Miksi niin monet eroavat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi on niin paljon itsekkäistä, epäaikuismaisista syistä johtuvia avioeroja? Miksi monet ihmiset ovat nykyään kuin tuuliviirejä? Miksi on niin vaikeaa sietää puolisossa epätäydellisyyttä?

No juuri se itsekkyys ja epäaikuismaisuushan tekee siitä yhteiselämästä mahdotonta. Vai onko sinusta esim perheväkivalta ja alkoholismi epäitsekästä ja aikuismaista?Niin, sen kun joku keksisi, miten ihmiset saisi lopettamaan tällaisen käytöksen.

Ei tietenkään ole aikuismaista. Minua kiinnostaa se, miten ja miksi tilanne on päässyt ajautumaan siihen alkoholismiin tai väkivaltaan saakka. Miksi viisaat ihmiset eivät ratko asioita kuin aikuiset.

Niin, paha sanoa. En voi sanoa kuin omasta puolestani, että en tiennyt, miten miehen saisi raitistumaan enkä osannut kääntää aikaa taaksepäin, että olisin voinut asian jotenkin estää. Anteeksi siitä, kun en ole tarpeeksi viisas.

En minä sinua syytä, enkä syytä miestäsikään. Surullinen vain olen kun seuraan aikaa yleisesti.

Eli sinustako oli parempi se aika, jolloin pysyttiin yhdessä sen juopottelevan ja hakkaavan miehen kanssa, koska eroaminen ei ollut vaihtoehto? Sekö ei ollut ollenkaan surullista? Minun puolestani ei ainakaan kenenkään tarvitse olla surullinen. Mutta ehkä sinusta lapseni olisivat onnellisempia kun saisivat olla vieressä näkemässä kun isänsä on kännissä.

Olen surullinen siitä, että hän alkoholisoitui. Olen surullinen siitä että te kaikki menetitte onnen siksi että hän valitsi väärin. Olen surullinen siitä, että perheet hajoavat alkoholin vuoksi. Olen surullinen siitä, että perheet hajoavat minkä tahansa asian vuoksi.

Mutta et olisi surullinen alkoholismin vuoksi, jos perhe ei hajoaisi vai? Eihän tuossa ero sitä surua aiheuttanut, vaan alkoholismi. Suru oli jo olemassa ennen eroa ja ero oli vaan ratkaisu siihen. Suuri suru vaihdettiin pienempään.

miesvain kirjoitti:

Kun yhdessä ollaan 20 vuotta niin ihmiset muuttu. Huomaa että vaimo ei enää ole se keneen rakastui aikoinaa. Mieltymykset muuttuu, ei ole enää mitään yhteistä. Eroaminen ei ole aina itsekästä. Se vain tapahtuu kun romantiikka ja erotiikka kuolee pois...

Tämä on juuri se villakoiran ydin, mikä minua harmittaa. Tottakai ihmiset muuttavat. Heidän kuuluukin muuttua. Sen tahtomisen ja päätöksen pitäisi kuitenkin olla niin luja, että se pitää yhdessä. Molempien pitää tehdä töitä yhteyden etsimiseksi. Se ei tule ilman työtä. Romantiikka ja erotiikka eivät kuole mihinkään, jos niitä viljelee. On omalla vastuulla kylvää ja kastella niitä jatkuvasti. Syytökset puolisoa kohtaan ovat myrkkyä, jota ei pitäisi ikinä käyttää. Se ei ole sitoutumista, eikä tahtomista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska ihmiset yksilöinä eivät halua kasvaa, oppia ja tulla toimeen ja koska sukupuolilla on Suomessa menossa kriisivuodet. Ihmisten pitäisi lukea enemmän psykologiaa, kasvatustieteitä, feminismiä ja erityisesti tutkimuksia joita maailma on täynnä oppiakseen enemmän toisistaan ja antaaksen molemmille täyden arvon kumppaneina. Sillä ilman molemminpuolista kunnioitusta ja arvostusta suhde ei toimi.

