Kellään kokemusta mitä patologisen valehtelijan päässä liikkuu, kun jää kiinni?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni on väittäny valehtelijaks ihminen joka ei vaan itse suostunu koskaan uskomaan totuutta.

Millaista totuutta? Mistä sinä sen totuuden niin tiedät? Liittyykö se hänen asioihinsa? Oletko hän?

ap

Muunmuassa tilanteessa, jossa olin tuon "totuuden" ihan itse omin käsin tehnyt.

Tulit raskaaksi sille? :O Ja se ei usko olevansa isä?

ap

Käsinkö niitä lapsia tehdään? Sä tarviit ihan oikeesti apua.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään. Tunsin kerran erään patologisen valehtelijan. Vaikka sain monta kertaa kiinni valheesta, ei se käytös mihinkään muuttunut. Ja kertaakaan ei 10 v aikana pyytänyt anteeksi.

Juuri näin. Ei mitään, koska omasta mielestään hän ei jää mistään kiinni. Siksi hän ei koe normaalia syyllisyyttä ti häpeän tunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Me osaamme puhua ihmiset niin pyörryksiin ja hämmennyksiin, että kun jäämme kiinni valheesta, kerromme uuden, niin uskottavan valheen, että kuulija alkaa epäilemään itseään. Periaatteessa emme siis jää koskaan kiinni. Can't help it.

Sulla sitten on varmaan todellisia ja aitoja ihmissuhteita,jotka kestää pitkään? taidat siitä syystä olla ylpeä itsestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten olisi hyvä oppia tunnistamaan oman vanhemman patologinen valehtelijuus, jos on tunne, että itsellä on vain koko ajan paha olo, eikä mikään enää auta, niin syy voi olla asioita ja luonnettasi vääristellyt läheinen. Vähän niin kuin narsistikin tuhoaa kumppaninsa aikuissuteessa, niin mitä sitten samanlainen tekeekään lapselle vanhempi-lapsisuhteessa.

ap

Totta. Narsku vanhempani tuli kerran töistä kotiin ja kun hajotin tekemääni lumilinnaa pysähtyi ja todella rumalla ilmeellä katsoen sano et olen samanlainen p*ska kun sisareni. Ajattelin tehdä lumesta sittenkin jotain muuta..

Niin siis lapsilleen jopa tulee sanottua kaikenlaista pahaa varsinkin jos oma lapsuus on ollut sellaista, että olit oman vanhempasi roskakori. Mun äitini kieltäisi ikinä sanoneensa noin ja syyttäisi minua siitä, että suuttuisin tai masentuisin siitä, jos mua haukutaan. Mä en aio mun lapsille suuttua jos ne suuttuu mulle aikanaan vioistani äitinä, enkä syyttää heitä heille nousevista tunteista. Jos he masentuu, koska olivat lapsiani, niin maksan terapiat, että vain pääsisivät jaloilleen. Ihmettelen, jos he selviävät ns. kuivin jaloin lapsuudestaan kanssani. Koska mä en selvinnyt omastani äitini kanssa ja koko ajan on siitä syytetty vain minua. Halusin lapsia hankkimalla näyttää, etten ole mikään paskiainen.

ap

Käyttäjä2628 kirjoitti:

Ensinnäkin patologinen valehtelu on asia, jota ei voi maallikko niputtaa noin vain kehenkään. Ei vaikka joku valehtelisi paljon.

Minä ainakin valehtelen paljon, mutta en kyllä koe itseäni patologiseksi valehtelijaksi. Jos jään kiinni, niin kerron miksi olen valehdellut, mutta en tavallisesti totuutta silloinkaan. Valehtelen silloin, kun totuus olisi kiusallista tai kysytty asia ei mielestäni kysyjälle kuulu. Jos mahdollista, niin ohitan kysymyksen. Jos ei ole, niin sitten valehtelen. Vasta viimesijaisesti sanon jotakin tyyliin "ei kuulu mielestäni sinulle" tai "on parempi jos kysyt henkilöltä X itseltään".

