Lue keskustelun säännöt.
En pysty hyväksymään läheiseni uutta suhdetta... Onko aina pakko olla onnellinen toisten puolesta?
21.04.2017 |
Tilanne on siis se, että suhtaudun kriittisesti toisen valintoihin, mutta en kuitenkaan osaa muuta kuin vaikuttaa hyväksyvältä. Näin nimittäin toimii muutkin sukulaiset, vaikka tilanne ei ole kaikkien mieleen.
Tiivistettynä: nainen otti eron miehestään, joka on myös hänen lastensa isä, ja on suhteessa lähipiiristä löydetyn uuden miehen kanssa. Talon myynti, muutto, lapset selvästi oireilevat, vanhemmat eivät tule lainkaan toimeen keskenään, eivät juuri puhu keskenään vaan lapset toimitetaan aina vuorotellen kummankin luo. Nuorimmat lapset tarhaikäisiä ja ensimmäistä kertaa pitkiä aikoja erossa vanhemmistaan.
Naisella on uusi mies, uudella miehellä on useampia lapsia useamman naisen kanssa, muutaman kuukauden seurustelun jälkeen perustettiin uusperhe, naisella on edelleen ongelmia ex-miehen kanssa, samaten uudella miehellä lastensa äitien kanssa, kaikki lapset ovat samaa ikäluokkaa eivätkä tule toimeen keskenään ja vanhemmat lapset puhuu kuinka ällö uus isäpuoli on, äidin ja "Paven" pussailu on inhottavaa jne.
Vanhempien ero, muutto, uuden isäpuolen tapaaminen ja uusperhe sisaruksineen tapahtui siis kaikki muutaman kuukauden aikana... Uusi koti vaikuttaa joltain "saluunalta", kun siellä kulkee kaikki exät viemässä ja tuomassa lapsia ja sitten exilläkin on tietysti uudet perheet eli lisää "sisaruspuolia". Voiko tällaiset uusperheet edes kestää, jos aikuiset eivät tule toimeen exien kanssa eikä lapset keskenään?
Ymmärrän että jonkun mielestä olen nyt suvaitsematon, ja on ihan ok ajatella minusta näin. En itsekään tykkää puuttua toisten asioihin. Enkä ilmeisesti puutukaan. En vain osaa olla onnellinen tällaisista "uusrakkauksista", kun aiemmin normaalit lapset oireilevat riitelemällä, mököttämällä yms. Mutta ilmeisesti normimenoa nykyään, kun kaikki eroo?
Kommentit (6)
En koe olevani mitenkään erityisen onnellinen kenenkään omaiseni, sukulaiseni, ystäväni tai tuttavani suhteista, miksi ihmeessä pitäisi?
Eivät he liitoilleen mitään mun hyväksyntää tarvitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On, international luonteinen nainen tietää mitä tekee & elämältään haluaa piste.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinun pitäisi olla jotenkin erityisen "onnellinen" muiden suhteista. Kunhan et auo päätäsi loukkaavasti, sen pitäisi riittää.
Niin, varsinaisesti ei tarvitse olla onnellinen kenenkään puolesta. Koen vain pientä ristiriitaa tässä, kun lasten takia olen vähän huolissani, mutta toisaalta en ole sen tyylinen ihminen että osaisin toisten asioihin puuttua. Toisaalta koska minua "lähempänä" oleva sukulainen on myös ilmaissut huolensa lapsista minun kuullen, mutta kyseisen naisen kuullen suhtautuu myönteisesti tähän uuteen laajaan perheeseen, niin ilmeisesti tällainen "hiljainen hyväksyntä" on normaali käyttäytymistapa... Mutta entäs sitten kun lapset kasvavat, olisivatko he toivoneet että jollain olisi ollut pokkaa tehdä jotain (tosin mitä?)
ap
No ei heidän suhteen hyväksyminen kuulukaan sinulle. Suhtaudu asiaan ennemmin neutraalisti. Minusta on ok kritisoida jos on jotain kritisoitavaa, kunhan olet tietoinen että siitä saattaa syntyä sota ja kannat sitten sanomisiesi seuraukset. :D
Jos omassa lähipiirissäni olisi tuollainen tilanne että lapset ilmiselvästi kärsivät, sanoisin suoraan asiasta ja toinen sitten tajuaisi tai ei. Ennemmin olen vaikka välit poikki kun annan hiljaisen hyväksyntäni vanhempien itsekkäälle käytäkselle lasten kustannuksella.
Tuollaisissa tilanteissa olevat ihmiset aina selittävät kuinka rankkaa heillä on ja kaikkien pitäisi ymmärtää. Useimmiten olisi paras kun heillekin sanoisi suoraan että itse olet valintasi tehnyt, onhan se raskasta mutta kasva aikuiseksi ja kanna vastuusi etteivät viattomat lapset joutuisi kärsimään.
Miksi sinun pitäisi olla jotenkin erityisen "onnellinen" muiden suhteista. Kunhan et auo päätäsi loukkaavasti, sen pitäisi riittää.