Lähihoitaja kysymys
Saako lähihoitaja antaa muuta kun ihonalaisiapistoksia ? Siis diabeteksen hoidossako lähinnä noita .
Onko se muu työ vaippojen vaihtoa vaan?
Kommentit (365)
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ammattikorkeakoulututkinto (laboratorioanalyytikko) mutta heikon työllisyystilanteen vuoksi opiskelin lähihoitajaksi. Opiskelin nimenomaan lähihoitajaksi enkä edes miettinyt sh:n koulutusta siitä syystä että halusin nimenomaan hammashoitajaksi ja sellaiseksi myös valmistuin. Suun terveydenhoitoa ei ole läheskään jokaisessa lähihoitajakoulussa vaan aika harvassa. Helsinkiin aikuiskoulutuspuolelle hakijoita oli muuten yli 700 ja opiskelemaan pääsi n. 120 eli isoimpiin kouluihin missä voi valita kaikista noista suuntautumisvaihtoehdoista on kyllä kova tunku, pienillä paikkakunnilla varmasti helpompi päästä mutta siellä ei sitten voikaan opiskella ensihoitoa tai hammashoitoa. Itse olen omaksi ilokseni jatkanut opintoja avoimessa yliopistossa kiitettävin arvosanoin ja ehkä vielä opiskelen uuden ammatinkin jossain vaiheessa.
Entisen laborantin koulutus muutettu uudelle nimikkeelle. Jo 40v sitten en lähtenyt tuohon koulutukseen kun ei ollut töitä.
Luin osastonsihteeriksi. Valmistuttuani olin tk:n vastaanotossa ja jouduin hoitamaan päivystystä yhdessä lääkärin kanssa. Toki yläkerrassa oli aina sairaanhoitaja jonka sai hälyttää apuun.
Kyllä olin aikamoinen raakile, 19-vuotias.Työhöni tietysti kuului mm. sanelujen purkua, hoitotyötä ja sterilointia.
Myöhemmin jatkoin sairaanhoitajaksi ja 31vuotiaasta eteenpäin olin osastonhoitajna.

Itseasiassa valmistuttuani 2000-luvun alussa meidät revittiin koulun penkiltä työelämään mutta taantuman myötä työpaikat vähenivät radikaalisti. Itse olin töissä lääketeollisuudessa mutta kyllästyin työmatkoihin (3h/päivä) joten halusin ammatin jossa voi lähestulkoon valita paikan missä työskentelee ja nyt sellainen on :)
Ja erikoishammashoitaja on nykyään yhtä kuin suuhygienisti, samoin laboratoriohoitaja= bioanalyytikko, optikko=optomeristi jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kotihoidossa töissä oleva perushoitaja eli nykyinen lähihoitaja ja meillä lähihoitajat tekee seuraavia:
-jakaa lääkkeet dosettiin
-annetaan ihonalaiset pistokset (esim. insuliini, klexane)
-otetaan erilaisia näytteitä, kuten inr, crp, hb, p-gluc.
-vaihdetaan stoma pussi
-vaihdetaan kestokatetri sekä katetroidaan
-hoidetaan haavoja
-poistetaan tikit
-tehdään Rai sekä hoito ja palvelusuunnitelmia
Ja paljon paljon muuta..Meillä myös näin lähihoitaja, mutta perushoitaja ei ole "eli lähihoitaja" vaan pitää olla lähihoitaja että "saa" noita tehdä. Mikä on naurettavaa, ovat 20v tehneet ja nyt sit alettu nillittää tutkintonimikkeestä. Pätemistä tällä alalla tuntuu riittävän. Joku on tyytyväinen siitäkin, että pääsee mahdollisimman helpolla. Jo asenteessa "vaan vaihtaa vaippoja" on jotain pielessä. Mieti itsesi vaipoissa ja toivotko, että sitä tulee kuka vaan kadulta vaihtamaan?!
