Lapsi on mielensäpahoittaja/näsäviisas/asioiden kääntäjä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ainakaan mitään automaattisesti ikään kuuluvaa ole, koska itselläni on kolme jo yli kymmenvuotiasta lasta. 

Ihan asiallisesti menee. En tuttavaperheissäkään ole tuollaista huomannut. Tietynlaisia mankujia kyllä on, mutta että osaisi kääntää tuolla tavoin asiat "edukseen". 

Ehkä älykkäämpi kuin keskimääräiset. Käännä mielessäsi eduksi. 

Mutta kuten jo kehotettiin, jätä täysin huomiotta moiset purkaukset. Sitä en kyllä ihan käsittänyt, miksei voi askarrella, jos pikkusisarus syö samassa pöydässä? 

Olisko taustalla sisaruksen etuoikeutettu asema tilanteessa kuin tilanteessa? Et ehkä huomaa, mutta saatat pikkuasioilla viestittää sitä jatkuvasti. Halusi tietysti askarella siinä pöydässä siksi, että huomioit hänet ja tekemisensä. Ei varsinainen juttu ollut askartelu. 

Tuo tilanne jonka aloituksessa laitoin, oli kuvitteellinen. Sisarusta ei suosita. Nämä tilanteet tulevat täysin lapsen omasta päästä niin sanotusti. Mutta siis tottakai, jos sisarusta suositaan lapsen mielestä mitenkään, niin tietysti hän aloittaa samanlaisen shown siitä kuinka hän on vähemmän tärkeä ym. Eli oli asia mikä tahansa joka ei mene niinkuin lapsi täsmälleen haluaa, niin tulee tällaista.

t.ap

Miksi laitoit jonkin kuvitteellisen tilanteen. Miksei aitoa? 

Laita aito, niin voit saada aitoja vastauksiakin. 

On iltapalan aika, ja lapsi kysyy mitä on iltapalaksi. Vastaan että ruisleipää. Lapsi sanoo, että "mä haluan siihen päälle sitten juusto" (olen aiemmin edellisenä päivänä ja samana päivänä kertonut että juusto on loppu, on vaan kinkkua). Vastaan että valitettavasti se juusto on loppu, meillä on vaan kinkkua. Lapsi tuohtuu ja sanoo "miksi ei ikinä voi olla juustoa, aina pahaa kinkkua, mä haluan sitten banaanin!". Vastaan että ei meillä ole nyt kun tätä ruisleipää ja kinkkua, huomenna käydään kaupassa. Lapsi alkaa haastamaan riitaa sanomalla "miks ei meillä oo ikinä juustoa vaikka tiedät että tykkään juustosta!!" (meillä on kyllä aina juustoa, tällä kertaa se nyt oli syöty loppuun). Vastaan että kyllä meillä on yleensä aina juustoa, mutta nyt se on loppu, emmekä voi sille mitään, syöt nyt tuon ruisleivän kinkulla tai sitten et syö mitään. Lapsi vastaa että "AI ENKÖ SAA ENÄÄ EDES RUOKAA VAI??? AITKO PITÄÄ MUA NÄLÄSSÄ!?". ja niin edelleen, ja niin edelleen...

t.ap

En tiedä, auttaako tällainen mitään, mutta entä jos et lähde vänkäysketjuun mukaan vaan esitätkin lapsen kysymykset takaisin hänelle itselleen? Eli siinä vaiheessa, kun lapsi sanoo, että ikinä ei oo juustoa, kysyisitkin: ihanko totta, eikö meillä ole ollut juustoa pitkään aikaan, oletko oikeasti sitä mieltä?

Tuota voisin kokeilla. Luulen kyllä että lapsi vastaisi tuohon kysymykseen esim. vaan "OLEN!!". 

t.ap

Voisko olla "isommilta" opittua? Eli teineiltä? Jos on nähnyt tai kuullut tällaista käytöstä isommilta lapsilta, saattaa vain yksinkertaisesti matkia heitä.

Minä ainakin muistan tuossa iässä matkineeni hirveästi kaikkea, mitä pari vuotta vanhemmat tytöt tekivät ja sanoivat :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo ainakaan mitään automaattisesti ikään kuuluvaa ole, koska itselläni on kolme jo yli kymmenvuotiasta lasta. 

Ihan asiallisesti menee. En tuttavaperheissäkään ole tuollaista huomannut. Tietynlaisia mankujia kyllä on, mutta että osaisi kääntää tuolla tavoin asiat "edukseen". 