Mutta eivätkö ihmiset ole viisaampia kuin koskaan ennen, ja silti erotaan enemmän kuin ennen?

Tietoa on enemmän saatavilla joten ihmiset voisivat toimia viisaasti mutta eivät halua. Yhteiskunnassa tiedetään yhtä sun toista mutta annetaan silti markkinoiden määrätä kun on päätösten aika.Ihminen syrjäyttää viisauskapasiteettinsa ahneudellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi on niin paljon itsekkäistä, epäaikuismaisista syistä johtuvia avioeroja? Miksi monet ihmiset ovat nykyään kuin tuuliviirejä? Miksi on niin vaikeaa sietää puolisossa epätäydellisyyttä?

No juuri se itsekkyys ja epäaikuismaisuushan tekee siitä yhteiselämästä mahdotonta. Vai onko sinusta esim perheväkivalta ja alkoholismi epäitsekästä ja aikuismaista?Niin, sen kun joku keksisi, miten ihmiset saisi lopettamaan tällaisen käytöksen.

Ei tietenkään ole aikuismaista. Minua kiinnostaa se, miten ja miksi tilanne on päässyt ajautumaan siihen alkoholismiin tai väkivaltaan saakka. Miksi viisaat ihmiset eivät ratko asioita kuin aikuiset.

Niin, paha sanoa. En voi sanoa kuin omasta puolestani, että en tiennyt, miten miehen saisi raitistumaan enkä osannut kääntää aikaa taaksepäin, että olisin voinut asian jotenkin estää. Anteeksi siitä, kun en ole tarpeeksi viisas.

En minä sinua syytä, enkä syytä miestäsikään. Surullinen vain olen kun seuraan aikaa yleisesti.

Eli sinustako oli parempi se aika, jolloin pysyttiin yhdessä sen juopottelevan ja hakkaavan miehen kanssa, koska eroaminen ei ollut vaihtoehto? Sekö ei ollut ollenkaan surullista? Minun puolestani ei ainakaan kenenkään tarvitse olla surullinen. Mutta ehkä sinusta lapseni olisivat onnellisempia kun saisivat olla vieressä näkemässä kun isänsä on kännissä.

Olen surullinen siitä, että hän alkoholisoitui. Olen surullinen siitä että te kaikki menetitte onnen siksi että hän valitsi väärin. Olen surullinen siitä, että perheet hajoavat alkoholin vuoksi. Olen surullinen siitä, että perheet hajoavat minkä tahansa asian vuoksi.

Mutta et olisi surullinen alkoholismin vuoksi, jos perhe ei hajoaisi vai? Eihän tuossa ero sitä surua aiheuttanut, vaan alkoholismi. Suru oli jo olemassa ennen eroa ja ero oli vaan ratkaisu siihen. Suuri suru vaihdettiin pienempään.

Ymmärrän valtavan tuskasi asian vuoksi. Ymmärrän, että ero oli se pienempi paha tilanteessasi. Minä kuitenkin uskon, että jos alkoholismia ei olisi valittu... Jos siis sitä ensimmäistäkään humalaa ei olisi juotu, teillä voisi olla onni, joka olisi parempi kuin nykyinen tilanne. Minä unelmoin, ettei kenenkään tarvitsisi tyytyä toiseksi parhaimpaan vaihtoehtoon, eikä siihen pienempään pahaan, vaan että kaikki perheet voisivat iloita täydestä onnesta. Tiedän, että tämä on utopiaa, mutta antakaa minun unelmoida.

Vierailija kirjoitti:

Koska puoliso on täysi laiskamato. Ei tee yhtään mitäån kotona sotkee vain. Jos vahingossa tekee esim ruokaa niin siitä ihmeestä pitäisi olla loppuikä haltioissaan.

Roskien vieminen on .aatanan huipputyö.

Puhuu että hän tekee niitä miesten töitä. Ei ole vielä tähän mennessä eli 20 vuoden aikana ollut yhtään miesten työtä vaikka olemme asuneet 20v rivitalossa.