Olen perushoitaja ja teen aivan samoja asioita kun lähihoitaja.
Perushoitajan koulutus oli aikoinaan oaljon paempi kuin nykyinen lähihoitaja. Nyt keskitytään kaikkeen epäolennaiseen teatteriin ja työelämään tullessaan valmistuneet on täysiä tolvanoita. kaikki pitää opettaa käestä pitäen?
Nimikesuojatun ammattihenkilön tehtävissä voi toimia muukin henkilö, jolla on tehtävien kannalta riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito. Tällöin ei kuitenkaan saa käyttää nimikesuojattua ammattinimikettä.
Kopioitu Valviran sivuilta ja koskee siis lähihoitajanimikettä.
Laillistettuja taas ovat mm. sairaanhoitajat, terveydenhoitaja, lääkärit ym.
Vierailija kirjoitti:
Nimikesuojatun ammattihenkilön tehtävissä voi toimia muukin henkilö, jolla on tehtävien kannalta riittävä koulutus, kokemus ja ammattitaito. Tällöin ei kuitenkaan saa käyttää nimikesuojattua ammattinimikettä.
Kopioitu Valviran sivuilta ja koskee siis lähihoitajanimikettä.Laillistettuja taas ovat mm. sairaanhoitajat, terveydenhoitaja, lääkärit ym.
Näin se juuri menee. Sairaanhoitaja voi joissakin paikoissa tehdä lähihoitajan työtä vaikka hoitaja nimikkeellä. Kaikkiin paikkoihin sh ei kuitenkaan ole pätevä ja miksipä pitäisikään olla.
Lähihoitajan koulutus on todella laaja. Pitää suuntautumisesta riippumatta käydä monta osa- aluetta läpi. Entinen systeemi oli parempi, kun valmistuttiin selkeästi tiettyyn ammattiin ja opiskelu keskittyi. Näin olen ajatellut ja minulla on sekä päivähoitajan että lähihoitajan koulutukset. Ne hölmöt viikon näyttötutkinnot voisi poistaa. Kaikkinensa nykyinen lähihoitajakoulutus on kyllä paljon vaativampi kuin vanhat opinnot.
Tein Valviralle tutkintapyynnön hoitajien tehtävistä ja vastuualueista. Niin paljon on epäselvää.
Valviran tehtävä on valvoa lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan toimia.
Kysyin myös sitä yhtä kiellettyä asiaa. Siitä kun ei saa keskustella.
Enemmän vaan yhteyksiä Valviiraan.
Ikäviä oli ne Kupittaankin hoitajat. Olivatko he mielenterveyshoitajia vai lähihoitajia. Vai onko se sama nimike?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua myös ihmetyttää lähihoitajien arvostelu. Päiväkodissa teidänkin lapsia hoitaa lähihoitajat. Miettikäähän sitä! Meillä ainakin ihana, ammattitaitoinen lastenhoitaja lapseni ryhmässä.
Ennen he olivat päiväkotiapulaisia. Eihän sitä nyt hirveesti vaadita jos lapsia osaa hoitaa. Osataanhan me vanhemmatkin eikä me ole siihen kouluja käyty.
Siis tässä juuri nähdään osan vanhemmista asenne. Aivan uskomatonta. Ne ihmiset siellä päiväkodissa todella antaa kaikkensa ja hoitaa ja kasvattaa teidän lapsianne, ja asenne on tuo. Huh huh.

Eikö se vastuu ole oikeasti vanhemmilla. Päiväkodissa lapsi oppii mm ryhmässä olemista.
Vierailija kirjoitti:
Tein Valviralle tutkintapyynnön hoitajien tehtävistä ja vastuualueista. Niin paljon on epäselvää.
Valviran tehtävä on valvoa lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan toimia.
Kysyin myös sitä yhtä kiellettyä asiaa. Siitä kun ei saa keskustella.Enemmän vaan yhteyksiä Valviiraan.
