Olen huolissani hoitolapsesta. Onko tässä kyse kaltoinkohtelusta?

Kuulostaa ihan normaalilta, helposti turhautuvalta ja keskittymisen menettävältä lapselta.

Aika monella on itsetunto-ongelmia, lähes kaikilla. Myös lapsilla.

Meillä on suoritusyhteiskunta, joka luo paineita jo ihan pienestä lähtien.

Ei välttämättä ole kotoa lähtöisin.

Olin itse tuontyylinen lapsena, mulla ei ollut oikeastaan kavereita (edes päiväkodissa, saati sitten koulussa) ja kun äiti oli niin huolissaan ylipäätään voinnistani, laittoi hän minut psykologille 10-vuotiaana. Psykologi sanoi, että muuten ei mitään vikaa mutta isoja itsetunto-ongelmia.

Koin lapsena, ettei kukaan halua olla kaverini (no ei halunnutkaan :D) enkä osaa mitään ja olen hyödytön. Kotoa sain kyllä rakkautta ja tukea, mutta ei se mitään muuttanut.

Itseasiassa yhä lähes kolmikymppisenä hoidatan itseäni terapiassa, koska vaikka pärjään kouluissa ja työssä, olen erittäin epävarma itsestäni ja koen yhä edelleen, ettei kukaan halua olla kanssani.

No mutta nuo puheethan viittaa ennemminkin kouluun kuin kotiin. Että siellä ei mene kaikki hyvin.

On muuten myös luonnekysymys. Siskoni on aina ollut tuollainen etukäteenepäonnistuja.

Kuulostaa vain kovin pessimistiseltä luonteeltaan. Onhan näitä, suuri osa vaan ei sano kaikkea ajattelemaansa ääneen.

Vaikutat hieman simppeliltä. Mitäköhän lyttäystä mahdat tarkoittaa, siis luuletko että kotona puhutaan tyyliin "kukaan ei halua varmaan leikkiä kanssasi tms.?"  Tajuat varmaan itsekin että tuo olisi aika uskomatonta. Kuulostaa että tuo lapsi on todella itsekriittinen ja ihme jos olet lasten kanssa tekemisissä etkä ole ennen törmännyt tuon tyyppiseen lapseen. Paljon on niitä lapsia jotka eivät halua esim. tehdä jotain kun tietävät että eivät ehkä ole kovin taitavia siinä mutta sitten kun onnistuvat ovat tosi iloisia. Ei se johdu siitä että heitä olisi lytätty vaan joidenkin lasten perusluonne on tosi herkkä ja itsekriittinen.

Jotenkin niin simppeliä aina yrittää löytää vastaukseksi se, että lapselle olisi tehty jotain esim. kohdeltu väärin. Lapset ovat hyvin erilaisia ja erikoisiakin ilman että heitä olisi kasvatettu tai kohdeltu väärin. Ls ilmoitus tällaisesta kuulostaa aika naurettavalta ja tuntuu siltä että onkohan nyt "ammattilaisille" vähän turhaankin painotettu näiden ls ilmoitusten tekoa jos vain omassa päässä joku askarruttaa. Tuntuu että ls ilmoituksia harkitaan silloinkin kun ei oikeastaan ole mitään aihetta olettaa että joku olisi pielessä mutta "jos nyt kuitenki tekisin että ainakin tarkistetaan..."

Siitähän on vain kasvamassa tyypillinen suomalainen.

Mihin se lapsi nyt oikein tulee hoitoon kun sinulla ei ole mitään valmiuksia ymmärtää normaaliin kasvuun ja kehitykseen liittyviä asioita?

Öö, missä ja millä meriitellä siis teet tätä hoitotyötä? 

t. varhaiskasvatuksen ammattilainen

Ja tuommoisia itsekriittisiä huonolla itsetunnolla varustettuja lapsia löytyy ihan päiväkoti-ikäisistäkin. Se on pitkälle luonnekysymys. Ei ollenkaan viittaa siihen että välttämättä olisi takana jotain lyttäystä. Päinvastoin lapsi jota on paljonkin kannustettu ja kehuttu voi myös olla tuollainen.