Joskus mietin, että eikö muut oikeasti valehtele noissa tilanteissa. Eli pohdin kuinka paljon valehtelen suhteessa muihin ihmisiin. Miten on aihe vapaalla - valehteletteko te tilanteissa joita kuvasin?

Tietenkin valehtelee. Ne ei vaan tiedosta sitä itse. Mut esim kertomatta jättäminen ei ole valehtelua. Varsinkaan tilanteissa jossa asia on hyvin henkilökohtainen ja arkaluontoinen.

Käyttäjä2628 kirjoitti:

Ensinnäkin patologinen valehtelu on asia, jota ei voi maallikko niputtaa noin vain kehenkään. Ei vaikka joku valehtelisi paljon.

Minä ainakin valehtelen paljon, mutta en kyllä koe itseäni patologiseksi valehtelijaksi. Jos jään kiinni, niin kerron miksi olen valehdellut, mutta en tavallisesti totuutta silloinkaan. Valehtelen silloin, kun totuus olisi kiusallista tai kysytty asia ei mielestäni kysyjälle kuulu. Jos mahdollista, niin ohitan kysymyksen. Jos ei ole, niin sitten valehtelen. Vasta viimesijaisesti sanon jotakin tyyliin "ei kuulu mielestäni sinulle" tai "on parempi jos kysyt henkilöltä X itseltään".

Joskus mietin, että eikö muut oikeasti valehtele noissa tilanteissa. Eli pohdin kuinka paljon valehtelen suhteessa muihin ihmisiin. Miten on aihe vapaalla - valehteletteko te tilanteissa joita kuvasin?

Kyllä muistaakseni ihminen valehtelee keskimäärin noin kolme kertaa päivässä. Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Jotkut oikeuttaa sen valehtelun just noin kuin sinä. Itse tunnen kaverin, joka valehtelee koko ajan, mutta minä pyrin välttämään valehtelua viimeiseen asti. Enkä juuri koskaan kerro mitään suoranaisia valheita. Mun mielestä asiat pitää hoitaa rehellisesti ja haluan, etä ihmiset tietää että muhun voi luottaa. Ennen meille tuli tuon valehtelevan ystävän kanssa riitaa, mutta nykyään osaan aika hyvin tulkita jo milloin tulee bullshittia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, kieltäminen tuskin on äidillä vaihe, se on leimannut häntä läpi koko lapsuuteni ja myöhemminkin. Menetän äitini tämän takia, koska en jaksa pysyä tolpillani ja eläväisenä, jos joku syyttää minua siitä, ettei itsellä ole varaa ikinä mihinkään tilanteessa, jossa minä en ole ikinä tarvinnut rahaa häneltä ja lainasin kerran monta tuhatta euroa jotta saisi kulutusluottonsa kuriin.

Miksei minulla ole äitiä, jolle kertoa asioita ja saada apua ja tukea? On vain sellainen raato tai kuori, joka synnytti minut. Mitä mä sillä teen?

ap

Lopeta itsesäälissä rypeminen! Ei ole mullakaan koskaan ollutkaan äitiä.

No kukaan ei siis sen lisäksi, ettei sulla ollut välittävää ja rakastavaa äitiä tullut syyttämään sinua siitä, kun ei itsellään ole varaa ikinä mihinkään, kun olet nelikymppinen ja elät omillasi, saati kaiki muu paska, jota mun syyksi on vieritelty. Ole onnellinen siitä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni on väittäny valehtelijaks ihminen joka ei vaan itse suostunu koskaan uskomaan totuutta.

Millaista totuutta? Mistä sinä sen totuuden niin tiedät? Liittyykö se hänen asioihinsa? Oletko hän?

ap

Muunmuassa tilanteessa, jossa olin tuon "totuuden" ihan itse omin käsin tehnyt.

Tulit raskaaksi sille? :O Ja se ei usko olevansa isä?

ap

Käsinkö niitä lapsia tehdään? Sä tarviit ihan oikeesti apua.

Se voi olla myös kielikuva. Ai äidinkielessäkö?

ap

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2628 kirjoitti:

Ensinnäkin patologinen valehtelu on asia, jota ei voi maallikko niputtaa noin vain kehenkään. Ei vaikka joku valehtelisi paljon.

