Lue keskustelun säännöt.
Tuleeko teille koskaan paha mieli facebookissa näkemistänne kavereiden päivityksistä tms?
17.04.2017 |
Olen miettinyt lähtöä kokonaan pois FB:sta, nimittäin huomaan pahoittavani usein mieleni ja olevani apealla tuulella selailtuani ystävien päivityksiä. Siellä jollain tapaa korostuu erityisen selvästi se, kuka on toiselle se tärkeä ystävä ja kuka taas ei. Nytkin katselin tosi haikeana aiemmin minulle todella tärkeän ystävän päivitystä, jossa hän ja muutama muu kaverini olivat upealla USA:n matkalla. Heillä näytti olevan tosi hienoa siellä. Tykkäilin kuvista ja kommentoin niitä pala kurkussa. Jälkeenpäin mietin, että miksi teen tämän itselleni, miksi käyn facessa selailemassa minulle kerran niin tärkeiden ihmisten päivityksiä, jotka eivät enää välitä tuon taivaallista. Huomasin miettiväni; kunpa minutkin olisi kutsuttu tuolle matkalle.. kunpa minäkin olisin noissa värikkäissä ja iloisissa kuvissa kera ystäväporukan. Ei tule tapahtumaan.
Joo, olen yksinäinen. Enkä oikein tiedä miksi. Musta tykätään, mulle uskoudutaan ja olen ollut niin monen ihmisen luottoystävä kunnes... jotain tapahtuu?! Esim. näiden nyt reissussa olleiden tyttöjen kanssa olin joskus tosi läheinen. Yksi heistä vaan lopetti yhteydenpidon kuin seinään ja jätti saapumatta sovittuun tapaamiseen - joka sitten jäi viimeiseksi. Toisen kanssa loppui samalla tavalla ystävyys kuin seinään, kun aloin seurustella vakavasti ja menin sittemmin naimisiin. Hän jotenkin suuttui siitä tai jotain?!
Eli pointtini siis on, että olisko parempi vaan lähteä kokonaan SOMEsta ja lakata tuhertamasta itkua niiden ystäväporukoiden kivojen kuvien takia? Oletko päätynyt sellaiseen ratkaisuun, anyone?
Niin ja sitten on nämä syntymäpäivätoivotukset; eräskin hyvä ystäväni postaa aina toisen kaverinsa sivuille piiiitkät tekstit miten ihana ystävä tämä on ja oiiiiiikeeeen ihanaa synttäriä rakkaalle "siskolle" ja mulle: onnea. Jotenkin niin loukkaavaa.. En vaan ilmeisesti osaa olla riittävän aikuismainen ja ottaa tota siten että huihai anti olla.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Joo. Samoja mietteitä. En tosin ole lähdössä fb:stä, instasta tai muualta, koska mulla on niissä niin paljon muutakin elämää, tuttuja, kontakteja, kiinnostuksen kohteita jne. Perseestä on jostain instasta nähdä, miten muut kaveriporukasta viettää ihanaa ystävien iltaa, mua ei oo ees kutsuttu. Lähinnä mua on syytelty turhasta draamasta, kun oon rohkaistunu kysymään, onko kaikki ok, kun tuntuu ettei mun ajanviettoehdotuksiin tai kuulumiskyselyihin osa porukasta somessa vastaa. Ja myös silloin, kun oon ilmaissut, että harmittaa, kun ei kutsuta mukaan isoihin bileisiin. Ja ehdottelen oikeasti mitään tekemistä aika harvoin kavereillekaan, nyt taitaa loppua se kokonaan, kun ei ketään juurikaan kiinnosta seura. I get the hint.
Somehan näissä jutuissa on vain väline, sieltä sitä oikein tursuaa naamalle nämä pahaa mieltä aiheuttavat jutut. Oon jättäny kattomatta postauksia mun mieltä pahottaneilta ihmisiltä ja jatkossa taidan piilottaa ne kokonaan.
Tämä voi olla syy. miksi jäät porukasta syrjään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu tulee kyllä aika usein paha mieli facessa koska siellä näkee näitä muiden hehkutuksia reissuista, juhlista yms. Myös minun ystävyyssuhteeni ovat katkenneet/ väljähtyneet syystä, jota en itse tiedä. Minun on kyllä vaikea ystävystyä/ tutustua ihmisiin. Olen yrittänyt olla avoin ja ystävällinen mutta jostain syystä ystävyyssuhteita ei synny. Olisi kiva jos olisi edes yksi ystävä.