Kun valitan työmäärästä ja toisen osallistumattomuudesta niin mies sanoo että minä teen tahallaan asioista vaikeaa!

Eikä tee myöskään mitään auton suhteen vaan maksaa kaikesta renkaiden vaihdosta lähtien.

Miehestä ei ole ollut mitään siis ei yhtään mitään iloa ei edes seksiä vuosiin kun on niin läski.

Miksikähän jäisin vielä tähän?

Olihan tämä vitsi? Ei kai kukaan oikeasti eroa näin mitättömän asian takia? Siis joku eroaa siksi, että mies haluaa vaihdattaa auton renkaat kodin ulkopuolella....?

Vierailija kirjoitti:

miesvain kirjoitti:

Kun yhdessä ollaan 20 vuotta niin ihmiset muuttu. Huomaa että vaimo ei enää ole se keneen rakastui aikoinaa. Mieltymykset muuttuu, ei ole enää mitään yhteistä. Eroaminen ei ole aina itsekästä. Se vain tapahtuu kun romantiikka ja erotiikka kuolee pois...

Tämä on juuri se villakoiran ydin, mikä minua harmittaa. Tottakai ihmiset muuttavat. Heidän kuuluukin muuttua. Sen tahtomisen ja päätöksen pitäisi kuitenkin olla niin luja, että se pitää yhdessä. Molempien pitää tehdä töitä yhteyden etsimiseksi. Se ei tule ilman työtä. Romantiikka ja erotiikka eivät kuole mihinkään, jos niitä viljelee. On omalla vastuulla kylvää ja kastella niitä jatkuvasti. Syytökset puolisoa kohtaan ovat myrkkyä, jota ei pitäisi ikinä käyttää. Se ei ole sitoutumista, eikä tahtomista.

Millaisista eroista tässä nyt oikeastaan puhutaan? Aviopareista, lapsiperheistä, pitkästä tai lyhyestä seurustelusuhteesta, avoliitosta? Kuka määrittelee sen, millaisesta suhteesta on ihan ok erota ja millaisesta ei. Jos lapset on kuvioissa, niin heidät pitää tietysti ottaa huomioon, mutta jos parilla ei ole lapsia, niin on eroaminen silloin ulkopuolisen silmin yhtä tuomittavaa, ihmeellistä ja surullista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miesvain kirjoitti:

Kun yhdessä ollaan 20 vuotta niin ihmiset muuttu. Huomaa että vaimo ei enää ole se keneen rakastui aikoinaa. Mieltymykset muuttuu, ei ole enää mitään yhteistä. Eroaminen ei ole aina itsekästä. Se vain tapahtuu kun romantiikka ja erotiikka kuolee pois...

Tämä on juuri se villakoiran ydin, mikä minua harmittaa. Tottakai ihmiset muuttavat. Heidän kuuluukin muuttua. Sen tahtomisen ja päätöksen pitäisi kuitenkin olla niin luja, että se pitää yhdessä. Molempien pitää tehdä töitä yhteyden etsimiseksi. Se ei tule ilman työtä. Romantiikka ja erotiikka eivät kuole mihinkään, jos niitä viljelee. On omalla vastuulla kylvää ja kastella niitä jatkuvasti. Syytökset puolisoa kohtaan ovat myrkkyä, jota ei pitäisi ikinä käyttää. Se ei ole sitoutumista, eikä tahtomista.

Millaisista eroista tässä nyt oikeastaan puhutaan? Aviopareista, lapsiperheistä, pitkästä tai lyhyestä seurustelusuhteesta, avoliitosta? Kuka määrittelee sen, millaisesta suhteesta on ihan ok erota ja millaisesta ei. Jos lapset on kuvioissa, niin heidät pitää tietysti ottaa huomioon, mutta jos parilla ei ole lapsia, niin on eroaminen silloin ulkopuolisen silmin yhtä tuomittavaa, ihmeellistä ja surullista?

