HS-lehden höpöjuttu Marine Le Penistä
Lainaus lehdestä:
"Le Penillä on kyky luvata uskottavasti hyvinkin epäuskottavia asioita. Hän esimerkiksi väittää silmääkään räpäyttämättä, että eurosta eroaminen ja tullien nostaminen parantaisivat ranskalaisten ostovoimaa. Hän väittää euron laukaisseen hinnat taivaisiin. ”Se mikä ennen maksoi yhden frangin, maksaa nyt yhden euron.”
Ranskan tilastokeskuksen mukaan ranskalaisten käytettävissä olevien tulojen ostovoima kasvoi selvästi euron käyttöönotosta vuoteen 2010. Sen jälkeen työttömyys painoi luvun lähelle lähtötasoa, kunnes viime vuonna päästiin taas pieneen nousuun.
TÄLLAINEN trumpmainen väljyys suhteessa todellisuuteen antaa Le Penille vaalikamppailussa suuren edun. "
Lainaus loppuu.
Eli ranskalaisten ostovoima (ja siten elintaso) on noin sama kuin ennen euroa, 1999. Le Pen sanoo, että ilman euroa se olisi parempi. Hesari väittää, että tämä on epäuskottavaa.
Mikä tuossa nyt oli ihmeellistä? Jos katsoo 1900-lukua niin 18 vuodessa olisi tullut normaalisti reilu kasvu ostovoimaan. Ne mekanismit, joilla euro kuristaa ranskalaista palkansaajaa on lisäksi varsin helposti ymmärrettävät. Kun ei voi devalvoida frangia, vienti ei vedä ja porukka makaa työttöminä.
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valhemiidia nyt kertoilee satujaan.
Toivottavasti Marine voittaa tänään vaaleissa!Missä tätä pystyy seuraamaan parhaiten "livenä" ?
YLE:llä telkussa vaalilähetys alkaa klo 21 ja sitten jatkuu suorana YLE areenassa.
Ilmeisesti loppuosa lähetyksestä on tarkoituksella areenassa, ettei toimittajille käy kuin Trump valvojaisisa, jossa ne toimittajat oli ihan mykkiä ja suu väärällään, osalla ääni vapisi ja miltei itkivät.

Pahus kun tuo jäi näkemättä :D
Vierailija kirjoitti:
Mitä mediaa te Putinistit luette jos kerran Hs ja Yle ovat valemediaa ja toimittajien salajuoni?
Ovatko Hs ja Yle mädättäjä medioita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi miksi nämä putin-trollit saavat jatkuvasti mellastaa täällä Vauvalla? Voisivat pysyä vaikka siellä MV:n sivuilla.
Ne mellastaa täällä kun niille maksetaan siitä. Kertoo muuten aika paljon Putinista että se joutuu palkkaamaan jotain tolloja tietokoneen ääreen kehumaan itseään ja haukkumaan muita.
Tämä "valtamedia valehtelee..."-tuuba on sitä tyypillisintä sontaa mitä nää juipit suoltaa. Läpinäkyvää, taitamatonta ja kertakaikkisen toimimatonta rahanhaaskausta.
Kun oikeasti alkaa uskomaan, että Putin maksaa käteistä rahaa vauvapalstan kirjoittelijoille, niin on parasta varata aika mielenterveysvastaanotolle. En ole ihan varma uskotteko todella noin, vai esitättekö vain hieman hullumpaa kuin mitä todellisuudessa olette.
Hehehe!
Putin nimenomaan maksaa nettikirjoittelijoille. Sitähän emme voi tietää ovatko he tässä ketjussa mukana vai ovatko nuo muuten vaan ääliöitä.
Putinin trollitehtaan kuva ja osoitekin on yleisessä tiedossa.
Että painu itse mieleterveysvastaanotolle vaan kulta pieni!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi miksi nämä putin-trollit saavat jatkuvasti mellastaa täällä Vauvalla? Voisivat pysyä vaikka siellä MV:n sivuilla.
Ne mellastaa täällä kun niille maksetaan siitä. Kertoo muuten aika paljon Putinista että se joutuu palkkaamaan jotain tolloja tietokoneen ääreen kehumaan itseään ja haukkumaan muita.
Tämä "valtamedia valehtelee..."-tuuba on sitä tyypillisintä sontaa mitä nää juipit suoltaa. Läpinäkyvää, taitamatonta ja kertakaikkisen toimimatonta rahanhaaskausta.
Kun oikeasti alkaa uskomaan, että Putin maksaa käteistä rahaa vauvapalstan kirjoittelijoille, niin on parasta varata aika mielenterveysvastaanotolle. En ole ihan varma uskotteko todella noin, vai esitättekö vain hieman hullumpaa kuin mitä todellisuudessa olette.
Onko verensokeri alhaalla? Mene lämmittämään vähän kaalikeittoa. Kyllä se siitä.