Riippuu työpaikasta mitä kenenkin työhön kuuluu. Työpaikka varmistaa riittävän koukutuksen ja osaamiseen ja järjestää luvat. Ei ole lakia, jossa sanottaisiin ettei lähihoitaja voi ottaa verinäytteitä tai laittaa kanyyleja ym. Lääkehoidosta on olemassa lista mitä kukakin voi tehdä milläkin luvalla. Sekään ei ole laki vaan suositus. Sairaanhoitajakaan ei saisi sen mukaan tehdä monia asioita ilman näyttöä. En tiedä miten tämä työpaikoilla toimii. Lähihoitajien kohdalla kyllä varmistetaan osaaminen vaikka olisi koulussa opetettukin ja hyvä niin. Koskaan ei voi liikaa varmistella turvallista hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähihoitaja ja nykyään opiskelen sairaanhoitajaksi. Voin kertoa, että ensimmäisen 4kk aikana tuli jo paljon uutta asiaa, jota en todellakaan ennalta olisi osannut.
Ahaa, itsellä sama juttu, opiskelen siis sairaanhoitajaksi, ja olen lähihoitaja pohjakoulutukseltani.
Mutta... Olen ollut kolme vuotta töissä erilaisilla sairaaloiden vuodeosastoilla, joilla työnkuvaan on yleensä kuulunut samat mitä sairaanhoitajilla, poislukien vain iv-hoito. Yhdessä työpaikassa myöskään n-lääkkeet eli huumelääkkeet eivät kuuluneet lähihoitajille, mutta suurimmassa osassa ovat kuuluneet nekin. Myös lääkärinkierrot jne olen tehnyt työssäni itse.
Joten. Eka vuosi sh-opintoja takana, ja ainoa täysin uusi asia mikä on tullut on perioperatiivinen eli leikkaussalityöskentely ja iv-opinnot. Tekemisen taustalle on toki tullut jonkun verran lisää teoriatietoa, mutta kaikki ns. "temput" olen jo osannut, ja sisätautiharjoittelun suoritin paikassa johon tein jo keikkaa, eli tuttua hommaa. Myös aika paljon hyväksilukuja olen opinnoista saanut, ja näin nopeuttanut niitä jonkin verran. Ja ennen kun joku epäilee sitäkin niin kyseessä ei ole mikään pikkukylän AMK vaan Metropolia.
Olenpahan toisinaan työssäni lh:na myös ohjannut sh-opiskelijoita sisätautijaksoilla.
Sitten taas erikoissairaanhoidossa ei kovin paljon lähihoitajia ymmärtääkseni edes ole, joten siellä työnkuvat varmaan eroavat enemmän kun perusterveydenhuollon sairaaloissa.
Mutta ihan sitä vaan, että riippuen lähihoitajan työpaikoista ja suuntautumisesta, eroja osaamisessa lähihoitajien välillä voi olla aika suuriakin.

..joilla työnkuvaan on yleensä kuulunut samat mitä sairaanhoitajilla, poislukien vain iv-hoito....
Miten te voitte väittää näin. Et ymmärrä edes sitä vastuuta mikä sairaanhoitajalla on.
Näkee sinusta että kuljet matkaasi edelleen lähihoitajan identiteetillä.
Et ole saanut uutta tietoa opiskellessasi. Osaatkohan sitä tietoa ottaa vastaan? Sitä tietoa sairaanhoitajaopiskelijan kuuluu myös aktiivisesti etsiä.
Siis unohda jo lähihoitajuus, SINUSTA TULEE PROFESSIONAALISEN AMMATIN EDUSTAJA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua myös ihmetyttää lähihoitajien arvostelu. Päiväkodissa teidänkin lapsia hoitaa lähihoitajat. Miettikäähän sitä! Meillä ainakin ihana, ammattitaitoinen lastenhoitaja lapseni ryhmässä.