Minä ainakin valehtelen paljon, mutta en kyllä koe itseäni patologiseksi valehtelijaksi. Jos jään kiinni, niin kerron miksi olen valehdellut, mutta en tavallisesti totuutta silloinkaan. Valehtelen silloin, kun totuus olisi kiusallista tai kysytty asia ei mielestäni kysyjälle kuulu. Jos mahdollista, niin ohitan kysymyksen. Jos ei ole, niin sitten valehtelen. Vasta viimesijaisesti sanon jotakin tyyliin "ei kuulu mielestäni sinulle" tai "on parempi jos kysyt henkilöltä X itseltään".

Joskus mietin, että eikö muut oikeasti valehtele noissa tilanteissa. Eli pohdin kuinka paljon valehtelen suhteessa muihin ihmisiin. Miten on aihe vapaalla - valehteletteko te tilanteissa joita kuvasin?

Tietenkin valehtelee. Ne ei vaan tiedosta sitä itse. Mut esim kertomatta jättäminen ei ole valehtelua. Varsinkaan tilanteissa jossa asia on hyvin henkilökohtainen ja arkaluontoinen.

Mun mielestä kaikki mikä johtaa väärään käsitykseen ilman et oikaisee, on jonkin asteista valehtelua. Voihan sanoa etten halua puhua asiasta tms. Jos jättää tarkoituksella (oleellisen) osan kertomatta, niin kyllähän siitä virheellinen kuva syntyy..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten olisi hyvä oppia tunnistamaan oman vanhemman patologinen valehtelijuus, jos on tunne, että itsellä on vain koko ajan paha olo, eikä mikään enää auta, niin syy voi olla asioita ja luonnettasi vääristellyt läheinen. Vähän niin kuin narsistikin tuhoaa kumppaninsa aikuissuteessa, niin mitä sitten samanlainen tekeekään lapselle vanhempi-lapsisuhteessa.

ap

Totta. Narsku vanhempani tuli kerran töistä kotiin ja kun hajotin tekemääni lumilinnaa pysähtyi ja todella rumalla ilmeellä katsoen sano et olen samanlainen p*ska kun sisareni. Ajattelin tehdä lumesta sittenkin jotain muuta..

Niin siis lapsilleen jopa tulee sanottua kaikenlaista pahaa varsinkin jos oma lapsuus on ollut sellaista, että olit oman vanhempasi roskakori. Mun äitini kieltäisi ikinä sanoneensa noin ja syyttäisi minua siitä, että suuttuisin tai masentuisin siitä, jos mua haukutaan. Mä en aio mun lapsille suuttua jos ne suuttuu mulle aikanaan vioistani äitinä, enkä syyttää heitä heille nousevista tunteista. Jos he masentuu, koska olivat lapsiani, niin maksan terapiat, että vain pääsisivät jaloilleen. Ihmettelen, jos he selviävät ns. kuivin jaloin lapsuudestaan kanssani. Koska mä en selvinnyt omastani äitini kanssa ja koko ajan on siitä syytetty vain minua. Halusin lapsia hankkimalla näyttää, etten ole mikään paskiainen.

ap

Tiedän mitä tarkoitat tuolla et sua on syytetty siitä ettet selvinny äitis riepottelusta vai sanotaanko suoraan että narsistin. Mut sä olet täysin vastuussa siitä, mitä sä sanot omille lapsilles. Sun ei ole pakko sanoa niille mitään pahaa vaan se on sun oma valinta jos niin teet. Katkase nyt hyvä ihminen jo ne välit siihen ihmiseen.

Käyttäjä2628 kirjoitti:

Ensinnäkin patologinen valehtelu on asia, jota ei voi maallikko niputtaa noin vain kehenkään. Ei vaikka joku valehtelisi paljon.

Minä ainakin valehtelen paljon, mutta en kyllä koe itseäni patologiseksi valehtelijaksi. Jos jään kiinni, niin kerron miksi olen valehdellut, mutta en tavallisesti totuutta silloinkaan. Valehtelen silloin, kun totuus olisi kiusallista tai kysytty asia ei mielestäni kysyjälle kuulu. Jos mahdollista, niin ohitan kysymyksen. Jos ei ole, niin sitten valehtelen. Vasta viimesijaisesti sanon jotakin tyyliin "ei kuulu mielestäni sinulle" tai "on parempi jos kysyt henkilöltä X itseltään".