Kaalikeitto on hyvää. Mene sinä sillä aikaa varaamaan se aika.

Tiesitkö, että trolli ei tarkoita henkilöä joka on erimieltä kanssasi joten opettelisitko oikeat sanat ja käyttäisit niitä kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi miksi nämä putin-trollit saavat jatkuvasti mellastaa täällä Vauvalla? Voisivat pysyä vaikka siellä MV:n sivuilla.
Ne mellastaa täällä kun niille maksetaan siitä. Kertoo muuten aika paljon Putinista että se joutuu palkkaamaan jotain tolloja tietokoneen ääreen kehumaan itseään ja haukkumaan muita.
Tämä "valtamedia valehtelee..."-tuuba on sitä tyypillisintä sontaa mitä nää juipit suoltaa. Läpinäkyvää, taitamatonta ja kertakaikkisen toimimatonta rahanhaaskausta.
Kun oikeasti alkaa uskomaan, että Putin maksaa käteistä rahaa vauvapalstan kirjoittelijoille, niin on parasta varata aika mielenterveysvastaanotolle. En ole ihan varma uskotteko todella noin, vai esitättekö vain hieman hullumpaa kuin mitä todellisuudessa olette.
Hehehe!
Putin nimenomaan maksaa nettikirjoittelijoille. Sitähän emme voi tietää ovatko he tässä ketjussa mukana vai ovatko nuo muuten vaan ääliöitä.
Putinin trollitehtaan kuva ja osoitekin on yleisessä tiedossa.Että painu itse mieleterveysvastaanotolle vaan kulta pieni!
Sinun ääliöstatuksesi sen sijaan tiedämme 100% varmasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi miksi nämä putin-trollit saavat jatkuvasti mellastaa täällä Vauvalla? Voisivat pysyä vaikka siellä MV:n sivuilla.
Ne mellastaa täällä kun niille maksetaan siitä. Kertoo muuten aika paljon Putinista että se joutuu palkkaamaan jotain tolloja tietokoneen ääreen kehumaan itseään ja haukkumaan muita.
Tämä "valtamedia valehtelee..."-tuuba on sitä tyypillisintä sontaa mitä nää juipit suoltaa. Läpinäkyvää, taitamatonta ja kertakaikkisen toimimatonta rahanhaaskausta.
Kun oikeasti alkaa uskomaan, että Putin maksaa käteistä rahaa vauvapalstan kirjoittelijoille, niin on parasta varata aika mielenterveysvastaanotolle. En ole ihan varma uskotteko todella noin, vai esitättekö vain hieman hullumpaa kuin mitä todellisuudessa olette.
Onko verensokeri alhaalla? Mene lämmittämään vähän kaalikeittoa. Kyllä se siitä.
Kaalikeitto on hyvää. Mene sinä sillä aikaa varaamaan se aika.
Ehkäpä sinun sitten kannattaisi kääriä vielä se mahorkkasätkä ja polttaa se jotta rauhoittuisit.
Antti Turku kirjoitti:
"Vaihtoehtoisen" median vouhottajat ovat vähän sama juttu kuin puberteetti olis juuttunut pykälään. Jos et ole puolellamme ja niin edelleen. Äärioikea on perusta, jonka kehityskaaren päätepisteenä on vain ja ainoastaan fasismi. Eiköhän romahdus politiikassa kerro kaiken olennaisen. Mahtaa vituttaa.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä putinisteilla ja muilla korvausta vastaan sönkkäävillä on peppu kipeänä kun HS ei suostu vajoamaan MV:n ja RT:n tasolle valehtelussa eikä noudata muutenkaan Kremlin ohjeita.
Teitä "hyviä" ihmisiä on todella vaikea ottaa todesta, kun argumentointinne on niin surkeata, että se keskittyy vain nimittelemään muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi miksi nämä putin-trollit saavat jatkuvasti mellastaa täällä Vauvalla? Voisivat pysyä vaikka siellä MV:n sivuilla.
Ne mellastaa täällä kun niille maksetaan siitä. Kertoo muuten aika paljon Putinista että se joutuu palkkaamaan jotain tolloja tietokoneen ääreen kehumaan itseään ja haukkumaan muita.
Tämä "valtamedia valehtelee..."-tuuba on sitä tyypillisintä sontaa mitä nää juipit suoltaa. Läpinäkyvää, taitamatonta ja kertakaikkisen toimimatonta rahanhaaskausta.
Kun oikeasti alkaa uskomaan, että Putin maksaa käteistä rahaa vauvapalstan kirjoittelijoille, niin on parasta varata aika mielenterveysvastaanotolle. En ole ihan varma uskotteko todella noin, vai esitättekö vain hieman hullumpaa kuin mitä todellisuudessa olette.
Hehehe!