Ennen he olivat päiväkotiapulaisia. Eihän sitä nyt hirveesti vaadita jos lapsia osaa hoitaa. Osataanhan me vanhemmatkin eikä me ole siihen kouluja käyty.
Siis tässä juuri nähdään osan vanhemmista asenne. Aivan uskomatonta. Ne ihmiset siellä päiväkodissa todella antaa kaikkensa ja hoitaa ja kasvattaa teidän lapsianne, ja asenne on tuo. Huh huh.
Ai, oikein antaa kaikkensa. Kuule, palkan te siitä saatte. Varmaan ehditte facea päivittää kun lapset on päikkäreillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähihoitaja ja nykyään opiskelen sairaanhoitajaksi. Voin kertoa, että ensimmäisen 4kk aikana tuli jo paljon uutta asiaa, jota en todellakaan ennalta olisi osannut.
Ahaa, itsellä sama juttu, opiskelen siis sairaanhoitajaksi, ja olen lähihoitaja pohjakoulutukseltani.
Mutta... Olen ollut kolme vuotta töissä erilaisilla sairaaloiden vuodeosastoilla, joilla työnkuvaan on yleensä kuulunut samat mitä sairaanhoitajilla, poislukien vain iv-hoito. Yhdessä työpaikassa myöskään n-lääkkeet eli huumelääkkeet eivät kuuluneet lähihoitajille, mutta suurimmassa osassa ovat kuuluneet nekin. Myös lääkärinkierrot jne olen tehnyt työssäni itse.
Joten. Eka vuosi sh-opintoja takana, ja ainoa täysin uusi asia mikä on tullut on perioperatiivinen eli leikkaussalityöskentely ja iv-opinnot. Tekemisen taustalle on toki tullut jonkun verran lisää teoriatietoa, mutta kaikki ns. "temput" olen jo osannut, ja sisätautiharjoittelun suoritin paikassa johon tein jo keikkaa, eli tuttua hommaa. Myös aika paljon hyväksilukuja olen opinnoista saanut, ja näin nopeuttanut niitä jonkin verran. Ja ennen kun joku epäilee sitäkin niin kyseessä ei ole mikään pikkukylän AMK vaan Metropolia.
Olenpahan toisinaan työssäni lh:na myös ohjannut sh-opiskelijoita sisätautijaksoilla.
Sitten taas erikoissairaanhoidossa ei kovin paljon lähihoitajia ymmärtääkseni edes ole, joten siellä työnkuvat varmaan eroavat enemmän kun perusterveydenhuollon sairaaloissa.
Mutta ihan sitä vaan, että riippuen lähihoitajan työpaikoista ja suuntautumisesta, eroja osaamisessa lähihoitajien välillä voi olla aika suuriakin.
Ai oikein leikkaussalityöskentelyä ja iv-opinnot JA EKA VUOSI VASTA SHOPINTOJA 😅.
Meillä leikkaussalit, tehot ja iv-opinnot olivat vasta viimeisellä lukukaudella. Ja varsinainen iv-kanyylin käytännön opetus ja luvat oli vasta valmiina sairaanhoitajana ekalla työpaikalla.

Lähihoitaja laittaa kanyyleja joskus paremmin kuin sh. Riippuu tietenkin työpaikasta. Ambulanssissa kun on töissä, niin kanyylien laittoa on toki useammin kuin vaikkapa sairaanhoitajalla vanhushuollossa. Yllätyin äskettäin kun kävin omaista katsomassa terveyskeskuksen vuodeosastolla. Kanyyli piti vaihtaa, mutta ei sairaanhoitaja sitä laittanut. Samassa rakennuksessa päivystävä ensihoitaja kutsuttiin laittamaan. Tällä nimikyltti, ensihoitaja,lähihoitaja.... Ihan yleinen käytäntö siellä kuulemma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähihoitaja ja nykyään opiskelen sairaanhoitajaksi. Voin kertoa, että ensimmäisen 4kk aikana tuli jo paljon uutta asiaa, jota en todellakaan ennalta olisi osannut.