Ehkä älykkäämpi kuin keskimääräiset. Käännä mielessäsi eduksi. 

Mutta kuten jo kehotettiin, jätä täysin huomiotta moiset purkaukset. Sitä en kyllä ihan käsittänyt, miksei voi askarrella, jos pikkusisarus syö samassa pöydässä? 

Olisko taustalla sisaruksen etuoikeutettu asema tilanteessa kuin tilanteessa? Et ehkä huomaa, mutta saatat pikkuasioilla viestittää sitä jatkuvasti. Halusi tietysti askarella siinä pöydässä siksi, että huomioit hänet ja tekemisensä. Ei varsinainen juttu ollut askartelu. 

Tuo tilanne jonka aloituksessa laitoin, oli kuvitteellinen. Sisarusta ei suosita. Nämä tilanteet tulevat täysin lapsen omasta päästä niin sanotusti. Mutta siis tottakai, jos sisarusta suositaan lapsen mielestä mitenkään, niin tietysti hän aloittaa samanlaisen shown siitä kuinka hän on vähemmän tärkeä ym. Eli oli asia mikä tahansa joka ei mene niinkuin lapsi täsmälleen haluaa, niin tulee tällaista.

t.ap

Miksi laitoit jonkin kuvitteellisen tilanteen. Miksei aitoa? 

Laita aito, niin voit saada aitoja vastauksiakin. 

On iltapalan aika, ja lapsi kysyy mitä on iltapalaksi. Vastaan että ruisleipää. Lapsi sanoo, että "mä haluan siihen päälle sitten juusto" (olen aiemmin edellisenä päivänä ja samana päivänä kertonut että juusto on loppu, on vaan kinkkua). Vastaan että valitettavasti se juusto on loppu, meillä on vaan kinkkua. Lapsi tuohtuu ja sanoo "miksi ei ikinä voi olla juustoa, aina pahaa kinkkua, mä haluan sitten banaanin!". Vastaan että ei meillä ole nyt kun tätä ruisleipää ja kinkkua, huomenna käydään kaupassa. Lapsi alkaa haastamaan riitaa sanomalla "miks ei meillä oo ikinä juustoa vaikka tiedät että tykkään juustosta!!" (meillä on kyllä aina juustoa, tällä kertaa se nyt oli syöty loppuun). Vastaan että kyllä meillä on yleensä aina juustoa, mutta nyt se on loppu, emmekä voi sille mitään, syöt nyt tuon ruisleivän kinkulla tai sitten et syö mitään. Lapsi vastaa että "AI ENKÖ SAA ENÄÄ EDES RUOKAA VAI??? AITKO PITÄÄ MUA NÄLÄSSÄ!?". ja niin edelleen, ja niin edelleen...

t.ap

En tiedä, auttaako tällainen mitään, mutta entä jos et lähde vänkäysketjuun mukaan vaan esitätkin lapsen kysymykset takaisin hänelle itselleen? Eli siinä vaiheessa, kun lapsi sanoo, että ikinä ei oo juustoa, kysyisitkin: ihanko totta, eikö meillä ole ollut juustoa pitkään aikaan, oletko oikeasti sitä mieltä?

heh, toi voi toimia tai sitten lapsi alkaa vänkätä, että "joo, ei ole ollut pitkään aikaan", jolloin taas joudut muistuttelemaan, että eilenkin oli jne.

Mutta sinänsä asian kääntäminen lapsen itsensä vastattavaksi/ratkottavaksi on saattaa toimia. Tai sitten ei...

Että "kaapissa on nyt vain ruisleipää ja kinkkua ja puurohiutaleita. Mitä niistä otat?" Lapsi vänkää, että haluaa juustoa ja leipää. Kysyt "Kaapissa on edelleen vain ruisleipää, kinkkua ja puurohiutaleita, mitä niistä otat?"

Ja jos jatkuu siitä vielä, et vastaa mitään, vaan siirryt tekemään jotakin muuta ja koetat pitää itsesi rauhallisena. 

16

Vierailija kirjoitti:

Voisko olla "isommilta" opittua? Eli teineiltä? Jos on nähnyt tai kuullut tällaista käytöstä isommilta lapsilta, saattaa vain yksinkertaisesti matkia heitä.

