Uskomatonta mistä ihan perusasioista vanhemmille täytyy huomauttaa päiväkodissa
saappaat kun sataa
sormikkaat vasta kun osaa ne itse pukea
1v ei ole enää vauva ym. ym.
Olen opiskelijana päiväkodissa ja ihmetyttää.
Emme voi huomioida jokaista vanhempaa 1/2 h joka aamu ja "vastaanottaa" henk.koht. kun on kiire. Punainen mattoko pitäisi levittää??
Kommentit (196)
Pienelle sopii lapaset ei sormikkaat. Järki hoi käteen.
Tunne on ihan molemminpuolinen: uskokaa jo tädit, että 2-3 v ei saa niitä kurahousujen lenkkejä sinne saappaan alle ja sitten on jalat märkinä ja räkä vuotaa.
Väärä ammatinvalinta, jos ei niitä lapsia halua auttaa.
Olen pitkään siirtänyt lasten yrittämistä oman epävarmuuteni ja tietämättömyyteni vuoksi. Minulla ei ole pienempiä sisaruksia eikä lähipiirissä pieniä lapsia, joten kokemukset niistä ovat tosi rajoittuneita. Otan toki parhaani mukaan asioista selvää, mutta on totta, että kaikkea en välttämättä hoksaa.
Toivoisinkin, että asenteet kokemattomia vanhempia kohtaan olisivat ymmärtäväisempiä ja avuliaampia. Paljon täälläkin saa kuulla, ettei lapsia saisi edes tehdä, jos ei osaa kaikkea jo valmiiksi ja ensimmäinen reaktio kokemattomiin vanhempiin on inho ja raivo. Toivoisin, että jos joskus lapsiani olen viemässä päiväkotiin, siellä joku huomauttaisi kohteliaasti, jos teen jotain väärin. Resurssit ovat mielestäni liian tiukat, jos muutaman sanan vaihtamiseen ei ole aikaa.
Lapset ovat päiväkodissa niin ison osan päivästä, että päiväkodin on ihan pakko osallistua iänmukaisten taitojen opetteluun. Esimerkikisi lasta ei voi opettaa kuivaksi sillä tavalla, että vain kotona käydään potalla, mutta viitenä päivänä viikossa 9 tunnin ajan pitää laskea housuun. Lasta ei myöskään voi opettaan hville pöytätavoille, jos se saa syödä puolet viikon aterioista ihan miten huvittaa.
Oikeanlaiset vaatteet sitten, se on makuasia ja asennekysymys. Sormikkaat kehittävät lapsen hienomotoriikkaa jo pukiessa ja vielä enemmän leikeissä. Siksi niitä tekee mieli suosia, kun säät vaan sallivat. Minusta ei ole ollenkaan selvää, että lapsen pitäisi osata pukea ihan kaikki vaatteet itse. Tarhoissa rakastetaan saappaita ja kurahousuja, kotona tykätään goretexeista ja reimatecista.
Alkoi naurattamaan kun kuvittelin ap:n tuolla asenteella johonkin normi työpaikkaan...
Kyllähän se niin on, että päiväkoti on lapsia varten, eikä niin, että lapset muokataan päiväkotia varten.
Ensimmäisen ja toisen lapsen kohdalla olin varsin altis miellyttämään päiväkodin pyyntöjä ja toiveita. Nykyisin, kun kolmas lapsi on lähdössä hoitoon, teemme kuten meidän perheelle parhaiten sopii.
Päiväkoti ei voi määrätä lapselle hankittavia vaatteita ja välineitä. Päiväkoti ei määräile, milloin kuravaatteet pestään kotona (kyllähän ne kotiin vien, huuhtelen hanan alla ja laitan saunan oveen kuivumaan, mutta pesukonetta nuo eivät nää koskaan). Päiväkoti ei päätä, onko 2.5veellä sormikkaat vai hansikkaat. Se ei päätä, onko kumisaappaat vai vettähylkiviksi käsitellyt kengät.