Ahaa, itsellä sama juttu, opiskelen siis sairaanhoitajaksi, ja olen lähihoitaja pohjakoulutukseltani.
Mutta... Olen ollut kolme vuotta töissä erilaisilla sairaaloiden vuodeosastoilla, joilla työnkuvaan on yleensä kuulunut samat mitä sairaanhoitajilla, poislukien vain iv-hoito. Yhdessä työpaikassa myöskään n-lääkkeet eli huumelääkkeet eivät kuuluneet lähihoitajille, mutta suurimmassa osassa ovat kuuluneet nekin. Myös lääkärinkierrot jne olen tehnyt työssäni itse.
Joten. Eka vuosi sh-opintoja takana, ja ainoa täysin uusi asia mikä on tullut on perioperatiivinen eli leikkaussalityöskentely ja iv-opinnot. Tekemisen taustalle on toki tullut jonkun verran lisää teoriatietoa, mutta kaikki ns. "temput" olen jo osannut, ja sisätautiharjoittelun suoritin paikassa johon tein jo keikkaa, eli tuttua hommaa. Myös aika paljon hyväksilukuja olen opinnoista saanut, ja näin nopeuttanut niitä jonkin verran. Ja ennen kun joku epäilee sitäkin niin kyseessä ei ole mikään pikkukylän AMK vaan Metropolia.
Olenpahan toisinaan työssäni lh:na myös ohjannut sh-opiskelijoita sisätautijaksoilla.
Sitten taas erikoissairaanhoidossa ei kovin paljon lähihoitajia ymmärtääkseni edes ole, joten siellä työnkuvat varmaan eroavat enemmän kun perusterveydenhuollon sairaaloissa.
Mutta ihan sitä vaan, että riippuen lähihoitajan työpaikoista ja suuntautumisesta, eroja osaamisessa lähihoitajien välillä voi olla aika suuriakin.
Ai oikein leikkaussalityöskentelyä ja iv-opinnot JA EKA VUOSI VASTA SHOPINTOJA 😅.
Meillä leikkaussalit, tehot ja iv-opinnot olivat vasta viimeisellä lukukaudella. Ja varsinainen iv-kanyylin käytännön opetus ja luvat oli vasta valmiina sairaanhoitajana ekalla työpaikalla.Lähihoitaja laittaa kanyyleja joskus paremmin kuin sh. Riippuu tietenkin työpaikasta. Ambulanssissa kun on töissä, niin kanyylien laittoa on toki useammin kuin vaikkapa sairaanhoitajalla vanhushuollossa. Yllätyin äskettäin kun kävin omaista katsomassa terveyskeskuksen vuodeosastolla. Kanyyli piti vaihtaa, mutta ei sairaanhoitaja sitä laittanut. Samassa rakennuksessa päivystävä ensihoitaja kutsuttiin laittamaan. Tällä nimikyltti, ensihoitaja,lähihoitaja.... Ihan yleinen käytäntö siellä kuulemma.
Katselin eilen kun työtoverini lähihoitaja laittoi kanyylia. Molemmat kädet mustelmilla, 8 paikkaan yritti. Pyysin, että eikö hän voisi lopettaa? Tippaa ei siis saatu eikä hän soittanut sairaanhoitajaa paikalle. Itse en uskaltanut.

Joskus se on hyvin vaikeaa ja vaatii kokemusta ja tekniikkaa. Siksi me ambulanssissa työskentelevät lähihoitajat käymme joskus laittamassa kanyliin sairaalassa, kun se ei sairaanhoitajilta siellä onnistu. Siinä kun ei koulutus auta, vaan juuri se , että on tehnyt sitä paljon ja osaa oikean tavan.