Minä ainakin muistan tuossa iässä matkineeni hirveästi kaikkea, mitä pari vuotta vanhemmat tytöt tekivät ja sanoivat :)

Eihän tuo mikään mahdottomuus olisi. Muutenkin tuntuu että lapsi alkanut nyt hiljattain tekemään kaikkia ns. teinijuttuja. Puhumaan "hienosti" ja sellaisia sanontoja mitkä on selvästi jonkun toisen (julkkiksen/kaverin) suusta, pukeutumalla vähän trendikkäästi, peilailemaan ja ottamaan selfieitä. Voihan tämä olla tosiaan jotain esiteineilyä, että on vähän niinkun olevinaan jo iso ja itsenäinen, mutta kuitenkin haluais olla vielä pieni ja paijattavana.

t.ap

Entä jos sanot vaan että lopeta se vänkytys, tosi lapsellista. Kyllähän 10-vuotias nyt ymmärtää itsekin että tuo on typerää kiukuttelua. Ihme juttu nykyään kun kaikkea kamalaa käytöstä pitäisi vaan kestää ja ymmärtää, mietitään missä vika ja eikö ole huomioitu. Huonosti käyttäytyvä ja rasittava kakara, laita omaan huoneeseen ja sano että tule sitten ulos kun osaat käyttäytyä niinkuin ikäisesi lapsen kuuluu.

Karhunpalveluksen teet lapselle jos annat ymmärtää että tuollainen olisi jotenkin normaalia tai hyväksyttävä käytöstä. Mikä siinä lapsen suuttumisessa niin pelottaa? Vanhemman tehtävä on opettaa miten käyttäydytään, ja jos Jannica siinä tohinassa välillä vähän suuttuukin niin ei voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos sanot vaan että lopeta se vänkytys, tosi lapsellista. Kyllähän 10-vuotias nyt ymmärtää itsekin että tuo on typerää kiukuttelua. Ihme juttu nykyään kun kaikkea kamalaa käytöstä pitäisi vaan kestää ja ymmärtää, mietitään missä vika ja eikö ole huomioitu. Huonosti käyttäytyvä ja rasittava kakara, laita omaan huoneeseen ja sano että tule sitten ulos kun osaat käyttäytyä niinkuin ikäisesi lapsen kuuluu.

Karhunpalveluksen teet lapselle jos annat ymmärtää että tuollainen olisi jotenkin normaalia tai hyväksyttävä käytöstä. Mikä siinä lapsen suuttumisessa niin pelottaa? Vanhemman tehtävä on opettaa miten käyttäydytään, ja jos Jannica siinä tohinassa välillä vähän suuttuukin niin ei voi mitään.

En halua vajota samalle tasolle kiukuttelevan lapsen kanssa. Tottakai välillä on komennettu huoneeseensa rauhoittumaan. Joskus on saattanut rauhoittua tarpeeksi kauan yksin ollessaan, mutta joskus tuntuu että ei millään haluaisi luovuttaa. Eli vaikka olisi puoli tuntia "jäähyllä" (omassa huoneessa), saattaa vielä senkin jälkeen haluta yrittää aloittaa uudelleen. Esimerkiksi tuo iltapalan juustojankutus. Jos lapsi olisi mennyt omaan huoneeseensa puoleksi tunniksi ja olisi saanut luvan tulla takaisin. Olisin vaikka sanonut hänelle että "oletko jo rauhoittunut? eikö tuo ollut ihan höpsö kiukku? tule nyt syömään". Lapsi voisi vastata että "mmm-h... mutta miks mun piti mennä puoleks tunniks omaan huoneeseen?!" tai jotain muuta vastaavaa, jolla yrittää vielä saada väittelyn alkamaan. Luonnollisestikaan en tähän mukaan lähde.

t.ap

Oon kertonu joskus täällä aiemminkin, mutta itse kärtin 3- vuotiaana puuroa joka aamu kuudelta. "Äitii keitä puuroa!

Yhtenä aamuna äiti sanoikin sängyn pohjalta, ettei jaksa olla aina äiti. Menin hetkeksi vakavaksi ja sitten sanoin "Nainen keitä puuroa!"

Pahimman laatuinen vänkääjä olen monien mielestä vieläkin :)

Kuulostaa todella raivostuttavalta.

Vierailija kirjoitti:

Mahtaakohan sinun kymmenvuotiaasi (annas kun arvaan, tytöstä kyse?) tuntea olonsa syrjityksi suhteessa pienempiin sisaruksiin? Ja sen takia ylitulkitsee tuollaisia tilanteita?