Minä olen vanhempi, ja tiedän, mikä on lasteni ja perheeni etu. Päiväkodin tehtävä on mahdollistaa minun työssäkäyntini, eikä minun tehtäväni ole tehdä hoitajien työstä mahdollisimman helppoa omalla kustannuksellani ja ajallani.
Jos työmäärä on älytön, on teidän valitettava omalle esimiehelle riittämättömästä henkilökuntamäärästä. Ei meille vanhemmille.
Joo samat jankkaukset jatkuvasti, usien jopa samoille ihmisille kuten esim.
- Teippivaippoja kiitos, ei housuvaippoja, ei edelleenkään vaikka lapsesi on ollut meillä jo vuoden hoidossa, pakottaahan ei tietenkään voida, mutta jos viitsisit miettiä vähän pidemmälle esim. jos pitää jokaiselta lapselta joka vaipanvaihdossa riisua kaikki housut pois, niin vessassakäynti vie jopa 3 kertaa enemmän aikaa, kuin jos lapsilla olisi ne teippivaipat.
- Kuravaatteet kun on kurakelit, mielellään myös sellaiset jotka pitää vettä ja mahtuu päälle.
- Lapsi otetaan tietenkin vastaan, mutta ei siinä voi jäädä puoleksi tunniksi vanhemman kanssa puhumaan ja odottamaan kun se vanhempi suukottelee ja halii lapsen kymmenen kertaa ennenkuin on valmis lähtemään töihin.
- Allergiat saavat minut joskus raivon partaalle. On sitä sun tätä allergiaa yhdellä sun toisella ja lapset möläyttelee että "syön minä kotona omenaa" vaikka meillä lukee että on allerginen, tai sitten allergiat ilmoitetaan epämääräisesti "ei ole tullut mitään oireita kotona porkkanasta, mutta on silti porkkana-allergia". Meillä ei vaadita lääkärintodistusta allergioista, joten on paljon tällaisia "varmuuden vuoksi" ilmoitettuja esim. äidillä on laktoosi-intoleranssi niin ilmoittaa varmuuden vuoksi lapsellaankin sellaisen olevan, että jos vaikka..
Onhan näitä tilanteita, mutta ap:lle tiedoksi, että ei nuo asiat tule muuttumaan, sinun pitää vain hyväksyä se, että toiminta on välillä täysin aivotonta saman jankkaamista vuodesta toiseen. Se on kuitenkin vain yksi osa hommaa, kannattaa keskittää huomio niihin positiiviisiin vähemmän ärsyttäviin asioihin.
Jos vanhemmilla vähän lapsia, silloin on myös vähemmän kokemusta.
Myös jatkuva pieni väsymys ja kiire päällä niin ei jaksa ajatella niin kirkkaasti. Asiat menevät ohitse niitä ei jäädä miettimään.
Henkilökunta voi antaa kohteliasta palautetta ja kirjoittaa asioita reissuvihkoon.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se niin on, että päiväkoti on lapsia varten, eikä niin, että lapset muokataan päiväkotia varten.
Ensimmäisen ja toisen lapsen kohdalla olin varsin altis miellyttämään päiväkodin pyyntöjä ja toiveita. Nykyisin, kun kolmas lapsi on lähdössä hoitoon, teemme kuten meidän perheelle parhaiten sopii.
Päiväkoti ei voi määrätä lapselle hankittavia vaatteita ja välineitä. Päiväkoti ei määräile, milloin kuravaatteet pestään kotona (kyllähän ne kotiin vien, huuhtelen hanan alla ja laitan saunan oveen kuivumaan, mutta pesukonetta nuo eivät nää koskaan). Päiväkoti ei päätä, onko 2.5veellä sormikkaat vai hansikkaat. Se ei päätä, onko kumisaappaat vai vettähylkiviksi käsitellyt kengät.