Täytyy ammattilaistenkin muistaa että jopa lapsilla on erilaiset luonteet. Tämä lapsi vissiin vähän pessimistisempi.

Vierailija kirjoitti:

Öö, missä ja millä meriitellä siis teet tätä hoitotyötä? 

t. varhaiskasvatuksen ammattilainen

Niinpä.  Varhaiskasvatuksen ammattilaiset eivät kyllä huomaakaan tällaisia asioita.  He kun juuri kuuluvat usein näihin lyttääjiin.  Heille on olemassa vain yksi kulloinkin muodissa oleva "normaali lapsi" ja kaikkia muita kohdellaan kuin vähä-älyisiä.  Esimerkiksi nykyisin on muodissa tällainen "reipas" ja vähän saranapuolelta tuleva joka paikkaan ensimmäisenä nokkansa tunkeva mukula ja vähän introvertimmät ovat sitten epänormaaleja ja lähetettävä vähintään moniammatilliseen arviointiin.

Ei voi tietää onko kotona kaikki hyvin. Miksi mammat pelkää lasua? Mitä väliä sillä on, jos ne toteaa että kaikki on hyvin?

Voi olla että sitä mammaa ei haittaa yhtään. Tosin yleensä ihmiset eivät tykkää sellaisista asioista jotka ovat turhanpäiväisiä ja ajanhukkaa. Se lasu vie loppujen lopuksi aika monen ihmisen ajan. Toki sen voi kivana ajanvietteenäkin ottaa jos haluaa ajatella että mikäs siinä nyt niin ihmeellistä jos lasuja tehdään ihan vain varmuuden vuoksi. Sitten ihan työntekijöille itselleen jotka tekevät sitä työkseen se on työtä se lasun selvittely. Voihan se olla että jotkut sossut odottelevat oikein innolla lisää lasuja, juuri sellaisia joita ei ehkä olisi edes kannattanut tehdä alunperin.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi tietää onko kotona kaikki hyvin. Miksi mammat pelkää lasua? Mitä väliä sillä on, jos ne toteaa että kaikki on hyvin?

Vie turhaan lasulta resursseja. 

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä siis 7 vuotias, joka tulee hoitoon aina koulupäivien jälkeen. Lapsi suhtautuu kaikkeen todella negatiivisesti, tyyliin kukaan ei halua leikkiä mun kanssa, en halua oppia mitään kun en kuitenkaan opi, kaikki inhoaa mua. Sitten taas seuraavassa käänteessä lapsi on niin iloinen ja leikkii ja saattaa olla ylpeä että kuinka hienosti osaa jonkun asian. Antaa siis todella ristiriitaisia viestejä. Välillä tulee siis mieleen että lytätäänkö häntä kotona vai saako ihan normaalin kasvatuksen?

Onko tässä ls-ilmotuksen paikka vai mitä tälle lapselle pitäisi tehdä?

Mistään pahoinpitelystä en ole havainnut merkkejä, eikä lapsen puheet sellaiseen viittaa. Kyse on enemmänkin henkisen puolen jutuista.

Normaalia juuri tuon ikäiselle. Koulussa nimenomaan oppivat etteivät olekkaan koko maailman tai edes luokan parhaita piirtäjiä, laulajia, voimistelijoita, laskijoita jne. Niinkuin kotona on annettu ehkä ymmärtää. ;)

Meillä kun lapsia on useampi, samojen kiukkujen kanssa taistellaan juuri tuon ikäisenä. Tällä hetkellä 8v tyttö: "miksi sisko osaa tanssia paremmin" tai "veli lukee nopeemmin" , "minä en osaa mitään!". Vaikka todellisuudessa tämä tapaus on esim perheen ainoa ja ikäisekseen taitavakin balleriina. Hyvää oppia tuo on ettei kukaan osaa kaikkea eikä ainakaan harjoittelematta ja jotkut asiat ovat helpompia toisille kuin toisille.