Kyllä eronneetkin saavat pitää eroaan surullisena asiana ja tappiona. Ei sitä tarvitse puolustella ja selitellä mustaa valkoiseksi. Enkä tarkoita tällä sitä, että olisin tuomitsemassa ketään. Surullinen asia saa olla surullinen asia, eikä sitä tarvitse väenvängällä yrittää selittää "mahtavaksi kehittymisen mahdollisuudeksi ja energian vapautumiseksi uusiin luoviin asioihin" tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi on niin paljon itsekkäistä, epäaikuismaisista syistä johtuvia avioeroja? Miksi monet ihmiset ovat nykyään kuin tuuliviirejä? Miksi on niin vaikeaa sietää puolisossa epätäydellisyyttä?

No juuri se itsekkyys ja epäaikuismaisuushan tekee siitä yhteiselämästä mahdotonta. Vai onko sinusta esim perheväkivalta ja alkoholismi epäitsekästä ja aikuismaista?Niin, sen kun joku keksisi, miten ihmiset saisi lopettamaan tällaisen käytöksen.

Ei tietenkään ole aikuismaista. Minua kiinnostaa se, miten ja miksi tilanne on päässyt ajautumaan siihen alkoholismiin tai väkivaltaan saakka. Miksi viisaat ihmiset eivät ratko asioita kuin aikuiset.

Niin, paha sanoa. En voi sanoa kuin omasta puolestani, että en tiennyt, miten miehen saisi raitistumaan enkä osannut kääntää aikaa taaksepäin, että olisin voinut asian jotenkin estää. Anteeksi siitä, kun en ole tarpeeksi viisas.

En minä sinua syytä, enkä syytä miestäsikään. Surullinen vain olen kun seuraan aikaa yleisesti.

Eli sinustako oli parempi se aika, jolloin pysyttiin yhdessä sen juopottelevan ja hakkaavan miehen kanssa, koska eroaminen ei ollut vaihtoehto? Sekö ei ollut ollenkaan surullista? Minun puolestani ei ainakaan kenenkään tarvitse olla surullinen. Mutta ehkä sinusta lapseni olisivat onnellisempia kun saisivat olla vieressä näkemässä kun isänsä on kännissä.

Olen surullinen siitä, että hän alkoholisoitui. Olen surullinen siitä että te kaikki menetitte onnen siksi että hän valitsi väärin. Olen surullinen siitä, että perheet hajoavat alkoholin vuoksi. Olen surullinen siitä, että perheet hajoavat minkä tahansa asian vuoksi.

Mutta et olisi surullinen alkoholismin vuoksi, jos perhe ei hajoaisi vai? Eihän tuossa ero sitä surua aiheuttanut, vaan alkoholismi. Suru oli jo olemassa ennen eroa ja ero oli vaan ratkaisu siihen. Suuri suru vaihdettiin pienempään.

Ymmärrän valtavan tuskasi asian vuoksi. Ymmärrän, että ero oli se pienempi paha tilanteessasi. Minä kuitenkin uskon, että jos alkoholismia ei olisi valittu... Jos siis sitä ensimmäistäkään humalaa ei olisi juotu, teillä voisi olla onni, joka olisi parempi kuin nykyinen tilanne. Minä unelmoin, ettei kenenkään tarvitsisi tyytyä toiseksi parhaimpaan vaihtoehtoon, eikä siihen pienempään pahaan, vaan että kaikki perheet voisivat iloita täydestä onnesta. Tiedän, että tämä on utopiaa, mutta antakaa minun unelmoida.

Ei minulla ole asiasta enää mitään tuskaa, paitsi lasten puolesta. Älä minun puolestani ole surullinen. Mutta kun minä en valinnut sitä alkoholismia ja ex-miehenikään ei sitä valintaa saanut jälkikäteen peruttua.