Minä olen vanhempi, ja tiedän, mikä on lasteni ja perheeni etu. Päiväkodin tehtävä on mahdollistaa minun työssäkäyntini, eikä minun tehtäväni ole tehdä hoitajien työstä mahdollisimman helppoa omalla kustannuksellani ja ajallani.
Jos työmäärä on älytön, on teidän valitettava omalle esimiehelle riittämättömästä henkilökuntamäärästä. Ei meille vanhemmille.
Ei ne esimiehet meitä kuuntele, kun kuuntelisivatkin. Mutta on sinulla oikeus laittaa lapsellesi mitä vaatetta haluat, se on sitten turha päiväkodin työntekijöille itkeä, jos lapsella on vaatteet märkänä tai sormikkaat väärin asetettu, kun vie ihan tolkuttomasti aikaa laittaa niitä sormikkaita jollekkin yksivuotiaalle joka ei osaa yhtää edes harottaa sormiaan, että na hanskat menisi edes vähän sinneppäin.
Päiväkodilla ei ole velvollisuutta myöskään tarjota mitään varakuriksia jos vanhempi ei viitsi lapselleen kuriksia ostaa. Itse ainakin laitan varakurikset vain tilanteessa, missä lapsella on kertaluontoisesti jäänyt kurahousut kotiin. Muuten oletan, että vanhempi varmaan on ajatelut että puku kestää vettä ja ei ole minun ongelmani jos se ei kestäkkään. Ikävä kyllä nuo vaan usein kaatuu silti päiväkodin niskoille ja syyksi, vaikka sinä nyt sanotkin että huolehdit itse lapsesi vaatteista niin ihan varmasti olet silti vihaisena lastasi puolustamassa jos tämä on ulkona joutunut olemaan litimärissä vaatteissa.
Se että ne teippivaipat on näppäriä hoitajille ei tarkoita että ne on mukavia vauvaiän ohittaneelle lapselle. Minun yksivuotias poikani halusi käyttää housuvaippoja ja housuvaippoja hänelle päiväkotiin vietiin.
Vanhempien tehtävä on pitää lastensa puolta ei hoitajien puolta.
Vierailija kirjoitti:
Joo samat jankkaukset jatkuvasti, usien jopa samoille ihmisille kuten esim.
- Teippivaippoja kiitos, ei housuvaippoja, ei edelleenkään vaikka lapsesi on ollut meillä jo vuoden hoidossa, pakottaahan ei tietenkään voida, mutta jos viitsisit miettiä vähän pidemmälle esim. jos pitää jokaiselta lapselta joka vaipanvaihdossa riisua kaikki housut pois, niin vessassakäynti vie jopa 3 kertaa enemmän aikaa, kuin jos lapsilla olisi ne teippivaipat.
- Kuravaatteet kun on kurakelit, mielellään myös sellaiset jotka pitää vettä ja mahtuu päälle.- Lapsi otetaan tietenkin vastaan, mutta ei siinä voi jäädä puoleksi tunniksi vanhemman kanssa puhumaan ja odottamaan kun se vanhempi suukottelee ja halii lapsen kymmenen kertaa ennenkuin on valmis lähtemään töihin.
- Allergiat saavat minut joskus raivon partaalle. On sitä sun tätä allergiaa yhdellä sun toisella ja lapset möläyttelee että "syön minä kotona omenaa" vaikka meillä lukee että on allerginen, tai sitten allergiat ilmoitetaan epämääräisesti "ei ole tullut mitään oireita kotona porkkanasta, mutta on silti porkkana-allergia". Meillä ei vaadita lääkärintodistusta allergioista, joten on paljon tällaisia "varmuuden vuoksi" ilmoitettuja esim. äidillä on laktoosi-intoleranssi niin ilmoittaa varmuuden vuoksi lapsellaankin sellaisen olevan, että jos vaikka..
Onhan näitä tilanteita, mutta ap:lle tiedoksi, että ei nuo asiat tule muuttumaan, sinun pitää vain hyväksyä se, että toiminta on välillä täysin aivotonta saman jankkaamista vuodesta toiseen. Se on kuitenkin vain yksi osa hommaa, kannattaa keskittää huomio niihin positiiviisiin vähemmän ärsyttäviin asioihin.