Sama juttu, omatkin ystävyyssuhteet ovat katkenneet tai väljähtyneet enkä tiedä siihen syytä. Eikä niitä uusia ystävyyssuhteita oikein synny enää vanhemmalla iällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Samoja mietteitä. En tosin ole lähdössä fb:stä, instasta tai muualta, koska mulla on niissä niin paljon muutakin elämää, tuttuja, kontakteja, kiinnostuksen kohteita jne. Perseestä on jostain instasta nähdä, miten muut kaveriporukasta viettää ihanaa ystävien iltaa, mua ei oo ees kutsuttu. Lähinnä mua on syytelty turhasta draamasta, kun oon rohkaistunu kysymään, onko kaikki ok, kun tuntuu ettei mun ajanviettoehdotuksiin tai kuulumiskyselyihin osa porukasta somessa vastaa. Ja myös silloin, kun oon ilmaissut, että harmittaa, kun ei kutsuta mukaan isoihin bileisiin. Ja ehdottelen oikeasti mitään tekemistä aika harvoin kavereillekaan, nyt taitaa loppua se kokonaan, kun ei ketään juurikaan kiinnosta seura. I get the hint.
Somehan näissä jutuissa on vain väline, sieltä sitä oikein tursuaa naamalle nämä pahaa mieltä aiheuttavat jutut. Oon jättäny kattomatta postauksia mun mieltä pahottaneilta ihmisiltä ja jatkossa taidan piilottaa ne kokonaan.Tämä voi olla syy. miksi jäät porukasta syrjään.
Jos ei mun ehdotuksiin, joita esitän noin pari kertaa kuussa, kukaan kaveriporukasta yleensä tartu, auttaisko sun mielestä asiaa, jos ehdottelisinkin joka toinen päivä näkemistä ja jotain tekemistä? Siinäpä se, olen yrittänyt pysyä kultaisella keskitiellä siinä, että olen aktiivinen ja teen aloitteita, mutta en jää roikkumaan kenenkään lahkeessa tai ahdista liikaa seurani tuputtamisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Samoja mietteitä. En tosin ole lähdössä fb:stä, instasta tai muualta, koska mulla on niissä niin paljon muutakin elämää, tuttuja, kontakteja, kiinnostuksen kohteita jne. Perseestä on jostain instasta nähdä, miten muut kaveriporukasta viettää ihanaa ystävien iltaa, mua ei oo ees kutsuttu. Lähinnä mua on syytelty turhasta draamasta, kun oon rohkaistunu kysymään, onko kaikki ok, kun tuntuu ettei mun ajanviettoehdotuksiin tai kuulumiskyselyihin osa porukasta somessa vastaa. Ja myös silloin, kun oon ilmaissut, että harmittaa, kun ei kutsuta mukaan isoihin bileisiin. Ja ehdottelen oikeasti mitään tekemistä aika harvoin kavereillekaan, nyt taitaa loppua se kokonaan, kun ei ketään juurikaan kiinnosta seura. I get the hint.
Somehan näissä jutuissa on vain väline, sieltä sitä oikein tursuaa naamalle nämä pahaa mieltä aiheuttavat jutut. Oon jättäny kattomatta postauksia mun mieltä pahottaneilta ihmisiltä ja jatkossa taidan piilottaa ne kokonaan.Tämä voi olla syy. miksi jäät porukasta syrjään.
Jos ei mun ehdotuksiin, joita esitän noin pari kertaa kuussa, kukaan kaveriporukasta yleensä tartu, auttaisko sun mielestä asiaa, jos ehdottelisinkin joka toinen päivä näkemistä ja jotain tekemistä? Siinäpä se, olen yrittänyt pysyä kultaisella keskitiellä siinä, että olen aktiivinen ja teen aloitteita, mutta en jää roikkumaan kenenkään lahkeessa tai ahdista liikaa seurani tuputtamisella.
Sun ehdotuksesi ovat kuitenkin samantyyppisiä kuin muidenkin ehdotukset? Muiden tekemiin samanlaisiin ehdotuksiin tartutaan, mutta kun sinä ehdotat samaa, ei tartuta?