Olet sinäkin varmasti tehnyt virheitä elämässäsi ja loukannut ihmisiä. Miltä tuntuisi, jos joku tulisi niistä toistuvasti sinulle jälkikäteen taivastelemaan. Toki voi ihmisille antaa ohjeita, miten kannattaa toimia ja miten ei, mutta en tajua tätä jo eronneiden ihmisten ihmettelyä ja surkuttelua.

Vierailija kirjoitti:

Koska puoliso on täysi laiskamato. Ei tee yhtään mitäån kotona sotkee vain. Jos vahingossa tekee esim ruokaa niin siitä ihmeestä pitäisi olla loppuikä haltioissaan.

Roskien vieminen on .aatanan huipputyö.

Puhuu että hän tekee niitä miesten töitä. Ei ole vielä tähän mennessä eli 20 vuoden aikana ollut yhtään miesten työtä vaikka olemme asuneet 20v rivitalossa.

Kun valitan työmäärästä ja toisen osallistumattomuudesta niin mies sanoo että minä teen tahallaan asioista vaikeaa!

Eikä tee myöskään mitään auton suhteen vaan maksaa kaikesta renkaiden vaihdosta lähtien.

Miehestä ei ole ollut mitään siis ei yhtään mitään iloa ei edes seksiä vuosiin kun on niin läski.

Miksikähän jäisin vielä tähän?

Huutonaurua!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi on niin paljon itsekkäistä, epäaikuismaisista syistä johtuvia avioeroja? Miksi monet ihmiset ovat nykyään kuin tuuliviirejä? Miksi on niin vaikeaa sietää puolisossa epätäydellisyyttä?

No juuri se itsekkyys ja epäaikuismaisuushan tekee siitä yhteiselämästä mahdotonta. Vai onko sinusta esim perheväkivalta ja alkoholismi epäitsekästä ja aikuismaista?Niin, sen kun joku keksisi, miten ihmiset saisi lopettamaan tällaisen käytöksen.

Ei tietenkään ole aikuismaista. Minua kiinnostaa se, miten ja miksi tilanne on päässyt ajautumaan siihen alkoholismiin tai väkivaltaan saakka. Miksi viisaat ihmiset eivät ratko asioita kuin aikuiset.

Niin, paha sanoa. En voi sanoa kuin omasta puolestani, että en tiennyt, miten miehen saisi raitistumaan enkä osannut kääntää aikaa taaksepäin, että olisin voinut asian jotenkin estää. Anteeksi siitä, kun en ole tarpeeksi viisas.

En minä sinua syytä, enkä syytä miestäsikään. Surullinen vain olen kun seuraan aikaa yleisesti.

Eli sinustako oli parempi se aika, jolloin pysyttiin yhdessä sen juopottelevan ja hakkaavan miehen kanssa, koska eroaminen ei ollut vaihtoehto? Sekö ei ollut ollenkaan surullista? Minun puolestani ei ainakaan kenenkään tarvitse olla surullinen. Mutta ehkä sinusta lapseni olisivat onnellisempia kun saisivat olla vieressä näkemässä kun isänsä on kännissä.

Olen surullinen siitä, että hän alkoholisoitui. Olen surullinen siitä että te kaikki menetitte onnen siksi että hän valitsi väärin. Olen surullinen siitä, että perheet hajoavat alkoholin vuoksi. Olen surullinen siitä, että perheet hajoavat minkä tahansa asian vuoksi.

Mutta et olisi surullinen alkoholismin vuoksi, jos perhe ei hajoaisi vai? Eihän tuossa ero sitä surua aiheuttanut, vaan alkoholismi. Suru oli jo olemassa ennen eroa ja ero oli vaan ratkaisu siihen. Suuri suru vaihdettiin pienempään.