Mä kysyin päiväkodista millaisia vaippoja haluavat lapselle tuotavan ja nimen omaan pyysivat housuvaippoja. Koska lapsen (2v) pitää pystyä pukemaan ne itse ja eihän se raukka tietenkään pysty teippivaippaa itse pukemaan. Toivoisin että vähän enemmän kuitenkin auttaisivat siinä vaipan pukemisessa, kun monesti hoidosta haettaessa lapsella on toinen pakara paljaana...
Ilman vaippaakaan en halua lasta viedä, vaikka kotona pissaa pääasiassa pottaan. Olen useamman kerran viedessä/hakiessa kuullut kuinka joku lapsi (pienten ryhmässä) pyytää vessaan, mutta hoitaja sanoo, ettei voi nyt viedä kun on yksin ryhmän kanssa :(
Jos voittaisin lotossa perustaisin yksityisen päiväkodin, jossa hoitajilla olisi aina aikaa viedä vessaan!
Vierailija kirjoitti:
Joo samat jankkaukset jatkuvasti, usien jopa samoille ihmisille kuten esim.
- Teippivaippoja kiitos, ei housuvaippoja, ei edelleenkään vaikka lapsesi on ollut meillä jo vuoden hoidossa, pakottaahan ei tietenkään voida, mutta jos viitsisit miettiä vähän pidemmälle esim. jos pitää jokaiselta lapselta joka vaipanvaihdossa riisua kaikki housut pois, niin vessassakäynti vie jopa 3 kertaa enemmän aikaa, kuin jos lapsilla olisi ne teippivaipat.
- Kuravaatteet kun on kurakelit, mielellään myös sellaiset jotka pitää vettä ja mahtuu päälle.- Lapsi otetaan tietenkin vastaan, mutta ei siinä voi jäädä puoleksi tunniksi vanhemman kanssa puhumaan ja odottamaan kun se vanhempi suukottelee ja halii lapsen kymmenen kertaa ennenkuin on valmis lähtemään töihin.
- Allergiat saavat minut joskus raivon partaalle. On sitä sun tätä allergiaa yhdellä sun toisella ja lapset möläyttelee että "syön minä kotona omenaa" vaikka meillä lukee että on allerginen, tai sitten allergiat ilmoitetaan epämääräisesti "ei ole tullut mitään oireita kotona porkkanasta, mutta on silti porkkana-allergia". Meillä ei vaadita lääkärintodistusta allergioista, joten on paljon tällaisia "varmuuden vuoksi" ilmoitettuja esim. äidillä on laktoosi-intoleranssi niin ilmoittaa varmuuden vuoksi lapsellaankin sellaisen olevan, että jos vaikka..
Onhan näitä tilanteita, mutta ap:lle tiedoksi, että ei nuo asiat tule muuttumaan, sinun pitää vain hyväksyä se, että toiminta on välillä täysin aivotonta saman jankkaamista vuodesta toiseen. Se on kuitenkin vain yksi osa hommaa, kannattaa keskittää huomio niihin positiiviisiin vähemmän ärsyttäviin asioihin.
-Vaipat maksaa vanhempi, joten vanhempi päättää mitä vaippoja käytetään. Piste.
-Omena-allergia voi olla ristiallergiaa, jolloin sitä voi syödä esim. tiettyyn vuodenaikaan, tai omenaa voi syödä kypsennettynä tai raastettuna, mutta ei palana. Päiväkodille on helpompaa ilmoittaa, että on allerginen, kuin selventää, että voi syödä syyskuusta-maaliskuun alkuun, jos ei syö selleriä samalla tai kotimaisia viljoja. Raastettuna käy, kokonaisena ei...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et voi auttaa niissä sormikkaissa?