Minäkin olen samanlainen kuin ap. Omalla kohdalla syynä on oma ujouteni ja tylsyyteni. Ihmiset pitkästyvät seuraani. En ole erityisen hauska. Nautin lasten kanssa touhuamisesta ja perusarjesta. Ystäviä nykyään vain lasten kautta. Kun he kasvavat, menetän todennäköisesti myös nämäkin ihmiset .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Musta tykätään, mulle uskoudutaan ja olen ollut niin monen ihmisen luottoystävä kunnes... jotain tapahtuu?!
Haluaisin huomauttaa vain tähän väliin, että olitko todellakin ystävä, vai ilmainen terapeutti? Olen tehnyt itsekin sen virheen, että olen pitänyt "läheisenä ystävyytenä" jotain, joka olikin vain terapeuttina ja tsempparina toimimista, ja täysin yksipuolista. Minä olin se joka kuunteli huolet, antoi neuvoja, googletti vastauksia, kannusti... Yhteydenpito loppui aina kun kaverilla oli parempi jakso, ja minun asioitani ei tietenkään ikinä ehtinyt kuunnella. Noloa myöntää, mutta luulin 30 vuoden ajan että hän on läheinen ystävä!
Vihdoin silmäni aukaisi se, kun ystävä muutti minulle mitään kertomatta (koska muuton syy oli positiivinen = uusi mies), eikä ilmoittanut minulle edes uutta osoitetta. Olin lähettämässä hänelle jälleen kerran yksipuolista joulukorttia, mutta hoksasin, että hän muutti (fb:n mukaan) puoli vuotta sitten, mutta minulla ei ole osoitetta... Kyllä nolotti kun hoksasin, että tuskin hän aiemminkaan on korttejani kaivannut! En saanut koskaan edes tekstiviestillä jouluntoivotusta tai "kiitos kortista" viestiä. Samoin olin lähetellyt hänelle synttärikorttia vuosikymmenet, mutta yhtäkään en ole itse saanut. Mutta, kun säännöllisesti tuli se "Moi mitä kuuluu? (kesken lauseeni) mut hei kuuntelepa mitä mulle sattui, blaablaablaa" -terapointivaade, niin sen varjolla olin kuvitellut että meillä on ystävyyssuhde :/.
Tldr: Jos sinulle avaudutaan ja pyydetään neuvoa, se saattaa vain tarkoittaa että olet hyvä kuuntelija ja luotettava neuvoja. Olet kuin auttava puhelin, eikä sinulla itselläsi ole sille toiselle mitään muuta kuin välinearvo. Ystävyyden pitäisi aina olla molemminpuolista, ei vain toisen suorittamaa antamista (oli se sitten aikaa, huomiota, neuvoja, kuuntelijaa, rahaa, apua, seuraa kun kukaan muu ei lähtenytkään, jne jne).
Ap, älä seuraa näitä "ystäviä" facebookissa, äläkä tykkää mistään. Katsele, miten kauan kestää, kun huomaavat, että minne olet hävinnyt. Ovatkohan kateellisia sinulle jostain, jos olet jossain asiassa "parempi" näitä ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Samoja mietteitä. En tosin ole lähdössä fb:stä, instasta tai muualta, koska mulla on niissä niin paljon muutakin elämää, tuttuja, kontakteja, kiinnostuksen kohteita jne. Perseestä on jostain instasta nähdä, miten muut kaveriporukasta viettää ihanaa ystävien iltaa, mua ei oo ees kutsuttu. Lähinnä mua on syytelty turhasta draamasta, kun oon rohkaistunu kysymään, onko kaikki ok, kun tuntuu ettei mun ajanviettoehdotuksiin tai kuulumiskyselyihin osa porukasta somessa vastaa. Ja myös silloin, kun oon ilmaissut, että harmittaa, kun ei kutsuta mukaan isoihin bileisiin. Ja ehdottelen oikeasti mitään tekemistä aika harvoin kavereillekaan, nyt taitaa loppua se kokonaan, kun ei ketään juurikaan kiinnosta seura. I get the hint.
Somehan näissä jutuissa on vain väline, sieltä sitä oikein tursuaa naamalle nämä pahaa mieltä aiheuttavat jutut. Oon jättäny kattomatta postauksia mun mieltä pahottaneilta ihmisiltä ja jatkossa taidan piilottaa ne kokonaan.Tämä voi olla syy. miksi jäät porukasta syrjään.