Putin nimenomaan maksaa nettikirjoittelijoille. Sitähän emme voi tietää ovatko he tässä ketjussa mukana vai ovatko nuo muuten vaan ääliöitä.
Putinin trollitehtaan kuva ja osoitekin on yleisessä tiedossa.Että painu itse mieleterveysvastaanotolle vaan kulta pieni!
Yksi luotettava merkki todellisuudentajun ja mielenterveyden romahduksesta on, että ihminen alkaa nähdä ympärillään yhä laajamittaisempia ja kaikkialle levittäytyneitä salaliittoja.
Oletko ikinä ihmetellyt, että kukaan suomalaistoimittaja ei ole soluttautunut tällaisiin putin-verkostoihin?
Vierailija kirjoitti:
On se jännä, että lasikattojen rikkomista yleensä niin hanakasti haluava Hesari sorsii naisehdokasta tällä tavalla. Onko Hesari sovinistinen laitos, kun ei halua Ranskaan naispresidenttiä?
Niin, muistelkaapa millainen numero Clintonin naispuolisuudesta tehtiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi miksi nämä putin-trollit saavat jatkuvasti mellastaa täällä Vauvalla? Voisivat pysyä vaikka siellä MV:n sivuilla.
Ne mellastaa täällä kun niille maksetaan siitä. Kertoo muuten aika paljon Putinista että se joutuu palkkaamaan jotain tolloja tietokoneen ääreen kehumaan itseään ja haukkumaan muita.
Tämä "valtamedia valehtelee..."-tuuba on sitä tyypillisintä sontaa mitä nää juipit suoltaa. Läpinäkyvää, taitamatonta ja kertakaikkisen toimimatonta rahanhaaskausta.
Kun oikeasti alkaa uskomaan, että Putin maksaa käteistä rahaa vauvapalstan kirjoittelijoille, niin on parasta varata aika mielenterveysvastaanotolle. En ole ihan varma uskotteko todella noin, vai esitättekö vain hieman hullumpaa kuin mitä todellisuudessa olette.
Hehehe!
Putin nimenomaan maksaa nettikirjoittelijoille. Sitähän emme voi tietää ovatko he tässä ketjussa mukana vai ovatko nuo muuten vaan ääliöitä.
Putinin trollitehtaan kuva ja osoitekin on yleisessä tiedossa.Että painu itse mieleterveysvastaanotolle vaan kulta pieni!
Yksi luotettava merkki todellisuudentajun ja mielenterveyden romahduksesta on, että ihminen alkaa nähdä ympärillään yhä laajamittaisempia ja kaikkialle levittäytyneitä salaliittoja.
Oletko ikinä ihmetellyt, että kukaan suomalaistoimittaja ei ole soluttautunut tällaisiin putin-verkostoihin?
No kommentoipa tätä, pikku trolli: http://yle.fi/uutiset/3-7804386
Voin etsiä lisääkin linkkejä tuohon. Eri kielillä eri maista.
Katsos. te trollit valehtelette minkä ehditte ja me tiedämme sen.
Nyt teillä on Ranskan vaalien vuoksi meneillää kampanja EU:ta vastaan.
Miksi niihin pitäisi soluttautua kun ex työntekijät kertovat ihan itse työstään siellä?

Haluaisitko kierrättää tätä vitsiäsi varmuuden vuoksi vielä pari kertaa? Toistamallahan vitsi paranee, eikö?
Pakko se on pyörittää samaa vitsiä, kun ei osata mitään järkevää vastata. Tyypillistä suvaitsevaisten keskustelua joka lopuksi lopetetaan älykkäällä olet natsi ja/tai rasisti heitolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi miksi nämä putin-trollit saavat jatkuvasti mellastaa täällä Vauvalla? Voisivat pysyä vaikka siellä MV:n sivuilla.
Ne mellastaa täällä kun niille maksetaan siitä. Kertoo muuten aika paljon Putinista että se joutuu palkkaamaan jotain tolloja tietokoneen ääreen kehumaan itseään ja haukkumaan muita.
Tämä "valtamedia valehtelee..."-tuuba on sitä tyypillisintä sontaa mitä nää juipit suoltaa. Läpinäkyvää, taitamatonta ja kertakaikkisen toimimatonta rahanhaaskausta.
Kun oikeasti alkaa uskomaan, että Putin maksaa käteistä rahaa vauvapalstan kirjoittelijoille, niin on parasta varata aika mielenterveysvastaanotolle. En ole ihan varma uskotteko todella noin, vai esitättekö vain hieman hullumpaa kuin mitä todellisuudessa olette.
Hehehe!
Putin nimenomaan maksaa nettikirjoittelijoille. Sitähän emme voi tietää ovatko he tässä ketjussa mukana vai ovatko nuo muuten vaan ääliöitä.