Kokeile itse pukea sormikkaat kymmennelle alle kolmivuotiaalle niin että kaikki ehtisivät ulkoillakin. Kyllä itseäkin ihmetyttää nykyvanhempien itsekkyys ja vaatimukset. Itselle oli itsestään selvää, että lapsille tehdään päiväkotielämä helpoksi.
Eniten on ihmetyttänyt se, että vanhemmat runttaavat lapsellensa LIIAN PIENET KENGÄT.
Siis otetaan vielä uusiksi: hommatkaa lapsellenne sopivat kengät. Ei kestä puolta tuntia runtata lapsella jalkaansa kivistäviä kenkiään kun muita ei ole ja kengät ovat niin tiukat että just just mahtuu.
Siis mitä ihmettä tällaiset vanhemmat aattelee...? Kokeilkaa itse olla tiukoissa kengissä.
Varasukat.
Lämmintä varavaatetta.
Lapsi viihtyy ja hoitsut kiittää kun lapsi on tyytyväinen kun on lämmin ja hyvä olla ja puuhastella.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se niin on, että päiväkoti on lapsia varten, eikä niin, että lapset muokataan päiväkotia varten.
Ensimmäisen ja toisen lapsen kohdalla olin varsin altis miellyttämään päiväkodin pyyntöjä ja toiveita. Nykyisin, kun kolmas lapsi on lähdössä hoitoon, teemme kuten meidän perheelle parhaiten sopii.
Päiväkoti ei voi määrätä lapselle hankittavia vaatteita ja välineitä. Päiväkoti ei määräile, milloin kuravaatteet pestään kotona (kyllähän ne kotiin vien, huuhtelen hanan alla ja laitan saunan oveen kuivumaan, mutta pesukonetta nuo eivät nää koskaan). Päiväkoti ei päätä, onko 2.5veellä sormikkaat vai hansikkaat. Se ei päätä, onko kumisaappaat vai vettähylkiviksi käsitellyt kengät.
Minä olen vanhempi, ja tiedän, mikä on lasteni ja perheeni etu. Päiväkodin tehtävä on mahdollistaa minun työssäkäyntini, eikä minun tehtäväni ole tehdä hoitajien työstä mahdollisimman helppoa omalla kustannuksellani ja ajallani.
Jos työmäärä on älytön, on teidän valitettava omalle esimiehelle riittämättömästä henkilökuntamäärästä. Ei meille vanhemmille.
Totta paljolti.
Mutta laittakaa siitä varavaatetta mukaan ja mieluiten sopivia ja lämpöisiä, vielä ei ole kesä.
Ja tarkistakaa ne kengät.
Vierailija kirjoitti:
Se että ne teippivaipat on näppäriä hoitajille ei tarkoita että ne on mukavia vauvaiän ohittaneelle lapselle. Minun yksivuotias poikani halusi käyttää housuvaippoja ja housuvaippoja hänelle päiväkotiin vietiin.
Vanhempien tehtävä on pitää lastensa puolta ei hoitajien puolta.
Siltä ne vaatteet välillä näyttääkin, että LAPSI on ne halunnut päälle. Eipä enää ihmetytä päivittäinen keskustelu joidenkin lasten kanssa siitä, että pitääkö pípo laittaa ulos tai saako olla koko päivän avojaloin.
Ja kuten sanottu, voithan sinä ne housuvaipat lapselle laittaa jos haluat,ei sitä voida kieltää, voidaan vaan esittää toiveita ja ISO KIITOS niille vanhemmille jotka niitä toiveita myös kuuntelee <3
MInulla on muuten usein käynyt niin, että ole ehtinyt repiä sen housuvaipan pois ja vasta sitten tajunnut että hups, se olikin kuiva (tuntunut päälleppäin kuin siellä olisi pissa), no, vanhempihan se maksaa, mitäs tuosta. (housuvaipankin saa siis pois ottamatta housuja, kun repii sivussaumat auki).