Jos ei mun ehdotuksiin, joita esitän noin pari kertaa kuussa, kukaan kaveriporukasta yleensä tartu, auttaisko sun mielestä asiaa, jos ehdottelisinkin joka toinen päivä näkemistä ja jotain tekemistä? Siinäpä se, olen yrittänyt pysyä kultaisella keskitiellä siinä, että olen aktiivinen ja teen aloitteita, mutta en jää roikkumaan kenenkään lahkeessa tai ahdista liikaa seurani tuputtamisella.
Sun ehdotuksesi ovat kuitenkin samantyyppisiä kuin muidenkin ehdotukset? Muiden tekemiin samanlaisiin ehdotuksiin tartutaan, mutta kun sinä ehdotat samaa, ei tartuta?
Erittäin hyvä kysymys. Piti oikein selata keskusteluja ja muistella. Muut ei oo kauheesti ehdotellu viime kuukausina mitään, mutta viettävät kuitenkin vaihtelevilla kokoonpanoilla aikaa joskus yhdessä. Yhtäkkiä iski ajatus, että ehkä heillä on joku oma, erillinen keskustelukanava/ryhmä. Mun ehdotukset koskee useimmiten esim. kahville menoa, illanviettoa, keilailua tms. Ja jos muut on jotain ehdottaneet, on jutut aika samantyyppisiä olleet, mutta mutu-tuntumalla sanoisin, että saavat innostuneemman vastaanoton, vaikkeivat sitten aina toteutuisikaan.
Ja joo. Ei oo kaikkien pakko leikkii kaikkien kaa. Inhottavaa vaan yhtäkkiä huomata lipuvansa tiiviinä pitämästään kaveriporukasta ulos. Ehkä vaikuttaa, että oon perheellinen ja muut ei.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen samanlainen kuin ap. Omalla kohdalla syynä on oma ujouteni ja tylsyyteni. Ihmiset pitkästyvät seuraani. En ole erityisen hauska. Nautin lasten kanssa touhuamisesta ja perusarjesta. Ystäviä nykyään vain lasten kautta. Kun he kasvavat, menetän todennäköisesti myös nämäkin ihmiset .
Sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole kateellinen, vaikka minulla meneekin suht huonosti elämässäni. Monesti totuus noissa "love you girls"-postauksissa on se, että kaikki ne "best girls" puhuvat p*skaa toisistaan toistensa selkien takana. Moni oman elämänsä menestyjä taas selittelee vaikka kadulta löytämänsä euron isoksi rahasummaksi ja menestyksenä. Myöskään ne menestyneet jotka kohottavat itseään ylemmäksi toisten kustannuksella eivät herätä kateutta, lähinnä mietin mikä heillä on niin huonosti etteivät vain iloitse omasta menestyksestään, ilman että mollaavat muut luusereiksi.
Ne taas jotka ovat tehneet nuoresta asti työtä ja nauttivat nyt menestyksensä hedelmistä eivät ärsytä, enkä heitä kadehdi. Olen vain tyytyväinen että, köyhästä perheestä tullut valmistui lääkäriksi, meni naimisiin ja sai lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tykätään, mulle uskoudutaan ja olen ollut niin monen ihmisen luottoystävä kunnes... jotain tapahtuu?!
Haluaisin huomauttaa vain tähän väliin, että olitko todellakin ystävä, vai ilmainen terapeutti? Olen tehnyt itsekin sen virheen, että olen pitänyt "läheisenä ystävyytenä" jotain, joka olikin vain terapeuttina ja tsempparina toimimista, ja täysin yksipuolista. Minä olin se joka kuunteli huolet, antoi neuvoja, googletti vastauksia, kannusti... Yhteydenpito loppui aina kun kaverilla oli parempi jakso, ja minun asioitani ei tietenkään ikinä ehtinyt kuunnella. Noloa myöntää, mutta luulin 30 vuoden ajan että hän on läheinen ystävä!
Vihdoin silmäni aukaisi se, kun ystävä muutti minulle mitään kertomatta (koska muuton syy oli positiivinen = uusi mies), eikä ilmoittanut minulle edes uutta osoitetta. Olin lähettämässä hänelle jälleen kerran yksipuolista joulukorttia, mutta hoksasin, että hän muutti (fb:n mukaan) puoli vuotta sitten, mutta minulla ei ole osoitetta... Kyllä nolotti kun hoksasin, että tuskin hän aiemminkaan on korttejani kaivannut! En saanut koskaan edes tekstiviestillä jouluntoivotusta tai "kiitos kortista" viestiä. Samoin olin lähetellyt hänelle synttärikorttia vuosikymmenet, mutta yhtäkään en ole itse saanut. Mutta, kun säännöllisesti tuli se "Moi mitä kuuluu? (kesken lauseeni) mut hei kuuntelepa mitä mulle sattui, blaablaablaa" -terapointivaade, niin sen varjolla olin kuvitellut että meillä on ystävyyssuhde :/.
