en ymmärrä tämän tason surua - kohtukuolema

Oho, mä luulin täysiaikaiseksi. No en mäkään ihan ymmärrä. 

Sun ei tarvi ymmärtää, mut ehkä jos itse joskus kokisit saman, voisit ymmärtää.

Joskus muuten voi olla vain hiljaa....

Et siis ymmärrä mitä?

Vierailija kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/3-9561966

viikko 25 ja sikiö. varmaan rankka juttu sinänsä mutta mitä ihmettä?

Kaikki syntymättömät muuten ovat sikiöitä, myös se täysiaikaisena syntyvä siihen asti, kunnes on maailmassa.

Kerrotko, millaista surua ymmärrät?

Sisarpuolen menetyksen? Mummon kuoleman? Auton alle jääneen menehtymisen?

Ottaahantuo varmasti koville, tuon ikäinen on jo ihmisen näköinen eikä mikään limainen katkarapu. Mutta sitä en välttämättä ymmärrä, että suruun jäädään pitkäksi aikaa, vuosiksi, lapsi on tosiaan ollut sikiö eikä hänestä ole mitään muistoja elävänä.

Olet tunnevammainen.

No mun facekaveri vouhkaa edelleen 15 viikolla menehtyneestä "vauvasta " kohtukuolemana . Tapahtui 2 vuotta sitten ja edelleen tulee In memoriam -päivityksiä.

Suruja ei saisi vertailla, koska jokainen on omansa, mutta kyllä minut sai itkemään joulupukin luona vieraillut ja eilen kuollut Kiia-tyttö. Hän on ollut persoona, hänellä on ollut nimi, hänen sukupuolensa on ollut tiedossa, hänellä on ollut oma ääni.

Jos lasta on kovasti odotettu, niin varmasti on suuri suru kun näin käy.

No teillä ei vissiin ole lapsia? Tai ette oo olleet raskaana? Itse sain keskenmenon jo viikolla 8 ja sekin oli tosi kova paikka mulle. Ja sit kun tulin uudestaan raskaaksi ja tunsin liikkeet jo viikolla 16 mietin että en kestä jos tämä lapsi ei tule syliin asti. Aivan kauhea ajatus että joutuisi kokemaan kohtukuoleman, ja voimia kaikille sen kokeneille..

Tuolla iso porukka itkee koirienkin perään vuosienkin päästä; kyllä kai sitä nyt lastaan suree?

Kuolleen lapsen joutuu synnyttämään.

Ystävälläni on samalla raskausviikolla syntynyt lapsi, joka on nyt jo 10-vuotias. Joten ei tuossa tosiaankaan ole kysymys enää jonkin muodottoman alkion menettämisestä.

Rv 25 syntyneet keskoset jäävät jo monesti henkiin. Ihan kuollutta lastaan äiti siis suree

Helppo sanoa jos ei ole kokenut itse samaa.

Kyllä todellakin ymmärrän, tiedän tasan miltä noista vanhemmista tuntuu.

Esikoiseni kuoli kohtuun 39+5. Saako sitä surra? Sekin oli vain sikiö.

Eräs tuttava otti enkelitatuoinnin :/

en vain ymmärrä miten voi noin voimakkaasti ja pitkään surra lasta, joka ei ole elänyt, jota ei ole edes nähnyt. Tragedia sinänsä tietysti.

Vierailija kirjoitti:

Esikoiseni kuoli kohtuun 39+5. Saako sitä surra? Sekin oli vain sikiö.

Kukaan ei sanonut että sureminen on väärin, tai että sitä ei saa tehdä. Suru on henkilökohtaista, ja minä yritin tavoittaa siitä jotain kysymykselläni. Se etten jotain ymmärrä ei tee siitä väärää.

Rv 25 sikiö on jo niin pitkällä, että lapsen tulemiseen on alettu varautumaan. Kerrottu sukulaisille ja tutuille, kerrottu työnantajalle, haettu ehkä lapsivakuutus, jokos Kelaankin on tuossa vaiheessa laitettu hakemukset äitiysrahasta yms. Ehkä tarvikkeita jo hankittuna, ainakin katsottuna.

Pahinta on tietysti se, kun henkisesti on varauduttu vanhemmaksi tulemiseen. Ajatusmaailma on muuttunut. Sikiö on ollut kohdussa jo niin kauan, että tuleva äiti on ehtinyt siihen kiintymään. Sikiö potkii, liikkuu ja sillä voi olla oma päivärytmi, jonka odottava äiti tunnistaa. Juhlapyhät ovat varmasti pahoja, kun on jo esim. pohdittu tulevaa joulua tai kesälomareissulla uuden vauvan kanssa.

Lapsesta ei ole muistoja kohdun ulkopuolella, mutta kyllä tuon ikäinen sikiö on ainakin äidilleen jo hyvinkin todellinen.