Ja huom., en todellakaan sano, että suosisit nuorempia, mutta kymmenvuotiaat ovat siitä herkässä iässä, että he tekevät helposti tuollaisia vertailuja, ja ilman, että kykenevät objektiiviseen arviointiin. Eli ns. vetävät epäreilusti kotiinpäin tulkinnoissaan.

Hänestä siis TUNTUU siltä, ja tunne on aina subjektiivinen, sitä on paha mennä sanomaan vääräksi. Voit vain pyrkiä poistamaan sen ns. hyvällä.

Tuohon auttaa se, että annat esikoiselle välillä aivan omaa, kahdenkeskistä huomiota. Käykää vaikka kahdestaan elokuvissa, ulkoilemassa tai shoppailemassa.

Ja tuollaisissa esimerkkitilanteissa voisit sen sijaan, että kehotat häntä muualle, kehottaa häntä odottamaan hetkisen, että pöytä vapautuu syömiseltä. Ja sitten vaikka autat häntä hakemaan askartelutarvikkeet ja seuraat hommia muutenkin tai osallistut askarteluun.

Kymmenvuotiaat ovat monella tavalla haasteellisia esimurkkuikäisiä. Hirveä kyseenalaistaminen ilman, että älli ja eläytymiskyky vielä riittävät prosessoimaan asioita.

Mutta älä huoli, kyllä se ohi menee. Ja hyvässä lykyssä varsinainen murrosikä on sitten helpompi.

Nimenomaan näin. Ap:n lapsi hakee selkeästi huomiota ja tulkitsee jäävänsä vähemmälle kuin pienemmät sisarukset. Ap voi loputtomiin jankuttaa, että ei se niin ole, mutta kun siltä se vain nyt tuntuu kymmenvuotiaasta, eikä jankutus siihen tehoa. 

Mä olin tuossa iässä samanlainen ja mulla on asperger. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahtaakohan sinun kymmenvuotiaasi (annas kun arvaan, tytöstä kyse?) tuntea olonsa syrjityksi suhteessa pienempiin sisaruksiin? Ja sen takia ylitulkitsee tuollaisia tilanteita?

Ja huom., en todellakaan sano, että suosisit nuorempia, mutta kymmenvuotiaat ovat siitä herkässä iässä, että he tekevät helposti tuollaisia vertailuja, ja ilman, että kykenevät objektiiviseen arviointiin. Eli ns. vetävät epäreilusti kotiinpäin tulkinnoissaan.

Hänestä siis TUNTUU siltä, ja tunne on aina subjektiivinen, sitä on paha mennä sanomaan vääräksi. Voit vain pyrkiä poistamaan sen ns. hyvällä.

Tuohon auttaa se, että annat esikoiselle välillä aivan omaa, kahdenkeskistä huomiota. Käykää vaikka kahdestaan elokuvissa, ulkoilemassa tai shoppailemassa.

Ja tuollaisissa esimerkkitilanteissa voisit sen sijaan, että kehotat häntä muualle, kehottaa häntä odottamaan hetkisen, että pöytä vapautuu syömiseltä. Ja sitten vaikka autat häntä hakemaan askartelutarvikkeet ja seuraat hommia muutenkin tai osallistut askarteluun.

Kymmenvuotiaat ovat monella tavalla haasteellisia esimurkkuikäisiä. Hirveä kyseenalaistaminen ilman, että älli ja eläytymiskyky vielä riittävät prosessoimaan asioita.

Mutta älä huoli, kyllä se ohi menee. Ja hyvässä lykyssä varsinainen murrosikä on sitten helpompi.

Nimenomaan näin. Ap:n lapsi hakee selkeästi huomiota ja tulkitsee jäävänsä vähemmälle kuin pienemmät sisarukset. Ap voi loputtomiin jankuttaa, että ei se niin ole, mutta kun siltä se vain nyt tuntuu kymmenvuotiaasta, eikä jankutus siihen tehoa. 

Okei, no jos hänestä tuntuu siltä, kokemus on subjektiivinen enkä oikein tiedä mitä sille voin? Onko sulla jotain ehdotuksia mikä tähän auttaisi? Ei se niinkään mene, että aletaan tätä lasta jotenkin suosimaan oikein roppa kaupalla. 

t.ap