsuus oli? Oliko se onnellinen, pystyikö vanhempaan luottamaan, millaisa jälkiä jätti?
Omasta puolestani voin sanoa, että masentuneen äidin kanssa oli ihan helvettiä, ja on vieläkin. EN kestä sitä ripustuvuutta, joka asian itkeskelyä, yleistä negatiivisuutta. Toki äitiäni rakastan, mutta en todellakaan voi sanoa, että lapsuuteni olisi ollut onnellinen em. asioiden takia.
Kommentit (3)
Onhan se jäljet jättänyt, mutta lapsuus oli myös monella tavoin hyvää aikaa.
Ainahan se on parempi jos vanhemmat ovat henkisesti balanssissa. En silti omia vanhempiani vaihtaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sekä patologinen valehtelija.... ihan hyvä lapsuuden olen viettänyt,vaikka näin väkivaltaa ja pelkäsinkin. Tunnen olevani kypsempi jollain tavalla henkisesti. Ainakin elämän koettelemukset on niitä joist olen aina selvinnyt.
mutta helvetti alkoi kun vanhemmat erosi ollessani 14 vuotias. Silloin perheestä lähti ainoa täysipäinen aikuinen, ja minun piti ottaa se osa itselleni että nuoremmat siskot ei joutuisi siihen helvettiin ihan ilman pehmusteita. Äiti sairastaa skitsofreniaa.