Putinin trollitehtaan kuva ja osoitekin on yleisessä tiedossa.Että painu itse mieleterveysvastaanotolle vaan kulta pieni!
Sinun ääliöstatuksesi sen sijaan tiedämme 100% varmasti.
Teidät trollit huomaa todella helposti siitä kun väistätte aiheen ja keksitte jotain muuta tilalle, tässä tapauksessa yrität loukata minua.
Vetäytykääs nyt sieltä Krimiltä ja pyytäkää anteeksi tekosianne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi miksi nämä putin-trollit saavat jatkuvasti mellastaa täällä Vauvalla? Voisivat pysyä vaikka siellä MV:n sivuilla.
Ne mellastaa täällä kun niille maksetaan siitä. Kertoo muuten aika paljon Putinista että se joutuu palkkaamaan jotain tolloja tietokoneen ääreen kehumaan itseään ja haukkumaan muita.
Tämä "valtamedia valehtelee..."-tuuba on sitä tyypillisintä sontaa mitä nää juipit suoltaa. Läpinäkyvää, taitamatonta ja kertakaikkisen toimimatonta rahanhaaskausta.
Kun oikeasti alkaa uskomaan, että Putin maksaa käteistä rahaa vauvapalstan kirjoittelijoille, niin on parasta varata aika mielenterveysvastaanotolle. En ole ihan varma uskotteko todella noin, vai esitättekö vain hieman hullumpaa kuin mitä todellisuudessa olette.
Hehehe!
Putin nimenomaan maksaa nettikirjoittelijoille. Sitähän emme voi tietää ovatko he tässä ketjussa mukana vai ovatko nuo muuten vaan ääliöitä.
Putinin trollitehtaan kuva ja osoitekin on yleisessä tiedossa.Että painu itse mieleterveysvastaanotolle vaan kulta pieni!
Yksi luotettava merkki todellisuudentajun ja mielenterveyden romahduksesta on, että ihminen alkaa nähdä ympärillään yhä laajamittaisempia ja kaikkialle levittäytyneitä salaliittoja.
Oletko ikinä ihmetellyt, että kukaan suomalaistoimittaja ei ole soluttautunut tällaisiin putin-verkostoihin?
No kommentoipa tätä, pikku trolli: http://yle.fi/uutiset/3-7804386
Voin etsiä lisääkin linkkejä tuohon. Eri kielillä eri maista.
Katsos. te trollit valehtelette minkä ehditte ja me tiedämme sen.
Nyt teillä on Ranskan vaalien vuoksi meneillää kampanja EU:ta vastaan.
Miksi niihin pitäisi soluttautua kun ex työntekijät kertovat ihan itse työstään siellä?
Tarkoitin suomalaisia putin-trolleja. Vai ajatteletko, että kaikkien suomalaisten sivustojen "trollaukset" tuotetaan Venäjällä?
Vierailija kirjoitti:
Sitähän emme voi tietää ovatko he tässä ketjussa mukana vai ovatko nuo muuten vaan ääliöitä.
Oi, kun on taas suvaitsevaiselta älykästä keskustelua. Olet ääliö jos olet erimieltä kanssani.
Tätä kuulee hiekkalaatikolla "en leiki sun kaa, kun oot ihan tyhmä" sekä sitten suvaitsevaisilta.
Vierailija kirjoitti:
Antti Turku kirjoitti:
"Vaihtoehtoisen" median vouhottajat ovat vähän sama juttu kuin puberteetti olis juuttunut pykälään. Jos et ole puolellamme ja niin edelleen. Äärioikea on perusta, jonka kehityskaaren päätepisteenä on vain ja ainoastaan fasismi. Eiköhän romahdus politiikassa kerro kaiken olennaisen. Mahtaa vituttaa.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä putinisteilla ja muilla korvausta vastaan sönkkäävillä on peppu kipeänä kun HS ei suostu vajoamaan MV:n ja RT:n tasolle valehtelussa eikä noudata muutenkaan Kremlin ohjeita.
Teitä "hyviä" ihmisiä on todella vaikea ottaa todesta, kun argumentointinne on niin surkeata, että se keskittyy vain nimittelemään muita.
On varminta ettei usko yhtään mihinkään mikä tulee teidän tehtaastanne. Venäjä on pilannut maineensa niin pahasti että kukaan ei valitettavasti enää usko mitään mitä sieltä päin tulee. Trollaus on kääntynyt pahasti itseään vastaan. Hyvä niin.
Vierailija kirjoitti:
Teidät trollit huomaa todella helposti siitä kun väistätte aiheen ja keksitte jotain muuta tilalle, tässä tapauksessa yrität loukata minua.
Vetäytykääs nyt sieltä Krimiltä ja pyytäkää anteeksi tekosianne!
Sanoo henkilö joka otti osaa keskusteluun Marie Le Penn:stä kommentilla tyyliin: Olet putintrolli...