Voiko jollakin oikeasti olla tällaisia ystäviä ja sukulaisia?

Ei sallittu, maksupäätelaite herjaa.
Ostokset odottavat jo pakkaamistaan kassahihnan toisessa päässä.
– Onko sinulla toista korttia? kassa kysyy.

On, mutta ei sen tilillä ole rahaa. Kylmä hiki nousee otsalleni. Vielä kymmenen päivää jäljellä ennen kuin rahaa tulee tililleni seuraavan kerran.
Kolme lastani odottaa rattaissa. He ovat onneksi liian pieniä häpeämään.
Joudun hälyttämään sukulaisen paikalle. Kiitos tuntuu liian keveältä sanalta, kun hän kaivaa lompakkonsa esiin ja maksaa ostokseni.

...Vauvavuotena kolme poikaamme kasvoivat vaatekoosta 44 kokoon 86. Se on hemmetin monta vaatetta.
Onneksi tuttavat ovat innokkaasti lahjoittaneet vaatteita lapsillemme. Minä olen jo tottunut hommaamaan omat vaatteeni seurakunnan ilmaisjakelusta. Monena päivänä olisimme syöneet pelkkää kaurapuuroa, elleivät lastemme isovanhemmat olisi avustaneet. Toistaiseksi he maksavat myös minun kuntosalini ja lasten muskarit.
Olen kertonut perheemme taloudellisesta tilanteesta avoimesti. Hyvän mielen ylläpitäminen rahattomana on vaikeaa, joten en aio kasvattaa taakkaani häpeilemällä.

Mummi maksaa synttärilahjat

Varakkaiden perheiden lapset pääsevät matkoille, huvipuistoon ja konsertteihin. Köyhimpien perheiden lapset eivät välttämättä pääse edes kaverisynttäreille, jos synttärilahjaan ei ole varaa.
Meillä onneksi silloinkin on tullut mummi apuun.

...Onneksi perheellämme on tukiverkosto, ja onneksi köyhyys ei vielä ole tuhonnut kykyäni innostua asioista. Ilman niitä saattaisi olla vaikea nähdä tulevaisuutta

...Aiemmin oma aika tarkoitti minulle reissua New Yorkiin. Nykyisin omaa aikaa on vaikkapa tunnin reissu kirpparille yksin tai puolen tunnin hiljainen iltalenkki.

Ei mitään hävettävää
Kun lapsemme pian ovat kaikki päivähoidossa, perheemme taloudellinen tilanne kohentuu hiukan.
Rikastumaan tuskin pääsemme. Yritämme kuitenkin tarjota lapsillemme samoja kokemuksia ja harrastuksia kuin varakkaampien perheiden lapset saavat. Tingimme sitten jostain muussa, kuten asuinneliöistä – ja minun vaatteistani.

En halua lapsilleni köyhän identiteettiä. Haluan heidän oppivan, että unelmat ovat mahdollisia toteuttaa.
Elämässä on vaiheita, joissa vähävaraisuudelle ei välttämättä voi mitään. Tutkijoiden kommenteista kuitenkin opin, että lasten tulevaisuuden kannalta vähävaraisuus on osittain asennekysymys.
Jos minä jaksan pysyä myönteisenä ja kykenen tarjoamaan lapsille kokemuksia rahanpuutteesta huolimatta, ei huono rahatilanteemme välttämättä ole heille niin iso uhka kuin pelkään.
Parhaina hetkinä ajattelen, että vähävaraisuudesta on jopa iloa – ainakin lapsemme oppivat kierrättämään! Itse opin käyttämään luovuutta yrittäessäni taiteilla lapsilleni samoja harrastusmahdollisuuksia ja kokemuksia kuin varakkaampien perheiden lapset saavat.
Olen myös oppinut, että köyhyydessä ei ole mitään hävettävää. Vaikka lompakkoni olisi tyhjä, tarvitsevat lapseni äidin, joka voi hyvin. Sellainen äiti on heille paras esimerkki.

http://www.vauva.fi/artikkeli/perhe/arki/vanhempainvapaa-romutti-taloud…