Tuo "kukaan ei halua leikkiä mun kanssa" yms vastaavat kommentit liittyvät usen vuorovaikutustaitoihin ja ovat valitettavasti oman kokemukseni (olen työskennellyt 10v lastentarhanopettajana aikanaan) mukaan yleisempiä lapsilla joilla ei ole sisaruksia ja jotka tulevat päiväkotiin myöhään, esim vasta eskari-ikäisenä.

Näillä lapsilla on helpommin tuo minä-minä asenne mitä muut lapset eivät mielellään katsele tai vierastavat ainakin. Nämä lapset ovat myös usein stressiherkempiä, joka näkyy itkuun pillahteluna, melunsietokyvyn heikkenemisenä ja herkästi hermostumisena. Muut lapset saattavat pelästyä tällaista arvaamatonta käytöstä. Tämä kaikki on tietenkin normaalia jos lapsi on tottunut seurustelemaan muiden lapsien kanssa ainoastaan puistossa muutaman kerran viikossa ja sielläkin ne mahdolliset konflikti tilanteet on selvittänyt huoltaja tai pahinta, kiukun tullessa on todettu heti että "Jaaha Minna-Pekka on väsynyt, lähdetään kiireesti kotiin päikkäreille".

Tästä nyt voisi kirjoittaa vaikka kirjan ja saattoi mennä jo aiheen vierestä mutta pointti oli siis että näillä tiedoilla on tuskin syytä huoleen.

Meillä on tämmöinen lapsi. Kyse on luonteesta, herkkyydestä ja temperamentista. Ollaan ns. tavallinen, hyvä perhe ja sisaruksensa on täysin erilainen. Ovat olleet vauvasta asti ihan erilaisia. Kovasti yritämme tukea tämän pessimistisen lapsen itsetuntoa ja kehutaan ja kannustetaan. Edistystä tuon suhteen on ollut, mutta ei toisen temperamenttia pysty täysin muuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tämmöinen lapsi. Kyse on luonteesta, herkkyydestä ja temperamentista. Ollaan ns. tavallinen, hyvä perhe ja sisaruksensa on täysin erilainen. Ovat olleet vauvasta asti ihan erilaisia. Kovasti yritämme tukea tämän pessimistisen lapsen itsetuntoa ja kehutaan ja kannustetaan. Edistystä tuon suhteen on ollut, mutta ei toisen temperamenttia pysty täysin muuttamaan.

No veit melkein sanat suustani.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi tietää onko kotona kaikki hyvin. Miksi mammat pelkää lasua? Mitä väliä sillä on, jos ne toteaa että kaikki on hyvin?

No eihän yhtään kenestäkään lapsesta voi tietää. Siksikö pitäisi kaikista tehdä lasu? Tuossa ap:n tapauksessa ei ole mitään sellaista mikä viittaisi kaltoinkohteluun.

Ennemmin tuo viittaisi siihen että lasta on kotona vähän liikaakin kehuttu. Koulussa huomaa ettei olekaan niin valtavan taitava kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Ei voi tietää onko kotona kaikki hyvin. Miksi mammat pelkää lasua? Mitä väliä sillä on, jos ne toteaa että kaikki on hyvin?

Mistään ei voi tietää onko kotona kaikki hyvin, ei mistään. Lapsi voi olla iloinen, siististi puettu ja käyttäytyä hyvin vaikka kotona olisi minkälainen perhehelvetti. Pitäisikö viranomaisten siis tarkistaa kaikkien lasten kotiolot säännöllisesti? Ja jos näin tehdään, kannattaisiko myös lapsettomien aikuisten ja perheiden elämäntavat ja olosuhteet tutkia tietyin väliajoin? Voisivatko ihmiset hyvin vai huonosti jos yhteiskunnalla olisi resursseja valvoa kaikkea koko ajan? Ovatko poliisivaltion riskit suuremmat kuin hyödyt? 

Näitä kannattaa miettiä.