Aviokriisi ja avioero harkinnassa vain 1,5 kk avioliiton jälkeen

Minkä ikäisiä olette?

Kyllä vain, ihmisenä sinun pitäisi kasvaa. Tämän ketjun perusteella ei näytä siltä, että sinä kuitenkaan haluat tehdä mitään kasvamista.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisiä olette?

Juu aika nuorilta vaikuttavat.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin pahalta. Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi. En tiedä voinko päästä tästä yli. Tuntuu että avioliitto on "rikki" enkä tiedä voiko sitä enää korjata. Samalla tavalla tuntui aina lapsenakin kun oli riitaa jonkun kanssa, että se hajottaa jotain pysyvästi eikä mikään voi sitä enää korjata.

Tämmöistä yritystä tällä kertaa!

-8/5

Nyt pitäisi tietää, onko puoliso loukkaava hullu vai ap terapian tarpeessa. Siis terapian tarpeessa joka tapauksessa, mutta onko puoliso sellainen, josta pitääkin hankkiutua eroon vai ei. Monesti luonnehäiriöiset pahenevat avioliiton jälkeen, kun toinen on nalkissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ystäväni. Useimmiten ongelmat ovat kyllä korjattavissa, vaikka sillä hetkellä tuntuukin, ettei mikään onnistu. Helpottaa, kun viheltää pelin poikki, nukkuu yön tai pari, mietiskelee asiaa - pureskelee.  

Klisee jo, mutta keskustelu on silti usein avain onneen. Monesti tuntuu, että tunteiden ollessa valloillaan keskustelusta ei tule mitään ja yhdessäolo onnistuu vielä huonommin. Tällöin helpottaa myös aiempi vinkki: aikaa, aikaa ja aikaa.

Kun olette menneet naimisiin, olette sanoneet "tahdon". Tahdon ei ole pelkästään sitä, että tahdon avioliittoon, vaan tahdon ja sitoudun tekemään töitä sen eteen, että onnistumme ja elämme onnellisina, välillä joustamaan omista asioista - samaa toki puolisolta vaatien.

Jos ero on väistämätön, se ei ole maailmanloppu. Jos avioliitto tuntuu olevan pelkkää selviytymistä, se ei monestikaan anna takaisin sitä, mitä sen tulisi antaa - onnea ja iloa. Se, että eroat, ei tee sinusta huonompaa ihmistä. Päinvastoin: kokemusta rikkaamman. Mikä olisikaan elämässämme tärkeämpää, kuin pyrkiä tekemään itsemme ja läheisemme onnellisiksi? Jos et ole onnellinen avioliitossasi, tuskin puolisosikaan olisi - silloin ero on pelkästään palvelus teille molemmille.

Te selviätte tästä. Sinä selviät tästä. 

Kiitos, ainoa joka vastasit nätisti. On tunne että kun jotain tapahtuu, niin se hajoittaa jotain pysyvästi. Jos vaikka vain sanoo jotain todella loukkaavaa, niin niitä sanoja ei saa vedettyä koskaan takaisin vaan se loukkaus pysyy ikuisesti. Saati sitten jos tspqhtuukin jotain konkreettista. En tiedä miten työstää tätä ongelmaa. Ei kai tästä vielä eroa tule mutta minusta tuntuu että avioliitto on korjaamattomasti pilalla tai ainakin säröllä, heikompi kuin ennen.

ap

Sen ikuisuuden pituus on aivan itsestäsi kiinni, jos päätät loukkauksen kestävän ikuisuuden, se kestää sen. Jos päätät antaa anteeksi ja unohdat tänään, ei sitä ole enää huomenna olemassakaan. Sama koskee myös säröjäkin, jos päätät että säröillä on, niin on. Jos päätät että tätähän ei säröille lyö mikään, niin ei sitten mikään... Kun tilanne on päällä, saattaa se tuntua aivan maailmanlopulta! Pari tuntia myöhemmin, kun pahin on ohi, saattaakin kaikki olla taas ihan hyvin. Niin se ihmismieli välillä laukkaa, joskus ravaa ja sit taas kävellään. :) Suurimmaksi osaksi aivan itse ja itselle ne muurit, ja ylitsepääsemättömät vuoret rakennetaan. Aikaa päälle sitä oppii olemaan rakentamatta, ja elämä on taas hitusen helpompaa! Hiukan vähemmän tunnetta, ja hiukan enemmän harkittua järkeä, niin kyllä se tuonkin kuopan yli menee. Kuopat ei avioliiton tieltä lopu, mutta vanhimmat parit oppivat hienosti niitä väistämään, ja jos joskus kuitenkin osuu, on sitävarten jousitus sekä iskunvaimennus kunnossa. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ystäväni. Useimmiten ongelmat ovat kyllä korjattavissa, vaikka sillä hetkellä tuntuukin, ettei mikään onnistu. Helpottaa, kun viheltää pelin poikki, nukkuu yön tai pari, mietiskelee asiaa - pureskelee.

Klisee jo, mutta keskustelu on silti usein avain onneen. Monesti tuntuu, että tunteiden ollessa valloillaan keskustelusta ei tule mitään ja yhdessäolo onnistuu vielä huonommin. Tällöin helpottaa myös aiempi vinkki: aikaa, aikaa ja aikaa.

Kun olette menneet naimisiin, olette sanoneet "tahdon". Tahdon ei ole pelkästään sitä, että tahdon avioliittoon, vaan tahdon ja sitoudun tekemään töitä sen eteen, että onnistumme ja elämme onnellisina, välillä joustamaan omista asioista - samaa toki puolisolta vaatien.