Tldr: Jos sinulle avaudutaan ja pyydetään neuvoa, se saattaa vain tarkoittaa että olet hyvä kuuntelija ja luotettava neuvoja. Olet kuin auttava puhelin, eikä sinulla itselläsi ole sille toiselle mitään muuta kuin välinearvo. Ystävyyden pitäisi aina olla molemminpuolista, ei vain toisen suorittamaa antamista (oli se sitten aikaa, huomiota, neuvoja, kuuntelijaa, rahaa, apua, seuraa kun kukaan muu ei lähtenytkään, jne jne).
Olit 30 vuotta tuollaisen tyypin ystävä joka ei toivottanut joulua tai edes kiittänyt kortista? Tuskin ikinä toivotti sulle hyvää syntymäpäivääkän.. kyllähän sun olisi pitänyt tajuta ettei tuo kovin hyvä ystävä ole
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, älä seuraa näitä "ystäviä" facebookissa, äläkä tykkää mistään. Katsele, miten kauan kestää, kun huomaavat, että minne olet hävinnyt. Ovatkohan kateellisia sinulle jostain, jos olet jossain asiassa "parempi" näitä ihmisiä.
Tämä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tykätään, mulle uskoudutaan ja olen ollut niin monen ihmisen luottoystävä kunnes... jotain tapahtuu?!
Haluaisin huomauttaa vain tähän väliin, että olitko todellakin ystävä, vai ilmainen terapeutti? Olen tehnyt itsekin sen virheen, että olen pitänyt "läheisenä ystävyytenä" jotain, joka olikin vain terapeuttina ja tsempparina toimimista, ja täysin yksipuolista. Minä olin se joka kuunteli huolet, antoi neuvoja, googletti vastauksia, kannusti... Yhteydenpito loppui aina kun kaverilla oli parempi jakso, ja minun asioitani ei tietenkään ikinä ehtinyt kuunnella. Noloa myöntää, mutta luulin 30 vuoden ajan että hän on läheinen ystävä!
Vihdoin silmäni aukaisi se, kun ystävä muutti minulle mitään kertomatta (koska muuton syy oli positiivinen = uusi mies), eikä ilmoittanut minulle edes uutta osoitetta. Olin lähettämässä hänelle jälleen kerran yksipuolista joulukorttia, mutta hoksasin, että hän muutti (fb:n mukaan) puoli vuotta sitten, mutta minulla ei ole osoitetta... Kyllä nolotti kun hoksasin, että tuskin hän aiemminkaan on korttejani kaivannut! En saanut koskaan edes tekstiviestillä jouluntoivotusta tai "kiitos kortista" viestiä. Samoin olin lähetellyt hänelle synttärikorttia vuosikymmenet, mutta yhtäkään en ole itse saanut. Mutta, kun säännöllisesti tuli se "Moi mitä kuuluu? (kesken lauseeni) mut hei kuuntelepa mitä mulle sattui, blaablaablaa" -terapointivaade, niin sen varjolla olin kuvitellut että meillä on ystävyyssuhde :/.
Tldr: Jos sinulle avaudutaan ja pyydetään neuvoa, se saattaa vain tarkoittaa että olet hyvä kuuntelija ja luotettava neuvoja. Olet kuin auttava puhelin, eikä sinulla itselläsi ole sille toiselle mitään muuta kuin välinearvo. Ystävyyden pitäisi aina olla molemminpuolista, ei vain toisen suorittamaa antamista (oli se sitten aikaa, huomiota, neuvoja, kuuntelijaa, rahaa, apua, seuraa kun kukaan muu ei lähtenytkään, jne jne).