Joskus mietin, että eikö muut oikeasti valehtele noissa tilanteissa. Eli pohdin kuinka paljon valehtelen suhteessa muihin ihmisiin. Miten on aihe vapaalla - valehteletteko te tilanteissa joita kuvasin?

En mä kyllä ihan noin vain niputakaan tähän äitiini, kyllä itsellä on siitä nyt aika pitkällinen kokemus, enkä siis ole aiemmin huomannut, että kyse voisi olla siitä tai siis patologisen valehtelun jostain haarasta tai alamuodosta, eli kun ihminen ei millään voi myöntää jotain totuutta itselleen. Se nyt ei vielä sinänsä haavoita kauheasti keitään muita tai välttämättä omia lapsiakaan, vaikka itseasiassa kyllä kaikenlainen valheellinen ajattelu haittaa lapsia, joiden maailmankuva vääristyy, mutta sitten kun siihen omaan valheelliseen ajatteluun alkaa kuulua elementtejä, joissa oma lapsi on syypää omiin ongelmiin, niin halleluja sille lapselle vaan. Varsinkin jos kun tätä ei ole kukaan ulkopuolinen katsomassa, että lapsen perus ihmisoikeudet tulla kohdelluksi edes kutakuinkin oikein toteutuvat.

ap

Miten nelikymppinen roikkuu vielä noin äitissään kiinni? Olet aikuinen ja aika on katkaista napanuora vaikka äitisi olisi ollut millainen tahansa. Se olisi pitänyt tehdä jo parikytä vuotta sitten. Ei monellakaan ole ihanteellinen äitisuhde ja silti porskutellaan eteen päin elämässä. Uhriutumisen sijaan sinun olisi pitänyt lähteä viemään omaa elämää eteen päin eikä syytellä äitiäsi joka ehkä on sairas ihminen (jolta sinäkin vaikutat).

Vierailija kirjoitti:

Se ajattelee, mitähän tähän valehtelisi, että pääsisi tilanteesta kunnialla ohi ja valehtelee.

T. Patologinen valehtelija

Joo mun äiti on just tuommoinen. Näillä ei ole oikeita ystäviä. Suku tukee näitä, koska nämähän on mitä kunnollisimpia aina kahvipöytäkeskustelussa ja kärsiviäkin vielä kun yksi lapsi on paska, niin on siinä jutun juurta ja saa empatiaa.

Vierailija kirjoitti:

 minä pyrin välttämään valehtelua viimeiseen asti. Enkä juuri koskaan kerro mitään suoranaisia valheita. Mun mielestä asiat pitää hoitaa rehellisesti ja haluan, etä ihmiset tietää että muhun voi luottaa. Ennen meille tuli tuon valehtelevan ystävän kanssa riitaa, mutta nykyään osaan aika hyvin tulkita jo milloin tulee bullshittia...

Miten toimit, jos tiedät että Anna on raskaana ja Bertta kysyy: "Tiedätkö onko Anna raskaana?"

Jos Anna ei halua asian leviävän, niin miten vastaat?

Minä törmään jatkuvasti tälläisiin tilanteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, kieltäminen tuskin on äidillä vaihe, se on leimannut häntä läpi koko lapsuuteni ja myöhemminkin. Menetän äitini tämän takia, koska en jaksa pysyä tolpillani ja eläväisenä, jos joku syyttää minua siitä, ettei itsellä ole varaa ikinä mihinkään tilanteessa, jossa minä en ole ikinä tarvinnut rahaa häneltä ja lainasin kerran monta tuhatta euroa jotta saisi kulutusluottonsa kuriin.

Miksei minulla ole äitiä, jolle kertoa asioita ja saada apua ja tukea? On vain sellainen raato tai kuori, joka synnytti minut. Mitä mä sillä teen?

ap

Lopeta itsesäälissä rypeminen! Ei ole mullakaan koskaan ollutkaan äitiä.