Ymmärrän valtavan tuskasi asian vuoksi. Ymmärrän, että ero oli se pienempi paha tilanteessasi. Minä kuitenkin uskon, että jos alkoholismia ei olisi valittu... Jos siis sitä ensimmäistäkään humalaa ei olisi juotu, teillä voisi olla onni, joka olisi parempi kuin nykyinen tilanne. Minä unelmoin, ettei kenenkään tarvitsisi tyytyä toiseksi parhaimpaan vaihtoehtoon, eikä siihen pienempään pahaan, vaan että kaikki perheet voisivat iloita täydestä onnesta. Tiedän, että tämä on utopiaa, mutta antakaa minun unelmoida.

Ei minulla ole asiasta enää mitään tuskaa, paitsi lasten puolesta. Älä minun puolestani ole surullinen. Mutta kun minä en valinnut sitä alkoholismia ja ex-miehenikään ei sitä valintaa saanut jälkikäteen peruttua.

Olet sinäkin varmasti tehnyt virheitä elämässäsi ja loukannut ihmisiä. Miltä tuntuisi, jos joku tulisi niistä toistuvasti sinulle jälkikäteen taivastelemaan. Toki voi ihmisille antaa ohjeita, miten kannattaa toimia ja miten ei, mutta en tajua tätä jo eronneiden ihmisten ihmettelyä ja surkuttelua.

Minusta tuntuu, että et halua ymmärtää viestiäni niin kuin haluan sen kertoa. Ikävää, että sinusta viestini tuntui pahalta. Tarkoitukseni ei ole loukata ketään. Pohjimmainen motiivini on haluta hyvää ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miesvain kirjoitti:

Kun yhdessä ollaan 20 vuotta niin ihmiset muuttu. Huomaa että vaimo ei enää ole se keneen rakastui aikoinaa. Mieltymykset muuttuu, ei ole enää mitään yhteistä. Eroaminen ei ole aina itsekästä. Se vain tapahtuu kun romantiikka ja erotiikka kuolee pois...

Tämä on juuri se villakoiran ydin, mikä minua harmittaa. Tottakai ihmiset muuttavat. Heidän kuuluukin muuttua. Sen tahtomisen ja päätöksen pitäisi kuitenkin olla niin luja, että se pitää yhdessä. Molempien pitää tehdä töitä yhteyden etsimiseksi. Se ei tule ilman työtä. Romantiikka ja erotiikka eivät kuole mihinkään, jos niitä viljelee. On omalla vastuulla kylvää ja kastella niitä jatkuvasti. Syytökset puolisoa kohtaan ovat myrkkyä, jota ei pitäisi ikinä käyttää. Se ei ole sitoutumista, eikä tahtomista.

Millaisista eroista tässä nyt oikeastaan puhutaan? Aviopareista, lapsiperheistä, pitkästä tai lyhyestä seurustelusuhteesta, avoliitosta? Kuka määrittelee sen, millaisesta suhteesta on ihan ok erota ja millaisesta ei. Jos lapset on kuvioissa, niin heidät pitää tietysti ottaa huomioon, mutta jos parilla ei ole lapsia, niin on eroaminen silloin ulkopuolisen silmin yhtä tuomittavaa, ihmeellistä ja surullista?

Mielestäni kysyt vähän vääriä asioita. Tottakai parisuhteen/avioliiton puoliskot aina itse päättävät, ei kukaan ulkopuolinen. Minä ymmärsin apn asian ja monen muun kommentit siten, että nykyaikana tulisi parisuhdetta ja avioliittoa kunnioittaa ja varjella enemmän kun mitä moni tekee, pitää sitä hyvää suhdetta ja rakkauden liekkiä yllä. Nykyajan trendi kun tuntuu olevan, että syy huonoon suhteeseen on aina siinä toisessa osapuolessa eikä osata katsoa peiliin mitä itse on tehnyt suhteen parantamiseksi ja toisen hyväksi. Ja vahdataan vaan sitä uutta suhdetta pelastajaksi. ..