Heh, avasin ketjun odottaen tuttuja ongelmakohtia mutta olipas kummallinen avaus. Joo saappaat pitää olla kun sataa mutta kyllä meillä saa olla sormikkaat vaikka niitä ei itse osaisi pukeakaan ja jos joku haluaa pitää yksivuotiastaan vauvana niin sallimme sen :) Ja todellakin on aikaa vastaanottaa jokainen lapsi ja vanhempi aamulla, tervehdimme lasta henkilökohtaisesti ja hymyillen sekä vaihdamme vanhemman kanssa kuulumiset - onko mitään erikoista, moneltako haetaan jne.
Mutta semmoisia mistä jatkuva huomauttaminen oikeasti on aika uskomatonta on mm kasvunkansio (vastahan sitä on elokuusta asti pyydetty), vaipat, vaihtovaatteet, hoitoaikojen ilmoittaminen, loma-aikakyselyihin vastaaminen (tiedämme varsin hyvin että kaikki eivät tiedä lomiaan tässä vaiheessa vuotta, tiedämme sen koska emme tiedä niitä itsekään ennen kuin hoidontarve kesän ajalle on tiedossa mutta kyselyyn nyt vaan on vastattava). On kiusallista muistuttaa samaa ihmistä samasta asiasta kolme kertaa viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vanhempi, ja tiedän, mikä on lasteni ja perheeni etu. Päiväkodin tehtävä on mahdollistaa minun työssäkäyntini, eikä minun tehtäväni ole tehdä hoitajien työstä mahdollisimman helppoa omalla kustannuksellani ja ajallani.
Hahahahaa :D Repskops. No ehkä sinä olet niitä harvoja jotka tietävät. Paljon on niitä lapsia joilla ei ole edes vaihtovaatteita tai ei ole kunnon ulkoiluvaatteita ja ovat kylmissään ulkona ja kun vanhemmille sanoo niin menevät valittamaan oikein esimiehen esimiehelle asti tästä ilkeästä huomauttelusta.
Joopa, oivoi, päivän paras vitsi kyllä.
Jaaha, mammat sitten asettuivat heti puolustuskannalle. Hyökkäyshän se on paras puolustus, kun kalikka kalahtaa. Ja kuitenkin: ap puhuu asiaa. Monet nuoret kaupunkilaisvanhemmat ovat niin "hienostuneita", ettei lapsille ole hankittu lainkaan kunnon ulkoiluvaatteita. Kurahousut, kumisaappaat ja kurarukkaset kun ovat niin tyylittömät! Ja kun lapsi sitten on möyrinyt pihalla ja liannut hienon villakangastakin ja nahkasaapikkaat, niin johan siitä remmakka nousee. Lapset eivät saa enää olla lapsia ja peuhata mielin määrin ulkona, vaan pitäisi vaan seisoa hienoissa vaatteissa keskellä pihaa. Hatunnosto kaikille niille vanhemmille, jotka osaavat pukea lapsensa sään mukaan pihaleikkeihin sopiviin varusteisiin.
Mikä oikea pukeutuminen? Miten minun oletetaan tietää päiväkodin ongelmat, jos niistä ei kerrota? Sormikkaat on käytössä, koska niillä on kivempi leikkiä. Mielestäni ne menee käteen yhtä helposti kuin rukkaset. Sama goretexkengät. Jos ei käy, niin kertokaa se selkeästi. En tunne päiväkotien arkea.
Muistan onta kertaa nuorimmaisen päiväkodissa kun sen sinne aamulla vei, että sai etsiä etsimällä hoitajan. Joskus siellä oli hoitaja, joka näki että lapsi tuotiin mutta ei tullut lapsen luokse vaan lapsi jäi itkuisena ulko-oven taakse. Onneksi oli myös aikuisia, jotka ottivat lapsen huomaansa tultuaan päiväkotiin. Hoitoaika alkoi klo 7, jolloin siellä ei ollut kuin pari lasta, joten lasten paljouden johtuvasta kiireestä ei voi kyllä puhua.
Onneks päiväkoti-ajat alkaa olemaan jo takana päin. Ei tuu yhtään ikävä :)