No kukaan ei siis sen lisäksi, ettei sulla ollut välittävää ja rakastavaa äitiä tullut syyttämään sinua siitä, kun ei itsellään ole varaa ikinä mihinkään, kun olet nelikymppinen ja elät omillasi, saati kaiki muu paska, jota mun syyksi on vieritelty. Ole onnellinen siitä.

ap

Ei. Sen sijaan mun lapsuuteni, nuoruuteni ja osin aikuisuutenikin on ollu elävää h*lvettiä.

Vierailija kirjoitti:

Miten nelikymppinen roikkuu vielä noin äitissään kiinni? Olet aikuinen ja aika on katkaista napanuora vaikka äitisi olisi ollut millainen tahansa. Se olisi pitänyt tehdä jo parikytä vuotta sitten. Ei monellakaan ole ihanteellinen äitisuhde ja silti porskutellaan eteen päin elämässä. Uhriutumisen sijaan sinun olisi pitänyt lähteä viemään omaa elämää eteen päin eikä syytellä äitiäsi joka ehkä on sairas ihminen (jolta sinäkin vaikutat).

Näin juuri. Välit poikki vaan tuommoisiin vanhempiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten olisi hyvä oppia tunnistamaan oman vanhemman patologinen valehtelijuus, jos on tunne, että itsellä on vain koko ajan paha olo, eikä mikään enää auta, niin syy voi olla asioita ja luonnettasi vääristellyt läheinen. Vähän niin kuin narsistikin tuhoaa kumppaninsa aikuissuteessa, niin mitä sitten samanlainen tekeekään lapselle vanhempi-lapsisuhteessa.

ap

Totta. Narsku vanhempani tuli kerran töistä kotiin ja kun hajotin tekemääni lumilinnaa pysähtyi ja todella rumalla ilmeellä katsoen sano et olen samanlainen p*ska kun sisareni. Ajattelin tehdä lumesta sittenkin jotain muuta..

Niin siis lapsilleen jopa tulee sanottua kaikenlaista pahaa varsinkin jos oma lapsuus on ollut sellaista, että olit oman vanhempasi roskakori. Mun äitini kieltäisi ikinä sanoneensa noin ja syyttäisi minua siitä, että suuttuisin tai masentuisin siitä, jos mua haukutaan. Mä en aio mun lapsille suuttua jos ne suuttuu mulle aikanaan vioistani äitinä, enkä syyttää heitä heille nousevista tunteista. Jos he masentuu, koska olivat lapsiani, niin maksan terapiat, että vain pääsisivät jaloilleen. Ihmettelen, jos he selviävät ns. kuivin jaloin lapsuudestaan kanssani. Koska mä en selvinnyt omastani äitini kanssa ja koko ajan on siitä syytetty vain minua. Halusin lapsia hankkimalla näyttää, etten ole mikään paskiainen.

ap

Tiedän mitä tarkoitat tuolla et sua on syytetty siitä ettet selvinny äitis riepottelusta vai sanotaanko suoraan että narsistin. Mut sä olet täysin vastuussa siitä, mitä sä sanot omille lapsilles. Sun ei ole pakko sanoa niille mitään pahaa vaan se on sun oma valinta jos niin teet. Katkase nyt hyvä ihminen jo ne välit siihen ihmiseen.

Tämä on ihan totta, mutta voit miettiä mun resursseja olla joskus tokaisematta pahaa lapsille kun tausta on mikä on. En ole koskaan sanonut, ettenkö kantaisi siitä vastuuta. Eri asia on miten voimaantua niin, ettei tule sanottua ilkeästi tai pahasti, jonka siis itse tajuan lyllä vääräksi toiminnaksi. Ja se, että mua hakutaan ei ainakaan anna niitä resursseja, mutta senkin uhalla olen halunnut täällä keskustella, tiedänhän mä (äidistäni), että on ihmisiä, joille muiden tunteet ei merkkaa mitään. En itsekään ole siinä aina pulmunen.

Mutta siis inhottaa kun elävässäkään elämässä ihmiset voi tuomita minut face to face "huonosta käyytöksestä" lapsiani kohtaan tietämättä ollenkaan, mitä mä olisin läpi käynyt. Miksi tuomitsevat? Mitä he sillä luulevat auttavansa?