Parisuhde toimii, jos molemmat ovat valmiita panostamaan ja tulemaan vastaan asioissa eikä olla ehdottomia omien mielipiteiden suhteen. Meillä ei näin ole. Suhde on ihan kuollut. Mies ei halua seksiä eikä mitään kosketusta. Ei halua puhua eikä mitään yhteistä tekemistä. Tässä vain asutaan yhdessä ja maksellaan laskut puoliksi. Olen ehdottanut ravintolaillallisia, lenkille lähtöä, teatteria ym, mutta mies vain nyhjää kotona. Ei tässä ole järkeä. Olen onneton, ja valitettavasti rakkaus on alkanut kuolla minun taholta. Miehen taholta varmaan jo kuollut, mutta mistä tiedän, kun tuo ei puhu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

miesvain kirjoitti:

Kun yhdessä ollaan 20 vuotta niin ihmiset muuttu. Huomaa että vaimo ei enää ole se keneen rakastui aikoinaa. Mieltymykset muuttuu, ei ole enää mitään yhteistä. Eroaminen ei ole aina itsekästä. Se vain tapahtuu kun romantiikka ja erotiikka kuolee pois...

Tämä on juuri se villakoiran ydin, mikä minua harmittaa. Tottakai ihmiset muuttavat. Heidän kuuluukin muuttua. Sen tahtomisen ja päätöksen pitäisi kuitenkin olla niin luja, että se pitää yhdessä. Molempien pitää tehdä töitä yhteyden etsimiseksi. Se ei tule ilman työtä. Romantiikka ja erotiikka eivät kuole mihinkään, jos niitä viljelee. On omalla vastuulla kylvää ja kastella niitä jatkuvasti. Syytökset puolisoa kohtaan ovat myrkkyä, jota ei pitäisi ikinä käyttää. Se ei ole sitoutumista, eikä tahtomista.

Millaisista eroista tässä nyt oikeastaan puhutaan? Aviopareista, lapsiperheistä, pitkästä tai lyhyestä seurustelusuhteesta, avoliitosta? Kuka määrittelee sen, millaisesta suhteesta on ihan ok erota ja millaisesta ei. Jos lapset on kuvioissa, niin heidät pitää tietysti ottaa huomioon, mutta jos parilla ei ole lapsia, niin on eroaminen silloin ulkopuolisen silmin yhtä tuomittavaa, ihmeellistä ja surullista?

Mielestäni kysyt vähän vääriä asioita. Tottakai parisuhteen/avioliiton puoliskot aina itse päättävät, ei kukaan ulkopuolinen. Minä ymmärsin apn asian ja monen muun kommentit siten, että nykyaikana tulisi parisuhdetta ja avioliittoa kunnioittaa ja varjella enemmän kun mitä moni tekee, pitää sitä hyvää suhdetta ja rakkauden liekkiä yllä. Nykyajan trendi kun tuntuu olevan, että syy huonoon suhteeseen on aina siinä toisessa osapuolessa eikä osata katsoa peiliin mitä itse on tehnyt suhteen parantamiseksi ja toisen hyväksi. Ja vahdataan vaan sitä uutta suhdetta pelastajaksi. ..

Tarkoitin, että aika vähän taitaa olla kuitenkin niitä pareja, jotka eivät ole ennen tätä suhdetta edes seurustelleet kenenkään kanssa. Käsittääkseni aika harva jaksaa taivastella, että "voi voi, kun se Mirkkukin on jo kaksi kertaa eronnut, jos on ollut kyse lyhyistä seurustelusuhteista". Aika moni meistä on kuitenkin eronnut siitä ensimmäisestä seurustelusuhteestaan eikä siinä ole mielestäni mitään taivasteltavaa, jos on ollut muitakin seurustelukumppaneita ennen perheen perustamista.

Itse otin eron, koska mies jätti ja muutti pois, kun aloin puhua siitä, että hänen pitäisi osallistua myös talouden kuluihin ja aloin käyttää osan omista rahoistani pelkästään itseeni. Mies ei olisi halunnut erota, vaan olisi halunnut, että jatkan hänen elättämistä. Petti lukuisten naisten kanssa 20 vuoden ajan ja valehteli kaikesta. Viimeiset 5 vuotta oli 20 vuotta nuoremman venäläisnaisen kanssa ja saattoi olla poissa kotoa usean kuukauden ajan kerrallaan. Lapset kasvatin aikuisiksi, mutta sitten tuota riitti. Mielestäni en ottanut eroa heppoisin perustein.