Olit 30 vuotta tuollaisen tyypin ystävä joka ei toivottanut joulua tai edes kiittänyt kortista? Tuskin ikinä toivotti sulle hyvää syntymäpäivääkän.. kyllähän sun olisi pitänyt tajuta ettei tuo kovin hyvä ystävä ole
Mun on pakko nyt todeta tähän, että itse en muista kenenkään syntymäpäiviä (en edes omien vanhempieni), ja koska käyn Facebookissa sen kerran kahdessa viikossa, multa jää syntymäpäiväonnittelut lähes aina toivottamatta. En myöskään lähetä joulukortteja, koska meillä ei lapsuudenkodissa ollut koskaan sellaista tapaa. Joku saattaa tulkita tämän välinpitämättömyydeksi, mutta siitä ei tosiaan ole kyse. Tietysti kiitän, jos joku lähettää minulle kortin, mutta en tosiaankaan odota kortteja. Minusta ne ovat aika turhia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kuulostat tosi kivalta ihmiseltä! Halusin vain sanoa tämän.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuulostat tosi kivalta ihmiseltä! Halusin vain sanoa tämän.
Minustakin Ap kuulostaa kivalta. Olisi joskus hauska kuulla näiltä katoamistempun tekeviltä ihmisperseiltä, mikä käytöksen syy on ihan oikeasti ollut.
Mulle jää ensisijaisesti kuva, että yrität vaan miellyttää kaikkia. Olla mahdollisimman vähän ärsyttävä, mahdollisimman vaivaton ja miellyttävä.
Luultavasti tätä tehdessäsi et vaikuta aidolta. Kun kaikkia ei vaan voi miellyttää.
Mitäpä jos koetat jatkossa olla miettimättä, mikä ärsyttää muita ihmisiä ja mikä ei. Päivität mitä haluat etkä stressaa. Poistat kavereista jos tulee vaan paha mieli tai piilotat julkaisut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuulostat tosi kivalta ihmiseltä! Halusin vain sanoa tämän.
Minustakin Ap kuulostaa kivalta. Olisi joskus hauska kuulla näiltä katoamistempun tekeviltä ihmisperseiltä, mikä käytöksen syy on ihan oikeasti ollut.
No mä olen tällainen ihmisperse. Tavallisin syy on ollut, että elämäntilanteet muuttuvat. Iän myötä elämään tulee jatkuvasti uusia ihmisiä ja asioita eikä kaikille riitä enää aikaa. Varsinaisia katoamistemppuja en ole tehnyt, mutta yhteydenpito ensin vähenee ja sitten loppuu kokonaan. Varsinkin silloin, kun minä olen ollut pääasiallinen yhteydenpitäjä ja tapaamisten järjestäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tykätään, mulle uskoudutaan ja olen ollut niin monen ihmisen luottoystävä kunnes... jotain tapahtuu?!
Haluaisin huomauttaa vain tähän väliin, että olitko todellakin ystävä, vai ilmainen terapeutti? Olen tehnyt itsekin sen virheen, että olen pitänyt "läheisenä ystävyytenä" jotain, joka olikin vain terapeuttina ja tsempparina toimimista, ja täysin yksipuolista. Minä olin se joka kuunteli huolet, antoi neuvoja, googletti vastauksia, kannusti... Yhteydenpito loppui aina kun kaverilla oli parempi jakso, ja minun asioitani ei tietenkään ikinä ehtinyt kuunnella. Noloa myöntää, mutta luulin 30 vuoden ajan että hän on läheinen ystävä!
Vihdoin silmäni aukaisi se, kun ystävä muutti minulle mitään kertomatta (koska muuton syy oli positiivinen = uusi mies), eikä ilmoittanut minulle edes uutta osoitetta. Olin lähettämässä hänelle jälleen kerran yksipuolista joulukorttia, mutta hoksasin, että hän muutti (fb:n mukaan) puoli vuotta sitten, mutta minulla ei ole osoitetta... Kyllä nolotti kun hoksasin, että tuskin hän aiemminkaan on korttejani kaivannut! En saanut koskaan edes tekstiviestillä jouluntoivotusta tai "kiitos kortista" viestiä. Samoin olin lähetellyt hänelle synttärikorttia vuosikymmenet, mutta yhtäkään en ole itse saanut. Mutta, kun säännöllisesti tuli se "Moi mitä kuuluu? (kesken lauseeni) mut hei kuuntelepa mitä mulle sattui, blaablaablaa" -terapointivaade, niin sen varjolla olin kuvitellut että meillä on ystävyyssuhde :/.