Jos ero on väistämätön, se ei ole maailmanloppu. Jos avioliitto tuntuu olevan pelkkää selviytymistä, se ei monestikaan anna takaisin sitä, mitä sen tulisi antaa - onnea ja iloa. Se, että eroat, ei tee sinusta huonompaa ihmistä. Päinvastoin: kokemusta rikkaamman. Mikä olisikaan elämässämme tärkeämpää, kuin pyrkiä tekemään itsemme ja läheisemme onnellisiksi? Jos et ole onnellinen avioliitossasi, tuskin puolisosikaan olisi - silloin ero on pelkästään palvelus teille molemmille.

Te selviätte tästä. Sinä selviät tästä. 

Kiitos, ainoa joka vastasit nätisti. On tunne että kun jotain tapahtuu, niin se hajoittaa jotain pysyvästi. Jos vaikka vain sanoo jotain todella loukkaavaa, niin niitä sanoja ei saa vedettyä koskaan takaisin vaan se loukkaus pysyy ikuisesti. Saati sitten jos tspqhtuukin jotain konkreettista. En tiedä miten työstää tätä ongelmaa. Ei kai tästä vielä eroa tule mutta minusta tuntuu että avioliitto on korjaamattomasti pilalla tai ainakin säröllä, heikompi kuin ennen.

ap

Samaa mieltä ap:n kanssa, että sanat ja sanomiset ovat valtavan tärkeitä. Ne kertovat ajatuksistamme ja mitä arvostamme. Kaikkea sanottua ei saa koskaan takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ystäväni. Useimmiten ongelmat ovat kyllä korjattavissa, vaikka sillä hetkellä tuntuukin, ettei mikään onnistu. Helpottaa, kun viheltää pelin poikki, nukkuu yön tai pari, mietiskelee asiaa - pureskelee.  

Klisee jo, mutta keskustelu on silti usein avain onneen. Monesti tuntuu, että tunteiden ollessa valloillaan keskustelusta ei tule mitään ja yhdessäolo onnistuu vielä huonommin. Tällöin helpottaa myös aiempi vinkki: aikaa, aikaa ja aikaa.

Kun olette menneet naimisiin, olette sanoneet "tahdon". Tahdon ei ole pelkästään sitä, että tahdon avioliittoon, vaan tahdon ja sitoudun tekemään töitä sen eteen, että onnistumme ja elämme onnellisina, välillä joustamaan omista asioista - samaa toki puolisolta vaatien.

Jos ero on väistämätön, se ei ole maailmanloppu. Jos avioliitto tuntuu olevan pelkkää selviytymistä, se ei monestikaan anna takaisin sitä, mitä sen tulisi antaa - onnea ja iloa. Se, että eroat, ei tee sinusta huonompaa ihmistä. Päinvastoin: kokemusta rikkaamman. Mikä olisikaan elämässämme tärkeämpää, kuin pyrkiä tekemään itsemme ja läheisemme onnellisiksi? Jos et ole onnellinen avioliitossasi, tuskin puolisosikaan olisi - silloin ero on pelkästään palvelus teille molemmille.

Te selviätte tästä. Sinä selviät tästä. 

Kiitos, ainoa joka vastasit nätisti. On tunne että kun jotain tapahtuu, niin se hajoittaa jotain pysyvästi. Jos vaikka vain sanoo jotain todella loukkaavaa, niin niitä sanoja ei saa vedettyä koskaan takaisin vaan se loukkaus pysyy ikuisesti. Saati sitten jos tspqhtuukin jotain konkreettista. En tiedä miten työstää tätä ongelmaa. Ei kai tästä vielä eroa tule mutta minusta tuntuu että avioliitto on korjaamattomasti pilalla tai ainakin säröllä, heikompi kuin ennen.

ap

Epäonnistumiset ja väärinsanomiset kuuluu ihmisyyteen. Ratkaisevaa on se, pystyykö hyväksymään sen itsessä ja toisessa. Parisuhteessa kumpikin tulee joskus sanoneeksi jotain, mitä ei ehkä olisi kannattanut sanoa. Silloin parasta on antaa anteeksi, itselle ja toiselle. Avioliitossa ei ainaisesti voi jatkua se aika, jolloin tekee kaikkensa, ettei vaan sanoisi mitään, minkä mitenkäänpäin voi tulkita negatiivisesti. Elämästä tulee arkista. Jos olette olleet tosissanne naimisiin mennessänne, niin ei se rakkaus mihinkään noin nopeasti katoa.

Tsemppiä ja muistakaa puhua vaikeistakin tunteista ja asioista!

suosittelisin sinua tutustumaan esim. vuorovaikutusmenetelmään nimeltä Non-violent communication (NVC), suomeksi saatavilla Rosenbergin Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus. Menetelmään pohjautuen on suomeksi saatavilla myös Myötäelämällä rakentavaan vuorovaikutukseen kirja (Liisa ja Pertti Puronen). Paljon samantyyppistä asiaa on myös muissa vuorovaikutusoppaissa ym. mutta nvc on yksi menetelmä, jossa esitetään asiat mielestäni todella hyvin. Lainaa kirjastosta oppaita, mene kurssille/menkää yhdessä, ala tutustua itseesi ja omiin haavoihisi. Parisuhteessa tarvitaan armoa itselle sekä toiselle, kovaa vaivannäköä ja ensin omiin tunteisiin ja tarpeisiin tutustumista, sitten vielä sen kumppaninkin. olette samalla puolella, eikä kumppanisi ajatuksena varmasti ole sinua saada loukattua ja satutettua. samaa teet sinä hänelle, se kuuluu ihmisyyteen. onnea matkaan! ja minä olen muuten 22v., teille jotka kyseenalaistitte heti ap:n iän..

Purosten kirja on siis nimenomaan avioliitto/parisuhdekirja, joka pohjaa nvc:hen.

 

Ei riita ole lupa sanoa mitä tahansa.