Koska heteroavioliitot ovat tuomittuja epäonnistumaan, niiden alkuperäinen tarkoitus on ollut se että mies omistaa naisen. 

Kielletään avioliitot heteroilta! Pilaavat avioliiton pyhyyden.

Vierailija kirjoitti:

Miksi on niin paljon itsekkäistä, epäaikuismaisista syistä johtuvia avioeroja? Miksi monet ihmiset ovat nykyään kuin tuuliviirejä? Miksi on niin vaikeaa sietää puolisossa epätäydellisyyttä?

Kerro miksi pitäisi  pilata elämänsä sellaisen ihmisen kanssa joka ei enää välitä ja josta ei  enää välitä? Mietipä itse ketä se martyyrinkruunu koristaa ja kannattaako sellaisen takia uhrata ainokainen elämänsä paska parisuhteessa?

Nii-i, ei kannata koska nykyaikana ei enää ole pakko.Ja se on hyvä juttu se.

Lopeta tyhmien  asenteellisten aloitusten tekeminen ja mieti ihan omalla järjelläsi. Kyllä niihin eroihin syy on olemassa, ei kukaan huvikseen eroa. Typerämpää on pysyä ulkoisista syistä onnettomassa liitossa kuin lähteä rohkeasti elämään yksin. Pelkurit eivät eroa, vaan ne  rohkeat  joiden mitta on tullut täyteen. Jos et tiedä taustoja kunnolla, älä  lähde arvailemaan ja tuomitsemaan. 

Nyt saa tulla ja mennä niinkun huvittaa. Eroamista ei enää katsota paheksuvasti.

Itse päätin avioituessani ensimmäisen seurustelukumppanini kanssa, etten eroa. Tein kaikkeni puolisoni hyväksi sekä taloudellisessa, henkisessä että arkisten askareiden suorittamisen muodossa. Minut oli opetettu, että kilpailkaa toistenne palvelemisessa. No se kisa oli helposti voitettu...olin ainut osallistuja.

Sen sijaan puolisoni käytti siekailematta hyväkseen avioliittoa kunnioittavaa vakaumustani uhkaamalla erolla pienimmästäkin syystä. Tahto piti piilottaa miehen kantapään alle ja tehdä kaikki juuri, kuten perheenpää saneli.

Lopulta lasten pahoinvointi sai minut 25 vuoden suhteen jälkeen tarttumaan miehen esittämään 'erotarjoukseen'. Itse varmaan olisinkin kärsinyt elinkautisen loppuun, mutta näin että vanhemman kuuluu pelastaa lapset vahingoittavasta (sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa) tilanteesta.

Elämän asetuttua uomiinsa olen havainnut, että ainakin omassa tilanteessani avioliitto oli melko yksipuolisesti miestä hyödyttävä sopimus. Hän sai ilmaisen kodinhoidon, lasten kasvatus- ja hoitopalvelun ja mielin määrin seksuaalisia palveluita sekä tasaveroisen osallistujan talouden rahoittamiseen. Itse asiassa jälkikäteen huomasin, että minua oli hyväksikäytetty myös taloudellisesti, kun kustansin kaikki lasten kulut hoitovapaiden säästöillä rahoittamisesta alkaen. Toki myös puolet lainoista, laskuista ym sekä koko perheen talousmenot. Aika huono sopimus siis kannaltani.

Ehkä ulkopuolisena ei kannata arvostella ihmisten valintoja, jollei ole kulkenut heidän kengissään. Jokaisen tarinan taustalla on seikkoja, joita ei näytetä ulospäin ja idylli saattaa kätkeä taakseen monenlaista kärsimystä.