Tldr: Jos sinulle avaudutaan ja pyydetään neuvoa, se saattaa vain tarkoittaa että olet hyvä kuuntelija ja luotettava neuvoja. Olet kuin auttava puhelin, eikä sinulla itselläsi ole sille toiselle mitään muuta kuin välinearvo. Ystävyyden pitäisi aina olla molemminpuolista, ei vain toisen suorittamaa antamista (oli se sitten aikaa, huomiota, neuvoja, kuuntelijaa, rahaa, apua, seuraa kun kukaan muu ei lähtenytkään, jne jne).
Olit 30 vuotta tuollaisen tyypin ystävä joka ei toivottanut joulua tai edes kiittänyt kortista? Tuskin ikinä toivotti sulle hyvää syntymäpäivääkän.. kyllähän sun olisi pitänyt tajuta ettei tuo kovin hyvä ystävä ole
No sanopa muuta, siitäpä se typerä olo tulikin! Mutta itselleni selittelin asiaa juurikin sillä, että ehkä kaveri ei ole kortti-ihmisiä/synttäritoivottelija, ehkä hän nyt vain tämän kerran unohti, ehkä sitä ehkä tätä. Kun kuitenkin välillä tuli niitä "hei tuletko käymään" pyyntöjä (jotka oli lähes aina terapointia) ja viestejä, niin tyhmänä, naiivina, ja itse toisesta pitävänä sitä vain pystyy selittämään itselleen oikeasti todella pitkään paskan kullaksi.
Kun on ollut ihan pienestä lapsesta asti jonkun ystävä, niin tällaisten huomaamiseen, ja tunnustamiseen, menee helposti vuosia. Tarvitsee sen jonkun "korren" katkaisemaan kamelin selän, kun sitä ignooraamista ja hyväksikäyttöä on vuosia miettinyt ja alkanut nähdä paremmin ajan myötä. Siinä useimmiten joutuu käymään läpi juurikin myös ne itse positiiviseksi pitämänsä seikat, esim tuon "olimme luottoystäviä" --> "hei, enhän minä päässyt puimaan asioitani ollenkaan, vaan koko ajan puhuimme toisen ongelmista" tai "lähetämmehän me toisillemme synttäri- ja joulukortit" --> "nyt kun tarkemmin mietin, niin viimeiset kortit kaverilta tulivat 90-luvulla", tai "hänhän on yrittänyt tulla luokseni kyläilemäänkin (asumme junamatkan päässä) parhaansa mukaan" --> "suunnitelmat eivät ole toteutuneet viidessä vuodessa, ja samaan aikaan toisten kaverien luona hän matkailee lähes kuukausittain" jne jne.
Kyllä, typeräksi siinä itsensä tuntee, totta.
Vierailija kirjoitti:
Ap, älä seuraa näitä "ystäviä" facebookissa, äläkä tykkää mistään. Katsele, miten kauan kestää, kun huomaavat, että minne olet hävinnyt.
Kannatan kyllä sitä että seuraamisen lopettaa, mutta en sitä, että jotenkin odottaisi "kuinka kauan heiltä kestää huomata". Nimittäin siinä pettyy vaan lisää, jos odottaa jotain hollywoodmaista "voi vitsi kun me on kaivattu sinua rakas ystävä, anteeksi kun emme huomanneet huomioida sinua, nyt ymmärrämme kuinka tärkeä olet meille kaikille" -opetusta. 99% varmasti kun mitään sellaista ei tapahdu, eikä kukaan noista tyypeistä ota enää itse yhteyttä, koskaan (paitsi jos tarvitsee jotain hyödykettä, jonka ap voi antaa).
On siis eri asia lopettaa yksipuolinen yrittäminen ajatuksella "vastuu ihmissuhteesta on myös toisella, ja jos hän ei sitä vastuuta ota, ei tämä suhde ollut minunkaan yrittämiseni arvoinen" kuin "'ähäkutti nytpä kostan, siinäpä näkevät ja katuvat kohta kun lopetan yrittämisen, saavatpa huomata arvoni!!!11".
Toi on tosi tyypillinen ilmiö josta on jopa tutkimusta, et siis ole yksin. Yleensä tuota somemasennusta kuvataan että se olisi jotenkin kateutta siitä miten hienoa elämää toiset muka elävät, ja ettei siitä pitäisi välittää kun se on somekuorrutettua valekuvaa kuitenkin. Mutta minulla on tuota samaa että tunnen itseni ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi ihan lähimpien kavereiden tavallista elämää seuraamalla, eikä siitä tunteesta voi samalla lailla yrittää järkeillä pois. Mietin itsekin somesta poislähtöä.