Se eilinen puhelu, jossa äitini meni sanomaan minun olevan syyllinen siihen, ettei hänellä ole varaa ikinä mihinkään oli iso apu siihen, että se valhe ja vääristymä, jonka hän on mulle antanut (hän on moraalinen ja oikeamielinen ihminen ja minä paska) alkaa oieta ja saan niitä voimavaroja olla mukava lapsia ja muitakin kohtaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten olisi hyvä oppia tunnistamaan oman vanhemman patologinen valehtelijuus, jos on tunne, että itsellä on vain koko ajan paha olo, eikä mikään enää auta, niin syy voi olla asioita ja luonnettasi vääristellyt läheinen. Vähän niin kuin narsistikin tuhoaa kumppaninsa aikuissuteessa, niin mitä sitten samanlainen tekeekään lapselle vanhempi-lapsisuhteessa.

ap

Totta. Narsku vanhempani tuli kerran töistä kotiin ja kun hajotin tekemääni lumilinnaa pysähtyi ja todella rumalla ilmeellä katsoen sano et olen samanlainen p*ska kun sisareni. Ajattelin tehdä lumesta sittenkin jotain muuta..

Niin siis lapsilleen jopa tulee sanottua kaikenlaista pahaa varsinkin jos oma lapsuus on ollut sellaista, että olit oman vanhempasi roskakori. Mun äitini kieltäisi ikinä sanoneensa noin ja syyttäisi minua siitä, että suuttuisin tai masentuisin siitä, jos mua haukutaan. Mä en aio mun lapsille suuttua jos ne suuttuu mulle aikanaan vioistani äitinä, enkä syyttää heitä heille nousevista tunteista. Jos he masentuu, koska olivat lapsiani, niin maksan terapiat, että vain pääsisivät jaloilleen. Ihmettelen, jos he selviävät ns. kuivin jaloin lapsuudestaan kanssani. Koska mä en selvinnyt omastani äitini kanssa ja koko ajan on siitä syytetty vain minua. Halusin lapsia hankkimalla näyttää, etten ole mikään paskiainen.

ap

Tiedän mitä tarkoitat tuolla et sua on syytetty siitä ettet selvinny äitis riepottelusta vai sanotaanko suoraan että narsistin. Mut sä olet täysin vastuussa siitä, mitä sä sanot omille lapsilles. Sun ei ole pakko sanoa niille mitään pahaa vaan se on sun oma valinta jos niin teet. Katkase nyt hyvä ihminen jo ne välit siihen ihmiseen.

Jep. Jos syytät äitiäsi siitä miten toimit omien lasten kanssa, niin et tule ikinä muuttamaan käytöstäsi. Se kun ei ole sinun mielestä syytäsi eikä sinun vastuulla. Sinun tehtävä on katkaista tuo kierre. Muuten täällä itkee uudet ongelmaiset lapset sitä, että äiti kohtelu väärin ja syytti kaikesta omaa äitiään. Tottakai olet mallioppinut vaikka mitä vahingollista äidiltäsi. Eikä varmasti ole helppoa tehdä muutosta, mutta se on silti tehtävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissa, lopeta jo. Soita vaikka jonnekin palvelemaan puhelimeen äläkä pilaa muiden pyhäpäivää valehtelemalla tänne patologisesti. Sä olet sairas. Sairas!

Keskustelen ihmisestä, joka on satuttanut minua. Jos et kestä, niin mene itse muualle.

ap

Et sä keskustele vaan spämmäät huomiohakuista monologia palstalle. Siinä  on pikkanen ero. Tuon trauman voi työstää muutenkin kuin oksentamalla samaa schaibaa palstalle vuosikausia. Koitatko  jo tajuta vai laitetaanko kuvakaappaukset asianosaisille kun ne kerran ovat tiedossa...

Vierailija kirjoitti:

Se ajattelee, mitähän tähän valehtelisi, että pääsisi tilanteesta kunnialla ohi ja valehtelee.

T. Patologinen valehtelija

Tää taitaa olla ainoa, joka on suora vastaus ap:n kysymykseen.