Kaipaako kukaan muu Suomeen etelänmaalaista, lämmintä ja perhekeskeistä kulttuuria

Kyllä, joskus toivon syntyneeni jonnekin, jossa on enemmän juuri yhteisöllisyyttä, ihmisiä ja perhettä aina ympärillä. Joskus olen jopa kateellinen esim afrikkalaisille. Mutta tietysti se on täysin eri maailma, jossa on omat toisenlaiset ongelmansa.

Tervemenoa

Yhdentekevää mikä on Suomessa tai muilla. Kiinnostaa ainoastaan mikä on itsellä.

Ei todellakaan. Meillä on perheet ja perinteet omasta takaa.

Kyllä. Suomalaisten perhedynamiikkaa on surullista katsoa. Niin kylmää ja tunteetonta. Italia menisi jo liian pitkälle, mutta jo Saksassa perheet kanssakäyvät kuten normaalit ihmiset.

Kaipaan paljon yhteisöllisyyttä ja "etelän menoa".

Samaa ihmetellyt. Mulla on kolme siskoa ja veli, ja kaikki ollaan nykyisin perheellisiä. Kesät suvun yhteisellä mökkipaikalla, tuki ja apu kaikissa elämänvaiheissa, se kaikki nauru ja hauskuus kun ollaan yhdessä.. Iso ja läheinen perhe on tosi arvokas juttu.

Paljon olisi Suomessa opittavaa. Ei materia ikinä korvaa aitoja ja rakkaita ihmisiä. Kumpa täälläkin ihmiset uskaltaisivat tehdä lapsia ja elää, eikä vain valittaa. Paljon niukemmallakin tullaan toimeen vaikka missä maailmankolkassa.

Viihtyisin varmaan miehenä paremmin tuollaisessa perhekeskeisessä kulttuurissa. 

Mä kaipaan vaan välimerellistä ilmastoa, liika perhekeskeisyys on syvältä.

Kai nyt ihmiset voi päättää itse miten elää. Ei kukaan estä tekemästä liutaa lapsia, hankkia ystäviä ja syömästä niiden kanssa pitkän pöydän ääressä hyvin laitettua illallista? Kysymys vaan on että kuka viitsii.

En tiedä..en kaipaa. Vois ahdistaa olla liian läheisiä. Olen sitä tyyppiä (nainen), että kerroin vanhemmilleni avioerostanikin melkein puoli vuotta tapahtuneen jälkeen..

Kela, sossu, lapsilisät, ym. almut pois, niin alkaa sitä yhteisöllisyyttä löytyä täältäkin.

Suomessa oli kovin ihanaa mutta sitten tapahtui jotain.. Mutta mitä? Meillä ainakin oli ihania perhejuhlia ja suku oli perheen lisäksi tärkeä mutta sitten.. Ei mtn..

En kaipaa. Eksäni oli tuolta alueelta ja oli kyllä rasittavaa pohjoismaalaiselle se perhekeskeisyys.

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä tavoitteiden ja elämän pitää olla niin minä- ja egokeskeistä? Olen ihan ihastuksissani kun käyn välillä tuttavien luona etelässä, jossa perheet kokoontuvat yhteen ja toisista välitetään. Miksi täällä perhe-elämä nähdään vain raskaana ja hankalana, eikä nähdä kaikkea sitä rikkautta mitä siihen liittyy?

En kaipaa. En ole jaksanut katsella perhettä sen jälkeen kun täytin 18 ja muutin veks. En halua viettää aikaani ihmisten kanssa joita minuun yhdistää vain sukunimi.

Enemmän kaipaan sitä kiireettömyyttä ja rentoa fiilistä. Sit sitä ilmastoa.

Täällä ollaan yksinäisiä omissa pikkuasunnoissa keskellä isoakin kaupunkia, sinkut epätoivoisesti etsivät paria jne. Toisille tämä yksilöllisyys tietysti sopii hyvin heidän luonteeseen, kuten minullekin. Mutta silti pidän tuollaista laumassa elämistä jotenkin kiehtovana, kadehdittavana, mutta myös ahdistavana ajatuksena. Ei ikinä yksin, aina ihmisiä ympärillä, puolisokin varmaan järjestyisi ihan yrittämättä. Siellä on totuttu tuollaiseen, mutta onkohan sielläkin niitä, jotka haaveilevat erilaisesta elämästä, todennäköisesti.

Mutta vastaus kysymykseen: kyllä Suomeen tarvittaisiin enemmän yhteisöllisyyttä ja lähimmäisestä välittämistä.

Minulla on juuri tuollainen haave. Että eläkepäivilläkin lapset ovat perheineen meille läheisiä, ja saan hemmotella heitä kokkauksillani. Istumme yhdessä iltaa terassilla auringonpaisteessa, juomme ehkä lasilliset viiniä ja lapsenlapset leikkivät pihamaalla.

Toivottavasti lapset ovat samaa mieltä, tai ainakin jotkut noista kolmesta. :-)

Olet syntynyt väärään perheeseen. Omassa perheessäni on tälläistä yhteenkokoontumista ja nähdään muutenkin säännöllisesti. Vierailen usein myös tätini ja siskoni luona. Asun Itä-Suomessa.